Hevosopetus loppuu Perhossa, keskitetään Kaustiselle. Tämä on Perhon mollin loppu.
Hevosopetus loppuu Perhossa
Anonyymi
191433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Perhon kunnalle jää käteen tyhjät rakennukset ja työttömiä.
Perhon mollin lopun alku oli se kun entinen rehtori lähti muualle töihin ja tilalle tuli epäpätevä pyrkyri jonka ainut ansio on ollut kyseisen koulun alasajo.
Muu osa opetuksesta siirtyy Kannukseen, jossa on suuret laajennukset menossa ja lisää alkamassa. Pakko, kun loppuu opiskelijat.
Perhoon on luvattu järjestää hevosten tilalle muuta koulutusta.
Ei takuulla tule muuta kuin sellaista, josta lankeaa kulut kunnalle.
Tuohon ei usko kukaan
Alasajo alkoi tapahtumaan jo edellisen rehtorin aikana. Kokkola otti ohjat käsiin ja itsemäärämisoikeus meni. Sen jälkeen alkoi oikean ammatillisen koulutuksen tilalle noita harrastusjuttuja. Olikohan joku henkilö siirtynyt mollilta juuri sen takia pois, kun kehittämismahdollisuudet vietiin pois ja kokkolan tahto alkoi paistaa läpi. Kun tämä tapahtui mollilla oli hieman vajaat 200 opiskelijaa. Ei niin tyhmää olekaan, ettei pystyisi kaikkea lopettamaan, paitsi ehkä rappioalkoholistit. Nerot luovat uutta ja kehittävät. Onko enään mitään syytä maksaa kokkolaan mitään yhtymän puitteissa, vai pitäisikö katseet suunnata muualle?
Nuoria on yhä vähemmän maaseudulla. Ei Perhossa ja sen lähikunnissa ole tarpeeksi nuoria pitämään amista pystyssä. Sijainti on liian syrjässä jotta nuoria tulisi sinne kauempaa. Ei ole junaa, bussejakin kulkee surkeasti.
Kannukseen pääsee junalla ja bussitkin kulkee hyvin. Perho on alkanut Kannuksen sivutoimipisteenä ja nyt on paluu alkanut.
Perhon molli alkoi itsenäisenä ja liittyi myöhemmin kannuksen kouluun, valitettavasti.
Nyt voidaaan liittää loputkin osat takaisin. Kahta ei näin pienellä alueella tarvita ja Kannukseen investoidaan tälläkin hetkellä kovasti.
Parempi hakea laatu paikkoihin kouluun kuetn esim Sedu ! Sieltä löytyy hyvät puitteet ja ammattitaitoiset opettajat. Kannuksen opetus oli kuin suoraan 60-luvulta!
Sedu onkin 50-luvulta!
Kpedun hallinnoimiin kouluihin ei todella kannata hakea. Alajärvellä ja Lappajärvelläkin on paremmat opiskelumahdollisuudet. Kpedulla on aina menty sieltä missä aita on matalin. Käsittämättömän vanhanaikaista opetusta esim. Kannuksessa.
Missä asioissa opetus on vanhanaikaista? Siellä on metsäopetusta, eläintenhoitoa (kennel), maatalouskonepuoli ja maatalouslinja. Sinne tulee uusi robottinavetta ensi vuonna, nykyinen on vanhanaikainen ja pieni.
Kävin joskus perhon mollia heppalinjaa eikä tehty muuta ku vaan pantiin ja ryypättiin xD Oi niitä aikoja
Sama se kaikkialla muuallakin toisen asteen opinnoissa. Lähes kaikki ryyppää, mutta kuitenkin useimmista tulee kunniallisia veronmaksajia ja kansalaisia. Niin minäkin ryyppäsin, vaikka opiskelin kokkolassa, mutta kun tuli perhe (panemista siihenkin tarvittiin), niin kyllä asunnon ostamisen tarvittavan velan maksamiseen tuli tarve töihin mennä ja kyllä siinä ammattikoulun todistusta tarvittiin! Onhan ne ihania muistoja, ne amis ajat, mutta aikansa kutakin. Nyt kasvatetaan perhettä ja asuntokin tulee ajallaan maksetuksi. Kyllä meistä joku alkoholisoituikin, mutta niinhän kaikistakin ryhmistä.
Ihan nii.kuin Suomen nykyinen hallitus, ....
Ei haittaa vaikka lopouu.