Haluaisin laastarisuhteen😒. Tiedän, olen itsekäs. Olen ihan loppu mun loppuneen pitkän suhteen jäljiltä. Silti läheisyyden kaipuu ja ihokontakti puute kalvaa. Olisi ihanaa kun olisi joku samassa tilanteessa oleva, joka ymmärtää oman ajan ja tilan tarpeen, mutta myös läheisyyden kaipuun, ilman sen enempiä odotuksia tai syviä sitoumuksia. Voitas olla tietoisesti toistemme laastarit, tukijat ja hellyys. Itseäni ei haittais vaikka siitä suhteesta syntyisi ajan kanssa se syvä ja elinikäinen, mutta koen etten ole nyt vielä valmis mihinkään lähtökohtaisesti syvempään.
Laastari suhteita paheksutaan ja onhan niissä leima, mutta mitä jos olisi kaksi laastaria tarvitsevaa, mitä pahaa siinä olisi. Kuulostaako epärealistiselta? Etsiikö kukaan esim tinderissä laastarisuhdetta tai jossain netti deitti palstoilla?
Mä tarvitsisin laastarin🤕, oikeastaan koko ensiapupaketin. Voisin olla myös itse aika hyvä laastari haavoittuneelle. Tulisinko ihan tyrmätyksi jos laitan avoimesti Treffi ilmoitukseen, että etsin laastaria.
Laastari suhteita paheksutaan ja onhan niissä leima, mutta mitä jos olisi kaksi laastaria tarvitsevaa, mitä pahaa siinä olisi. Kuulostaako epärealistiselta? Etsiikö kukaan esim tinderissä laastarisuhdetta tai jossain netti deitti palstoilla?
Mä tarvitsisin laastarin🤕, oikeastaan koko ensiapupaketin. Voisin olla myös itse aika hyvä laastari haavoittuneelle. Tulisinko ihan tyrmätyksi jos laitan avoimesti Treffi ilmoitukseen, että etsin laastaria.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Mun mielestä ihan ymmärrettävää, voisin itsekkin vastavaa harkita jos olis samanlainen tilanne, ne älkööt vaivautuko jotka etsii jotain enemmän.
Kuulostaa hyvältä, että tiedostat tarpeesi. Pitkän suhteen jälkeen ihan ymmärrettävä tilanne ja joihinkin muihinkin elämäntilanteisiin sopiva suhdemuoto. Kuulostaa ihanalta tuo mitä tarjoat tukijuus, kaveruus ja hellyys. On hyvä tiedostaa oma tilan ja ajan tarve, ja varmasti löytyy muitakin joilla suhteelle ei ole jossain elämäntilanteessa niin paljoa aikaa antaa. Monesti liian vakavalla asenteella kriteereineen ja suurine suunnitelmineen voidaan pilata moni alkava lupaava suhde. Ei kun toimeen :)
Eikös ensin kannata löytää onnellisuus itsensä kanssa.
Samaa mieltä. Osa kuitenkin tahtoo heti sylistä syliin.
No, en oikein osaa sanoa kun kokemusta itsellä ei suoranaisesti ole. Jos kaksi aikuista ihmistä kuitenkin jotain päättää tehdä, joka ei muita vahingoita vaan parantaa heidän oloaan niin tehköön. Sitten jaksaa olla parempi henkilö muille ympärillä oleville ihmisille.
Eihän tuo ole sylistä syliin juttua lainkaan kun hän etsii yhtä ihmistä ja suhdetta jossa olla kauemmin. Kun se muille ympärillä oleville on ok, niin se on paretoparannus, parempi näin kuin ilman.
Laastareissa ei ole mitään vikaa, jos molemmat tietävät että ovat toistensa laastareita.
Mutta.
Jos laastarista haluaa pitemmän suhteen, se kariutuu yleensä ennemmin tai myöhemmin siihen, että sitä edellistä suhdetta ei ole kunnolla käsitelty. Laastarisuhteiden ongelma onkin siinä, että siinä turvautuu toiseen unohtaakseen edellisen ja kaikki kipu, suru, viha jne jäävät käymättä läpi. Ne tulevat seuraamaan perässä tasan niin kauan seuraaviin suhteisiin, kunnes ne on käynyt kunnolla läpi. Toinen vasta eronnut voi ymmärtää sinun kipua, mutta yksin on käytävä läpi ne tunteet kuitenkin. Yksinolossa voi myös oppia rauhassa itseään ja mikä meni pieleen edellisessä/edellisissä suhteissa, ja tuntee paremmin itsensä ja mitä tahtoo tulevilta suhteilta. Laastariin on helppo ihastua ja rakastua, mutta oman toiminnan ongelmat tulevat lopulta toistumaan niin kauan, kuin olet ne käsitellyt. Jokaisessa meissä on käsiteltävää ja itsetutkiskeltavaa, vaikka itse kokisi että se exä oli syypää kaikkeen. Vaikka exä olisi ollut hirviö, on silti syynsä miksi itse päätyi siihen suhteeseen. On tärkeää tunnistaa näitä asioita ettei sama toistu. Usein ihminen toistaa tuttuja polkuja ja ajautuu kerta toisensa perään uudestaan samankaltaisiin suhteisiin, ellei ITSE riko kehää. Se vaatii itsetuntemista, aikaa, tunteiden läpikäymistä, ymmärrystä omasta toiminnasta ym. Ero on usein tuskaa ja ihokosketuksen puuttumisen kaipuu raastavaa, laastariksi kelpaakin siksi lähes kuka vain. Minusta se on pelottava ajatus. Tulisit mahdollisesti ihastumaan väärään, ehkä laastarista muotoutuisi pitempi suhde, mutta se olisi todennäköisesti lopulta tuhoon tuomittu. Jos yhtäläisyydet ovat käytännössä laastarisuhteen alussa se, että molemmat kaipaavat laastaria, niin miten varmistut muista yhteensopivuuksista, jotka kantaisivat pitemmälle? Minusta olisi surullista tavallaan asennoitua jo tapaamishetkellä eroamaan, koska niin siinä luultavimmin kävisi.
Minun neuvoni on, että sure surusi, vihaa vihasi, tunne tunteesi ja itsesi ennen uutta suhdetta. Iholle pääset varmasti vielä, mutta sitten olisit valmis oikeasti hyvään suhteeseen, tai ainakin olisi paremmat mahdollisuudet siihen.
Yksinolossa on voimaa ja mahdollisuuksia, ja tarvittaessa voit tukeutua vertaistukeen (ei laastariin) ja esim. tutkia olisiko kotipaikallasi eronneille järjestettyjä vertaisryhmiä? Itse olen aikoinani käynyt läpi eroa ryhmässä, ja se oli todella mahtava tuki, takuulla voitti laastarit mennentullen. Tsemppiä.
Itse olen suruni surrut, sen mitä pitkästä mahdottomuuteensa kuolleesta suhteesta surua enää onkaan jäljellä voinut olla. Toki sen ymmärtäminen, että se ei voinut olla minulle totta vaati surun ja pettymyksen käsittelyä. Laastaria en etsi, enkä ole näin tehnyt. Rakkaus taas saattaa astua elämään siitä riippumatta.
Täydellinen idea. Kaksi laastaria yhdessä. Molemmat tietää tilanteen, joka on hyvä. Voi rauhassa ottaa, olla toisen kainalossa yms muuta. Olisi itse pitänyt tajuta tuollainen kun erosi pitkästä suhteesta, niin olisi jäänyt sylistä syliin hyppely väliin.
Onneksi on olemassa myös kirjoja erosta, joita voi kirjastossa lukea ja yksin surra jos ei ryhmiin voi osallistua. Itsellä ei siis eroa menossa muuten kuin henkisellä tasolla.
Ei toinen voi toista parantaa. Itsestään se lähtee.
Totta. Välistä en tiedä mikä on totta sillä kaipaus on niin suuri hänen luokseen. Muuta parannettavaa minulla ei ole. Tai ainakin vastaan siita itse.
Niinpä. Tämän kun ihmiset tajuaisi. Itse kukin polkunsa kulkee ja kuoppansa kaivaa, siltansa rakentaa.
Minusta on myös etsitty parantajaa, se on todella ikävä temppu jos joutuu tahtomattaan laastariksi. Ko. suhde päättyi tietty eroon, ja hän jatkoi matkaa seuraavaan. Uskon että tämän ihmisen käsittelemätön suhde on jossain jo monta suhdetta ennen minua ja toivon että hän voisi itsensäkin vuoksi joskus rauhoittua ja katsoa taakseen. Sen minkä taakseen (käsittelemättä) jättää, tulee takaisin puremaan omaan persiiseen. Voi joutua vuosien kehään ja ihmetellä kun suhteet ei kestä. Vastaus löytyy AINA omasta itsestä, toinen ei voi sua parantaa.
Niinkuin laastari, haava (tunteet) ehkä peittyy, mutta ne on siellä alla ja tulee varmasti esiin kun laastarin irti repäisee. Minä en jaksaisi surra montaa suhdetta yhtäaikaa, mieluummin yhden kerralla kunnolla ja sitten jotain edellisestä oppineena uusiin seikkailuihin.
Ja juu, kirjastosta varmasti löytyy monia eroa käsitteleviä teoksia.
Tämä on totta. Itse olen taas yhden kerroksen surua kaukaa menneisyydestäni purkanut ja lähempänä iloa :)
Olen sinkku joka toivoo pitkäaikaista parisuhdetta mutta kyllähän mullekin se "laastari" kelpaisi joskus :( niin kauan olen saanut odottaa.
Niinkö? Onko ollut houkutuksia? Vai oletko kenties jo toiminut?
Samaa mieltä, että jos molemmat tietoisia tilanteesta, niin silloin tietysti ookoo tilanne. Kunhan et loukkaa ketään, joka etsii sinusta kenties vakavampaa. Kannattaa olla avoin ja rehellinen toiveistaan ja ajatuksistaan.
Toiset päätyvät heti suhteeseen ja toiset tarvitsevat omaa tilaa. Toki eron joutuu käsittelemään uudessa suhteessa ja pahimmassa tapauksessa entisen eron kurat tulevat uuden kumppanin niskaan. Se ei ole reilua.
Minä en haluaisi ainakaan että toinen käsittelisi edellistä suhdetta minun vieressä....kuulostaa jotenkin tosi kauhealta. Niinkuin että kelpaisin sitten ihoksi vain kun toinen itkee entistä, ei kiitos.
Itse en kykenisi sellaiseen. Siitä todennäköisesti tulisi vain kahta pahempi olo. Toki eipä ole tullut sellaista kokeiltuakaan. Jos kaipuuta tai surua jotain tiettyä henkilöä kohtaan on, niin koen tarvetta eristäytyä, olla omikseni. Esim ravintoloissa yms tulee vain kahta huonompi mieli kun näkee iloisia elämästään nauttivia ihmisiä ja tietää ettei itse kykene mistään sellaisesta iloitsemaan. Ei tulisi mieleenkään antaa kenenkään koskea kehoaan, jos kaipaa tai suree toista.
Siis, joskus nuorempana tämän yhteyden valitettavasti rikoin ja kokemuksesta jäi negatiivinen muisto. Siksi nyt tiedän, että se ei minulla toimi, vaan johtaa huonoon oloon.
Tällöin en toki ymmärtänyt kaikkea itsestäni.
Ei kai tuossa ole mitään itsekästä. Jos molemmat tietää missä mennään ja Hansaplastina oleminen molemmille sopii niin mikä jottei 😉
Rehellistä puhetta ja hyvää itsetuntemusta. Vierestä seurannut elämäni aikana monenmoista etenemis kuviota. Osa eronneista ystävistäni ovat omasta mielestään käsitelleet eronsa ja menneet vauhdilla seuraavaan suhteeseen. Enpä usko. Sinä sentään tunnistat, ettet ole vielä valmis ja mitä tarvitset. Liian usein törmää ihmisiin deitti sovelluksissa, jotka vaikuttaa potentiaalisista ja erot muka käsitelty... mutta kaikesta keskustelusta paistaa läpi, että ollaan vielä kiinni vihan tai jonkin muun tunteen kautta kiinni siinä ex-ässä.
AP sinuna pitäisin ainoana vaihtoehtona tapailla muita vain tuon rehellisyyden kautta, silloin ei muiden tarvitsisi pettyä, kun tilanteesi ja tarpeesi olisi vastapuolelle selkeästi tiedossa. Tsemppiä!
Tämä on totta. Tarpeen mukaan 😊
En haluis.
Haluan oppia ensin olemaan yksin onnellinen ja oikeasti päässyt yli entisestä kumppanista.
Tylsää!
Minusta se on tylsää et ei ensin opi olemaan ihan yksin onnellinen.
Oho onpa tullut paljon vastauksia, en ole vielä kaikkia lukenut... kiitos! Mun hyvin läheinen ihminen joka tietää tilanteeni on kannustanut menemään jo eteenpäin elämässä ja suhteissa. Olen luullut, että tarvitsen enemmän aikaa, että varmasti toimin oikein.
Koen jonkinlaista syyllisyyttä suhteen loppumisesta, siksi ehkä haen täältä hyväksyntää seuraavaan suhteeseen ja näköjään tuomitsen sen itse laastariksi. Huomaan kuitenkin, että taidan olla jo aika pitkälle työstänyt tämän eron. En itke tai kaipaa sen toisen perään, nukun ihan tyytyväisenä yksin. Kuitenkaan kaikki käytännön asiat eivät vielä ole selvät ja odotan jos vielä tuleekin jotain, tunneryöpsyjä, vaikka kun viimeinen muuttolaatikko on viety.
Toisen ihmisen lämmön ikävä on, ei persoonaan sidottua.