Paha maa

Oletteko käyneet katsomassa elokuva Paha maa.Kävin äsken.Se on raju elokuva ja niin totta joillekin tälläkin hetkellä.Siihen oli oikein kerätty kaikki tämän ajan pahoinvointi.Hyvä elokuva joka varmaan ei jätä ketään kylmäksi.
7641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kävin lukemassa Ajomiehen antaman linkin,
hellyyden ehdoilla jonka hän on kirjottanut joskus vuosia sitten,olikohan vuonna 2003.
Se oli tosi kaunis aloitus häneltä,mutta sitten sekin alkoi rönsyillä niinkuin kaikki muukin.
Olen ollut aina sitä mieltä,että hän on hyvä kirjoittaja,mutta häntä ei saa suututtaa.
Hän osaa olla rakastettava,mutta myöskin murskaava.Minulla on ollut häneen aina sellainen rakas viha suhde,paljon väittelyitä,paljon kinailua,mutta myös paljon rakkautta,nämä tietenkin tarkoitan kaiken tässä virtuaali maailmassa,eli siis täällä palstoilla.
Antakaa hänelle mahdollisuus tuoda itseänsä esiin ei hän niin paha ole kuin miltä kuulostaa.
Tietyt levyt hänelle jää kyllä toisinaan päälle, ja ne ehkä kuumentaa tunteita,mutta siitä ei pitäisi välittää.Kun hän jatkaisi tuolla mallilla kuin edellä kerroin niin hän pärjäisi oikein hyvin näilläkin foorumeilla.

Äänestä

Ny jättää kylymäks,tääl ol viimeyönä tahi myöhää iltasel kova meininki kirjottelus,miksi nyt on hävinyt koko ketju,siinähä fiiulin ja hajupoika keskustelivat innokkaast,eikä kumpainenkaa loukkaantunu,se ku vai kisailivat,ja oli siinä muutama toisiiki keskustelus mukana,oh-hoijaa ku
sefu ei taaskaa tykänyt heijän keskusteluistaan.

Äänestä
  • Hyvä meininki oli. Lienee myöhemmin mennyt kuitenkin liian rajuksi. Tai olisiko opiksi: sanaharkkailkaa aikanne ja sitten pulinat pois! Ei hassumpaa!

    Äänestä

  • lisääntyy? kirjoitti:

    Hyvä meininki oli. Lienee myöhemmin mennyt kuitenkin liian rajuksi. Tai olisiko opiksi: sanaharkkailkaa aikanne ja sitten pulinat pois! Ei hassumpaa!

    Kyse oli elokuvasta Paha maa!Meitä oli kuusi ihmistä katsomassa.Kaksi meistä ei tykännyt yhtään.Kaksi ei oikein osannut sanoa mitään ja me kaksi olimme sitä mieltä että kaikkien päättäjien pitäisi nähdä tämä.Siinä näkyi hyvin kuinka paha olo kiertää kuin väärennetty raha.Kyllä olo tuntui villakopassa kasvaneelta sen jälkeen.Mitä nää teidän kommentit oikein on?Silmäni ovat kyllä ruskeat mutta olenko liian sinisilmäinen tämän palstan kirjoittajien mielestä?

    Äänestä

  • Tyynentyttö kirjoitti:

    Kyse oli elokuvasta Paha maa!Meitä oli kuusi ihmistä katsomassa.Kaksi meistä ei tykännyt yhtään.Kaksi ei oikein osannut sanoa mitään ja me kaksi olimme sitä mieltä että kaikkien päättäjien pitäisi nähdä tämä.Siinä näkyi hyvin kuinka paha olo kiertää kuin väärennetty raha.Kyllä olo tuntui villakopassa kasvaneelta sen jälkeen.Mitä nää teidän kommentit oikein on?Silmäni ovat kyllä ruskeat mutta olenko liian sinisilmäinen tämän palstan kirjoittajien mielestä?

    Olen pahoillani, että ihan hyvä aiheesi on lähtenyt näin rönsyilemään muihin aiheisiin. Toivottavasti joku voi ottaa kantaa elokuvaankin, joku, joka on sen nähnyt. Ei tämä silmien väristä siis johdu. Ja vielä lohdutukseksi, ruskeasilmäinen olen minäkin, mutta tunnen joskus sinisilmäisyyttä. Ja anteeksi.

    Äänestä

Minullekin on tuttu Paha maa elokuva. Analysoin mielessäni miksi suomalaiset elokuvat tuovat aina pahuuden esille ja huonoa elämää.
Kohta kaikki ulkosuomalaiset jotka katsovat TV:stä tämän kaltaisia filmejä pitävät meitä originaaleina. Onhan maassamme ja kansassa paljon positiivisiakin puolia, miksi niitä ei tuoda esille.
Tästä elokuvasta jos mistä pahaolo alakulon tuojana on omiaan. Tämä nyt oli sellainen.

Nyt repsahdan ulos aiheesta.
Katselen nykyisin paljon DVD:tä ja ostelen tietenkin filmejä. Viimeisin ostos oli komedia Kreikkalainen naimakauppa, hyvin hauska, mutta pani miettimään kulttuurien välisiä eroavaisuuksia malliin me ja muut.

Äänestä
  • Eihän tälläinen elokuva mielenterveyttä hoida eikä naurulihasksia hiero.Kyllä siitä tuli paha olo siksi että osalla ihmisistä on niin paha olo ja elävät tälläistä elämää.Se on sitten eri juttu onko se ihmisen oma vika vai yhteiskunnan vika.Tekisi todella mieli ummistaa silmät ja olla ajattelematta varsinkaan kun en varmaankaan pysty mitenkään näitä ihmisiä auttamaan.Mikä ajaa ihmiset elämässään alamäkeen?Onko pohjimmainen syy kotivammaisuudessa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyynentyttö kirjoitti:

Oletteko käyneet katsomassa elokuva Paha maa.Kävin äsken.Se on raju elokuva ja niin totta joillekin tälläkin hetkellä.Siihen oli oikein kerätty kaikki tämän ajan pahoinvointi.Hyvä elokuva joka varmaan ei jätä ketään kylmäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu