Kuilu
Usein ajattelen, että meidän lasten ja vanhempien välillä oli ns. herkkyyden puutteen kuilu. Isä ja äiti puuhasivat töitään, painoivat myöhään iltaan, mutta kunnolla emme heidän kanssaan pystyneet keskustelemaan. Isä oli usein toraisalla päällä ja jos oli hyvällä, kuten usein kalassa, ei hän kysellyt meiltä lapsilta mitään tai kertonut omia ajatuksiaan. Muistoksi on jäänyt lukuisat huorittelut ja muut nimet äidille ja pelko, kun isä oli huonolla tuulelle. Kommunikointi vanhempien kanssa jäi vähäksi. Emme uskoneet edes sellaista mahdollisuutta olevan olemassa. Ehkä maalla oli tavallista, että lapsen piti kunnioittaa vanhempiaan ja vieraita, mutta heidän sisimpäänsä ei päästetty eikä tärkeistä asioista puhuttu. Seksivalistukseksi sopivat esimerkiksi puheet kylällä syntyneistä äpärälapsista ja äidin puheet isän huorireissuista. Toki ymmärsimme, mitä eroja pojan ja tytön anatomiassa oli. Koulussa kuuli yhtä ja toista ja olihan pojilla sellaisia ihmeellisyyksiä kuin kuivamustekyniä, joissa oli alaston naishahmo ja kun kynän käänsi toisinpäin, putosi uimapuku hänen yltään. Myös pornopelikortteja toivat muutamat pojat joskus kouluun ja niitä katsoimme silmät pyöreinä.
Kuilu oli siis keskustelun puute. Isältä tai äidiltä ei saanut läheistä sanaa tai ystävällistä puhetta juuri ollenkaan. Niinpä siitä on jäänyt myöhemmälle iälle tunne, että kaikki läheinen puhe ja tunteet ovat vain naisten keksimiä ”lätinöitä”. Suukkoja ei viljelty. Susirajan maalaiskoti ei ollut mikään Kauniit ja rohkeat – miljöö.
Homma oli totista ja vanhemmat haukkuivat toisiaan ”raskaimman päälle”. Siitä tuli tietty tunneinvaliditeetti, jota myöhemmin purin mm. reissaamalla äidin kanssa ulkomailla, Lapissa kalassa ja muualla. Mutta puhumattomuuden kuilu säilyi sielläkin. Sisinpäänsä isä ja äiti eivät minua päästäneet koskaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.