Turun yliopistossa julkaistiin joulukuussa 1990 167-sivuinen pro gradu -tutkielma, jossa käsiteltiin uskonnollista painostusta. Tutkielmaan oli haastateltu suurta joukkoa ihmisiä, joiden uskonnollinen tausta vaihteli. Informanteista kuudella oli Jehovan todistajat -tausta.
Tutkimuksessa tuodaan tapauskertomusten avulla esille yksittäisten henkilöiden kokemuksia uskonnollisesta painostuksesta.
Painostuksen yleisimmät toteuttamistavat informanttien kokemusten mukaan ovat seuraavat: oman ajattelun kieltäminen, henkilökohtaisten asioiden uteleminen, pakollinen osallistuminen seurakunnan tilaisuuksiin, mielipiteiden vaientaminen, vapaa-aikaan, harrastuksiin ja ulkonäköön puuttuminen, ystävyyssuhteiden katkaiseminen, helvetillä tai kadotuksella uhkaaminen, vanhimmiston puhuttelun vaatiminen, seurusteluun, ystävien valintaan, persoonaan ja tunteiden esille tuomiseen puuttuminen.
Muutama ote gradusta:
1) Tapaus Maija A.
Kun uskonnollinen varmuus vaihtuu epäuskoksi, ihminen joutuu käymään valtavan henkisen taistelun. Jehovantodistajuus pyritään sitomaan järkeen ja loogisiin perusteluihin. Kun vuosien mittaan rakennettu oppijärjestelmä pettää, tunteet eivät heti seuraa mukana. Ihminen pelkää luonnostaan kuolemaa. Luonnollisen kuoleman jälkeen voidaan uhata vielä toisella kuolemalla, joka on lopullinen. Tällaisessa tilanteessa sitä on kuin tyhjän päällä, sanoo Jaakko, Maijan aviomies.
Uskonnosta lähtevän kriisi on Maijan mukaan aivan valtava. Maija vertaa uskonnosta luopumista mihin tahansa menetykseen. "Ensin tulee sokkivaihe; minäkin riehuin ja huusin, koska sisäinen ristiriita oli niin voimakas. Sen jälkeen tulee suru, jolloin tajuaa tilanteen olevan totta ja alkaa hiljalleen hyväksyä muutoksen. Vasta tämän läpikäytyään alkaa vähitellän etsiä uuttaa paikkaa elämässä."
2) Tapaus Matti M.
Matti eli jatkuvan pelkotilan vallassa: hänen tunteensa olivat vielä kiinni Jehovan todistajien opissa, ja hän odotti kuulevansa, kuinka lähellä maailmanloppu nyt on. Pelko maailmanlopusta vaikutti Matin elämään muulloinkin. Hän mietti monesti, miten pitäisi elää, ettei tuhoutuisi lopun tullessa. Monien vuosien mukanaolo Jehovan todistajissa oli vaikuttanut häiritsevästi hänen tunne-elämäänsä. Hän ei pystynyt elämään elämäänsä sillä tavalla, kuin olisi itse halunnut. Matti vertaa tilannetta tautiin, joka pitää häntä jatkuvasti pihdeissä.
Jehovan todistajien oppi pitää Mattia edelleenkin joillakin alueilla otteessaan, ja Matti sanookin, että hänellä on työtä tunne-elämänsä selvittämisessä koko loppu elämäksi. Jehovan todistajien piirissä häntä ei koskaan valmistettu elämään tätä elämää, vaan häntä valmistettiin johonkin tulevaan.
3) Tapaus Holger R.
Holger kokee, ettei hän ollut mikään erityistapaus, joka on joutunut uskonnollisen painostuksen kohteeksi Jehovan todistajien taholta; saman kokevat kaikki, jotka oppivat huomaamaan, että heitä on eksytetty ja ruokittu pääasiassa tyhjillä toiveilla. Kaikkein pahinta painostusta Holgerin mielestä oli vapaan ilmaisun kieltäminen. Myös ystävyyssuhteiden välitön katkeaminen oli erottamisen seuraus. Holgerin mukaan Jehovan todistajat heittävät ihmisen pois arvottomana henkipattona ikään kuin iankaikkisen elämän saavuttaminen olisi heidän taskussaan. Holger selvisi kuitenkin kokemustensa tunnevaikutuksista melko nopeasti tutkimalla asioita älyllisesti.
4) Tapaus Sakari L.
Sakari ei koskaan ollut kirjallisesti eikä suullisesti pyytänyt päästä mukaan Jehovan todistajiin, mutta silti hänelle soitettiin puhelimitse ja sanottiin, että hänet on erotettu. Sakarin mielestä Vartiotorniseura on ihmeellinen järjestö, kun he erottavat keskuudestaan sellaisen, joka ei ole heihin virallisesti koskaan kuulunutkaan, vaikka tavallaan Sakari ensin oli itse eronnut näiden "pahantekijöiden" seurasta.
Sakari kokee olevansa uskonnon uhri, koska häntä ovat hakanneet ja aiheettomasti syyttäneet uskovaisiksi tunnustautuneet henkilöt. Sen sijaan hän ei pidä itseään aivopesun uhrina, vaikka hänen sukulaisensa, jotka eivät ole Jehovan todistajia, ovatkin näin väittäneet. Sakari oli omasta tahdostaan mukana Vartiotorniseurassa, vaikka hän kokikin monet elämäntapaan liittyvät asiat siellä painostavina.
5) Tapaus Lilja A.
Liljaa kohtaan suunnattiin monenlaista painostusta. Hänen äitinsä ja muutamat seurakunnan edustajat uhkailivat häntä. Eräs sanoi Liljalle, että "hengestäs' pääset, jos et ole hiljaa" ja toinen sanoi, että "jos et ole hiljaa, joudut niin suurten vaikeuksien alle, että et varmasti selviä." Vähitellen Liljaa käytiin uhkaamaan myös seurakunnasta erottamisella, mikä tarkoittaa Jehovan todistajien piirissä henkistä kuolemantuomiota.
Seurakuntalaiset pidetään kritiikittöminä, koska sanotaan, että järjestöä vastaan ei saa puhua eikä ajatella mitään pahaa.
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1264_gradu_1990.html
Historiaa: Vuonna 1990 julkaistu pro gradu -tutkielma antaa tärkeää tietoa jehovantodistaju
3
69
Vastaukset
Historiaa: Holger Richterin kirjoitukset Helsingin Sanomien mielipidepalstalle
Turun yliopistossa julkaistussa pro gradu -tutkielmassa vuonna 1990 yhtenä informanttina oli entinen Jehovan todistaja Richard Holger Richter. Gradun alaviitteessä mainittiin kaksi mielipidekirjoitusta, jotka Richter oli kirjoittanut ja jotka oli julkaistu Helsingin Sanomissa. Ensimmäinen oli vuonna 1971 ja toinen 1972. Mitä Richter kirjoitti?
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1265.html- Anonyymi
Holger oli kirjoittanut lahkosta, että toki Raamattua sai lukea.
Tämä poiminta esille siksi, että Herrick Åbergilla oli toisenlaisiakin kokemuksia.
Yksin Raamattuun syventynyt lukija saattoi kuulla lähellä olevan huomatuksen
toiselle esim. "se aikoo perustaa uskonnon" tai muuta vastaavaa, paheksuntaa / epäsuoraa arvostelua.
Åberghan kirjoitti aikaan jolloin hoputettiin maailmanlopun 1975 julistamista, liekö silloin ertyisesti varottu itsenäistä lukemista
Kirjansa nimihän on Nykyajan Baabelin orjat.
Löytyy kirjastosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Holger oli kirjoittanut lahkosta, että toki Raamattua sai lukea.
Tämä poiminta esille siksi, että Herrick Åbergilla oli toisenlaisiakin kokemuksia.
Yksin Raamattuun syventynyt lukija saattoi kuulla lähellä olevan huomatuksen
toiselle esim. "se aikoo perustaa uskonnon" tai muuta vastaavaa, paheksuntaa / epäsuoraa arvostelua.
Åberghan kirjoitti aikaan jolloin hoputettiin maailmanlopun 1975 julistamista, liekö silloin ertyisesti varottu itsenäistä lukemista
Kirjansa nimihän on Nykyajan Baabelin orjat.
Löytyy kirjastosta.Se tahtoo olla JT:lla yleistä, luulla että ollaan heti perustamassa uutta uskontoa jos on eri mieltä esim. oppikysymyksistä.
Mitäs se raamattu sanoikaan:" luukevaisuus on mätä luissa".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898283Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414381Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452595Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981468- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641142Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090
