Ottakaa ensin selvää

perustiedoista

En tiedä kirjoittaako joku tänne piruuttaan näitä kaikkia kysymyksiä osinkojen irtoamisista ja täsmäytyspäivistä sun muista osakekaupan seikoista, mutta toivottavasti kukaan ei pane kovin isoja summia likoon tältä palstalta saamiensa neuvojen varassa. Kaikki tällä palstalla näkemäni arvaukset esimerkiksi juuri osingon irtoamisesta ovat vääriä.

Suosittelisin perehtymistä esimerkiksi Suomen Pörssisäätiön julkaisemiin sijoittajan opaskirjasiin, jotka valaisevat aika hyvin ja ennen kaikkea oikein tiedoin näitä peruskysymyksiä.

Toinen neuvoni on, että perehtyminen kannattaa ottaa ensin ja rahan sijoittaminen vasta sitten.

Jos kuitenkin rahaa on pakko panna kiinni osakkeisiin ennen kotiläksyjen lukemista, olisi ostot kyllä parempi tehdä sellaisena aikana kun osakkeessa ei tapahdu mitään poikkeuksellista kuten juuri sitä osingon irtoamista tai vastaavaa, missä pitäisi mieluiten tietää, minä päivänä tapahtuu mitäkin. Asiaahan voi tietenkin myös kysyä omalta osakevälittäjältä ennen kuin antaa osto- tai myyntimääräyksiä, mutta silloinkin kysymykset kannattaa muotoilla siten että varmasti itsekin ymmärtää vastaukset. Kannattaa siis kysyä esimerkiksi, "milloin minun pitää viimeistään ostaa osaketta x, jotta saan osingon?" eikä, "minä päivänä yhtiön x osinko irtoaa" tai "minä päivänä on yhtiön x täsmäytyspäivä", sillä silloinhan vastaus olisi ainakin tämän palstan neuvoilla helppo ymmärtää väärin.

P.S. Jos haluaa saada sen osingon, on osake ostettava viimeistään osingon irtoamispäivää edeltävänä pörssipäivänä eli yleensä yhtiökokouspäivänä. Irtoamispäivää kutsutaan tällä nimellä siksi, että silloin osake noteerataan ensimmäisen kerran ilman osinkoa, eli osinko on irronnut osakkeesta. Täsmäytyspäivänä taas osingon jako täsmäytetään omistajaluettelon tietojen mukaiseksi, eli silloin ratkeaa, keille kaikille osinkoa jaetaan. Kun ostaa osaketta ennen irtoamispäivää, ehtii mukaan omistajaluetteloon täsmäytyspäivään mennessä, eli saa sen osingon. Mutta ennen kuin alkaa temppuilla näiden päivien kanssa ja toteuttaa nokkelaa osinkopeliä, kannattanee ottaa huomioon, että osingon irtoaminen yleensä laskee kurssia suunnilleen osingon verran. Osinkohan sisältyy osakkeen hintaan irtoamispäivään saakka mutta ei sen jälkeen. Että jos osaketta ostaa ennen osinkoa ja myy pian sen jälkeen eikä kurssi muuten nouse tai laske, homma menee esimerkiksi niin, että osto 100:lla, osinko 20 ja myynti 80:lla. Miinus kulut ja verot. Oliko hyvät kaupat vai ajan ja rahan tuhlausta?

11

1830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • WannaBeBroker

      Lainaan tässä aikaisempaa kirjoitustani, johon voisit vaikka Sinä vastata, kun kiinnostaa kovasti, kaikki mahdollinen tieto tervetullutta ja saapi antaa linkkiä yms. ELi:

      "Kertokaapas mikä on splitti?! Mitä silloin tapahtuu, kun osakkeen kurssi putoaa, jopa 60 prosenttia, tai sitten koneet ei vaan osaa laskea tapahtunutta. Eli todella, kertokaa mitä fyysisesti tapahtuu ja mitä omistamalleni osakkeen arvolle tapahtuu, joka on jotain ihan muuta, kuin mitä se ennen splittiä oli...Kiitos!"

      • perusasiat

        Hyvä WannaBeBroker, tiedustelemasi splittiasia paljastuu selkesästi niistä samoista Pörssisäätiön oppaista, joita suosittelin myös osinkojen ihmettelijöille. Ensihätään voit vaikka saman tien ladata koneellesi osakesijoittajan oppaan pdf-versiona säätiön nettisivuilta osoitteesta
        www.porssisaatio.fi

        En ole heidän palveluksessaan mutta tunnen heidän toimintaansa ja pidän heidän valistustoimintaansa hyvin asiallisena. Kyllä näitä asioita pitäisi vain jaksaa opiskella ennen kuin ryhtyy brokeriksi, siis anteeksi Brokeriksi.

        Mutta kun nyt kerran kysyit:

        Osakkeen splitti tarkoittaa yhtiön osakkeiden nimellisarvon pilkkomista, tai toisin sanoen osakekannan jakamista entistä suurempaan osakemäärään, ei sen kummempaa. Tämä tapahtuu siten, että jokainen yhtiön vanha osake pilkotaan (eli splitataan) esimerkiksi neljään osaan, jolloin koko liikkeessä oleva osakemäärä nelinkertaistuu. Koska pilkkominen (eli splitti) ei sellaisenaan muuta yhtiön osakepääoman määrää, ei myöskään yhdenkään osakkeenomistajan varallisuusasema muutu. Tästä johtuu, että pilkkominen (eli splitti) ei teoriassa muuta koko yhtiön markkina-arvoa eikä yhdenkään osakkeenomistajan omistuksen arvoa. Mutta koska yhden osakkeen osuus yhtiön osakepääomasta pilkkoutuu splittisuhteen mukaisesti (esimerkiksi 1:4), aiheuttaa pilkkominen yhden osakkeen noteeraukseen teknisen korjausliikkeen. Eli jos osake on maksanut ennen splittiä 10 euroa ja osake pilkotaan neljään osaan, pitäisi uusien osakkeiden maksaa 2,50 euroa kappale. Tällöin ei ole tapahtunut varsinaista kurssilaskua, joten tekninen kurssikorjaus pitäisi kurssikäyriä ja tuottoja tutkaillessa saada oikaistua ns. splittioikaisulla. Joskus näkyy splitin jälkeen ihmettelyä kurssiromahduksesta, mutta silloin on kyse väärinkäsityksestä.

      • WannaBeBroker
        perusasiat kirjoitti:

        KEskityin tuohon lopulliseen infoosi varsinaisesta splitistä, mistä kysyinkin. Voitkohan uskoa, että olen jo jonkin aikaa seurannut pörssiä ja tämän vuoden puolella olen hyvinkin päästänyt itseni sisäistämään pörssissätiön materiaali, kiitos kuitenkin infosta.
        Olen laittanut seurantasalkkuuni hajautetusti Saarion Sepon listalta osakkeita ja 16 seuranta osakkeen osalta salkku on 4,5 prosenttia plussalla. Sepon lista on oikein vakuuttava. Olenkin itse myös hieman huolissani tuosta pörssin korkoherkkyyden painotuksesta, mm. Nokian osalta, kun kehden prosentin koron nousu romahduttaisi Nokian osakkeen n. 40 prosenttia. Siinä mielessä nämä vakaat ja vanhat teollisuuden alat, kuten metsä ovat oikein oivallinen pitkäntähtäimen kohde.

        Muuten SSH mulla salkussa 3000 Euron sijoituksella 600 euroa plussalla, aika kiva pelipaperi! Kohta on vaan pakko päästä eroon.

        Mites tuo splitti vielä, kun osake splitataan, niin jos olet omistanut vaikka 100 kpl x-osaketta, niin omistatko splitin jälkeen nelinkertaisen määrän, senkö takia porukka ostaa, vaikka kurssi on renkaillakin korkealla ja splitti luvassa. Mitä järkeä olisi muuten ostaa ko. osaketta nyt?!

        Kiitos vielä kerran asiallisesta vastauksestasi.

      • perusasiaa
        WannaBeBroker kirjoitti:

        Hyvä WannaBeBroker, en nyt tiedä vinoiletko, mutta tällaistahan se näillä palstoilla tuntuu olevan.

        En tajua korkoherkkyyden yhteyttä splitteihin, mutta spliteistä sen verran vielä, että ne ovat selvästi ylimainostettu tapahtuma. Ei niillä oikeasti ole vaikutusta yhtiön arvoon. Jotkut yhtiöt uskovat ja uskottelevat splitillä parantavansa osakkeen likviditeettiä, jos esimerkiksi 100 euron osake muuttuu neljäksi 25 euron osakkeeksi. Tässä likviditeetti muka paranee, kun osakkeita on entistä enemmän ja yhden osakkeen hintakin on matalampi ja helpottaa ostamista. Nämä ovat mielestäni älyttömiä perusteluita, kun kauppoja kuitenkin tehdään pörssierittäin eli joka tapauksessa suuremmilla summilla kuin yhden osakkeen hinnalla. Jotkut tutkimukset toki osoittavat, että splitti joskus nostaakin kurssia, mutta jos näin käy, ilmiö perustuu pelkästään sijoittajien typeryyteen - tai vahvaan oletukseen muiden sijoittajien typeryydestä. Jos itse uskot, että (muut) sijoittajat ovat niin typeriä, että innostuvat splitin takia ostamaan lisää kyseistä osaketta, voit tietenkin yrittää tienata nousuodotuksella, mutta näin toki tekee moni muukin, eikä tämä ole kovinkaan varmaa toimintaa. Pörssissä ei edes sijoittajien typeryyttä voi koskaan ennustaa kovinkaan luotettavasti. Mutta onnea vain kauppoihin.

      • WBB
        perusasiaa kirjoitti:

        Ei en millään tavalla halunnut vinoilla, päinvastoin. Mikäli olet alkuperäinen threadin aloittaja, niin kysyisin sinulta hiukan vielä tarkennusta edelliseen kysymykseeni. Eli siis mitä tapahtuu jos omistan osaketta jo ennen splittiä...Monikertaistuuko omistuksei osakkeiden määrässä!? Tähän jos voisit vastata?!

        Niin, todella. Tämä "tyhmien" osakkeen ostajien herääminen juuri siinä vaiheessa, kun osaketta splitataan tapahtuu tämä kuuluisa tuulipukukansa -ilmiö, jolloin näemme massat jonottamassa osakkeita (kuinka huvittavaa) hyvä esimerkki Basware (!) Tuskin itse olen kuitenkaan yhtään parempi, en tiedä hämäänkö ketän muuta kuin itseäni, mutta koitan pukeutua ainkin kauluspaitaan :)

      • kiellon päälle
        WBB kirjoitti:

        Hyvä WBB, tekstisi vaikuttaa toki vilpittömältä, mutta eihän näiden palstojen humoristeista aina tiedä...

        Mutta vielä tästä hankalasta splitti-tilanteesta. Otetaan esimerkki, jossa oletuksena on omistus, joka on arvioitu omistamisen arvoiseksi itse yhtiön ja sen näkymien takia eikä osaketta missään tapauksessa ole ostettu markkinahuhun mukaan tulossa olevan spiltin takia:

        1. Omistat 100 kpl yhtiön x osaketta.

        2. Yhtiö ilmoittaa splitistä esim. suhteella 1:4 eli siten, että yksi vanha osake pilkotaan/splitataan neljäksi uudeksi osakkeeksi.

        3. Sinä jatkat kaikessa rauhassa omia askareitasi, lämmittelet vaikka saunaa ja seurailet kevään merkkejä, etkä ala hosua splittiuutisesta niin kuin moni muu tekee, vaan pidät vanhat osakkeesi niin kuin olisit ilman splittiuutistakin pitänyt.

        4. Hosujat tekevät sitä mihin heidät on luotu, eli hosuvat. He hermoilevat ostoineen ja myynteineen ja yrittävät arvailla, nouseeko vai laskeeko kurssi splitistä.

        5. Kun splitin toteutuspäivä, pilkkoutuvat jokainen omistamasi vanha osake splitin jakosuhteen mukaan eli esimerkkimme jakosuhteella 1:4 vanhat 100 osakettasi muuttuvat 400 uudeksi osakkeeksi.

        6a. Koska splitissä yhtiöön ei kerry uutta pääomaa, vaan ainoastaan yhtiön osakemäärä muuttuu, omistuksesi kokonaisarvo pysyy tismalleen entisellään.

        6b. Samasta syystä yhden osakkeen laskennallinen arvo pilkkoutuu samalla jakosuhteella kuin osakemäärä eli esimerkissämme suhteella 1:4. Eli jos yksi vanha osake on maksanut vaikka 100 euroa, on yhden uuden osakkeen laskennallinen arvo 25 euroa (sata jaettuna neljällä).

        7. Jatkat edelleen omia askareitasi kaikessa rauhassa, vaikka osa hosujista hermostuu hirvittävästi kurssiromahduksesta, sillä sinä osaat kerto- ja jakolaskua. Sinua 100 euron putoaminen 25 euroksi ei häiritse, koska tiedät, että olet juuri saanut jokaisen vanhan 100 euron osakkeen tilalle neljä uutta 25 euron osaketta, ja tiedät, että neljä 25 euron osaketta on salkussasi itse asiassa aivan yhtä arvokas potti kuin yksi 100 euron osake.

        Tulipas taas pitkä vastaus lyhyeen kysymykseen...

        Tässä täsmällisempi vastaus kysymykseesi: Moninkertaistuu.

        Siis splitissä
        a) omistettujen osakkeiden määrä kasvaa
        b) yhden osakkeen arvo putoaa
        c) omistuksen kokonaisarvo ei muutu

        Ja siitä pukeutumisesta: eikös tuulipuku ole monasti järkevämpi vaateparsi kuin kauluspaita ja puku, että tilanteen mukaan...

        (Tosiasiassa luulisin, että kaupuspaidassa (varsinkin, jos mukaan lisätään rintataskuun nimikoinnit ja hihansuihin kaksoismansetit huomiota herättävän kookkailla mansettinapeilla) tehdään osakemarkkinoillakin yleisesti ottaen paljon kalliimpia virheitä kuin vähän maltillisemmissa pukineissa. Joten en usko, että sijoitusten onnistuminen olisi suoraan riippuvainen pukeutusmistyylistä. Ero on ainoastaan siinä, että kalleimpiin kauluspaitoihin pukeutuneet riskeeraavat ja tekevät virheitään useimmiten samoilla rahoilla kuin tuulipukukansa, eli tuulipukukansan rahoilla. Tosin itse en ymmärrä muotiasioista mitään. :)

      • Anonyymi
        perusasiat kirjoitti:

        Hyvä WannaBeBroker, tiedustelemasi splittiasia paljastuu selkesästi niistä samoista Pörssisäätiön oppaista, joita suosittelin myös osinkojen ihmettelijöille. Ensihätään voit vaikka saman tien ladata koneellesi osakesijoittajan oppaan pdf-versiona säätiön nettisivuilta osoitteesta
        www.porssisaatio.fi

        En ole heidän palveluksessaan mutta tunnen heidän toimintaansa ja pidän heidän valistustoimintaansa hyvin asiallisena. Kyllä näitä asioita pitäisi vain jaksaa opiskella ennen kuin ryhtyy brokeriksi, siis anteeksi Brokeriksi.

        Mutta kun nyt kerran kysyit:

        Osakkeen splitti tarkoittaa yhtiön osakkeiden nimellisarvon pilkkomista, tai toisin sanoen osakekannan jakamista entistä suurempaan osakemäärään, ei sen kummempaa. Tämä tapahtuu siten, että jokainen yhtiön vanha osake pilkotaan (eli splitataan) esimerkiksi neljään osaan, jolloin koko liikkeessä oleva osakemäärä nelinkertaistuu. Koska pilkkominen (eli splitti) ei sellaisenaan muuta yhtiön osakepääoman määrää, ei myöskään yhdenkään osakkeenomistajan varallisuusasema muutu. Tästä johtuu, että pilkkominen (eli splitti) ei teoriassa muuta koko yhtiön markkina-arvoa eikä yhdenkään osakkeenomistajan omistuksen arvoa. Mutta koska yhden osakkeen osuus yhtiön osakepääomasta pilkkoutuu splittisuhteen mukaisesti (esimerkiksi 1:4), aiheuttaa pilkkominen yhden osakkeen noteeraukseen teknisen korjausliikkeen. Eli jos osake on maksanut ennen splittiä 10 euroa ja osake pilkotaan neljään osaan, pitäisi uusien osakkeiden maksaa 2,50 euroa kappale. Tällöin ei ole tapahtunut varsinaista kurssilaskua, joten tekninen kurssikorjaus pitäisi kurssikäyriä ja tuottoja tutkaillessa saada oikaistua ns. splittioikaisulla. Joskus näkyy splitin jälkeen ihmettelyä kurssiromahduksesta, mutta silloin on kyse väärinkäsityksestä.

        Jepjep

    • jos ei tiedä

      ei kukaan ole seppä syntyessään , kirjoituksestasi päätellen sinullakin on kirjoitustaito parempi kuin ymmärrys asioista ei, noin pitkää kirjoitusta jaksa lukea. porukkahan täällä on pääasiassa huulenheittäjiä harva osakkeita tänne kirjoittavista ostaa, itse pääsin niistä onneksi eroon,25v omistuksen jälkeen.

      • sijoituskerho

        Menkää huviksenne vilkaisemaan keskustelua tuonne eläkevakuutus-palstalle. Siellä on lyhyitäkin tekstejä, mutta arvatkaapas mistä siellä on pääosin kyse - huijauksen uhreista, jotka siellä valittelet kohtaloaan, kun eivät ole osanneet tai jaksaneet lukea sopimustekstejä ennen kuin ovat panneet nimensä papereihin ja rahansa jumiin. Nyt sitten siellä lukutaidottomien sijoituskerho oikein porukalla kirjoittelee lyhyitä, korkeintaan parin virkkeen parkaisuja ja ihmettelee, miten saisi hukattuja rahoja takaisin.

        Että onnea vaan, jos meinaat oikeitakin sijoituksia tehdä ennen kuin opettelet lukemaan pitkiäkin tekstejä ja pieniäkin kirjaimia.

    • Anonyymi

      No otetaan selevää.

      • Anonyymi

        Pankit ja vakuutusyhtiöt tarjoavat sijoitusmahdollisuuksia. Kuitenkin sitten kyselevät mihin minkäkin verran sijoitusta laitetaan. Eivät neuvo tai ota mitään vastuuta onnistumisesta. Vain kirjanpitäjän ja palkkion ottamisen rooli kelpaa.
        Tuototkin ovat tuon mukaiset. Katsokaapa rahanarvolaskurilla onko sijoituksenne tuottanut yli inflaation. Takuulla ei ole.
        Mikäli jotakin tarvitsee hankkia, on hankittava pian. Sijoitusvakuutuksen vuosien jälkeen hinta on karannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4442
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      350
      2240
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2160
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1891
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1820
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1797
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1499
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      492
      1370
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1338
    Aihe