Juhana Vartiainen Sanna Marinille

Juhana Vartiainen Sanna Marinille: Sellaista laskelmaa ei ole olemassa
KASPERI SUMMANEN | 21.10.2020 | 09:00- päivitetty 21.10.2020 | 09:13
Kokoomusedustajan mukaan pääministeri viittasi lukuihin, joita ministeriö ei ole antanut.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on sitä mieltä, että pääministeri Sanna Marin (sd.) vetoaa työllisyysvaikutuslaskelmaan, jollaista ei todellisuudessa ole. Vartiainen viittaa Twitterissä Marinin kommenttiin Iltalehden tiistain puheenjohtajatentissä.

– Marin: ”Näyttää siltä, että kokoomus ei luota valtiovarainministeriön laskelmiin, joiden mukaan hallituksen toimet tuottavat työtä 31 000-36 000 paikan edestä.” Sellaista laskelmaa ei ole olemassa, Juhana Vartiainen sanoo.

Hän jatkaa, ettei valtiovarainministeriö ole voinut arvioida uudistuksia, joita ei ole olemassa. Vartiaisen mukaan hallituksen tähänastisten uudistusten saldo on negatiivinen.

– Lupauksissa on järjestöille lykätty 10-12 tuhannen vaade, mutta luvattu myös perhevapaauudistus, jonka vaikutus -5 000, hän huomauttaa.

Marinin hallitus on sälyttänyt työmarkkinajärjestöille vastuun keksiä keinot siihen, miten yli 55-vuotiaiden työllisyyttä saadaan parannettua. Toimista toivotaan 10 000-12 000 uutta työllistä. Hallitus on luvannut tehdä toimia itse, jos järjestöt eivät saa ratkaisuja aikaan marraskuun loppuun mennessä. Valtiovarainministeriö ei ole voinut arvioida mahdollisten tulevien toimien vaikutuksia, koska niistä ei toistaiseksi ole tietoa. Hallituksen perhevapaauudistuksen on taas laskettu vähentävän työllisyyttä tuhansilla.

Juhana Vartiainen toivoo kuitenkin keskustelua työllisyystoimista hallituksen kanssa.

https://www.verkkouutiset.fi/juhana-vartiainen-sanna-marinille-sellaista-laskelmaa-ei-ole-olemassa/#439b70a4

----
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juhana V. on pöpi.

Äänestä
  • UutisetPolitiikka
    Juhana Vartiainen viihtyy kotona täysin alasti - ”Naapureiden ikkunat ovat hyvin lähellä”

    Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen ei kainostele alastomuutta.
    - Kieltämättä musta se on hyvä kotiasu.

    Vartaisen mukaan häntä ei alastomuus kainostuta.

    - Lähinnä kai ympäristö joskus huomauttaa, että tässä on naapureiden ikkunat hyvin lähellä.

    - Jos säädettäisiin laki, että kaikki voivat olla nudisteja koko ajan lämpimällä säällä, niin musta tuntuu, että mä viihtyisin semmoisessa maailmassa ihan hyvin.
    Eduskuntaan uusi moraali käytäntöön ....🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    UutisetPolitiikka

    Olen aina ollut tuota mieltä minäkin, mieheni eläessä vielä sitä paljon kesäisin mökillä harrastimmekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen aina ollut tuota mieltä minäkin, mieheni eläessä vielä sitä paljon kesäisin mökillä harrastimmekin.

    Siellä Juhana poika on ajellut meidän piikkiin taksilla Haikkoon. Eivät osaa erottaa mikä on henkilökohtainen ryypoyreissu ja mikä kansanedustajan.... HALOO🇫🇮🇫🇮😬😬KUINKA PALJON NÄITÄ PIIKKIREISSUJA ONKAAN. PACKALEN AJELEE KARAOKEBAARIEN VÄLIT MEIDÄN PIIKKIIN. PERSUT HALUAISI BAARIEN OLEVAN AVOINNA 24/7. EI OLE IHME. PACKALEN KAI PYSY SISÄLLÄ KORONA-AJAN...... 😲🙄😑🎃🇫🇮

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Juhana Vartiainen Sanna Marinille: Sellaista laskelmaa ei ole olemassa
KASPERI SUMMANEN | 21.10.2020 | 09:00- päivitetty 21.10.2020 | 09:13
Kokoomusedustajan mukaan pääministeri viittasi lukuihin, joita ministeriö ei ole antanut.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on sitä mieltä, että pääministeri Sanna Marin (sd.) vetoaa työllisyysvaikutuslaskelmaan, jollaista ei todellisuudessa ole. Vartiainen viittaa Twitterissä Marinin kommenttiin Iltalehden tiistain puheenjohtajatentissä.

– Marin: ”Näyttää siltä, että kokoomus ei luota valtiovarainministeriön laskelmiin, joiden mukaan hallituksen toimet tuottavat työtä 31 000-36 000 paikan edestä.” Sellaista laskelmaa ei ole olemassa, Juhana Vartiainen sanoo.

Hän jatkaa, ettei valtiovarainministeriö ole voinut arvioida uudistuksia, joita ei ole olemassa. Vartiaisen mukaan hallituksen tähänastisten uudistusten saldo on negatiivinen.

– Lupauksissa on järjestöille lykätty 10-12 tuhannen vaade, mutta luvattu myös perhevapaauudistus, jonka vaikutus -5 000, hän huomauttaa.

Marinin hallitus on sälyttänyt työmarkkinajärjestöille vastuun keksiä keinot siihen, miten yli 55-vuotiaiden työllisyyttä saadaan parannettua. Toimista toivotaan 10 000-12 000 uutta työllistä. Hallitus on luvannut tehdä toimia itse, jos järjestöt eivät saa ratkaisuja aikaan marraskuun loppuun mennessä. Valtiovarainministeriö ei ole voinut arvioida mahdollisten tulevien toimien vaikutuksia, koska niistä ei toistaiseksi ole tietoa. Hallituksen perhevapaauudistuksen on taas laskettu vähentävän työllisyyttä tuhansilla.

Juhana Vartiainen toivoo kuitenkin keskustelua työllisyystoimista hallituksen kanssa.

https://www.verkkouutiset.fi/juhana-vartiainen-sanna-marinille-sellaista-laskelmaa-ei-ole-olemassa/#439b70a4

----

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu