Yksi esimerkki uskonnosta on, että väittää täydellisesti elämää varten optimoitujen alkuaineiden ja universumin syntyneen luonnollisesti, luonnollisten luonnonlakien kautta, vailla mitään todisteita. Tässä uskontoa on se, että lukijalla on virheellinen premissi, jonka mukaan luonnonlakien syntyminen itsestään olisi loogista tai edes perusoletus, sekä se, ettei siitä ole todisteita.
Evoluutio ei siis voi olla tiedettä. Tieteessä mennään aina tieteen pelisääntöjen mukaan, kuten sen mukaan, joista yksi on neutraalius. Premissiltään virheellinen, ideologiselle naturalismille puolueellinen evoluutioteoria ei siis tiede-sanan varsinaisten käsitysten mukaan, voi olla tiedettä.
Evoluutio ei ole tiedettä
53
76
Vastaukset
- Anonyymi
Jos sinä vastusta evoluutioteoriaa, miksi argumentoit alkuräjähdysteoriaa vastaan? Ei niillä ole mitään tekemistä keskenään.
Voisit perustella näkemyksesi rehellisesti loikkimatta yhdestä asiasta toiseen.- Anonyymi
Viittasin tuossa kaikkien naturalististen tieteiden, en vain alkuräjähdyksen, alkupäämääriin. Koskee tietysti myös evoluutioteoriaa, koska evoluutioteoria on premissiltään virheellinen, aivan kuten kaikki muutkin ideologiseen naturalismiin perustuvat filosofiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Eli kaikki tieteet ovat virheellisiä?
Logiikkanne on ihmeellistä... se taitaakin olla olemattoman jumalanne luomus. 🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kaikki tieteet ovat virheellisiä?
Logiikkanne on ihmeellistä... se taitaakin olla olemattoman jumalanne luomus. 🤣Jos kaikki tieteet perustuisivat materialismiin, ei olisi älyä(tietoisuutta)joten tieteeltä puuttuisi pohja.
- Anonyymi
Evoluutio ei ensinnäkään ole tiedettä vaan luonnossa havaittu ilmiö. Ajattelet väärin päin, ikään kuin elämä siinä muodossa kuin me sen tunnemme, olisi ollut joku tavoite. Ja sitten kas kummaa olosuhteet ovatkin kuin luodut sille. Universumi ei suinkaan ole täydellisesti elämää varten optimoitu. Pelkästään tällä planeetalla 98% kaikista koskaan eläneistä eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon kun eivät ole pystyneet sopeutumaan. Meitä on täällä vain koska juuri tällainen elämänmuoto pystyy - vaihtelevalla menestyksellä - pysymään hengissä olosuhteissa jotka tällä planeetalla ja tässä universumissa sattuvat vallitsemaan.
- Anonyymi
"Evoluutio ei ensinnäkään ole tiedettä vaan luonnossa havaittu ilmiö."
Olet oikeassa. Evoluutiota, siten kuin se on koulukirjoissa esitetty, ei ole luonnossa havaittu, vaan se on puhtaasti ideologiaa.
"Ajattelet väärin päin, ikään kuin elämä siinä muodossa kuin me sen tunnemme, olisi ollut joku tavoite. Ja sitten kas kummaa olosuhteet ovatkin kuin luodut sille. "
Ei, ajattelen asiaa aivan oikealta kannalta, eli siltä, mihin todisteet osoittavat.
Sinun komenttisi taas oli tyyppiesimerkki siitä ideologisesta naturalismista, jossa jo aloituksessani puhuinkin, eli väärästä/virheellisestä premissistä, jossa naturalismi olisi joku tieteellisesti pätevä premissi, vaikka siinä ei tieteellisen todistusaineiston perusteella ole filosofisesti tai loogisesti mitään järkeä.
"Universumi ei suinkaan ole täydellisesti elämää varten optimoitu. Pelkästään tällä planeetalla 98% kaikista koskaan eläneistä eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon kun eivät ole pystyneet sopeutumaan."
Huhhuh.
1. Ensinnäkin, tuo on naturalististen tieteilijöiden tekemä oletus, joka ei perustu tieteelliseen lajikäsitykseen vaan heidän omaan valikoivaan lajikäsitykseensä jonka mukaan alalajeja, kuten koiria ja susia, voidaan kutsua eri lajeiksi.
2. Se nojaa edelleen sille todistamattomalle naturalistiselle peruspremissille, että elämä on kehittynyt jostain, jota a.) ei ole todistettu b.) nojaa naturalistiseen filosofiaan. Koska se nojaa filosofiaan se ei tiede-sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole puolueellinen naturalistisia selityksiä kohtaan.
"Meitä on täällä vain koska juuri tällainen elämänmuoto pystyy - vaihtelevalla menestyksellä - pysymään hengissä olosuhteissa jotka tällä planeetalla ja tässä universumissa sattuvat vallitsemaan."
Väärin. Esim aurinko on täysin ihanteellisella sijainnilla maapallosta elämän kannalta. - Anonyymi

Väärin. Esim aurinko on täysin ihanteellisella sijainnilla maapallosta elämän kannalta.Missä on todisteesi?
Montakohan tuhatta vuotta kuluu siihen, että kretut tajuaa, ettei evoluutioteoria ota mitään kantaa elämän syntyyn?
Miten evoluutioteorian kumoutuminen todistaisi luomisen?
Logiikkanne mukaisesti, jos 1 1 ei olisi 2, niin silloin 3 7 olisi 8. 🤣🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Evoluutio ei ensinnäkään ole tiedettä vaan luonnossa havaittu ilmiö."
Olet oikeassa. Evoluutiota, siten kuin se on koulukirjoissa esitetty, ei ole luonnossa havaittu, vaan se on puhtaasti ideologiaa.
"Ajattelet väärin päin, ikään kuin elämä siinä muodossa kuin me sen tunnemme, olisi ollut joku tavoite. Ja sitten kas kummaa olosuhteet ovatkin kuin luodut sille. "
Ei, ajattelen asiaa aivan oikealta kannalta, eli siltä, mihin todisteet osoittavat.
Sinun komenttisi taas oli tyyppiesimerkki siitä ideologisesta naturalismista, jossa jo aloituksessani puhuinkin, eli väärästä/virheellisestä premissistä, jossa naturalismi olisi joku tieteellisesti pätevä premissi, vaikka siinä ei tieteellisen todistusaineiston perusteella ole filosofisesti tai loogisesti mitään järkeä.
"Universumi ei suinkaan ole täydellisesti elämää varten optimoitu. Pelkästään tällä planeetalla 98% kaikista koskaan eläneistä eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon kun eivät ole pystyneet sopeutumaan."
Huhhuh.
1. Ensinnäkin, tuo on naturalististen tieteilijöiden tekemä oletus, joka ei perustu tieteelliseen lajikäsitykseen vaan heidän omaan valikoivaan lajikäsitykseensä jonka mukaan alalajeja, kuten koiria ja susia, voidaan kutsua eri lajeiksi.
2. Se nojaa edelleen sille todistamattomalle naturalistiselle peruspremissille, että elämä on kehittynyt jostain, jota a.) ei ole todistettu b.) nojaa naturalistiseen filosofiaan. Koska se nojaa filosofiaan se ei tiede-sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole puolueellinen naturalistisia selityksiä kohtaan.
"Meitä on täällä vain koska juuri tällainen elämänmuoto pystyy - vaihtelevalla menestyksellä - pysymään hengissä olosuhteissa jotka tällä planeetalla ja tässä universumissa sattuvat vallitsemaan."
Väärin. Esim aurinko on täysin ihanteellisella sijainnilla maapallosta elämän kannalta."Väärin. Esim aurinko on täysin ihanteellisella sijainnilla maapallosta elämän kannalta." Olet aivan oikeassa. Elämä - sellaisena kuin me sen tunnemme - pärjää tällä etäisyydellä tuosta tähdestä. Eli mikä oli pointtisi tässä?
"Evoluutiota, siten kuin se on koulukirjoissa esitetty, ei ole luonnossa havaittu, vaan se on puhtaasti ideologiaa." Sinun on siis uskontosi vuoksi valehdeltava päivästä toiseen? Epätoivoista elämää - ei käy kateeksi.
"ajattelen asiaa aivan oikealta kannalta, eli siltä, mihin todisteet osoittavat." Sinulta jäi luettelematta nuo todisteet. Nyt saat luetella, ole hyvä. Älä kuitenkaan viittaa raamattuusi todisteena mistään, se on tragikoomista. - Anonyymi
Paitsi että havainnoitu tiede ei ole evoluutiota havainnut joten ajatus evoluutiosta on silkka uskomus.
Sano sinä edes yksi luuloton todiste evoluutiosta. Ai nyt ei tule mieleen vai? No, sitähän minäkin. Hehe! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Evoluutio ei ensinnäkään ole tiedettä vaan luonnossa havaittu ilmiö."
Olet oikeassa. Evoluutiota, siten kuin se on koulukirjoissa esitetty, ei ole luonnossa havaittu, vaan se on puhtaasti ideologiaa.
"Ajattelet väärin päin, ikään kuin elämä siinä muodossa kuin me sen tunnemme, olisi ollut joku tavoite. Ja sitten kas kummaa olosuhteet ovatkin kuin luodut sille. "
Ei, ajattelen asiaa aivan oikealta kannalta, eli siltä, mihin todisteet osoittavat.
Sinun komenttisi taas oli tyyppiesimerkki siitä ideologisesta naturalismista, jossa jo aloituksessani puhuinkin, eli väärästä/virheellisestä premissistä, jossa naturalismi olisi joku tieteellisesti pätevä premissi, vaikka siinä ei tieteellisen todistusaineiston perusteella ole filosofisesti tai loogisesti mitään järkeä.
"Universumi ei suinkaan ole täydellisesti elämää varten optimoitu. Pelkästään tällä planeetalla 98% kaikista koskaan eläneistä eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon kun eivät ole pystyneet sopeutumaan."
Huhhuh.
1. Ensinnäkin, tuo on naturalististen tieteilijöiden tekemä oletus, joka ei perustu tieteelliseen lajikäsitykseen vaan heidän omaan valikoivaan lajikäsitykseensä jonka mukaan alalajeja, kuten koiria ja susia, voidaan kutsua eri lajeiksi.
2. Se nojaa edelleen sille todistamattomalle naturalistiselle peruspremissille, että elämä on kehittynyt jostain, jota a.) ei ole todistettu b.) nojaa naturalistiseen filosofiaan. Koska se nojaa filosofiaan se ei tiede-sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole puolueellinen naturalistisia selityksiä kohtaan.
"Meitä on täällä vain koska juuri tällainen elämänmuoto pystyy - vaihtelevalla menestyksellä - pysymään hengissä olosuhteissa jotka tällä planeetalla ja tässä universumissa sattuvat vallitsemaan."
Väärin. Esim aurinko on täysin ihanteellisella sijainnilla maapallosta elämän kannalta.Koira ja susi saavat yhteisiä jälkeläisiä joten evouskoisten lajimääritykset ovat ilmiselvää satuilua.
Raamattu yhdistää evoajattelun homofanitukseen koska tuolloin kreikkalaisessa kulttuurissa oli tunnettua se että juuri homot edistivät evoluutioteorian saadakseen hyväksymyksen kieroumalleen
Ja niinhän se on tänäänkin että joka ainoa evolutionisti hyväksyy homouden, sinäkin, vai mitää? Hehe! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä on todisteesi?
Montakohan tuhatta vuotta kuluu siihen, että kretut tajuaa, ettei evoluutioteoria ota mitään kantaa elämän syntyyn?
Miten evoluutioteorian kumoutuminen todistaisi luomisen?
Logiikkanne mukaisesti, jos 1 1 ei olisi 2, niin silloin 3 7 olisi 8. 🤣🤣🤣Katselehan luomakuntaa rehellisesti.
Miksi marjat ja hedelmät ovat ihmiselle juuri käteensopivia makupaloja?
Miksi on niin jumalattoman kivaa oleilla turkoosi sinisten korallihiekkarantojen ja 30 asteisten vesien äärellä?
Vajavainen ihmistiede ei osaa tuota määritellä vaikka se on ihan todellisuutta eli ilmiselvä todiste hyväntahtoisesta älykkäästä luomisesta.
Mieti sitä. Mieti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Väärin. Esim aurinko on täysin ihanteellisella sijainnilla maapallosta elämän kannalta." Olet aivan oikeassa. Elämä - sellaisena kuin me sen tunnemme - pärjää tällä etäisyydellä tuosta tähdestä. Eli mikä oli pointtisi tässä?
"Evoluutiota, siten kuin se on koulukirjoissa esitetty, ei ole luonnossa havaittu, vaan se on puhtaasti ideologiaa." Sinun on siis uskontosi vuoksi valehdeltava päivästä toiseen? Epätoivoista elämää - ei käy kateeksi.
"ajattelen asiaa aivan oikealta kannalta, eli siltä, mihin todisteet osoittavat." Sinulta jäi luettelematta nuo todisteet. Nyt saat luetella, ole hyvä. Älä kuitenkaan viittaa raamattuusi todisteena mistään, se on tragikoomista.No näytähän yksi apinaihminen. Hehe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katselehan luomakuntaa rehellisesti.
Miksi marjat ja hedelmät ovat ihmiselle juuri käteensopivia makupaloja?
Miksi on niin jumalattoman kivaa oleilla turkoosi sinisten korallihiekkarantojen ja 30 asteisten vesien äärellä?
Vajavainen ihmistiede ei osaa tuota määritellä vaikka se on ihan todellisuutta eli ilmiselvä todiste hyväntahtoisesta älykkäästä luomisesta.
Mieti sitä. Mieti!Ja käteen sopivat kivet on luotu, jotta niillä voidaan kivittää naapurikansoja ja niitä, jotka työskentelevät sapattina (esim. papit).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että havainnoitu tiede ei ole evoluutiota havainnut joten ajatus evoluutiosta on silkka uskomus.
Sano sinä edes yksi luuloton todiste evoluutiosta. Ai nyt ei tule mieleen vai? No, sitähän minäkin. Hehe!Et sitten vieläkään esittänyt niitä todisteita. Tulee kohta mieleen ettet tunne ainuttakaan. Yleissivistys jää pakostakin heikoksi jos päivät kuluvat hihitellessä ja homojen pelkäämisessä. Millä ihmeen tavalla homot muuten liittyvät tähän? Veikkaan, että eniten pelkäät itse olevasi homo? Muistathan lisätä vastaukseesi hehe!
- Anonyymi
Heh heh, käteen sopivat kivet on luotu naapurikansojen ja sapattina työskentelevien (esim. pappien) kivittämiseen. Heh heh!
Heh heh, yritäpä olla hetki ryyppäämättä, heh heh!
” Siis miksi kaikki hedelmät ovat ihmisen käteen sopivia...”
Niin kuin vesimelonit, heheheeh!
- Anonyymi
Nuo täydelliset optimoinnit ja tarkat hienosäädöt ovat pääasiassa kreationistista huuhaata.
Evoluutioteoria on harvinaisen poikkitieteellinen teoria, jossa samoihin johtopäätöksiin on tultu kokonaan toisistaan riippumattomilla tavoilla. Mitään tieteelliset kriteerit kestävää kilpailevaa selitystä biodiversiteetille ei edes ole.
Häpeätkö uskontoasi niin paljon, että yrittäessäsi dissata tieteellistä teoriaa nimität sitä uskonnoksi. Jos noin paljon hävettää, niin eikö olisi aika heivata taikauskoiset uskomukset puhuvista aaseista ja Nooan arkista jo yli laidan?
Ps. Vain kreationistit sekoittavat alkuräjähdysteorian ja evoluutioteorian tosiinsa. Se kertoo jotain tieteellisen metodin ymmärtämisen tasosta, eikä se "jotain" ole kreationisteja mairittelevaa.- Anonyymi
"Nuo täydelliset optimoinnit ja tarkat hienosäädöt ovat pääasiassa kreationistista huuhaata. "
Paitsi etteivät ole.
"Evoluutioteoria on harvinaisen poikkitieteellinen teoria, jossa samoihin johtopäätöksiin on tultu kokonaan toisistaan riippumattomilla tavoilla."
Evoluutio ei sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole koskaan ideologisesti motivoitunutta jonkin päämäärän, kuten naturalismin, tukemiseksi, tai osoittamiseksi.
"Mitään tieteelliset kriteerit kestävää kilpailevaa selitystä biodiversiteetille ei edes ole. "
Edelleen perustuu väärälle, ja valheelliselle ja ideologisesti värittäytyneelle alkupremissille siitä, että maapallon tai elämän alkusynty olisi alkujaan naturalististen ideologioita tukeva. Tosiasiassahan universumissa oleva todistusaineisto maapallon sijainnista aurinkoon aina luonnonlakien olemassaoloa kohtaan on kiistatta luomisen taustalla, osoittaen oman ideologisen puolueellisuutesi valheelle.
"Häpeätkö uskontoasi niin paljon, että yrittäessäsi dissata tieteellistä teoriaa nimität sitä uskonnoksi. Jos noin paljon hävettää, niin eikö olisi aika heivata taikauskoiset uskomukset puhuvista aaseista ja Nooan arkista jo yli laidan?"
Yritähän nyt jo ymmärtää, että evoluutio ei voi olla tiedettä, koska se on puhtaasti ideologista. Tiede taas ei voi sanan varsinaisen käsityksen mukaisesti koskaan olla ideologista, vaan puolueellinen ainoastaan totuutta kohtaan.
Yritähän nyt ymmärtää, että mitä tiede-sana edes merkitsee ennenkuin palstalla pseudotieteellistä naturalismifilosofisia satujasi levität.
"Ps. Vain kreationistit sekoittavat alkuräjähdysteorian ja evoluutioteorian tosiinsa. Se kertoo jotain tieteellisen metodin ymmärtämisen tasosta, eikä se "jotain" ole kreationisteja mairittelevaa."
Tieteessä kaikki tieteenalat toimivat sopusoinnussa yhteisen päämäärän, eli tiedon lisäämisen, saavuttamisessa. Ymmärrän toki, että se, että eri tieteenalat tukevat toisiaan, voi tiedettä vastustaville ideologisille naturalisteille tulla yllätyksenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nuo täydelliset optimoinnit ja tarkat hienosäädöt ovat pääasiassa kreationistista huuhaata. "
Paitsi etteivät ole.
"Evoluutioteoria on harvinaisen poikkitieteellinen teoria, jossa samoihin johtopäätöksiin on tultu kokonaan toisistaan riippumattomilla tavoilla."
Evoluutio ei sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole koskaan ideologisesti motivoitunutta jonkin päämäärän, kuten naturalismin, tukemiseksi, tai osoittamiseksi.
"Mitään tieteelliset kriteerit kestävää kilpailevaa selitystä biodiversiteetille ei edes ole. "
Edelleen perustuu väärälle, ja valheelliselle ja ideologisesti värittäytyneelle alkupremissille siitä, että maapallon tai elämän alkusynty olisi alkujaan naturalististen ideologioita tukeva. Tosiasiassahan universumissa oleva todistusaineisto maapallon sijainnista aurinkoon aina luonnonlakien olemassaoloa kohtaan on kiistatta luomisen taustalla, osoittaen oman ideologisen puolueellisuutesi valheelle.
"Häpeätkö uskontoasi niin paljon, että yrittäessäsi dissata tieteellistä teoriaa nimität sitä uskonnoksi. Jos noin paljon hävettää, niin eikö olisi aika heivata taikauskoiset uskomukset puhuvista aaseista ja Nooan arkista jo yli laidan?"
Yritähän nyt jo ymmärtää, että evoluutio ei voi olla tiedettä, koska se on puhtaasti ideologista. Tiede taas ei voi sanan varsinaisen käsityksen mukaisesti koskaan olla ideologista, vaan puolueellinen ainoastaan totuutta kohtaan.
Yritähän nyt ymmärtää, että mitä tiede-sana edes merkitsee ennenkuin palstalla pseudotieteellistä naturalismifilosofisia satujasi levität.
"Ps. Vain kreationistit sekoittavat alkuräjähdysteorian ja evoluutioteorian tosiinsa. Se kertoo jotain tieteellisen metodin ymmärtämisen tasosta, eikä se "jotain" ole kreationisteja mairittelevaa."
Tieteessä kaikki tieteenalat toimivat sopusoinnussa yhteisen päämäärän, eli tiedon lisäämisen, saavuttamisessa. Ymmärrän toki, että se, että eri tieteenalat tukevat toisiaan, voi tiedettä vastustaville ideologisille naturalisteille tulla yllätyksenä.Kretu puhuu ymmärtämisestä ja syyttää tiedettä valheeksi. 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Miksi elämän ilmaantuminen elottomasta ei muka olisi koko evoluutioteorian alkuhetki?
Tietenkin sen kuuluisi olla e oluutioteorian alku.
No miksi se ei sitä evouskoisille ole? No kas kunhe huomasivat jossain vaiheessa että sen ekan solun syntymi en sattumalta on täysin mahdotonta ilman ohjaavan älyn, siis Luojan vaikutusta,
Siis kun kirkkomme hyväksyi evoluutioteorian niin se vetosi juuri tähän evoluutioteorian heikkoon kohtaan ja totesi että Luoja loi tuon ekan solun ja jätti sen sitten evolutioitumaan luomakunnaksi, hehe! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi elämän ilmaantuminen elottomasta ei muka olisi koko evoluutioteorian alkuhetki?
Tietenkin sen kuuluisi olla e oluutioteorian alku.
No miksi se ei sitä evouskoisille ole? No kas kunhe huomasivat jossain vaiheessa että sen ekan solun syntymi en sattumalta on täysin mahdotonta ilman ohjaavan älyn, siis Luojan vaikutusta,
Siis kun kirkkomme hyväksyi evoluutioteorian niin se vetosi juuri tähän evoluutioteorian heikkoon kohtaan ja totesi että Luoja loi tuon ekan solun ja jätti sen sitten evolutioitumaan luomakunnaksi, hehe!Hehheh, itsehän olet hokenut etteivät tiedemiehet ole pystyneet todistamaan luomista! Hihhih, trööt prööt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nuo täydelliset optimoinnit ja tarkat hienosäädöt ovat pääasiassa kreationistista huuhaata. "
Paitsi etteivät ole.
"Evoluutioteoria on harvinaisen poikkitieteellinen teoria, jossa samoihin johtopäätöksiin on tultu kokonaan toisistaan riippumattomilla tavoilla."
Evoluutio ei sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole koskaan ideologisesti motivoitunutta jonkin päämäärän, kuten naturalismin, tukemiseksi, tai osoittamiseksi.
"Mitään tieteelliset kriteerit kestävää kilpailevaa selitystä biodiversiteetille ei edes ole. "
Edelleen perustuu väärälle, ja valheelliselle ja ideologisesti värittäytyneelle alkupremissille siitä, että maapallon tai elämän alkusynty olisi alkujaan naturalististen ideologioita tukeva. Tosiasiassahan universumissa oleva todistusaineisto maapallon sijainnista aurinkoon aina luonnonlakien olemassaoloa kohtaan on kiistatta luomisen taustalla, osoittaen oman ideologisen puolueellisuutesi valheelle.
"Häpeätkö uskontoasi niin paljon, että yrittäessäsi dissata tieteellistä teoriaa nimität sitä uskonnoksi. Jos noin paljon hävettää, niin eikö olisi aika heivata taikauskoiset uskomukset puhuvista aaseista ja Nooan arkista jo yli laidan?"
Yritähän nyt jo ymmärtää, että evoluutio ei voi olla tiedettä, koska se on puhtaasti ideologista. Tiede taas ei voi sanan varsinaisen käsityksen mukaisesti koskaan olla ideologista, vaan puolueellinen ainoastaan totuutta kohtaan.
Yritähän nyt ymmärtää, että mitä tiede-sana edes merkitsee ennenkuin palstalla pseudotieteellistä naturalismifilosofisia satujasi levität.
"Ps. Vain kreationistit sekoittavat alkuräjähdysteorian ja evoluutioteorian tosiinsa. Se kertoo jotain tieteellisen metodin ymmärtämisen tasosta, eikä se "jotain" ole kreationisteja mairittelevaa."
Tieteessä kaikki tieteenalat toimivat sopusoinnussa yhteisen päämäärän, eli tiedon lisäämisen, saavuttamisessa. Ymmärrän toki, että se, että eri tieteenalat tukevat toisiaan, voi tiedettä vastustaville ideologisille naturalisteille tulla yllätyksenä.Et ymmärrä mitä tiede ja evoluutio tarkoittaa, älä edes yritä kommentoida asioita joista et ymmärrä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nuo täydelliset optimoinnit ja tarkat hienosäädöt ovat pääasiassa kreationistista huuhaata. "
Paitsi etteivät ole.
"Evoluutioteoria on harvinaisen poikkitieteellinen teoria, jossa samoihin johtopäätöksiin on tultu kokonaan toisistaan riippumattomilla tavoilla."
Evoluutio ei sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole koskaan ideologisesti motivoitunutta jonkin päämäärän, kuten naturalismin, tukemiseksi, tai osoittamiseksi.
"Mitään tieteelliset kriteerit kestävää kilpailevaa selitystä biodiversiteetille ei edes ole. "
Edelleen perustuu väärälle, ja valheelliselle ja ideologisesti värittäytyneelle alkupremissille siitä, että maapallon tai elämän alkusynty olisi alkujaan naturalististen ideologioita tukeva. Tosiasiassahan universumissa oleva todistusaineisto maapallon sijainnista aurinkoon aina luonnonlakien olemassaoloa kohtaan on kiistatta luomisen taustalla, osoittaen oman ideologisen puolueellisuutesi valheelle.
"Häpeätkö uskontoasi niin paljon, että yrittäessäsi dissata tieteellistä teoriaa nimität sitä uskonnoksi. Jos noin paljon hävettää, niin eikö olisi aika heivata taikauskoiset uskomukset puhuvista aaseista ja Nooan arkista jo yli laidan?"
Yritähän nyt jo ymmärtää, että evoluutio ei voi olla tiedettä, koska se on puhtaasti ideologista. Tiede taas ei voi sanan varsinaisen käsityksen mukaisesti koskaan olla ideologista, vaan puolueellinen ainoastaan totuutta kohtaan.
Yritähän nyt ymmärtää, että mitä tiede-sana edes merkitsee ennenkuin palstalla pseudotieteellistä naturalismifilosofisia satujasi levität.
"Ps. Vain kreationistit sekoittavat alkuräjähdysteorian ja evoluutioteorian tosiinsa. Se kertoo jotain tieteellisen metodin ymmärtämisen tasosta, eikä se "jotain" ole kreationisteja mairittelevaa."
Tieteessä kaikki tieteenalat toimivat sopusoinnussa yhteisen päämäärän, eli tiedon lisäämisen, saavuttamisessa. Ymmärrän toki, että se, että eri tieteenalat tukevat toisiaan, voi tiedettä vastustaville ideologisille naturalisteille tulla yllätyksenä."Evoluutio ei sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti voi olla tiedettä, koska tiede ei ole koskaan ideologisesti motivoitunutta jonkin päämäärän, kuten naturalismin, tukemiseksi, tai osoittamiseksi."
Jos pidät 'ideologiana' sitä, etteivät luonnontieteet (sadannen kerran...) ota kantaa luojahypoteesiin, niin se on sinun oma kantasi. Hylkäät siis luonnontieteet ja niiden saavutukset kokonaisuudessaan? Omapa häpeäsi ;D Väität, että luonnontieteiljät vastustavat tiedettä? Mitä se on tarkoittavinaan, siinä mielessä kun tuollaiseen populistiseen höpinään lainkaan jaksaa ottaa kantaa...Kaikki luonnontieteiden alat tukevat nimenomaan toisiaan, ja sekö teitä harmittaa, heh heh.
(Poikkesin kerran uteliaisuudesta Luominen.fi foorumille ja sen etusivulla oli hurmahenkistä juttua siitä, miten luonnon ankaruus ei voi mitenkään olla jumalan tahto mikä *todistaa* syntiinlankeemuksen ja sen, että kaikki oli Aatamin vika. Noin se suunnilleen meni.
Tiedettä? Kyse on sananmukaisesti uskonasioista. Paratiisia, Aatua ja Eevaa ei ole koskaan ollutkaan ja syntiinlankeemuskin on puuta heinää. Eikä teillä ole niihin todistuksen häivää. Mutta ne ovat silti premissejänne, uskonasioita)
Jos teidän (ideologinen) kantanne on, ettei tiedettä voi tehdä uskomatta Jumalaan, niin se on aivan uusi määritelmä. Se pitää sitten ilmoittaa suoraan lähtökohdaksi eikä sekoittaa pakkaa monimielisyyksillä. Sana tiede on kylläkin jo varattu ja vakiintuneessa käytössä omine määritelmineen.
Keksikää joku uusi sana omille touhuillenne.
- Anonyymi
Tieteessä,kuten missä tahansa, missä on "pelaajana" ihminen, vaikuttavat monet tuulet j a erilaiset mielipiteet ja (jopa) maailmankatsomukset. Se, mitä joku pitää tieteellisesti uskottavana(jopa tieteen sisällä) saattaa toiselle olla tieteellisesti epäuskottavaa,jne.
Sama pätee, myös ns. suureen yleisöön. Se että jossain tiede -julkaisussa kerrotaan jotain, ei vielä välttämättä todista mitään(vaikka puhuttaisiin tieteen nimissä), -kyseessä voi olla (ainoastaan) mielipide. Ja kun on kyse mistä tahansa "virallisesta", asioista "tiedetään" usein vähän enemmän kuin ollaan valmiita myöntämään?- Anonyymi
Et tiedä tieteestä tuon taivaallistakaan ja esität pelkkiä mielipiteitäsi (ne eivät ole tiedettä).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tiedä tieteestä tuon taivaallistakaan ja esität pelkkiä mielipiteitäsi (ne eivät ole tiedettä).
Mistä teitä denialisteja oikein mönkii? Suomessa pitäisi olla huippuluokan koulutus.
Toki joillekin peruskoulun oppimääräkin on ylivoimainen ja siltä pohjalta on sitten hyvä alkaa kaataa tieteitä, varsinkin kun ajattelu on sopivasti uskonnolla höystettyä.
Koko nykyinen infrastuktuurimme perustuu luonnontieteelliseen tietoon. Luonnontieteellinen tieto on katedraali, josta ei suuremmin voi poistaa rakennuskiviä ilman, että se sortuu. Jotta nuoren Maan kreationismi olisi oikein, koko luonnontieteellisen katedraalimme pitäisi sortua. YEC uskovien väitteet vaatisivat niin suuria virheitä luonnontieteissä, että koko tieteellinen metodi pitäisi hylätä vääränä.
Kumpi on oikeassa YEC vai luonnontieteet?
Kolmen pisteen vihje: Toisesta on vahvaa näyttöä, mihin tahansa katsotkin ihmien muokkaamassa elinympäristössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tiedä tieteestä tuon taivaallistakaan ja esität pelkkiä mielipiteitäsi (ne eivät ole tiedettä).
Koko tieteen kenttä on melkoisen hajanainen, erilaisine teorioineen -onneksi, sanoisin,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä teitä denialisteja oikein mönkii? Suomessa pitäisi olla huippuluokan koulutus.
Toki joillekin peruskoulun oppimääräkin on ylivoimainen ja siltä pohjalta on sitten hyvä alkaa kaataa tieteitä, varsinkin kun ajattelu on sopivasti uskonnolla höystettyä.
Koko nykyinen infrastuktuurimme perustuu luonnontieteelliseen tietoon. Luonnontieteellinen tieto on katedraali, josta ei suuremmin voi poistaa rakennuskiviä ilman, että se sortuu. Jotta nuoren Maan kreationismi olisi oikein, koko luonnontieteellisen katedraalimme pitäisi sortua. YEC uskovien väitteet vaatisivat niin suuria virheitä luonnontieteissä, että koko tieteellinen metodi pitäisi hylätä vääränä.
Kumpi on oikeassa YEC vai luonnontieteet?
Kolmen pisteen vihje: Toisesta on vahvaa näyttöä, mihin tahansa katsotkin ihmien muokkaamassa elinympäristössä.Tieteessä kiistellänn mitä on esim. tietoisuus ja elämä. Onko sielua olemassa jne. Solujen alkuperä ja syntymekanismi on tuntematon. Pakka on auki ja hyvä niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä teitä denialisteja oikein mönkii? Suomessa pitäisi olla huippuluokan koulutus.
Toki joillekin peruskoulun oppimääräkin on ylivoimainen ja siltä pohjalta on sitten hyvä alkaa kaataa tieteitä, varsinkin kun ajattelu on sopivasti uskonnolla höystettyä.
Koko nykyinen infrastuktuurimme perustuu luonnontieteelliseen tietoon. Luonnontieteellinen tieto on katedraali, josta ei suuremmin voi poistaa rakennuskiviä ilman, että se sortuu. Jotta nuoren Maan kreationismi olisi oikein, koko luonnontieteellisen katedraalimme pitäisi sortua. YEC uskovien väitteet vaatisivat niin suuria virheitä luonnontieteissä, että koko tieteellinen metodi pitäisi hylätä vääränä.
Kumpi on oikeassa YEC vai luonnontieteet?
Kolmen pisteen vihje: Toisesta on vahvaa näyttöä, mihin tahansa katsotkin ihmien muokkaamassa elinympäristössä.Ei evoluutioteorian humpuukiksi osoittamiseen uskontoja tarvita. Pelkkä faktatiedot riittää.
Missä ovat apinaihmiset? Ai ei missään! Siis evoluutio silkkaa homahtavien uskomusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei evoluutioteorian humpuukiksi osoittamiseen uskontoja tarvita. Pelkkä faktatiedot riittää.
Missä ovat apinaihmiset? Ai ei missään! Siis evoluutio silkkaa homahtavien uskomusta.Missä on höyryveturit? Ding dong, hihhih, trööt prööt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieteessä kiistellänn mitä on esim. tietoisuus ja elämä. Onko sielua olemassa jne. Solujen alkuperä ja syntymekanismi on tuntematon. Pakka on auki ja hyvä niin.
Tieteessä ei kiistellä sielun olemassaolosta:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei evoluutioteorian humpuukiksi osoittamiseen uskontoja tarvita. Pelkkä faktatiedot riittää.
Missä ovat apinaihmiset? Ai ei missään! Siis evoluutio silkkaa homahtavien uskomusta.Jyri hyvä. Ne nykyisin elävät apinaihmiset ovat siellä, missä koralliriuttojen kultakalatkin. Eli sinun mielikuvituksessasi. Voisit kysyä Shanghain kirkkoyliopistolta tarkempaa selvitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieteessä ei kiistellä sielun olemassaolosta:D
Vielä vähemmän siitä kiistellään uskonnoissa.. lol , tieteessä tosin "kiistellään" tai siellä on erilaisia "lähestymiskulmia" esim. tietoisuuden olemassaoloon, joka saattaa sekin kuuleeman mukaan aiheuttaa toisille vilunväristyksiä tiedemaailmassa, ja sama aihepiiri saattaa mahdollisesti joidenkin tiedemiesten painajaisunissa kuulostaa epäilyttävästi spekulointia sielun olemassaolosta.
- Anonyymi
Oma komiikkansa siinä, että epätieteellisin yhteisö mitä mistään löytyy haukkuu tieteellistä yhteisöä epätieteelliseksi.
- Anonyymi
Projisointi toimii aina (omasta mielestä)!
- Anonyymi
Yksi esimerkki uskonnosta on väittää, että alkuaineet ovat täydellisesti elämää varten optimoituja, ja että mitään todisteita ei ole luonnollisesta itsenäisestä toiminnasta. Esim. tähdet on varsin selkeä todiste siitä, miten elämän rakennusaineita syntyy. Uskontoa on myös väittää ilman todisteita, että alkuaineet ovat Luojan kätten töitä. Tästä ei ole mitään todisteita. Siksi sitä kutsutaankin uskonnoksi. Uskovaisuuteen liittyy ikäviä ongelmia, kuten se, että ei ymmärretä pitää uskontoa uskontona, vaan yritetään todistella sitä käyttämällä hyväksi nykytiedettä. Pysy uskossasi vahvana, mutta älä ryhdy tekaisemaan todisteita mielipiteiden ja vakaumuksen pohjalta ja valehtelemaan niiden turvin. Se on syntiä ja se on tyhmyyttä.
- Anonyymi
Aloituksesta tulee mieleen esiteini, joka on ensimmäistä kertaa elämässään saanut käsiinsä Sivistyssanakirjan ja poimii sieltä umpimähkään termejä.
"Yksi esimerkki uskonnosta on, että väittää täydellisesti elämää varten optimoitujen alkuaineiden ja universumin syntyneen luonnollisesti, luonnollisten luonnonlakien kautta, vailla mitään todisteita. "
Sinä siis et joko ole tutustunut todisteisiin (miksi et, jos debatoit asiasta) tai pystyt kumoamaan ne?
Ahaa.
Luonnontiede tutkii kohdetta sen omilla ehdoilla so, ei ota kantaa yliluonnolliseen toimijaan, tätäkään et kenties (muka?) tiennyt? Luonnontieteilijä voi silti uskoa jonkinlaiseen Luojaan, se ei vaan ole tutkimuksen kohde. Missä mielessä tämä on "uskonto"? ;D
"Tässä uskontoa on se, että lukijalla on virheellinen premissi, jonka mukaan luonnonlakien syntyminen itsestään olisi loogista tai edes perusoletus, sekä se, ettei siitä ole todisteita."
Mikä sinun premissisi on? Kuten jo sanoin, luonnontieteen 'perusoletus' on objektiivinen lähestyminen, jossa todisteita ja havaintoja seurataan sinne, minne ne vievät. Eikö oletus Jumalasta ole premissi? Mikä se sitten sinun mielestäsi (tai teidän kreationistien mielestä) on? Millä tavalla te olette todistaneet alkuoletuksenne tieteen keinoin? Jumala on koska Jumala on ei ole todiste. Missä mielessä oletus Jumalasta *ei* ole uskon asia?
"Evoluutio ei siis voi olla tiedettä. Tieteessä mennään aina tieteen pelisääntöjen mukaan, kuten sen mukaan, joista yksi on neutraalius. Premissiltään virheellinen, ideologiselle naturalismille puolueellinen evoluutioteoria ei siis tiede-sanan varsinaisten käsitysten mukaan, voi olla tiedettä."
Onko tuo lainaus joltain Luominen.fi - sivustolta, ihme sanahelinää... ;D
Tämä voi tulla ikävänä yllätyksenä, mutta evoluutio ei liity universumin syntyyn mitenkään, luulisi olevan sen verran perustietoa edes...
Missä mielessä usko Jumalaan on neutraali lähtökohta, perustele? Saa Jumalaan (tai mihin vaan) toki uskoa, mutta sitten ei pitäisi hölöttää mitään 'neutraaliudesta', varsinkaan jos edustaa yecn väkeä, jotka kieltävät kaikki luonnontieteisiin liittyvien tieteenalojen saavutukset.
Jokaisen lähtökohtana, todellisuutta tutkiessa, on jokin tietoinen taikka tiedostamaton 'oletus'. Kreationistit uskovat oman ideologiansa mukaisesti, ei siitä neutraalia saa tekemälläkään. Vaikka yrittääkin kikkailla sanoilla niin, että uskonto onkin yhtäkkiä 'tiedettä' ja tiede uskontoa (! ;D;D) Ei ihme ettei teitä huolita yliopistoihin.- Anonyymi
Suoraan sylttytehtaalta. Siinä sylttytehdas on oikeassa, ettei evoluutio ole tiedettä sen enempää kuin gravitaatiokaan. Se on luonnossa vaikuttava prosessi.
Evoluutioteoria taas on tiedettä. Ilman sitä biologiassa ei olisi järkeä.
Sadat yliopistot maailmassa tutkivat ja opettavat evoluutioteoriia tieteenä. Luominen-lehti on onnettoman lapsellinen yritys vastustaa evoluutiota, eikä sitä kai ole tarkoitettukaan kuin uskovien pahnanpohjimmaisille uskon vahvistukseksi. Joku Pekka Reinikainen voi olla oikeasti sen verran sekaisin, että uskoo kaataneensa evoluution, mutta se johtuu jo vanhuuden ja uskonnon tuomasta höperyydestä. Viimeinenkin itsekritiikki on "Jumalan soturilta" mennyt, jos sitä on ikinä ollutkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suoraan sylttytehtaalta. Siinä sylttytehdas on oikeassa, ettei evoluutio ole tiedettä sen enempää kuin gravitaatiokaan. Se on luonnossa vaikuttava prosessi.
Evoluutioteoria taas on tiedettä. Ilman sitä biologiassa ei olisi järkeä.
Sadat yliopistot maailmassa tutkivat ja opettavat evoluutioteoriia tieteenä. Luominen-lehti on onnettoman lapsellinen yritys vastustaa evoluutiota, eikä sitä kai ole tarkoitettukaan kuin uskovien pahnanpohjimmaisille uskon vahvistukseksi. Joku Pekka Reinikainen voi olla oikeasti sen verran sekaisin, että uskoo kaataneensa evoluution, mutta se johtuu jo vanhuuden ja uskonnon tuomasta höperyydestä. Viimeinenkin itsekritiikki on "Jumalan soturilta" mennyt, jos sitä on ikinä ollutkaan.Pekka Reinikaisen ei tarvitse kaataa evoluutiota koska mitään havaintoja ei evoluutiosta ole. Kannattaa lukea esim. 'Pekan blogi' 20.11.2020.
- Anonyymi
Uskonto samoin kuin tiedekin voi sortua uskomuksiin. Ne ovat kuin kaksi valtiota joiden välillä ei ole rajavalvontaa.
- Anonyymi
Uskokaa jeesukseen. Jeesus loi iphonen.
- Anonyymi
Evoluutioteoria on tieteen sisällä vaikuttava teoria, eroten tieteellisestä tosiasiasta. Vähän samoin kuin usko on uskonnon sisällä vaikuttava teoria, joka ei (joidenkin mukaan)ole tosiasia..
- Anonyymi
Minkä tieteen sisällä se vaikuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä tieteen sisällä se vaikuttaa.
Evoluutioteoria on oleellinen osa biologiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evoluutioteoria on oleellinen osa biologiaa.
Entä maantietoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä maantietoa?
Eliömaantiede voisi olla osa maantiedettä. Se on samalla myös vahva näyttö evoluutiosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evoluutioteoria on oleellinen osa biologiaa.
Biologisesti voidaan selittää 'evolutiivinen' muuntelu, mutta pidemmän ajan lajien synnyssä ja kehityksessä biologialla ei ainakaan vielä ole esittää minkäänlaista selittävää mekanismia; kaikki uskottelut tuollaisesta evoluutiosta todennettuna tieteenä ovat ns.potaskatuubaa.

Jos jokin on vielä tuntematonta sen täytyy olla roskaa. Näin päästään esimerkiksi kivikaudelle ja ihan kaikki on roskaa, myös tietokoneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biologisesti voidaan selittää 'evolutiivinen' muuntelu, mutta pidemmän ajan lajien synnyssä ja kehityksessä biologialla ei ainakaan vielä ole esittää minkäänlaista selittävää mekanismia; kaikki uskottelut tuollaisesta evoluutiosta todennettuna tieteenä ovat ns.potaskatuubaa.
Tässä on biologiaa. Tieteen täytyy vaan hyväksyä yin ja yang voimat, Qi energia, meridiaanithan on jo akupunktiossa käytössä. Kyse on tietoisuuden kohoamisesta, pystyyn nousemisesta, valon ja varjon vuorottelusta. Eli paljon tiede joutuu vielä opiskelemaan.
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2005290114001198
- Anonyymi
Teologia ei ole tiedettä, ja sen takia mitään uskontoja ei pitäisi opettaa yliopistoissa.
Unkonto-opetus tulisi siirtää huuhaa-oppilaitoksiin.- Anonyymi
Mikä varjelisi tiedettä uskomuksilta jos sen nimissä esim. otetaan kantaa miten maapallon pitäisi maata, tai esittää tulkintoja mikä ihminen tai ihmisyys on.
Esim. Dawkins otti kantaa väitteellään, että Jumala on uskontojen harha.(God Delucion) Tätä kannanottoa on kritisoitu myös syystä, että Dawkins itse ei ole psykologi tai teologi, ja että tiede ei yleensä ota kantaa teologisis- filosofisiin kysymyksiin. Vaarana on nähty, että tehdessään niin tiede itse "kuuluttaa uskomuksia" mitä pitäisi tai ei pitäisi ajatella tai uskoa. - Anonyymi
Kyllä teologia on tiedettä. Olet ymmärtänyt asian vähän väärin.
Teologian opetus perustuu melko suurelta osin tieteeseen. Tällöin ei tietenkään puhuta tunnustuksellisesta uskonnosta, vaan uskontoon liittyvien asioiden tieteellisestä tutkimuksesta kuten eksegetiikasta.
Pappiskoulutus ei ole tiedettä, mutta siihenkin liittyy tieteellisen tiedon opiskelua.
- Anonyymi
Luonnosta löytyy runsain mitoin tietoa, miten se rakentuu, toimii jne. Tarvitaan vain älyä kerätä ja lukea sitä tietoa. Sitä kutsutaan tieteelliseksi tutkimukseksi. Sen tuloksia ovat paitsi teoriat, myös faktat. Tietyistä faktoista muodostuu myös evoluutioteorian perusta. Ts. evoluutioteoria on asia, joka sisältää luonnon itsensä tarjoamaa tietoa. Näiden lisäksi on tehty päätelmiä yms., jotka pyrkivät antamaan laajempaa tietoa, miten elämä on mahdollisesti syntynyt ja kehittynyt. Siksi evoluutioteoria. Muinaiset nuotiotarinat taas eivät perustu luonnon antamiin tietoihin, vaan ihmisen itsensä kehittämiin näkemyksiin, miten ja miksi kaikkeus on olemassa. Ts. ihminen itse luo käsitteitä, sekä antaa asioille merkityksiä. Eli mikä on uskontojen tietolähde? Jumala? Tähän ei löydy todisteita. Kuten uskonnot itsekin sen kertoo, kyse on uskomuksista. Evoluutioteoriassa ei ole kyse uskomuksista, vaan tiedoista, jotka luonto on itse tarjonnut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003459Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071870Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111516Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat401172Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3531015Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden2771002