Varoitus kaikille jotka suunnittelevat Intiakeskuksesta lentojen varaamista. Tästä aiheesta on kirjoiteltu tällä palstalla aiemminkin.
Voit joutua pahimman huijauksen kohteeksi jos käytät tätä firmaa. Itse taistelemme rahojen takaisin saamisesta, lennon hinta on muuttunut kolmesti, palautusehdot muuttuvat päivittäin. Lentoyhtiö, jonka kautta lentomme ovat, kertoi, että he ovat lopettaneet yhteistyön Intiakeskuksen kanssa 5 vuotta sitten
VAROKAA INTIAKESKUSTA!!
19
4333
Vastaukset
- intiaani
Tyypillistä intialaista menoa.
- But how
he sitten voivat myydä lippuja lentoyhtiölle, joka ei ole ollut heidän kanssaan yhteistyössä 5 vuoteen?
- Pekka
Minä ja kaverit ollaan ainakin olleet tyytyväisiä.
Olemme ostaneet monta matkaa ja tähän saakka kaikki on mennyt hyvin.
Heiltä olemme saaneet kaikkien lentoyhtiöiden lippuja joten ihmettelen viestiäsi kuinka tämä voi olla mahdollista.Toimisto on toiminut pitkään ja he eivät edes mainosta matkojaan missään.
Lisäksi olemme saaneet paikkoja kun muut myyvät ei oota. - Teppo
Pekka kirjoitti:
Minä ja kaverit ollaan ainakin olleet tyytyväisiä.
Olemme ostaneet monta matkaa ja tähän saakka kaikki on mennyt hyvin.
Heiltä olemme saaneet kaikkien lentoyhtiöiden lippuja joten ihmettelen viestiäsi kuinka tämä voi olla mahdollista.Toimisto on toiminut pitkään ja he eivät edes mainosta matkojaan missään.
Lisäksi olemme saaneet paikkoja kun muut myyvät ei oota.Minä ja kaverini emme ole tyytyväisiä. Olemme ostaneet useampia matkoja ja pieniä epäselvyyksiä on riittänyt kyllin. Viimeisimmän varauksemme kohdalla toiminta oli todella ala-arvoista.
He myyvät kyllä kaikkien lentoyhtiöiden lippuja mutta eri asia on onko heillä valtuuksia siihen - tälläkin kertaa he yrittävät syyttää lento-yhtiötä(joka hoiti kaiken moitteettomasti). Teemme kaikkemme saadaksemme Intiakeskuksen ala-arvoisen toiminnan myös ko. lentoyhtiön tietoon.
Ja tosiaan, matkamme ostamme tästäedes muualta. Suosittelen samaa muillekin.
- petetty
Olin tänään lentoyhtiöön yhteydessä ja vahvistivat tiedon, että Intiakeskus tilaa heidän lippunsa toisen yhtiön kautta. He ovat evänneet Intiakeskukselta lipunkirjoitusoikeuden, koska oli niin paljon sotkuja.
Raj Kumar nosti meidän lippumme hintaa lähes neljätoista prosenttia sen jälkeen kun olimme ne jo maksaneet. Hän ei osannut sitä itse laskea vaan kertoi minulle, ettei lippuja voi peruutta ilmaiseksi , jos korotus ei ole yli 10%. Nyt hän eväsi tämänkin oman väitteensä ja on veloittanut 190e peruutuskuluja.- tietoa
Olemme kuulleet sinun yksipuoleisen näkemyksen
Annatko nimesi niin voisimme pyytää lisäselvitystä myös Intiakeskukselta.
En usko ,että firma joka on toiminut pitkään voi toimia väärin varsinkin kun olen itse käyttänyt heitä lähes 20v.myönteisellä kokemuksella.
Kolikolla on aina kaksi puolta. - petetty
tietoa kirjoitti:
Olemme kuulleet sinun yksipuoleisen näkemyksen
Annatko nimesi niin voisimme pyytää lisäselvitystä myös Intiakeskukselta.
En usko ,että firma joka on toiminut pitkään voi toimia väärin varsinkin kun olen itse käyttänyt heitä lähes 20v.myönteisellä kokemuksella.
Kolikolla on aina kaksi puolta.Jos haluat lisää kommentteja tästä firmasta, niin niitä löytyy esim. täältä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=1500000000000031&posting=22000000006442187
ja tässä lisää...
http://keskustelu.soneraplaza.fi/thread.jsp?forum=211&thread=1285178
Tässä muutamia kommentteja muilta matkaajilta:
VAROITUS
Kirjoittanut: HUOMIO 25.1.2005 klo 22.24
Tutkipa Kuluttajaviraston Mustat listat
viimeisen 10 vuoden ajalta. Firma on liki
jokaisella listalla kuukaudesta toiseen
kuluttajien huijaamisen vuoksi.
Lisäksi lainvastaisesti ilmoittaa hintansa
yleensä ilman veroja jotka tekevät jopa
muutaman satasen lisää.
Samoja lentoja samaan hintaan saa melkeinmiltä tahansa muultakin matkatoimistolta.
* * *
ei ehkä kannata
Kirjoittanut: matkalainen1 26.1.2005 klo 10.02
jep..
piti minunki sanoa, ettei kokemusta ole. MUTTA olen kuitenkin huomannut, että yritys esiintyy joskus jopa useammalla case:lla "kuluttaja" leheden sivuilla, joissa lyhesti kerrotaan asiakkaan tehdystä valituksesta ja kuluttajaviraston antamista ratkaisuehdotuksesta tähän riitaan. Usein näyttää olevan vielä niin, että intiakeskus ei noudata näitä ratakaisuehdotuksia.
Näin siis asiakkailla on mennyt matkat myttyyn eikä intiakeskus ole valmis millään lailla hyvittämään tapahtunutta.
* * *
esimerkki ko.firmasta
Kirjoittanut: -a- 28.1.2005 klo 20.56
New Yorkin lentoja varatessa konttorissa hyörivä hindu ihan omin päin vaihtoi lentopäivät! - onneksi tuli heti tarkastettua (varaustani käsitellessä puhui koko ajan puhelimessa - jossa joku huusi suoraa huutoa ukolle korvaan ja haukkui p..kasta järjestelystä -hindulla ei ilme muuttunut miksikään, laittoi huudon loputtua vaan puhelimen kiinni ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut samalla konettaan naputellen.. suht. hupaisaa) - en sitten ottanut niitä lentoja sieltä.
* * *
Ei kannata
Kirjoittanut: lassanai 1.2.2005 klo 19.16
Ei kannata olla missään yhteydessä tämhän matkatoimistoon. Eivät ole sanansa mittaisia ja huijaavat vaan rahasi jollaain tavalla. nim. "kokemusta on"
* * *
Intia-keskus
Kirjoittanut: Kokenut 28.3.2005 klo 21.51
Olen käynyt intia keskuksen matkalla pari v sitten aasiassa. matka oli ok ja muuten. jälkeenpäin ajatellen lentohinta oli puhelimessa 750 e ja sit yli 800 e kun ne verot.
viime reissu meni sit sillä tavalla et äijä laittaa 2 kertaa 30 e laskun (2 matkaajaa)kun olin maksanat matkan ja odottelin lippuja. summa ei ole iso ja sille oli olemassa tavallaan peruste.mutta mua ei ollut asiassa informoitu! informoidaan lisälaskulla jossa ei lue mitään perusteita! asia on kuluttajansuojassa ei oo kuulunut mitään. kysymys ei ole suurista summista mutta periaatteesta!
käyttäkää tätä viimesisenä vaihtoehtona ja tsekatkaa hyvin tarkkaa mitä teette. tietty mulla on oma lehmä ojassa muuta ainakin itse boikoton sen turaparran puljua. esim. aeroflotin lennot saa suoraan aeroflotilta. siihen ei tartte intiakeskusta. ja kyllä noita halpalentoyhtiöitä on muitakin.. esim. se mr.travel kuulostaa ok vaiikka en ole siellä asioinut.
Mr.INDIA-HUIJARIT
* * *
SUOMEN SUURIN
Kirjoittanut: HUIJARIFIRMA 3.12.2004 klo 00.30
Millään muulla firmalla ei ole niin
paljon merkintojä Kuluttajaviraston
Mustalla Listalla kuin Intiakeskuksella:
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default_mag.asp? site=38&tmf=10607&lmf=0&mode=readdoc
Lisäksi kusettaa siinäkin että iloitettuihin
hintoihin ei yleensä sisällä LAINVASTAISESTI
veroja eli hinta voi nousta jopa pari sataa
euroa.
Lisäksi kerjää aiheettomasti rahaa jälkikäteen jos on jo maksanut ja hinta nousee sen jälkeen.
* * *
INTIAKESKUS,VAROITUS,MUSTAlla LISTALLA!
saigon girl 24.12. 13:46 VAROITAN kaikkia jotka edes harkitsevat lentolippujen ostamista siltä toimistolta!ÄÄLKÄÄ,sästää paljon hermoja!
monta tuttua,jopa omat sukulaiset tilanneet sieltä lentolippuja,suuri pettymys!lentohinnat nousivat 2 tunnin välein kun soitin useamman kerran toimistoon!saatiin huonoa palvelua eikä lippuja haluttu myydä puhelimessa vaikka heillä on puhelinmyynti!vaan piti sähköpostilla kysellä hintoja,sinänsä huono koska ei saa juuri sen hetkisiä hintoja jne.,vastaus viivästyy ja hinnat sitä vaan nousevat!
Hinnat mitä näkyvät intiakeskusen sivuilla ei ole läheskään todellista hintaa,hinnoissa ei vielä lisätty veroja eikä kusetuslisää!
maksoimme laskun niin kuin sovittiin 4kk ennen matkaa ja liput eivät edes tulleet kotiin 2 vk ennen lähtöpäivää vaan sinne piti soittaa joka päivä ja vaatia ne,lopulta onneksi saatiin,1 ennen lähtöä!voitteko käsittää!
teimme reklamaation eikä niihin reagoitu mitenkään.
itse tein heistä valituksen kuluttajavirastoon,sillä tiedän että meidän tapaus ei ole ainoa!
Myöhemmin sain tietää että koko intiakeskus sekä ceylonkeskus ovat samaa firmaa ja ovat KULUTTAJAVIRASTON MUSTALLA LISTALLA!
* * *
Re: INTIAKESKUS,VAROITUS,MUSTAlla LISTALLA!
Matti 24.12. 21:26 Joo,oli eräällä toisella palstalla tapaus muutaman viikon takaa kun lentolipuissa oli väärä lähtöaika.Kone oli lähtenyt 3 tuntia aikaisemmin HelsinkiVantaalta .On siinä ehkä mieli mettä keittänyt kun niine hyvineen saa palata lentoasemalta kotiin samana päivänä.
* * *
YKSIPUOLISTAKO??? - kerjäätkö sympatiaa
petetty kirjoitti:
Jos haluat lisää kommentteja tästä firmasta, niin niitä löytyy esim. täältä

YKSIPUOLISTAKO???Miksi floodaat viestiäsi useille eri foorumeille - kerjäätkö sympatiaa, vaikka sinulla ei ole edes netiketti hallussa.
Pelkän kirjoituksesi perusteella voin sanoa, että olet saanut juuri sellaista palvelua kuin olet ansainnut! Olet nostanut itsesi jalustalle, vaikka olet tavallinen kuluttaja muiden joukossa. - tietoa

YKSIPUOLISTAKO???Et vastannut mitä kysyttiin.
Muuten onko rahat jo palautettu ?
He ovat myyneet tuhansia matkoja ja yksi valitus per 10000 matkustajaa lienee normaalia kaikilla yrityksillä.
Joten kerrotko lisää omasta matkastasi ? Jotta voisin selvitellä faktaa.
Viestisi vaikuttaa enemmän kiukuttelulta ja yksipuolisesta syyttämisestä.
Kolikolla on edelleen kaksi puolta. - ei teidan matkoille enaa
tietoa kirjoitti:
Et vastannut mitä kysyttiin.
Muuten onko rahat jo palautettu ?
He ovat myyneet tuhansia matkoja ja yksi valitus per 10000 matkustajaa lienee normaalia kaikilla yrityksillä.
Joten kerrotko lisää omasta matkastasi ? Jotta voisin selvitellä faktaa.
Viestisi vaikuttaa enemmän kiukuttelulta ja yksipuolisesta syyttämisestä.
Kolikolla on edelleen kaksi puolta.Aikas saalittavaa on etta Raj Kumar, joka siis pyorittaa Intiakeskusta joutuu vastailemaan naihin viesteihin mukamas asiakkaana.
Vai 1 valitus / 10 000 matkustajaa??? Miten on mahdollista, etta olette kuluttajaviraston mustalla listalla JOKA KUUKAUSI?
Toivottavasti kaikki, jotka harkitsevat matkoja Intiakeskuksesta nakivat Spotlight dokumentin Yle1:lla 7.6 klo 21.
Eikohan siina koko totuus paljastunut ja paljon muutakin.
Hyvaa jatkoa Raj, toivottavasti olette saaneet verosotkunne myos selvitettya. - Ylen
tietoa kirjoitti:
Olemme kuulleet sinun yksipuoleisen näkemyksen
Annatko nimesi niin voisimme pyytää lisäselvitystä myös Intiakeskukselta.
En usko ,että firma joka on toiminut pitkään voi toimia väärin varsinkin kun olen itse käyttänyt heitä lähes 20v.myönteisellä kokemuksella.
Kolikolla on aina kaksi puolta.Tv ohjelmassa sanottiin 29 valitusta oli ko.firmalla vuosina 2000-2004.
Yhteensä valituksia oli 1226 kpl.
Eikö 1197 valitusta ole suurempi määrä kuin 29 ?
Ohjelmassa ei puhuttu mitään maksamattomista veroista muuten olisi varmaan tullut isompi juttu.
- .........
moni kaveri haukkunut paikkaa ja kertonut ongelmista heidän kanssa.en uskonut kun omat kokemukset on ollut suht hyviä.kai se pitää uskoa kun muutkin niin sanovat...
enpä ainakaan enää käytä niiden palveluja.- HUHU
Jos kerran itselläsi on ollut hyviä kokemuksia niin silloinhan kaikki on ollut hyvin.
Minä ja kaverit ollaan ainakin olleet tyytyväisiä joten emme piittaa huhuista niin kauan kuin kaikki menee hyvin.
Oletko kuullut muuten ,että Finnair on konkurssin partaalla ? Tämä on huhua usko , jos haluat. - paikat
HUHU kirjoitti:
Jos kerran itselläsi on ollut hyviä kokemuksia niin silloinhan kaikki on ollut hyvin.
Minä ja kaverit ollaan ainakin olleet tyytyväisiä joten emme piittaa huhuista niin kauan kuin kaikki menee hyvin.
Oletko kuullut muuten ,että Finnair on konkurssin partaalla ? Tämä on huhua usko , jos haluat.Saimme paikat ja palvelua Intiakeskukselta kun muut eivät pystyneet.
Eipähän huijata kuten Töölössä useita miljoonia.
- Kexie
kuten joku totesi, välttämällä intia-keskusta säästää hermoja. liput voi saada samalla hinnalla muista matkatoimistoista. ei ne kuluttaja viraston mustat lista ole huhuja, suhdeluku 1 / 10000 tyytymättömiä ei pitäne paikkaansa. suhde 1 / 10 jopa realistimmiselta.
- vain
Toimisto on toiminut yli 30.vuotta.
Kuluttajaviraston listalla on ollut myös lentoyhtiöitä ja muitakin matkatoimistoja.
Puhumattakaan suuryrityksistä kotimaisista ja ulkomaisista.(nimeä mainitsematta)
Ovatko he kaikki epäluotettavia ?
Iltasanomissa myös luokitelttin Intiakeskusta taloudellisesti luotettavana .
Kuten joku oli maininnut sivuilla ,että hyvä kun on meillä vaihtoehtona Intiakeskus (eivät edes mainostele miten firma voi pysyä pystyssä näin pitkään ?) - vaan matkalle
vain kirjoitti:
Toimisto on toiminut yli 30.vuotta.
Kuluttajaviraston listalla on ollut myös lentoyhtiöitä ja muitakin matkatoimistoja.
Puhumattakaan suuryrityksistä kotimaisista ja ulkomaisista.(nimeä mainitsematta)
Ovatko he kaikki epäluotettavia ?
Iltasanomissa myös luokitelttin Intiakeskusta taloudellisesti luotettavana .
Kuten joku oli maininnut sivuilla ,että hyvä kun on meillä vaihtoehtona Intiakeskus (eivät edes mainostele miten firma voi pysyä pystyssä näin pitkään ?)Yhdeksänkymmentäluvun alussa,olimme Intia Keskuksen kiertomatkalla Intiassa ja Nepalissa.
Olemme matkustaneet paljon(n.60 eri maata) tämä
Intian matka oli ehdottomasti yksi parhaista.
Matkan johtajana toimi Intia Keskuksen johtaja ja hän oli mahtava opas joka tiesi maan kulttuurista ja tavoista
kaiken. Ryhmässämme oli mukana henkilö,joka
olo käynyt Intiassa aiemmin kolme kertaa ja sanoi
että vasta nyt tietää millainen on Intia.
Esimerkiksi Varanasin yliopistoalueella,oppaamme
kertoi meille asioita,varmaankin pari tuntia ja
me kaikki jaksoimme kuunnella häntä hievahta-
matta,niin hyvin ja mielenkiintoisasti hän puhui.
En tiedä millaisia ongelmia ihmisillä on kyseisen toimiston matkoilla ollut ,meillä on
vain todella hyviä kokemuksia ja muistoja matkaltamme.
Ei muuta kuin avoimin ja ennakkoluulottomin
mielin Intia Keskuksen matkoille.Mukavia matkoja! - jeppe
vaan matkalle kirjoitti:
Yhdeksänkymmentäluvun alussa,olimme Intia Keskuksen kiertomatkalla Intiassa ja Nepalissa.
Olemme matkustaneet paljon(n.60 eri maata) tämä
Intian matka oli ehdottomasti yksi parhaista.
Matkan johtajana toimi Intia Keskuksen johtaja ja hän oli mahtava opas joka tiesi maan kulttuurista ja tavoista
kaiken. Ryhmässämme oli mukana henkilö,joka
olo käynyt Intiassa aiemmin kolme kertaa ja sanoi
että vasta nyt tietää millainen on Intia.
Esimerkiksi Varanasin yliopistoalueella,oppaamme
kertoi meille asioita,varmaankin pari tuntia ja
me kaikki jaksoimme kuunnella häntä hievahta-
matta,niin hyvin ja mielenkiintoisasti hän puhui.
En tiedä millaisia ongelmia ihmisillä on kyseisen toimiston matkoilla ollut ,meillä on
vain todella hyviä kokemuksia ja muistoja matkaltamme.
Ei muuta kuin avoimin ja ennakkoluulottomin
mielin Intia Keskuksen matkoille.Mukavia matkoja!Taitaa olla itse intiakeskuksen tyypit tossa mainettaan parantamassa:)?
ottakaa varauksella...
- Entinen Intiakeskuksen asiakas
Mielenkiintoista nähdä että kyseisen toimiston kanssa on laajemmaltikin ongelmia.
Allekirjoittanut on juuri valmistelemassa valitusta kuluttajansuojalautakunnalle Intiakeskuksen toiminnasta. Lensimme Vietnamiin heiltä ostetuilla lennoilla, ja varmistaessamme paluulentoja Nha Trangissa kävi ilmi että lentomme olivat aivan jonain muuna päivänä kuin mihin olimme ne varanneet. IK syytti lento-yhtiötä mutta tutkittuamme ko. lentoyhtiön virkailijan kanssa varaushistoriaamme oli ilmeistä että vika oli ollut IK:n toiminnassa. Jouduimme loppupeleissä kuluttamaan lyhyehköstä lomastamme kaksi päivää asian hoitoon ja lisäksi lomamme lyheni päivällä alunperin sovitusta.
Lisäkustannuksia aiheutui myös siitä että jouduimme ostamaan lento-yhtiön luokka-upgraden päästäksemme yleensäkin koneeseen ja takaisin suomeen, puhumattakaan netti-, puhelin- yms kuluista.
Intiakeskuksen ensi vastaus oli "hoidamme asian". 4 päivää myöhemmin, pääsiäispyhien aikaan asia oli hoidettu vain osittain - tiedustellessani Suomessa kuka maksaa kulumme heidän vastauksensa oli epämääräisen naureskelun lisäksi "on onhan se business-luokka mukava luokka" ja lisäksi he ehdottivat "kompromissina" kustannusten puolittamista. Aivan käsittämätöntä toimintaa.
Valitus lähtee ennen kesälomia, ja jos se ei tuota tulosta teemme firman toiminnasta rikosilmoituksen. Tällä on heiltä saatu lopulta kulut ilmeisesti ennenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579