valheet

Mitä iloa on elämässään miehellä joka valehtelee. Ja vielä luuli että minä en tiennyt. Totuus selvisi minulle kumminkin aina. Itse en kysellyt enkä udellut. Mutta aina oli ihmisiä jotka näkivät vaivaa ja halusivat minulle kertoa viimeiset uutiset.
Jos joku ei ollut kertomassa osuin vahingossa väärälle nettisivulle ja siellä hän taas on viattomana. Luki sähköpostini suoralla linkillään. Tyhjensi omat jälkensä käyttäessään konettani. Mutta ei onnistunut siinä kyllä täysin koska hallitsin koneen paremmin kuin hän vaikka muka en osannut mitään. Nämä mitättömät valheet murti minut lopullisesti. Hän olisi voinut kaiken tehdä ihan rehellisesti ja vielä jopa yhdessä kanssani. Yhden viekran olisi voinut kyllä takiani tuhlata. Mutta ne käytettiin salaa ja kotiin palattiin lonkat kipeänä seisausta.
Näkö siinä touhussa vain huononi. Silti rakastin häntä, mutta valheita en hyväksynyt, hän ei tänäänkään sitä tiedä ellei nyt täältä lue.
5444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sitten kirjoitetaan KAIKKI miesten valehtelusta. Siis pettäminen vähäksi ajaksi sivuun ja nyt näppäimet liikkumaan: VALEHTELEVAT MIEHET, tiukkaja tarinoita, kovia kokemuksia, synkkiä syytöksiä. Onnettomien naisten mielen tyhjennys.
Liittykää joukkoon ja pankaa miehet littanaksi.

Äänestä
  • Miehet on huonoja valehtelijoita.
    Naiset ovat siinä asiassa paljon lahjakkaampia.

    Äänestä

  • Ani_liini kirjoitti:

    Miehet on huonoja valehtelijoita.
    Naiset ovat siinä asiassa paljon lahjakkaampia.

    aina. Eihän ne osaa salaa mitään tehdä. Mutta jäi kyllä hieman epäselväksi mitä mies valehteli, sitä netin käyttöäkö? Kyllä meillä ainakin mies saa nettiä käyttää ja tietää minun sähköpostini salasanan. Eikä minulla mitään peittelemistä olekaan - lukekoon jos kiinnostaa:)

    Äänestä

  • Ani_liini kirjoitti:

    Miehet on huonoja valehtelijoita.
    Naiset ovat siinä asiassa paljon lahjakkaampia.

    yritteliäämpiä mutteivät välttämättä lahjakkaampia. Tämä vain oman kokemuksen mukaan.

    Äänestä

  • Ani_liini kirjoitti:

    Miehet on huonoja valehtelijoita.
    Naiset ovat siinä asiassa paljon lahjakkaampia.

    Kummatkohan täällä useammin valittavat petetyiksi tulemista? Hyvä valehtelijahan on se, joka saa toisen petetyksi, ja kaikki valehtelijat joskus paljastuvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KAPE A P O L K U kirjoitti:

Mitä iloa on elämässään miehellä joka valehtelee. Ja vielä luuli että minä en tiennyt. Totuus selvisi minulle kumminkin aina. Itse en kysellyt enkä udellut. Mutta aina oli ihmisiä jotka näkivät vaivaa ja halusivat minulle kertoa viimeiset uutiset.
Jos joku ei ollut kertomassa osuin vahingossa väärälle nettisivulle ja siellä hän taas on viattomana. Luki sähköpostini suoralla linkillään. Tyhjensi omat jälkensä käyttäessään konettani. Mutta ei onnistunut siinä kyllä täysin koska hallitsin koneen paremmin kuin hän vaikka muka en osannut mitään. Nämä mitättömät valheet murti minut lopullisesti. Hän olisi voinut kaiken tehdä ihan rehellisesti ja vielä jopa yhdessä kanssani. Yhden viekran olisi voinut kyllä takiani tuhlata. Mutta ne käytettiin salaa ja kotiin palattiin lonkat kipeänä seisausta.
Näkö siinä touhussa vain huononi. Silti rakastin häntä, mutta valheita en hyväksynyt, hän ei tänäänkään sitä tiedä ellei nyt täältä lue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu