Suinula- nimisiä paikkoja on Suomessa ainakin kaksi, yksi Jämsän Kuorevedellä ja toinen Kangasalalla.
Mikä tuo suinu on? Guukkeli ei tunne. Onko se jokin paikan maastoon liittyvä, vanha suomenkielinen sana? Vai onko se jokin muuta merkitsevä sana jolla on kuvailtu esim kyseisessä paikassa asunutta henkilöä? On Hämeessä ja Pirkanmaalla muitakin ihmekyliä, kuten Lihasula ja Suomasema.
Mikä on SUINU
9
1164
Vastaukset 9
- Anonyymi
Suinuu oli aikoinaan lääkäriasema Joensuussa. Suinusta en tiedä.
- Anonyymi
Hyrskymurtoa kaivattaisiin taas, lähtis nämä koronaahokevat sinne minne kuuluvatkin
- Anonyymi
Oho. sohaisitko kirjoituksesi vahingossa väärään paikkaan, ei täällä koronasta ole keskusteltu vaan Lihasulasta.
- Anonyymi
Kangasala taipuu muuten muotoon Kangasalla, ei Kangasalalla.
Suinu on joidenkin lähteiden mukaan muodostunut asukkaiden nimestä, 1500-luvulla paikkakunnalla eli Månss Såini, jälkeläisen nimi muuntui muotoon Soinij, ja ehkä siitä on muotoutunut Soinila-> Suinula.- Anonyymi
Niin, piti vielä laittamani, että myös Lihasula-nimelle löytyy selitys. Kylä lienee saanut nimensä Antti Heikinpoika -nimiseltä talonpojalta, jonka liikanimi oli Lihasuu.
- Anonyymi
Guukkeli on pieni lintu. Kirjoitetaan kuitenkin usemmiten Kuukkeli
- Anonyymi
Ollaanpa sitä viisaita.
- Anonyymi
Hyrskymurto käski avaamaan konekivääritulen ylioppilasjoukkoon Suinulassa
- Anonyymi
Suinu on saamen kieltä ja peräisin siltä ajalta kun lappalaiset asuttivat näitä seutuja.
Se tarkoittaa heinäkenkää. Ennen sukkien keksimistä jaloissa pidettiin väljiä varmaankin jostakin nahkasta tehtyjä töppösiä ja niihin tungettiin kuivaa heinää. Näin saatiin lämmin ja pehmeä jalkine.
Joskus takavuosina google löysi verkkokaupan, mikä myi pehmeitä sukkia, joiden nimi oli Suinu.
terveisiä Jämsän Kuoreveden Suinulasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271469- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841231Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101054Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87881Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok136711Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54603- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13579Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23561- 37558
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94556- 46543