En tiedä kuinka paljon meitä kanssasisaria on, mutta itse olen kokenut tämän miehisen erektiopuutteen ja oman haluni katoamisen.
Olen sitä mieltä, että ensimmäiseksi ei pitäisi lähteä postimyyntifirmasta tilaamaan pillereitä. Yhden ainoan kerran olen ollut miehen kanssa, jolla näitä pillereitä oli ja tulos oli enemmän kuin kamala. Mies luuli, että hänellä oli erektio ja väitti jopa saaneensa tyydytyksen, minä taas en tuntenut yhtään mitään - oli todella vaikeuksia pitää kalunpäätä edes jotenkuten pimpin suuaukossa. Se luiskahteleminen sinne tänne oli turhauttavaa ja koko ajan piti kädellä auttaa, mutta mies oli tyytyväinen.
Toinen kokemukseni miehestä, joka sanoi että hän voisi hankkia Viagraa koska ei saa erektiota muuten, onnistui kaksi kertaa yhden yön aikana saamaan kunnon erektion ja laukeamaan ja tyydyttämään minut - siis ilman pillereitä.
Kysynpä vain että mihin pillereiden vaikutus oikeasti kohdistuu ja onkohan niissä paljon lumejuttuja mukana?
En väitä enkä usko, mutta tuntuu siltä, että pilleriä parempi konsti on puhe ja hellyys, välittäminen ja oikea halu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
päänsärkyä. Eräs puolituttu joka harrastaa vaimon lisäksi irtosuhteita, oli ottanut viagraa mutta sen sijaan että olis tullut mahtistondis, tulikin niin hirveä päänsärky että iso mies oli itkenyt. Tuntui kuulemma että koko pää räjähtää kappaleiksi. Ei auttanut kuin lähteä yöllä lääkäriin. Eikä voinut vaimolle selitellä että mistä yhtäkkinen hirveä kohtaus johtui.
Sivuvaikutuksista ei puhuta tarpeeksi.
Noi on niitä hevosmiesten tietotoimiston paskajuttuja,kyllä ne auttaa,hyvin harvaa poikkeusta lukuunottamatta,kun oikeesti vain haluat naida etkä turhia jännitä itsesi kanssa.
Mitä postimyyntiä tuossa asaissa tarvitaan?
Lääkäriltä saa Viagran tms reseptin housuja riisumatta. Ja taatusti seisoo sen jälkeen.