Miten teiän kanit?

Anonyymi

Minulla on hieman yli 8 viikkoa vanha kani mutta onko tavallista että sen takapuolessa on ulostetta ja karvat ovat hieman kuivaneessa ulosteessa? Välillä papanoitakin jää kiinni takapuolen karvoihin? Uloste on luultavasti liian löysää. Voisiko tätä asiaa korjata jotenkin vaikka ruokavalionmuutoksella tai muulla sellaisella? Kani syö heinää ja saa todella pienen määrän pellettejä mutta miksi käy näin? Kani saa kyllä myös tuoreita kuten kurkkua ja selleriä. Osaisitteko auttaaa?

7

183

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minunkin kanille on käynyt tälleen, annoin hänelle viikon pelkkää heinää ja vettä nii kyllä se siitä parani.

    • Anonyymi

      Ei ole normaalia eikä saa antaa vain olla. Uloste on aivan liian löysää ja siihen pitää puuttua. Eli ensialkuun tuoreet pois kokonaan niin pitkäksi aikaa, että uloste normalisoituu ja vielä muutaman normaalin päivän kun odotat, niin sitten voit alkaa antamaan _hyvin_ pieniä määriä tuoretta silloin tällöin. Myös pelletit voi vähän aikaa jättää antamatta, joskin pelkän tuoreen jättäminen pois voi jo auttaa. Pellettiä ei normaalistikaan anneta kuin ruokalusikallinen per elopainokilo.

      • Anonyymi

        Kiitos tiedosta<3 Jätettiinkin jo tuoreet pois ja katsotaan miten sitten jatkuu. Jos ei onnistu niin pelletit pois ja jos vieläkin jatkuu niin sitten suuntaamme eläinlääkäriin:(


      • Anonyymi

        En tiedä tarkkaan kanini painoa mutta osaatko sanoa paljonko hieman yli 8vk ikäiselle kanille pitäisi antaa kerran päivässä pellettejä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä tarkkaan kanini painoa mutta osaatko sanoa paljonko hieman yli 8vk ikäiselle kanille pitäisi antaa kerran päivässä pellettejä?

        Kun se ikävä kyllä riippuu kanin painosta. Annostus on ihan eri kilon painoiselle kääpiölle ja kymmenen kilon painoiselle jätille... Poikaselle voi antaa pellettiä oletetun aikuiskoon mukaan. Eli jos kanista on syytä odottaa vanhempien koon perusteella vaikkapa 2,5-kiloista, niin sille annetaan n. 2,5 ruokalusikallista pellettiä kerran päivässä. Tästä voi hieman säätää suuntaan taikka toiseen kanin lihavuuskunnon mukaan, mutta vain hieman. Kannattaa myös tarkistaa, onko pellettipussin kyljessä ohjeellinen annostus, sillä se voi kyllä poiketa tuosta perussäännöstä, jonka mukaan annetaan 1rkl/EPkg. Heinää on upottava vähintään kanin itsensä kokoinen kasa päivässä. Jollei uppoa, niin syötät muuta liikaa.


    • Anonyymi

      sillä saattaa olla ripuli... JA SE ON VAARALLISTA!
      vie puppeli e-lääkäriin ja syötä tälle vaikka vain heinää jotta kakka kiinteytyisi.

      Mieti hetki, onko kanisi ruokavaliossa jotain vikaa? annatko sille esim. vääränlaista pellettiä, hedelmiä tai siemenseoksia, herkkutankoja jne.

      ^^nuo ylhäällä olevat asiat eivät sovi kaneille!

      • Anonyymi

        Juuri näin, ei sokeria, viljoja eikä oo pakko antaa mitään muuta kuin heinää ja vettä. Itse tarjoan tilliä ja persiljaa ja joskus salaattia lisänä. Jos pellettejä antaa, lue hyvin tarkkaan mitä niissä on, melkeen kaikissa on viöjoja tai muuta paskaa, bunny on esim hyvä merkki jota itse käytän kaneillani. En myöskään koskaan anna pellettejä kuppiin tai lattialle vaan aina virikkeenä, eli esim kissojen muvisia palloja joiden sisään laitan rkl pellettjä, siinä pitkäks aikaa puuhaa, munakennoihin ym laitan lehtevää heinää hiukan ja kuivattuja yrttejä tai kuivattua voikukanlehteä, näitä saa eläinkaupoista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe