Varokaa luonnossa?

Välittäjää kansallispuistojen menoa ja myös muualle maaston sillä voitte tulla ammutuksi metsästäjän toimesta. Varsinkin jos olette hyvin pitkälti "haaskan" näköinen.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No siellä oli tietysti joku jäniksen näköinen pyöräilijä taas.

Äänestä

Olisiko ollut Harakka fillaroimassa?

Äänestä

No menepäs sinne puistoon hopi hopi

Äänestä

Ei tarvi pelätä, kun ottaa puusilmäisiltä poronpurijoilta aseet ja kanto luvat loppu iäksi pois. Kuin jurrissa se linnustaja on ollut, kun on pyöräilijä linnuksi luullut. Taitaa niillä kusi päillä olla tyylinä, että ammutaan kaikkea mikä liikkuu.

Äänestä

Olen havainnut kohti ampumsia ja ampumaäänen peittämistä jollain työkoneella esim piiskasiimaaja tai ruohonleikkuri. Myös koiria on päästetty useasti ihmisten päälle. On olemassa ns. armeija koirarotuja jotka käy käskystä ihmisten kimppuun, voi tosin olla että koira kuitenkin monessa tapauksessa on fiksumpi kuin isäntänsä eikä siltikään hyökkää herkästi. Tällaista jalostamis suuntaa koiriinkin on kuitekin tehty ja tällaisiakin koiria kahjot lenkittää ja irti päästelee tarkoituksella.

Äänestä
  • Onko antaa joitain esimekkitapauksia esitetyistä epäilyksistä ?

    Äänestä

Oon nähnyt koiratapauksen alle kymmenen kertaa.

Äänestä
  • Jännää

    Äänestä

  • Nykyisin jo taitaa saada sakkoja jos koiran kanssa sillai.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyisin jo taitaa saada sakkoja jos koiran kanssa sillai.

    1700-1800 luvun Suomessa jos oli koiran kans silleen tai vaikkapa lehmän kans niin isän-isän-isän-isä teroitti kirveensä ja taas tuli hänelle 10 kk palkka. Sukuni on ollut pyövelisukua.
    Tällainen oli tuomio.

    Äänestä

Joku pöljä mediassa ehdottaa että pitäisi huomioliivejä käyttää etteivät metsästäjät ammu sinua!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Välittäjää kansallispuistojen menoa ja myös muualle maaston sillä voitte tulla ammutuksi metsästäjän toimesta. Varsinkin jos olette hyvin pitkälti "haaskan" näköinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu