Kohteletteko

sijaislapsianne (mahd.mukaan) samalla tavalla kuin biologisia lapsianne?
4594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lapsia kohdellaan yksilöinä ja otetaan arjessa huomioon heidän yksilölliset tarpeensa. Kaikkia lapsia kohdellaan samanarvoisina ja tasavertaisina.

Äänestä
  • Lisään kuitenkin, et mitä se tarkoittaa esim. meillä käytännössä arjessa tuo yksilöllisesti kohteleminen, mutta kuitenkin tasa-arvoisesti. Näin mm. Kun perheeseemme tuli biopojallemme saman ikäinen poju, niin biopoikamme voimme jättää hetkeksi siskojen kanssa kotiin kun kävimme jossain, mutta sijoitettua lasta emme. Selitimme tämän pojille sillä, että biopoikamme tietää talon tavat ja säännöt, mutta sijoitettu poika ei voinut niitä vielä tietää. Kun sijoitettu poika oli ollut meillä vuoden päivät ja tunsimme hänet ja hän meidät, niin poika voi jäädä myös "siskojen" kanssa kotiin välillä hetkeksi.
    Kaikilla lapsilla on periaatteessa samat säännöt, mutta kuten edellinen esimerkkini sen kertoo sitä on toteutettava aina tilanne ja yksilö kohtaisesti. Jotkut lapset eivät välttämättä koskaan pääsisi tuohon samaan tilanteeseen, jos heillä on paljon enemmän ongelmia esim. mm. aggressiota jota siskot eivät pystyisi hallitsemaan.
    Kaikki saavat yhtä paljon viikkorahaa mitä minkäkin ikäisen täytyy saada, kaikille ostan tasapuolisesti kaikkea, kaikki pitävät vanhaa vaatetta ja saavat uutta, kaikilla on iltasadulla oikeus istua vuorollaan sylissä jne. jne.

    Kaikki lapset ansaitsevat tasavertaisen kohtelun ja sen että heitä arvostetaan.

    Äänestä

En todellakaan.
Totuushan on se, että sijaislapsi on hyvin erityisasemassa perheessä. Hänellä on kahdet vanhemmat. Kaksi sukua, jotka seuraavat hänen elämäänsä. Oman virkamieskoneisto joka seuraa lapsen kehitystä ja elämää.
Oman lapsen elämä ei järkytä lähiympäristöä, mutta sijaislapsen jokainen tekeminen kirjataan ylös joko onnistumisena tai epäonnistumisena.
Otetaan esim. Naapuri ihmetteli miksi vaadin lapsiltani kypärän käytön pihapiirissä. Sanoin, jos omalle lapselleni sattuu jotain kaikki valittelevat ja tukevat tilanteessa jos sama kohdistuu sijaislapseen saan pelätä syytettä varomattomuudesta, kypäränkäytön laiminlyönnistä ja niin edelleen.
Yritän parhaani olla tasapuolinen, mutta se on mielestäni mahdotonta. Jokainen lapsi on yksilö. Toiselle riittää syli ja hellyys. Toiselle riittää läsnäolo. Kolmas on kuin pohjaton kaivo.
Toiselle riittää ei. Toiselle riittää katse. Kolmas uhmaa joka tilanteessa.
Toiselle riittää retki lähimetsään. Toinen on tyytyväinen risteilyyn. Kolmas kysyy etelänloman jälkeen eikö me koskaan käydä missään.
Onko kukaan meistä elänyt mielestään puolueettoman elämän, jossa kaikkia olisi kohdeltu tasa-arvoisesti? En ainakaan minä entä te muut.

Äänestä
  • Olen kuullut monesti biolapsemme suusta, että hän on jäänyt vähemmälle, kuin sijoitetut ja se pitää paikkansa.
    Biolapsemme on aina ollut ns helppolapsi. Häntä ei ole pitänyt koko ajan opastaa ja katsoa perään.
    Samoin sijoitetut ovat saaneet enemmän vaatteita.
    Tämä siksi, koska he rikkovat niin koko ajan vaatteita.
    Sijoitetut ovat saaneet myös enemmän lahjoja.
    Ensin meiltä, mutta sitten myös biosuvulta. Olen yrittänyt,e ttä sanoisivat kuinka monta lahjaa aikovat antaa, mutta ikinä ei ole toiminut.
    Biolapsemme ovat aina olleet vähemmällä. Heillä on ollut vähemmän äitiä ja isää sekä aineellista
    tavaraa.
    Nyt biomme on lähesaikuinen. Yritämme hyvittää kaikin tavoin. Emme ole aikoinaan ymmärtänyt miten tämä kaikki on jättänyt jäljet biolapsen mieleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jose3 kirjoitti:

sijaislapsianne (mahd.mukaan) samalla tavalla kuin biologisia lapsianne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu