Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Minkä unelman tai suunnitelman aiot vielä tai seuraavaksi toteuttaa ?

Anonyymi

Vai jääkö joku unelma tai suunnitelma toteutumatta jostain syystä ?

67

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suunnittelimme eläkkeellä tutustua Eurooppaan,
      tehdä matkailusesongin ulkopuolella silloin tällöin
      pieniä edullisia vaatimattomia reissuja eri maihin,
      kaupunkeihin ja kyliin omin nokkinemme.
      Kaikki jäi. Terveysasiat tulivat esteeksi.
      On pettynyt ja haikea olo.
      Terveyden pettäminen tuli odottamatta.
      Tietenkin oli varautunut,
      että niin käy ikää myöten,
      mutta se tuli "liian" aikaisin".
      Onneksi vähän jotain tuli nähtyä ja koettua.

    • Anonyymi

      Aion toteuttaa joka vuotisen juttuni eli kun lunta alkaa tulla, onhan se mentävä lapioimaan jos hengissä on.
      Mitään pidemmän tähtäimen suunnitelmia kuten joulu tms ei ole näköpiirissä. Elän hetkestä hetkeen. Kaikki muu tulee ajallaan jos on tullakseen.

    • Anonyymi

      haluaisin eutanasian sitten aikanaan, mutta taitaa turhaksi haaveeksi jäädä kun en halua lähteä ulkomaille kuolemaan.

    • Anonyymi

      Olen tehnyt tilauksen katumaasturista (VW), väri musta, rekisteröinti tammikuu 2021.
      Rahoituksella mennään 400€/kk, mutta meitä on kaksi maksajaa/eläkkeensaajaa.
      Nettovelka kun vanha annettiin välirahana noin 17000€.

    • Anonyymi

      Vaihdan autooni talvirenkaat .-

      • Anonyymi

        laittaa kaapit järjestykseen ja turha roina pois


    • Anonyymi

      Raivata ja invetoida autotallin romut. 24m2:n talliin on jäänyt joutavaa roinaa.
      Sama koskee ullakkohäkkiä.
      Toiveissa olisi palata normaaliin elämänrytmiin. Keväät ja syksyt Espanjassa. Tiedän, että tyhjänä olleen asunnon meren puoleiset seinät homehtuvat. Kun tilanne helpottaa niin niiden pudistus ja homeenestomaalaus on ensimmäisiä puuhia.
      Samaan normaaliin kuuluvat sydäntalven luumuilu jollakin lämpimällä alueella kiertomatkan tai/ja risteilyn puitteissa.
      Kaiken ehtona on tärkein toive vaimon terveydentilan vakiintumisesta.
      Tämä on todellinen toive!

    • Anonyymi

      Olen vanha, viisas isovanhempi, aion jättää lapsenlasten mieleen jotain arvokasta, sellaista mitä nuoret vanhemmat eivät jouda miettimään. Viimeksi kerroin yökylässä uskonnosta, että toiset uskovat Jumalan luoneen ihmisen ja toiset evoluutioon, eikä kukaan pysty sanomaan kuka on oikeassa. Toivon etteivät liehu mielenosoituksissa vaan hyväksyvät eri mielipiteet. Toivon myös että pystyn osaltani vahvistamaan heidän itsetuntonsa sopivaksi huomiolla, kehulla ja kannustuksella.

      • Anonyymi

        Valehtelit lapsenlapsillesi ja aivopesit heitä.
        On aivan varma, ettei Jumala maailmaa ja ihmisiä luonut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelit lapsenlapsillesi ja aivopesit heitä.
        On aivan varma, ettei Jumala maailmaa ja ihmisiä luonut.

        No kerropa miksi apinat eivät enää muutu ihmisiksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelit lapsenlapsillesi ja aivopesit heitä.
        On aivan varma, ettei Jumala maailmaa ja ihmisiä luonut.

        Eihän hän valehdellut, koska hän kirjoitti, etttä toiset....toiset. Laajentaa toki voisi maailman muilla uskonnoilla ja niillä jumalilla, mihin eräät uskovat.
        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelit lapsenlapsillesi ja aivopesit heitä.
        On aivan varma, ettei Jumala maailmaa ja ihmisiä luonut.

        Anonyymi Tänään 11:02, just sinä olet varoittava esimerkki jonka kaltaiseksi en toivoisi lastenlasteni tulevan. Että on vain yksi totuus ja muut valehtelevat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi Tänään 11:02, just sinä olet varoittava esimerkki jonka kaltaiseksi en toivoisi lastenlasteni tulevan. Että on vain yksi totuus ja muut valehtelevat.

        Uskovaiset on varoittava esimerkki, jos alkavat totuutena kertoa Raamatun tarinaa ihmisen luomisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaiset on varoittava esimerkki, jos alkavat totuutena kertoa Raamatun tarinaa ihmisen luomisesta.

        Toinen varoittava esimerkki tai sama kirjoittaja. Huomaathan että en ole sitä mieltä että uskonnosta on alettava totuutena kertoa Raamatun tarinaa. Eli hanttiin pitää pistää vaikkei tiedä mihin asiaan.

        Olen sitä mieltä että lapselle on kerrottava: Toiset uskovat että Jumala on luonut ihmisen ja Toiset uskovat että ihminen on muotoutunut evoluution kautta.
        En missään vaiheessa lapselle krtonut (eilen 10:46), kumpaa mieltä itse olen, kuten en ole tässäkään kertonut.

        Yhtään enempää ei kannata kertoa jos lapsi ei kysy. Joskus lapsi luultavasti kysyy enemmän. Sitten voi asiallisesti selittää perusteita molemmista opeista. Tämän lapsen toinen vanhempi on kristitty ja toinen ateisti. Sen vuoksi kummallekaan puolelle asettuminen on vaarallista, sen pidän visusti mielessäni.


    • Anonyymi

      Eipä tässä kovin isoja unelmia enää , toiveissa tietysti että terveyttä vielä ainakin muutaman vuoden vielä riittäisi ja edes kerran pääsisi Lappiin ruskaa katsomaan ennenkuin sinne tuhkina aikanaan siirryn viimeiselle leposijalle tunturiin.

      vn

      • Anonyymi

        Saako tunturiin ripotella?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako tunturiin ripotella?

        "minua on sanottu apinaksi, vaikka olen ihminen eli muuttua voi"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "minua on sanottu apinaksi, vaikka olen ihminen eli muuttua voi"

        tarkoitin aiemmalle viestille


      • Anonyymi kirjoitti:

        tarkoitin aiemmalle viestille

        Nähdä Lapissa revontulet.
        Vuokrata kelohonkahuvila, jonka ikkunoista aukeaa upea maisema.
        Lämmitellä takkatulen ääressä.
        Nähdä äärettömyyden ja kuulla hiljaisuuden.
        Istua ulkona lämpimässä porealtaassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako tunturiin ripotella?

        Saa. Voihan tyhjän uurnan kuopata virallisesti. Mutta kuka tarkastaa tai on katsomassa, minne tuhkat ripotellaan.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Nähdä Lapissa revontulet.
        Vuokrata kelohonkahuvila, jonka ikkunoista aukeaa upea maisema.
        Lämmitellä takkatulen ääressä.
        Nähdä äärettömyyden ja kuulla hiljaisuuden.
        Istua ulkona lämpimässä porealtaassa.

        Mikä estää lähtemästä lappiin? Vuokrata keloinen mökki tai laavu.
        Katsella, nauttia ja tulla pois.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä estää lähtemästä lappiin? Vuokrata keloinen mökki tai laavu.
        Katsella, nauttia ja tulla pois.

        Ano
        Oikeastaan mikään ei estä.
        Vaatii pikkuisen suunnittelua lähteä yksin kulkuun.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Oikeastaan mikään ei estä.
        Vaatii pikkuisen suunnittelua lähteä yksin kulkuun.

        Lasi-igluun vaan menoksi yötaivasta ihailemaan. Niissä on nyt kuulemma nyt tilaa..
        Kaikki eivät ole varattuja. En kuitenkaan yllytä, koronan takia.


      • Anonyymi

        Olen jo eläkeläinen,mutta kaikki työt on tekemättä,!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen jo eläkeläinen,mutta kaikki työt on tekemättä,!

        Tämä kommentti sopii mullekin. Paitsi että en ole vielä eläkkeellä, vaikka -ikäinen. - Nm. Samaistuin


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Oikeastaan mikään ei estä.
        Vaatii pikkuisen suunnittelua lähteä yksin kulkuun.

        Kyllä minusta saa parasta mahdollista seuraa, mitä markkinoilta löytyy. Meitä on vähän.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minusta saa parasta mahdollista seuraa, mitä markkinoilta löytyy. Meitä on vähän.

        Ano 23:51
        Että mitä?
        Olen ihan ulapalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako tunturiin ripotella?

        Saa kun hakee metsähallitukselta luvan, minä hain vuosi sitten ja sain luvan kirjallisena ja mukana oli myös kartta paikasta Saariselällä johon lupaa hain :)
        Ja tosiaan se lupa pitää ITSE hakea koska se on oltava krematoriossa näyttää silloin kun tuhkat sieltä haetaan , kuoleman jälkeen sitä ei saa .
        Minun lupani on tyttärelläni ja itsellä kopio siitä. Metsähallituksen sivuilta löytyy linkki mistä lupa haetaan, jos et tiedä tarkkaan missä Metsähallituksella on maita niin kysymällä selviää, minäkin kysyin Saariselän alueelta ja sain sitten ehdotuksen siitä paikasta sähköpostiin ja hyväksyin sen. Muutaman päivän kuluttua tuli postissa kirjallinen lupa.

        vn


    • Sitku petti. Olimme vaimoni kanssa suunnitelleet pollukan kiertämistä rinkat selissä ilman aikataulua, liikkuen mantereet paikallisilla kulkuneuvoilla ainoastaan meret ylittäen lentäen ja pienemmät lätäköt laivoilla.
      Olimme "eläköityneet" palkkatöistä 50v vaiheessa.

      Kun suunnitelmaa olisi täytynyt ryhtyä täsmentämään ilmeni vaimoni terveydessä häiriö joka esti tropiikissa tarvittavat estolääkitykset jotka katsoimme välttämättömiksi liikkuessamme "kansan" tavoin kuten myös paikallisten hygienianormien mukaiset majoitukset.

      Etsimme "siistimmän" ja helpomman vaihtoehdon. Varasimme lennot Balille ja ajattelimme sieltä käsin katsoa sekä Balin, että varsinkin saariston vaihtoehtoja.
      Hieman ennen lähtöä iski ensimmäinen aivohalvaus. Ensimmäinen neljästä.
      Jatko tuskin kaipaa selitystä.

      Nyt tämä riivatun korona sotki kevään, kesän ja syksyn rutiinit. Varattu joulukin on epävarma johtuen vaimoni monipuolistuneesta taudin kuvasta.

      Sen olen oppinut, ettei minunkaan kannata pullistella sillä, ettei minuun pystyisi mikään!

      • Anonyymi

        Aina ei voi ennakoida, mitä tuleman pitää.
        On inhimillistä, joskus kohtuutonta, ettei kaikki unelmat voi toteutua,
        Firenzeen tahtoisin. Milloin? Se on arvoitus.
        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina ei voi ennakoida, mitä tuleman pitää.
        On inhimillistä, joskus kohtuutonta, ettei kaikki unelmat voi toteutua,
        Firenzeen tahtoisin. Milloin? Se on arvoitus.
        Beng

        Korona rokotus ratkaisnee?


    • Anonyymi

      Unelmat eivät häviä mihinkään, vaikka suunnitelmat ajoivat karille ja toteuusaika kului umpeen. - Nm. Saisipa, voisipa

      • Anonyymi

        ... t o t e u t u s a i k a ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... t o t e u t u s a i k a ...

        Turha tarkkuus on teknistä kypsymättömyyttä mutta toteamus sopii muuhunkin pilkun halkomiseen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha tarkkuus on teknistä kypsymättömyyttä mutta toteamus sopii muuhunkin pilkun halkomiseen!

        Ku pääsis kaupungille ja kaupoille yms liikkumaan vapaasti, kuten ennen pirskatin koronaa. Normaalielämää kaipaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ku pääsis kaupungille ja kaupoille yms liikkumaan vapaasti, kuten ennen pirskatin koronaa. Normaalielämää kaipaan.

        Mikä sua estää? Maski naamarin suojaksi ja pysyt kaukana muista etkä hiplaa ja koskettele kaikkia paikkoja. - Nm. Menoksi, sanoi Annie Lennoxi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha tarkkuus on teknistä kypsymättömyyttä mutta toteamus sopii muuhunkin pilkun halkomiseen!

        Oletko miettinyt omaa kypsymättömyyttäsi? - Nm. Tuo on sitä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko miettinyt omaa kypsymättömyyttäsi? - Nm. Tuo on sitä

        Äly hoi! Älä jätä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sua estää? Maski naamarin suojaksi ja pysyt kaukana muista etkä hiplaa ja koskettele kaikkia paikkoja. - Nm. Menoksi, sanoi Annie Lennoxi

        Onko muka normaalia liikkua maski naamalla ja maassa on pandemia, tä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko muka normaalia liikkua maski naamalla ja maassa on pandemia, tä?

        Kyllä, se on uusi normaali. - Nm. Koska on pandemia


    • Anonyymi

      Ostan talvivermeet synttäripäivärahoilla 1200€.

      Nastakengät tavalliset goretex lenkkikengät
      HH:n mustan ulkoilupuvun
      Sukset joita ei tarvi voidella sauvat
      Norjalaiset huippu kävelysauvat
      Makia-pipo merinovillaa

      Jos vielä jotain jää, niin niillä autoon polttoainetta.

    • Anonyymi

      Jospa pääsisi vielä joskus Gran Kanarialle hyvään tuttuun hotelliin pariksi viikoksi ainakin. Saisi nauttia lämmöstä ja kulkemisesta merenrannalla sinne Maspalomasin majakalle meren ja lämpimän hiekan tunnun jalan alla.

      Enpä muuta nyt tähän aikaan osaa kovin kaivata. Saa nähdä, ehtiikö tuota koskaan enää kokemaan tämän koronan takia tai mitään muutakaan matkailuun liittyvää.

      • Rokote tulee. Ensin toivoin sen tulemista jakeluun tämän vuoden puolella mutta olen siistänyt toiveeni ensi kevgääseen.

        Tämä tilanne syö mieltä ja kukkaroa. Espanjan mantereen puolen keskustan rantakolmiosta menee hoitovastiketta 52€/kk veden ja sähkön perusmaksut pari euroa kuukaudessa.
        Viime syksyn jälkeen sinne ei ole ollut asiaa.
        Mieltä kalvaa inhottava tieto, että rannan puoleisten makuuhuoneiden seinät homehtuvat asumisen puutteessa. Niiden käsittely ja homeen esto maalaus ovat ensimmäisiä puuhia. Vaihtoehtoina teenkö minä vai maksanko talossa asuvalle talovahdille työstä.
        Tyttäremme ompelukone ja robotti-imuri ovat taatusti ruosteessa vaikka viime syksynä yritimmekin "umpioida" ne muoviin.

        Vaimoni terveydetilan kehittyminen on vieläkin suurempi kysymysmerkki ja uhkatekijä.

        Tuskin tämä tieto, että jollakin on vielä mittavammat huolet sinua lohduttaa mutta yritän kuitenkin.


      • Anonyymi
        flegu kirjoitti:

        Rokote tulee. Ensin toivoin sen tulemista jakeluun tämän vuoden puolella mutta olen siistänyt toiveeni ensi kevgääseen.

        Tämä tilanne syö mieltä ja kukkaroa. Espanjan mantereen puolen keskustan rantakolmiosta menee hoitovastiketta 52€/kk veden ja sähkön perusmaksut pari euroa kuukaudessa.
        Viime syksyn jälkeen sinne ei ole ollut asiaa.
        Mieltä kalvaa inhottava tieto, että rannan puoleisten makuuhuoneiden seinät homehtuvat asumisen puutteessa. Niiden käsittely ja homeen esto maalaus ovat ensimmäisiä puuhia. Vaihtoehtoina teenkö minä vai maksanko talossa asuvalle talovahdille työstä.
        Tyttäremme ompelukone ja robotti-imuri ovat taatusti ruosteessa vaikka viime syksynä yritimmekin "umpioida" ne muoviin.

        Vaimoni terveydetilan kehittyminen on vieläkin suurempi kysymysmerkki ja uhkatekijä.

        Tuskin tämä tieto, että jollakin on vielä mittavammat huolet sinua lohduttaa mutta yritän kuitenkin.

        Ymmärrän pointtisi flegu. Se vaan on niin, että näitä asioita ei voi oikein arvottaa, kellä mitkäkin huolet, suuremmat tai pienemmät.

        Olen sen ymmärtänyt, että vaimosi terveydentila on nyt ollut heikompi, kun olet kertoillut siitä. Toivon, että saisitte vielä monta yhteistä vuotta ja kokemusta siellä etelässä ja elämässä yleensä.

        Minunkaan terveyteni ei niin hyvä ole enää ja lämpö tekisi minun säryilleni hyvää. Siksi toivoisin, että saisin vielä tuntea lämmön ympärilläni ja auringon, ilman pelkoa.

        Toivotaan, että saataisiin rokote joskus, mielellään. mahd. pian. Maailma on jo niin kovin sekaisin koronan takia.
        Kyllä tämä kovasti käy mielen päälle. Jos ei niinkään kukkaron.


    • Anonyymi

      Unelma on löytää tältä palstalta urheilullinen nainen jolla on koti Lauttasaaressa.
      Yhdessä kierettäisiin Vattuniemen lenkkiä, joka ikinen aamu . Seitsemän kertaa viikossa tarjoaisin ystävälleni ravintola BP:ssä lounaan, maailman parhaan sellaisen.
      Talvella avantouintia, paikassa josta näkyy Tallinnan laivojen väriloisto.

      • Anonyymi

        Eipä taida näinä aikoina niin kovin suuresti näkyä Tallinankaan laivojen väriloisto, kun ei niitä kovin tiuhaan mene!?
        Näkyy noita muutama menevän, kun ikkunastani kaukaa merta katselen.


    • Anonyymi

      Unelmia ei hirveästi ole mutta paljon suunnitelmia, pieniä ja isoja, jotka aion toteuttaa. Esim. ensi viikonloppuna vietetään romanttinen ilta aviopuolison kanssa, käydään katsomassa kekrin juhlinnat ja vietetään muutoinkin tapahtumarikas yhteinen viikonloppu. Aion myös aloittaa opiskelun, kunhan löydän sopivan oppilaitoksen. Olen huono käsitöissä mutta aion neuloa lapaset itselleni. Isommista suunnitelmista sitten, muutetaan ydinkeskustaan vuoden sisällä ja aloitetaan cityseniorielämä, 40 omakotitaloasumisen jälkeen - aivan ihana muutos!

    • Anonyymi

      Toivoisin joskus vielä pystyväni kävelemään kilometrin saamatta sydäriä.

      • Anonyymi

        Tuhannen(kin) kilometrin matka alkaa yhdellä askeleella. - Nm. Onnea matkaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhannen(kin) kilometrin matka alkaa yhdellä askeleella. - Nm. Onnea matkaan

        Kiitos sinulle! Jaloissa ei ole vikaa, painelisin vaikka 10 km:iä,
        mutta sydämessä on eikä kardiologit ei ole löytäneet
        kahdessa vuodessa syytä, miksi sydän sakkaa jo 300 metrin kävelyn jälkeen.
        Kävely on ollut minulle mitä mieluisinta perusliikuntaa, viikossa tuli käveltyä 50-60 km.
        Ei se taida paljon olla, mutta se piti peruskuntoa yllä ja oli mukava painella luonnossa menemään. On ihan kaameaa, kun ei kauppareissua voi tehdä, 1 km eestaas.

        Totesin tätä ketjua plärätessäni, että valtavasti on ihmisillä erilaisia unelmia,
        miten ihanaa !
        Mikä sinun unelmasi on ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos sinulle! Jaloissa ei ole vikaa, painelisin vaikka 10 km:iä,
        mutta sydämessä on eikä kardiologit ei ole löytäneet
        kahdessa vuodessa syytä, miksi sydän sakkaa jo 300 metrin kävelyn jälkeen.
        Kävely on ollut minulle mitä mieluisinta perusliikuntaa, viikossa tuli käveltyä 50-60 km.
        Ei se taida paljon olla, mutta se piti peruskuntoa yllä ja oli mukava painella luonnossa menemään. On ihan kaameaa, kun ei kauppareissua voi tehdä, 1 km eestaas.

        Totesin tätä ketjua plärätessäni, että valtavasti on ihmisillä erilaisia unelmia,
        miten ihanaa !
        Mikä sinun unelmasi on ?

        Jos meitsiä olisi lääkäri tutkinut vuosia eikä syytä löytyisi, niin olisin suorinut jo monta kertaa etsimään vaihtoehtoisia. Oma unelmani taitavat olla niiin paksun panssarin alla, ettei se taida sieltä enää esille putkahtaa. - Nm. Pakostakaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos meitsiä olisi lääkäri tutkinut vuosia eikä syytä löytyisi, niin olisin suorinut jo monta kertaa etsimään vaihtoehtoisia. Oma unelmani taitavat olla niiin paksun panssarin alla, ettei se taida sieltä enää esille putkahtaa. - Nm. Pakostakaan

        Mitäköhän vaihtoehtoja olisi jos esim. kaksi huippukardiologia ei pysty
        syytä sydänoireisiin löytämään ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäköhän vaihtoehtoja olisi jos esim. kaksi huippukardiologia ei pysty
        syytä sydänoireisiin löytämään ?

        Ne, joihin länsimaisen lääketieteen huiputkaan eivät ota kantaa. Ovat oletettavasti samaa mieltä kuin taviksetkin, tai kuinka päin se sitten meneekään. Jos 'huippu' sanoo, että syö mitä sattuu / mikä maistuu, niin tavis luulee, että niin voi ja saa tehdä eikä terveys ole siitä kiinni. - Nm. Ravitsemukselliset esimerkiksi


    • Anonyymi

      Olen saanut elää elämän, joka on ollut realistinen. mitä olen halunnut ja mitä olen saanut on toteutunut.

      Vielä meillä on yhteisiä toiveita, ei ne unelmia ole sillä koronan takia toiveemme ovat vain siirtyneet eteenpäin.

      Portugali, Kööpenhamina ja Etelä Ruotsi.
      Ruotsi-Tanska matka pystytään pistämään yhteen reissuun. Portugali, Lissabon toiseen.

      Yksi yhteinen toive on vahvistunut, tulemme pitämään Suomen ja Korven paikkana jossa haluamme elää loppuelämämme.

      Yötä Korppis 💞

      • Anonyymi

        Paskanjauhaja käy täälläkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskanjauhaja käy täälläkin.

        Tuliko paskan maku suuhusi?

        Niin voi käydä jos ei ole unelmia,

        Korppis


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuliko paskan maku suuhusi?

        Niin voi käydä jos ei ole unelmia,

        Korppis

        Kyllä sun jutuista tulee.


    • Anonyymi

      Katselen unelman kuvia, hän tulee meille tammikuussa 2021.
      Hän on musta, hän vetää joka kulmasta, hän on paljon korkeampi kuin nykyinen automme. Samanlaisella autolla ajaa Samuli E, josta saimme idean "meille myös".

      Huolenpitosopimus 15000km/vuosi. lisäpalveluilla pesu, renkaanvaihto, sisäpuhdistus, kolmeksi vuodeksi.

      Ensimmäinen uusi auto 60 -vuotiaalla pariskunnalla, siksi että keskitymme kotimaan matkailuun, espanja on koluttu, sieltä lähdetty keväällä koronaa karkuun -lopullisesti.

      • Anonyymi

        Mikä on Samulilla?


      • Anonyymi

        Espanja koluttu? Kaikki 17 itsehallintoaluetta ja kattavasti?
        Meillä on Baskimaa jäänyt väliin kuten myös suuri osa Kastiliaa. Kanarian saaret ovat jääneet 4:n saaren kaupunkeihin ja Baleaareilla Ibiza on tuntematon.
        Vaikka 1985 jälkeen olemme luumuilleet etupäässä varsinaisten pakettikohteiden ulkopuolella niin emme voi ylvästellä Espanjan tuntemuksellamme.
        Pelkästään erot eri alueiden murteissa on rajoittanut syvällisempää kanssakäymistä paikallisten kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on Samulilla?

        Tiguan.


      • Anonyymi

        Sähköpyörät molemmille, nyt olemme 5000€ köyhempiä. Kauppamatka 6km, auto seisoo tallissa, koviin pakkasiin asti.

        Kokeilkaa, käykää tekemässä koeajo. Rakastutte.


    • Pysäyttävä kysymys, eipä ole erityisiä suunnitelmia. Päivä kerrallaan normiarkea ähistessä :). Se on ihan mukabvaa. Matkustelusta en ole koskaan välittänyt sen kummemmin. Kun saisi terveenä olla, itse ja läheiset.

    • Anonyymi

      Valkeaa unelmaa, valtakuntaa valkeaa......Toivon kunnon talvea tänne etelä-Suomeenkin.

      • Anonyymi

        Juuuh, se olisi ihanaa. - Nm. Talvityyppi


      • Anonyymi

        Tulee se.
        Orava on vaihtanut talvipuvun päällensä. Pari punatulkkua on tullut jo muutama viikko sitten.
        Usko minuu.
        Beng


    • Anonyymi

      Teen lanttukukon, ehkä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2354
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2054
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1873
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1648
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1446
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1380
    Aihe