Pari mietettä Paavolaisen Yksinpuhelusta

Olavi Paavolainen julkaisi vuonna 1946 "Synkän yksinpuhelun" jonka alaotsikkona on "päiväkirjan lehtiä". Teos sai ristiriitaisen vastaanoton: vasemmisto ja muut uuden politiikan kannattajat ottivat "Kolmannen Valtakunnan vieraana"-kirjoittajan riemumielin joukkoonsa mutta Paavolaisen entinen sosieteetti hylkäsi hänet. Teoksen kritiikki moitti sitä jälkiviisaudesta ja suoranaisista väärennöksistä. Sillä tolalla asiat ovat edelleen.

Kun kyse Paavolaisen itsensä mukaan on hänen päiväkirjastaan, niin miksi ei riidan ratkaisemiseksi tehtäisi kriittistä tutkimusta jossa verrattaisiin alkuperäismateriaalia julkaistuun kirjaan. Luulisi, että materiaali on kustantajan (WSOY) tai esimerkiksi SKS:n hallussa tai Paavolaisen jälkeenjääneissä papereissa (jos niitä on). Jos alkuperäisiä päiväkirjoja ei syystä tai toisesta ole, se luonnollisesti vahvistaa kritiikin oikeellisuutta.
12118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ketä kiinnostaisi sodanaikaisen homon jutut.

Äänestä
  • Kyllä mies oli myös naisten mieleen.
    Kai ne Kolmannen valtakunnan synnit lankesivat hänen päälleen.

    Äänestä

  • Oli bi-seksuaali.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Synkästä yksinpuhelusta oli tehty elokuva joka tuli jokunen päivä sitten; siitä minäkin sain virikkeen. Se on osa vasemmiston kansalliseeposta edelleen siinä kuin Täällä Pohjantähden allakin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ainakin sinä näytät asian huomanneen.

    Äänestä

Lukenut Paavolaa usein, edellinen ei tiedä toisten lukumieltymyksiä.

Ihmeellisiä olettamuksia eräillä kun luullaan jokaisen ajattelevan samalla tavalla, joku voi sanoa Trumppi voittaa vaalit kun Biden on voittamassa, samoin kun kyse kirjasta tai ruuasta.

Äänestä
  • Olen lukenut Paavolaista, hänen maineensa on paljon suurempi kuin kirjojensa
    merkitys. Hän leikki kulttuuripiirien dandy-intellektuellia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen lukenut Paavolaista, hänen maineensa on paljon suurempi kuin kirjojensa
    merkitys. Hän leikki kulttuuripiirien dandy-intellektuellia.

    Maineko vei yhteen , kun punkkasi yhdessä Hertta Kuusisen kaa loppuvuodet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maineko vei yhteen , kun punkkasi yhdessä Hertta Kuusisen kaa loppuvuodet.

    Paavolaisella oli käsittämättömiä naissuhteita, mutta samaa voinee kai sanoa toisinpäin.

    Äänestä

Mnää muista viäl valla hyvin, et nyto kyl ihan pakko sano simmottis täsä porigiäle opintoje sivus Paavolaisest severtta et hän ol Turus saan perhe ja leivä ja särpime ja siäl ol häne työpaik Silos Kupittal ja hän sit tek yhren eine jälkke elämäns suurimma keksinnö kirjailijan
kun hän tek niil iskulausse
Silo lua sulo, tiäräkte tän?

Äänestä
  • Ai se on Paavolaisen runosuonesta ?

    Äänestä

"Paavolaisella oli käsittämättömiä naissuhteita, mutta samaa voinee kai sanoa toisinpäin"

Vauhtinainen ei-vaitonainen Hertta, hänestä sen verran, että Vennamo pantiin viihdyttämään tämän miestä Leinoa neuvostopelosta, ts. kantamaan viinaa ja sammunutta miestä. Sosdem-kansanedustaja Valfried Eskola oli mukana kerran ryyppäjäisissä, huumoriveikko, kysyi Leinolta, kuules Ykä, millainen tyttö se Hertta oikeasti on?

Leino avasi silmänsä, yritti ryhdistäytyä, " pirun hyvä sängyssä" ja nukahti uudelleen.

Myöhemmin Vennamo kysyi Hertalta, miksi erosit ykkösmiehestä Tuure Lehenistä. Hertta mietti hetken ja vastasi, "Jämsäläinen veri, oli liian hidas minulle"

Hertasta tuli lopulta Suomen puolustaja. Hän alkoi kannattaa isämaallista kivityömies-rintamamies-alikersantti Aarne Saarista

Myös hänen isänsä Otto Ville - olosuhteet huomioonottaen - kehittyi keskitien kulkijaksi vaarallisen Hrushtshovin aikana

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hosikel kirjoitti:

Olavi Paavolainen julkaisi vuonna 1946 "Synkän yksinpuhelun" jonka alaotsikkona on "päiväkirjan lehtiä". Teos sai ristiriitaisen vastaanoton: vasemmisto ja muut uuden politiikan kannattajat ottivat "Kolmannen Valtakunnan vieraana"-kirjoittajan riemumielin joukkoonsa mutta Paavolaisen entinen sosieteetti hylkäsi hänet. Teoksen kritiikki moitti sitä jälkiviisaudesta ja suoranaisista väärennöksistä. Sillä tolalla asiat ovat edelleen.

Kun kyse Paavolaisen itsensä mukaan on hänen päiväkirjastaan, niin miksi ei riidan ratkaisemiseksi tehtäisi kriittistä tutkimusta jossa verrattaisiin alkuperäismateriaalia julkaistuun kirjaan. Luulisi, että materiaali on kustantajan (WSOY) tai esimerkiksi SKS:n hallussa tai Paavolaisen jälkeenjääneissä papereissa (jos niitä on). Jos alkuperäisiä päiväkirjoja ei syystä tai toisesta ole, se luonnollisesti vahvistaa kritiikin oikeellisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu