Väkivalta
Isälle väkivallan näyttämö oli sota. Siellä joutui tekemisiin äärimmäisen väkivallan kanssa. Sodan kuvajaisia hän varmaan kantoi päässään koko elämänsä ajan. Välillä ne projisoituivat
vaimon hakkaamiseen tai toraisiin väleihin naapurien kanssa
( muistan isän joskus hypänneen traktorin lavalta lyömään naapurin nuorempaa isäntää, joka turvautui laudanpätkään tämän yllättävän hyökkäyksen takia).
Koulussa serkku-Erkki halusi lyödä minua ilman vastusta ja siksi hän pyysi yläluokan pojat pitelemään käsiäni kiinni. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen masokistinen kokeilu. Jos yläluokan
pojalle erehtyi sanomaan jotakin haastavaa välitunnilla, tämä ”etsi veret nenästä”.
Koulun johtaja oli joutunut sodassa vaikeaan paikkaan hiihdettyään latumiinaan. Jalka meni siinä, mutta onneksi hän selvisi omien puolelle. Vihollisen puolella hän varmaan olisikin menehtynyt, ottaen huomioon sotavankien huonon kohtelun.
Henkinen väkivalta oli isällä ainainen rähjääminen ja huorittelu äidille. Meitä lapsia hän löi tuskin koskaan, mutta olisimme kestäneet senkin mieluummin kuin ainaisen pahan olon vanhempien riidoista.
Velipoika oli joen jäälle tehdyssä jääkiekkokaukalossa. Minä seurasin ylpeänä hänen peliään. Kunnes hän erehdyksessä sohaisi Kyöstiä niin että tältä tuli veri nenästä. No Kyösti tuumi, että katsotaan, eikö veri löydy sinunkin nenästä. Pian huomasin, että Jaskankin nenästä tuli verta. Teki mieli auttaa. Se oli semmoista väkivaltaa, että tuntui pahalle, siis suoraa toimintaa. Äidin veljen perhe oli mielestäni inhottava, niin lapset kuin vanhemmat.
Väkivaltaa oli myös se, kun pienet kissanpojat hakattiin kuoliaiksi navetan kiveykseen, eivät olleet saaneet edes silmiä auki. Mielestäni maalla elämä on raakaa vieläkin ja minulle tulee siellä aina paha mieli, en kestä sitä henkisen ja fyysisen väkivallan ilmapiiriä. Ihmisiltä puuttuu siellä hienotunteisuus, jota olen jo jonkin verran oppinut kokemaan, kun asun kaupungissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.