Caruna-kaupat pähkinänkuoressa - syy miksi sähkön siirtohinnat nousivat

Anonyymi

"Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Ei ole tarkoituksenmukaista tai kannattavaa rakentaa kahta rinnakkaista sähköverkkoa, joiden välillä kansalaiset voisivat valita.

Luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Luonnollista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun.

Carunan yhteydessä näin tehtiin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.

Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa.

Silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) ainoana ministerinä vastusti kauppaa. Hän esitti talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, ettei Fortumin strategista tehtävää muuteta ja näin myynnille anneta lupaa. Arhinmäki jäi kuitenkin yksin, kun muut puolueet jyräsivät läpi ministeri Haaviston esityksen.

Monopoliaseman hyväksikäyttö kävi pian ilmi, kun Caruna teki roimat hinnankorotukset sähkön siirtohintoihin. Lisäksi on käynyt ilmi, että yritys kiertää veroja käyttäen hyväkseen verotuksen porsaanreikiä."

Lähde: https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

Saamme kiittää Kokoomusta ja Vihreitä.

2

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kainuussa Kajave Oy veloittaa sähkön siirrosta 14,63 senttiä kilowattitunnilta. On muuten jämäkkä hinnoittelu.

    • Anonyymi

      "Ympäristöjärjestöjen selvityksen mukaan Kiina on aloittanut kymmenien keskeytettyjen voimalahankkeiden rakentamisen. Kiinan voimala-ala esittää kapasiteetin kasvattamista edelleen."

      Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10711261

      Pääasia on nähtävästi kuitenkin se että Suomessa polttoaineen hintaa korotetaan jotta Suomalaiset yksityisautoilijat saadaan ajamaan vähemmän tai vaihtamaan "patteriautoon". Kiitoksia tästäkin järjettömyydestä päättäjät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      52
      8294
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      149
      7557
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3919
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      95
      3913
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      110
      3752
    6. 55
      3283
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      75
      3259
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      37
      2633
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      241
      2609
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      53
      1774
    Aihe