Suomeen saatava rokote on odotettavissa keväällä.

Ylilääkäri IL:lle: Korona ohi juhannukseen mennessä
IIDA HALLIKAINEN | 01.11.2020 | 08:56- päivitetty 01.11.2020 | 08:57

Oulun yliopiston solu- ja kehitysbiologian professori ja Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Petri Lehenkari arvioi Iltalehdelle, että koronapandemia voi olla Suomessa ohi juhannukseen mennessä.

Hän uskoo, että ensimmäiset rokotukset aloitetaan maailmalla jo ennen vuodenvaihdetta. Suomessa rokotukset alkaisivat Lehenkarin arvion mukaan aikaisintaan maalis-huhtikuussa.

Ensimmäisenä rokotteen saisivat Lehenkarin mukaan terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluvat ja sen jälkeen riskiryhmät.

– Uskon, että kun nämä kaksi ryhmää on saatu rokotettua, eletään jo juhannusta, hän sanoo.

Lehenkari muistuttaa, että esimerkiksi kausivirusten tautipaine keskittyy kylmään aikaan. Silloin muun muassa ihmisten d-vitamiinitasot tuppaavat laskemaan. Kesällä virusten tautipaine helpottaa, mikä osaltaan vaikuttaa myös koronavirusepidemiaan.

Jonkinlainen rokotteen aikaansaama laumasuojakin on Lehenkarin mukaan mahdollinen. Rokottaminen puolestaan vaikuttaa siihen, ettei tauti leviä samalla tavalla kuin aiemmin.

On kuitenkin tärkeää huomata, että virus ei ole kokonaan katoamassa juhannukseksi. Voi olla, että se ei täysin poistu ihmiskunnasta ikinä.

Resepti epidemian tukahduttamiseen on ylilääkärin mukaan kunkin Suomen alueen antama ohjeistus. Euroopan synkkään tilanteeseen Suomi ei joudu, jos epidemian tukahduttaminen onnistuu.

– Tarvitaan parin kolmen viikon ajanjakso, jolloin tsempataan ja saadaan tukahdutus onnistumaan, niin se on siinä, hän ohjeistaa.

Lehenkari tunnistaa tarpeen selkeälle ja yksinkertaiselle koronaviestinnälle, jotta eri alueilla asuvat ihmiset pysyvät kartalla heitä koskevista suosituksista ja rajoituksista. Hän peräänkuuluttaa viranomaisten ja median yhteisponnistusta, jotta tärkeää tietoa saadaan ihmisille mahdollisimman kansankielisesti ja helposti ymmärrettävällä tavalla.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu