illalla a-studiossa töllössä oli harakka ja tavio** ei ihme että päätöksien teko on pitkä veteistä hommaa kun ovat täysin eri mieltä asioista, alussa tappelevat kyllästymiseen saakka ennen kuin löytävät yhteisen linjan. Illalla toinen pöllytti sulkia niin että joutui juontaja puuttumaan päälle puhumiseen ja sanoi että nyt tavio rauhoitu!
A-Studion visertäjät
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Katos mokomaa jännää
Aikuisten asiat onkin jänniä lapselle!
Kääpiö huusi päälle.
Harakoille ollaan tehty meilläpäin pahemminkin, en rupeaisi itkemään
No hyvä tietää kun olet yksi niistä harakoista
Sähän oikein huuliveikkonen olet
Aamun mediassa Harakka keräsi jo taas irtopisteitä vaaleja varten laulamalla vähävaraisille rahallista kompensaatiota polttoaineveron korotuksista.
Kyllä se on yksinkertainen, sehän olisi perustuslain vastaista.
Harakka on taidelinjan käynyt näyttelijä ja Tavio oikeustieteen maisteri ja juristi.
Noista voi vetää johtopäätöksiä.
Kääpiö jäi Harkan jalkoihin.
Mikä on Harkka? Sukupuolivähemmistöä edustava demariko?
Kirjoitusvirhe. Tiesitkö kääpiön tarvitsevan jatkokappaleen hommissakin?
Minä en ole pitkään aikaan nähnyt taviokuurnaa, eikös ne talvehdi Suomessa.
Juu, syövät punatulkkujen, (demarien), marjat pihlajista.