Asuminen Thaimaassa/Kela

Asuin Thaimaassa 6v sairauseläkkeellä, joka sittemmin vaihtui takuueläkkeeksi. Sinä aikana menin siellä naimisiin, kävin Suomessa vain kerran, ja joku epäili, että se ei ole mahdollista menettämättä Kelan etuuksia. Kyllä se on. Esim. NumBall epäili tätä vahvasti, vaikka kerroin, että minulla on osoite Suomessa. ---No, se osoitehan on vain Kelaa varten, eihän siinä asua tarvitse.
Siis, asuin Thaimaassa kertomatta siitä Kelalle, sain eläkkeeni ja paranin, enkä siitäkään kertonut Kelalle. Enkä saanut Kelalta asumistukia, lääkekorvauksia ym. kuluja, mitä minusta olisi Suomessa tullut.
Nyt asumme Suomessa thai-vaimoni kanssa, menemme thaikotiin aina, kun mahdollista, nyt hankalaa. Nuo Kela-huijaukset ovat jo vanhentuneita, enkä pistoa tunne sydämessäni, saihan Suomi reippaan eläkeläisen kuluttamaan takaisin lain piiriin. Nyt Kela maksaa vaimolleni työmarkkinatukea, saan eläkeläisen asumistukea, lääkäri- ja lääkekorvaukset.
Onneksi Suomi on, ja siksi tämäkin on mahdollista. ---Kertokaapa läheltä liippaavia tarinoita, täytyyhän niitä olla!
"Bingo"
381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Amalian elämä on kovaa.

Äänestä
  • Amalia Rodrigues, kuuntelepa sitä ja opi elämään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Amalia Rodrigues, kuuntelepa sitä ja opi elämään!

    Ah Amalia! Vieläkö joku muistaa hänet! Fadon ääni, joka saa unohtamaan nämäkin palstat, ja siltikin vielä näitä tarkistan ja vastailen...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asuin Thaimaassa 6v sairauseläkkeellä, joka sittemmin vaihtui takuueläkkeeksi. Sinä aikana menin siellä naimisiin, kävin Suomessa vain kerran, ja joku epäili, että se ei ole mahdollista menettämättä Kelan etuuksia. Kyllä se on. Esim. NumBall epäili tätä vahvasti, vaikka kerroin, että minulla on osoite Suomessa. ---No, se osoitehan on vain Kelaa varten, eihän siinä asua tarvitse.
Siis, asuin Thaimaassa kertomatta siitä Kelalle, sain eläkkeeni ja paranin, enkä siitäkään kertonut Kelalle. Enkä saanut Kelalta asumistukia, lääkekorvauksia ym. kuluja, mitä minusta olisi Suomessa tullut.
Nyt asumme Suomessa thai-vaimoni kanssa, menemme thaikotiin aina, kun mahdollista, nyt hankalaa. Nuo Kela-huijaukset ovat jo vanhentuneita, enkä pistoa tunne sydämessäni, saihan Suomi reippaan eläkeläisen kuluttamaan takaisin lain piiriin. Nyt Kela maksaa vaimolleni työmarkkinatukea, saan eläkeläisen asumistukea, lääkäri- ja lääkekorvaukset.
Onneksi Suomi on, ja siksi tämäkin on mahdollista. ---Kertokaapa läheltä liippaavia tarinoita, täytyyhän niitä olla!
"Bingo"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu