On hyvää ja syvää runoutta lavailmiöiden ja sen joukkovoiman ulkopuolella. Klassikot, paras runous minusta sellaista. Ajatonta. Tarkoitettu yksin ja hiljaa luettavaksi ja siten on luotukin. Nykyään kuka vain menee lavalle lausumaan mitä tahansa.. jyvät ja akanat sekaisin. Julkisuushakuiset persoonat.. Samat nimet selittävät mediassa mitä runous on... sisäpiiri. Asian näkee todella hyvin jos on siitä poissa, sivulliset näkee kirkkaasti!
Katsokaa miten paljon runoilijoita, pitkänlinjan kirjoittajia, joita ei näe ikinä em. areenoilla tai joiden ääni ja mielipide ei kuulu koskaan kun on haastatteluja runouden olemuksesta.
Katsokaa miten paljon runoilijoita, pitkänlinjan kirjoittajia, joita ei näe ikinä em. areenoilla tai joiden ääni ja mielipide ei kuulu koskaan kun on haastatteluja runouden olemuksesta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja voi nähdä saman sisäsiittoisuuden raadeissa, palkintolistojen nimissä, esiintyjälistoissa, haastatteluissa ( aina samat nimet ja tietyt).. kuin mitään hyvää ei olisi ULKOpuolella..
sitä ei edes tahdota kaikesta päätellen löytää..
löytäminen vaatii itsenäistä ajattelua eikä että sopuleina nostetaan esille aina heitä jotka jo ovat " nimiä". Tai kavereita,
Nimenä olo ei merkitse edes laatua aina vaan julkisuus ruokkii itseään..
ellei ole nimi ja mediassa on siis merkityksetön..
Lyriikan joukkovoima minulle täysin outoa, liitän jo historiallisesti parhaat lyyrikot yksinäisiin kohtaloihin. Sen hinta lie liian vaativa tässä pinnallisessa ajassa.