Koulut laitetaan siis kiinni marraskuun alkupäivinä?
Paljon kiitoksia viruksen vähättelijöille ja muille persuille.
Koulut kiinni taas
11
68
Vastaukset
- Anonyymi
Ateistit ei kiukuttele mistään uskonnollisesta juhlasta.
- Anonyymi
Persut olivat ainoa puolue, joka suhtautui koronaa vakavasti jo tämän vuoden tammikuussa. Seuraa asioita äläkä puhu paskaa. Suomessa olisi pitänyt laittaa rajat kiinni tammikuussa ja kaikki tänne saapuvat karanteeniin. Ei olisi pitänyt myöskään mitään lepsuilua matkojen suhteen kesällä. Olisimme voineet elää täällä normaalisti ja tuettu matkailualaa. Kiina yrittää rajoittaa kaiken matkailun nyt ja pysäyttää koronan. Euroopassa mietitään miten eletään koronan kanssa. No sen kanssa ei eletä mitenkään, koska ihmiset eivät uskalla mennä mihinkään ja hyvä niin, koska annettiin taas levitä. Elikkä on meillä pirun hieno hallitus.
- Anonyymi
Persut on laittamassa rajat kiinni ihan muista syistä. Samalla työntävät päänsä takaisin sinne minne aurinko ei paista, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Tällä hetkellä ja aiemmin nuo älyn jättiläiset keskittyvät tosiaan hallituksen toimien räksyttämiseen ja hekottelevat maskeja käyttävillä, samaan aikaan kun itse juovat sossun rahoilla baareissa kaljaa ja tartuttavat toisiaan ja itkevät kun juottolat eivät saa olla riittävän kauaa auki. - Anonyymi
Osaavatko kaikki perussuomalaiset käyttää vasaroita muuhunkin kuin toisen perussuomalaisen mukilointiin?
- Anonyymi
Mikä ihmeen virus? Onko joku taas liikkeellä?
- Anonyymi
Lienee viherpunkki kyseessä.
- Anonyymi
Viikko vielä ennen kuin etäopetus alkaa.
Marraskuun 9. päivä ollaan etäopetuksessa. - Anonyymi
Eikö olekin mielenkiintoista että nyt kun kouluja aletaan sulkemaan, niin se ei tule yllätyksenä tätä ketjua lukeneille?
Hämmentääkö ketään se, että asiasta tiedettiin täällä foorumilla jo kauan ennen kuin näistä "uusista tartunnoista ja tartuntaketjuista" ym. uutisoitiin tai tiedettiin?
Olisiko niin että asiat eivät tulekaan ihan niin täydellisinä yllätyksinä kuin annetaan ymmärtää? Voisiko olla että joitain asioita päätetään jo kauan ennen kuin teille kerrotaan?
Isoin yllätys on se, että kukaan vanhemmista ei ole tietojeni mukaan ottanut asiaa millään tavalla esille. Uskotteko että aloituskommentti on vain onnekas arvaus?- Anonyymi
Kiitos myös sille urheiluseuralle,joka ei informoinut harrastajansa tartunnasta ja keksi omia koronasääntöjään:(
Taitaa seurajohdossa palli tutista. - Anonyymi
Tiedon mukaan tuossa ko.urheiluaeurassa tartunta on ollut tiedossa mutta karanteeniaika ilmoitettu ihan väärin.
Isompi osa altistunut kun tartunnasta ei kerrottu ja osa ei noudattanut karanteenia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedon mukaan tuossa ko.urheiluaeurassa tartunta on ollut tiedossa mutta karanteeniaika ilmoitettu ihan väärin.
Isompi osa altistunut kun tartunnasta ei kerrottu ja osa ei noudattanut karanteenia.Huhu kertoo että uimarilla tartunta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261328Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151164- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261023- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että280938IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel303926