Mistä johtuu että suuri osa kaupunkilaisista on mukavia joo pikkusen hiljasia selvin päin mutta pari kuppia juotuaan alkaa haastojankutus kenen kanssa vaan. Julkkiskokkikin kertoo tänään teeveessä samaa tarinaa. Outo kaupunki, jossa on lähes tyhjät kadut mutta silti viisainta vaihtaa kadun puolta jos joku vaappuu vastaan. On näistä omia kokemuksiakin. Ei tälläistä ole edes pohjanmaalla.
Hml ja rähinäviina
Anonyymi
1470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Patoutunutta katkeruutta. Esiintyy varsinkin muualta muuttaneiden keskuudessa.
Hämeenlinna on päihteiden kaupunki. Suuri osa on myös sen vastaamon psykoterapia asiakkaita. Taidankin etsiä sen dark internetin ja katsoa kuinka monta tuttua nimeä löytyy.
Myönnän toki olevani yksi vastaamon asiakas. Koska avun hakemisessa ei ole hävettävää. Vaimo laittoi hakemaan apua väkivaltaiseen käytökseen ja syystä.
Vai että suuri osa. Kuinka suuri osa? Miten perustelet väitteesi?
Huomaan henkilöistä onko heillä mieliala- lääkitys päällä vaiko loppuneet. Psyyke ja käytös muuttuu heillä täysin. Tod.näk. niitä lataamon asiakkaita.
Olen nainen ja huomaan miehistä saman siitä kun jyystö ei lopu alle minuutin.
Sama huomattu, toisinaan"työkaverit" ovat todella empaattisia puheliaita ja ystävällisiä.Heidän olemuksestaan huomaa että fiilis on onnellinen jostain lääkityksestä johtuen,mutta auta armias kun pillerit on popsittu ja lisää ei ole saatavilla niin päät punaisina raivotaan ja äristään jokaiselle jotta räkä ja kuola lentää. Pienimmästäkin arkijutustelusta raivotaan suu vaahdossa. Juurikin sen rutsaamon asiakkaita. Vai mikä se oli?
Johtunee siitä kun mielialalääkitys alkaa vaikuttaa vasta viikkojen kuluttua aloituksesta niin höpöboltseille annetaan jotain onnellisuuspillereitä jotka vaikuttavat jotenkin extaasin tavoin,tekevät onnellisen olotilan ja kaikki henkilöt vaikuttavat kivoilta ystäviltä kenen kanssa kiva jutella ja paukutella ikeniään. Mutta joskus se vaikutus loppuu ja tappomieliala valtaa ajatusmaailman. Onnellisuuspillerin napanneen kyllä tunnistaa porukasta.Velatkin tuntuvat saatavilta. Jotain empatogeenejä ne raksut ovat, ja eikös nuo extasytkin jotain samankaltaisia olekkin?
On älykkyys testejä, mutta onko viisaus testejä.
Viina on viisasten juoma, viina on siis viisaus testi!
Viina on huumausainetta,mutta kun sitä kaikki tahtoo naukkailla niin eihän sitä huumeeksi tohdi kutsua. Minä henkilökohtaisesti ainakin huumaannun alkosta ja toisinaan aika rankat överit tulee otettua. En tunne ketään kuka ei huumaannu alkoholista. Huume on huume vaikka laillista olisikin. Kama mikä kama !! Kysäiseppä frendiltäsi vaikka työssäsi maanantaiaamuna tuliko oltua kamoissa vkl.
Meitsin duunist hemmot on joka vaparin kamoissa. Osa jopa pystyy työhön ratarundin jälkeen. Heille nostan hattuu. Osa jää kiinni viel alkuviikoks mut ehkä ke-to pahimmat viekkarit ohi. Siis tämä ei ole läppää vaan aivan tosijuttua.
Joo tosi juttua tietenkin. Sä missän duunissa oo
Jo kymmenen vuotta ja hieman ylikin samassa lafkassa,,oppii tuntemaan nuo nestekamankin käyttäjät, vetelee varmaat muutakin osa ainaski. Svimbaa ja koksuu luulisin.
svimpan eli pirin vetäjät räpsyttelee silmiään silleen oudosti kun puhuvat ja sniffaajilla aamuisin kuivaa köhäyskimistä ja yrittävät sieraimiaan tyhjentää. tarkkailemalla oppii asioita.