Mummun perse

Anna Sofia Nylundin elokuvassa sunnutaina ylen Teemalla kerrottiin jostain vanhasta lehmuksesta.
Jos oikein ymmärsin, tämä oli kasvanut jossakin torin laidassa, mutta jouduttu kaatamaan torin saneerauksen yhteydessä.
Nylund kertoi tästä lehmuksesta, että sen runko oli erittäin roisoinen, ja siitä syystä se tunnettiin mimellä Mommos (joku), siitä sanasta en saanut selvää, mutta hän ruotsinsi sen "Mommus röv", eli suomeksi Mummun perse. Koko elokuva oli muutenkin suorastaan inhorealistinen.
Mutta miten on, kun minun muistoni Pietarsaaresta ulottuvat aina 50. luvun alkuun, enkä muista että torin laidassa, saati itse torilla, olisi missään vaiheessa kasvanut lehmusta, enempää kuin mitään muutakaan puuta.
Muistaako joku jotakin muuta ?
4511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikka itse olen asunut Jeppiksessä vain 14 vuotta , 60 ja 70 luvuilla, niin hyvinkin muistan.Tuo lehnus oli jotenkin niin miellyttävön muhkea, alapää muistutti tosiaan jonkun vanhemman tukevamman naisen peräpäätä.

Kyllä siihen tuli joskus väsyneenä nojailtua, , muutaman kerran jopa nukahdettua , kun Kellarista väsyneenä horjahteli alas Raatihuoneenkatua.

Siihä oli mukava hetken levähtää ja uinahtaa, , se ei koskaan kieltänyt läheisyyttä kuten niin usein nuo Kellarin nirppanokat.

R.I.P mommos proppu?

Äänestä
  • Aloittaja

    Olet oikeassa, minunkin muistini palautui kun sain tietää, millä kohtaa se sijaitsi; se oli siis Raatihuoneenkadun varrella, jota en mieltänyt torialueeksi.
    Vitsi taitaa olla siinä että itse opettelin ryypiskelyn "Montussa", kun "kellaria" ei vielä ollutkaan :)
    " R.I.P mommos proppu?"
    Joo, Ilmeisesti murresana, tuskinpahjän sitä muuten olisi ruotsintanutkaan.

    Äänestä

Lessut kaato hienon puun. Nyt saa ostaa henkka maukan riepuja ja muistella ku oli ennen hieno tori meillä

Äänestä

Erikoiset zoomi valot sinulla päällä saatko tyydyksen iteleksantienpoeka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JU1PP1 kirjoitti:

Anna Sofia Nylundin elokuvassa sunnutaina ylen Teemalla kerrottiin jostain vanhasta lehmuksesta.
Jos oikein ymmärsin, tämä oli kasvanut jossakin torin laidassa, mutta jouduttu kaatamaan torin saneerauksen yhteydessä.
Nylund kertoi tästä lehmuksesta, että sen runko oli erittäin roisoinen, ja siitä syystä se tunnettiin mimellä Mommos (joku), siitä sanasta en saanut selvää, mutta hän ruotsinsi sen "Mommus röv", eli suomeksi Mummun perse. Koko elokuva oli muutenkin suorastaan inhorealistinen.
Mutta miten on, kun minun muistoni Pietarsaaresta ulottuvat aina 50. luvun alkuun, enkä muista että torin laidassa, saati itse torilla, olisi missään vaiheessa kasvanut lehmusta, enempää kuin mitään muutakaan puuta.
Muistaako joku jotakin muuta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu