Remonttimelu

Naapurin tontille rakennetaan. Taloa alettiin rakentamaan 2018 helmikuussa. Paalutuksista aloitettiin, kauhea älämölö jo silloin, talo tärisi ja oli jos jonkinmoista meteliä. No eipä sille mitään voi, kyllähän meidänkin talo on joskus rakennettu ja tuskin sekään ihan äänetöntä on ollut mutta nyt ollaan 2020 loppuvuodessa. Taloa edelleen rakennetaan. En kestä talosta kantautuvia rakennusmeluja enää 😭 Olen ihan loppu. Sirkeli pauhaa ja vasarat paukkuu.. aamusta iltapäivään. Lapset eivät ole nukkuneet vuoteen päiväunia hyvin, joskus on päiviä kun työmaalla on hiljaista, nämä on yleensä lauantai ja sunnuntaipäivät. Onko meidän perheellä mitään tehtävissä muutakuin muutto toiseen taloon?
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rakennuslupa on automaattisesti voimassa 5 vuotta. Siihen saa tarvittaessa pidennyksiä.

Kaupunkialueella saa meluta 07.00 - 21.00 välisenä aikana arkipäivinä. Viikonloppumelua on rajoitettu, ellei niistä tee etukäteen ilmoitusta. Melusten viikonloppujen määrällä' on ylärjaja.

2018 aloitettu rakentaminen päättyy yleensä 2023 mennessä. Helposti saa 2 vuotta lisäaikaa, eli 2025. Sen jälkeen joutuu selittelemään.

Joten, eihän tuossa ole enää kuin 5 vuotta melua ja vain arkipäivisin ja vain päivisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Naapurin tontille rakennetaan. Taloa alettiin rakentamaan 2018 helmikuussa. Paalutuksista aloitettiin, kauhea älämölö jo silloin, talo tärisi ja oli jos jonkinmoista meteliä. No eipä sille mitään voi, kyllähän meidänkin talo on joskus rakennettu ja tuskin sekään ihan äänetöntä on ollut mutta nyt ollaan 2020 loppuvuodessa. Taloa edelleen rakennetaan. En kestä talosta kantautuvia rakennusmeluja enää 😭 Olen ihan loppu. Sirkeli pauhaa ja vasarat paukkuu.. aamusta iltapäivään. Lapset eivät ole nukkuneet vuoteen päiväunia hyvin, joskus on päiviä kun työmaalla on hiljaista, nämä on yleensä lauantai ja sunnuntaipäivät. Onko meidän perheellä mitään tehtävissä muutakuin muutto toiseen taloon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu