Vitikkalan liikenneympyrän alle kevyenliikenteenväylä

Liikenteen sujuvuuden, sekä autoilun, pyöräilyn että kävelyn ( scootit ym) kannalta turvallisinta olisi rakentaa kevyenliikenteen alikulkuväylä Vitikkalan/Paunun kohdalle. Ympyrän alle tai lähelle. Viiskulman liikenneympyrässä on alikulku, samoin Seppolantiellä Pietilä-Kääpälä välillä ja Siltakadulla käännyttäessä Pääskyläntielle. Jämsänkoskella Nesteen ympyrässä ja Myllyn kohdalla ainakin. Minkä takia sellaista ei rakenneta Jämsän vilkasliikenteisimpään paikkaan?
Liikenneympyrän korotukset ei mitään auta, jalankulkijat ja muut liikkujat tummia hahmoja pimeissä aamuissa.
Alikulkuväylällä alueesta saisi kerralla kaikille turvallisen ja sujuvan risteysalueen liikkua.
45814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Asiaa juuri noin tulisi menetellä ja kiiruusti.

Äänestä

Onhan liikenneympyrässä "turvallisuutta lisäämässä" jo ne naurettavat "hyppyrit". Hetihän siinä jäikin pyöräilijä auton alle suojatiellä, hyppyrit kun on liikenneympyrästä poistuttaessa suojatien jälkeen, eikä ennen, niin kuin pitäisi olla. Onhan Jämsässä vielä kuusi ympyrää pilaamatta.

Äänestä

Siinähän on sillanalla alikulku. Toinen toisen koulun pihaan. Ei muutaku ne käyttöön. Ihan käsistä menee koko ympyrä, muu seutu kuihtuu ku kaikki rahat hakataan siihen seutuu

Äänestä
  • Ei ole alikulkua kun tullaan Siltakatua alhaaltapäin eikä keskustan suunnasta.

    Äänestä

Ei muutakuin poliisilta lisää valvontaa. Ihmisillä ei ole heijastimia. Pyörissä ei valoja. "silti keskari nousee" :( Lapset osaa kyllä , mutta ne muka aikuiset, ei osaa. Tänäänkin aamulla ihanasti mustiin pukeutunut "pyöräilijä" Vai idiootti? Ajoi katsomatta ympyrään. Yhtään en nähnyt, mutta vaisto sanoi et varotaanpas nyt. Läheltä piti paksurenkaisen pyörän kuljettaja. Lapset kiittivät sillä ihanalla morjestuksella. :) Ja tuli hyvä mieli ratin taakse. Ei se liikaa työtä ole poliisille, jos on siinä aamuisin parkissa. Samalla voisivat käydä ns. mopojen tarkastuksen. Kyllä on mopo pojilla nopeusmittari sekasin kun korkein-nopeus on 45 km/h Ja itsekun ajan töihin. Niin pääskysmäen tiellä lappaa kaikki mopot ohi. 60km/h. Laiskoja poliiseja.

Äänestä

Kääk mitä ihmettä, vai on hidaste töyssyt vasta suojatien jälkeen ? ei voi olla totta. ja jos on, niin salmana korjaamaan moinen moka.
vaikuttaa siltä, ettei jämsässä osata alkeelisimpiakaan asioita, päättäjijen toimesta.

Äänestä
  • Ei ne ole hidaste töyssyjä vaan teräviä kiviä rivissä. Autoilijat keskittyy niihin eikä muuhun liikenteeseen. Ja noista poliiseista, voihan se olla poliisikin, jonka auton alle joku musta asuinen hiippailee. Kun ei tossa ympyrässä näe mitään! Ja ne olemassa olevat alikulut kyllä menee niin epä loogisesti että! Niitä käyttää paunussa lenkkeilevät ja Vitikkalan lapset mennessään Paunun puolelle liikunta tunnille.

    Äänestä

Yleisesti tiedostetut puutteet ja suoranaiset laiminlyonnit, vaarantavat ihmisten henkeä ja terveyttä ja viranomais tahot ei korvaansa lotkauta.

Äänestä

Kyllä voisi sanoa, että vituix män. Ne noppakivet on jo painunu ja pitkätkivet ovat nyt kun toinen kynnys. Iskee niin pirusti ratille vaikka ajaa 20kmh. Aivan järjetön viritys edelleenkin. Välillä unohtuu ja vahingossa ajaa siihen paskaan. Tekis niin mieli hankkia dynamiittia jostain pimeiltä markkinoilta ja ampus helvettiin koko paskan. Taitaa vaan jäädä kiinni siitä niin ei uskalla.

Äänestä
  • Joo, ei muuta kuin ootellaan talvea, jäätä ja aurakaluston teriä. Sitten liikenneympyrään syntyykin "panssarivaunuesteitä" törölleen nousevista kivistä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, ei muuta kuin ootellaan talvea, jäätä ja aurakaluston teriä. Sitten liikenneympyrään syntyykin "panssarivaunuesteitä" törölleen nousevista kivistä!

    Hakekaa kunnalta korvauksia autojenne rikkoutuneista renkaista ja varusteista ja kovimman jälkeen, asiahan on yleisesti nyt tiedossa ja varmaan kunta päättäjilläkin kun riskeeraavat ihmisten henkee ja terevyttä ja omaisuuttakin liikenne turvaa tarkoituksellisesti vaarantaen ?

    Äänestä

Ja kaikki jonka ei ole aivan välttämätöntä,
Niin välttäkää koko paikkaa ajalla arkisin klo 07:50-08:05 ja 08:50-09:05. Näin ruuhkan voisi välttää. Siinä vaan on ihan liikaa kääntyvää liikennettä noilla ajoilla siijen tilaan.

Ja ajakaa varovasti, niin hirveä määrä lapsia jokapuolella!

Äänestä
  • Tuohon asiaan on kiireesti puututtava, ottakaa valtuutettuihin yhteyttä asian tiimoilta, vielä kerikiää asialle jotakin tekemään, ei kaikkien asioiten hoitaminen kuntoon voi olla vaikeeta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuohon asiaan on kiireesti puututtava, ottakaa valtuutettuihin yhteyttä asian tiimoilta, vielä kerikiää asialle jotakin tekemään, ei kaikkien asioiten hoitaminen kuntoon voi olla vaikeeta.

    Minkäköhän takia alueelle ei jo alun perin ole rakennettu alikulkuja? Kulkisi autot ja muu liikenne eri tasoissa. Tai vaihtoehtoisesti liikennevalot, niin jokainen tietäisi oman vuoronsa, milloin on turvallista edetä. Ihan älytön sekametelisoppa tuo nykyinen, huomioon ottaen kaikki kulkijat!

    Äänestä

  • Nimenomaan tuo valtava lapsimäärä huolestuttaa. Eikä se kyllä autollakaan ole sopivaa siihen tömäyttää, vaikka kuinka hiljaa ajaisi. Päättäjät tämän varmasti tietävät...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkäköhän takia alueelle ei jo alun perin ole rakennettu alikulkuja? Kulkisi autot ja muu liikenne eri tasoissa. Tai vaihtoehtoisesti liikennevalot, niin jokainen tietäisi oman vuoronsa, milloin on turvallista edetä. Ihan älytön sekametelisoppa tuo nykyinen, huomioon ottaen kaikki kulkijat!

    Se ruuhka syntyy tai ainakin kärjistyy lapsia kuljettavista autoista ja mopoista eli todella suuresta kääntyjien määrästä Paunuun ja Paunulta ja vielä jokaisesta suunnasta....

    Ja voihan se olla että vaikka kuinka
    valtuutetuille soitellaan, niin siihen ruuhkaan ei pysty nopeasti vaikuttamaan muuten kun tekemällä niin hidasta liikkumisesta, että liikenne ohjautuisi mieluumin toiselle puolelle jokea.
    Eli 30km rajoitus ainakin kilometri kirkolta eteenpäin Kosken suuntaan... ja poliisitolpat vahtimaan.

    Sitten vaan lisää liittymiä tarpeellinen määrä ja muutoikin, ensin suunnitellaan ja sitten vasta tehdään ja jos tämä ei luonaan, niin hommat niille jotka osaa, ei kunnalla ole varaa osaamattomien puuhasteluun. hopi, hopi nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se ruuhka syntyy tai ainakin kärjistyy lapsia kuljettavista autoista ja mopoista eli todella suuresta kääntyjien määrästä Paunuun ja Paunulta ja vielä jokaisesta suunnasta....

    Ja voihan se olla että vaikka kuinka
    valtuutetuille soitellaan, niin siihen ruuhkaan ei pysty nopeasti vaikuttamaan muuten kun tekemällä niin hidasta liikkumisesta, että liikenne ohjautuisi mieluumin toiselle puolelle jokea.
    Eli 30km rajoitus ainakin kilometri kirkolta eteenpäin Kosken suuntaan... ja poliisitolpat vahtimaan.

    Ruuhka on terminä aika laaja. Jonkun mielestä Jämsässä ei ole ruuhkaa nähtykään, Helsingissä on ruuhka. Jonkun mielestä koko Suomessa ei ole ruuhkia jenkkeihin verrattuna. Mutta siis mua ainakin hirvittää se kuinka paljon lapsia ja nuoria siinä risteys alueella liikkuu autojen seassa. Korotuksissa autot JA NIIDEN VALOT heilahtelee, jolloin alue näyttää entistä sekavammalta. Miksei jalan kulkijoille ja kaikille kuiluihin menijöille voi rakentaa turvallisia väyliä? On ne sitten alikulkuja tai siltoja kunhan ei tarvii siitä risteys alueella kulkea!!!!!!!!!!

    Äänestä

Tuskin ketään päättäjää edes kiinnostaa asukkaiden tai ihmisten turvallisuus ylipäätään, saati pienten lastenkaan, muutenhan asia olis korjattu aikaa sitten..

Äänestä
  • Valitettavasti totta. Sama toistuu joka paikassa niin kauan kunnes jotain ikävää sattuu. Jonkun täytyy jäädä auton alle :( surullista kun siellä omatkin lapset joka aamu ja iltapäivä liikkuu, lisäksihän lapsia ja nuoria kulkee paljon kouluille ja jäähallille harrastuksiin ja taas on pimeää! Vaikka siinå olis 10km/h rajoitus, ei se mitään hyödytä kun auto painaa tuhat kiloa ja jalankulkija on vain ihminen.

    Äänestä

Tuli sellainen erikoinen ajatus mieleen.
Jos tekisi siihen Vitikkalan viereen Jämsän ensimmäiset LIIKENNEVALOT

Äänestä
  • Jämsässä on jo ne ekat liikennevalot. Kääpälässä rautatie ylityksessä. :)

    Äänestä

Ensin pitäisi laittaa kyltti isoille tukkirekoille ajokielto. On se kornia että isot rekat saavat pyöriä kahdenkoulun vieressä. Ja ajetaan siitä myös muillakin rekoilla. Ei ihme, että kohta on vihtaksella koko ympyrä / ympyrät. Kyllä tuolta pääskysmäen tieltäkin tehtaalle pääsee. Uskomatonta toimia kaupungilta ja sen päättäjiltä.

Äänestä
  • Vai ajokielto ? Ookko tosissas, elyn tielle.
    Taidatte olla teollisuutta lopettava viher
    Kommari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai ajokielto ? Ookko tosissas, elyn tielle.
    Taidatte olla teollisuutta lopettava viher
    Kommari.

    Kumpi sinulle. Rekka yrittäjä, on tärkeämpi.... Oma tilipussi vai lasten ja muiden turvallisuus?
    Taidat olla paikallinen tukkifirma. / Kokoomus, persu? Vai eikö ole rahaa ostaa polttoainetta pitemmälle lenkille? Omat lapsesi taitaa olla jo samassa puljussa?

    Vastaa rehellisesti, että miksi ei voi kiertää toiselta puolelta?
    Että me muutkin voidaan tietää. Täytyy laitaa Elylle asia vireille.

    Äänestä

Vai että oikein liikennevalot? Tervetuloa tälle vuosituhannelle, ja jos niitä kaipaat, Mäntästä löytyisi varmaankin halvalla vähän käytetyt turhat valokkeet.
Ollaan siellä tyhjää jonotettu muutaman vuoden verran, ei tyhmempää liikennejärjestelyä ole, kuin nämä Mäntän tyhjää odottavat liikennevalot!

Äänestä
  • Sinähän se viisas olet? vai etkö ou kuullunna, että liikenne valot voidaan ajastaakkin ? no jos mäntässä sitä ei silloin muinoinkaan ole hoksittu. niin sinä viisaana tälle vuosituhanteelle tulleena varmastikin asian oikean laidan ymmärrät, ilman että arvostelet muitten ehdotuksia, tuomalla sitä viisauttas tai sen puutetta esille , sillä tavoin kuin sen itse toit.

    Äänestä

  • Vitikkala-Paunu alueella liikkuu pikkasen enemmän autoja ja kevyttä liikennettä kuin siinä Mäntän risteyksessä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vitikkala-Paunu alueella liikkuu pikkasen enemmän autoja ja kevyttä liikennettä kuin siinä Mäntän risteyksessä...

    Sinä nyt et ymmärtänyt lukemaasi.

    Äänestä

Hyvin komentoitu.

Äänestä

Kumpikohan tulisi kaupungille edullisemmaksi, alikulkujen rakentaminen vai liikennevalot? Mielestäni jompaankumpaan pitäisi se rahaa löytää ja pikaisesti, siirtyköön sitten muut hommat tulevaisuuteen, teiden parannukset, julkiset rakennukset jne. Lasten ja muiden kaupunkilaisten turvallisuus ensisijalle! Ja kaikkialla muualla Jämsässä liikennejärjestelyt ovatkin hyvät, ainoa tosiaan tuo koulujen alue, ympyrä ja paunu/joonaantie.

Äänestä
  • Totta jätetään koira puistoilu puuhastelut sikseen ja laitetaan joko liikenne valot tai ja alkukulku. tohon vaaralliseen surman loukku risteykseen ja jokainen ottaa yhteyttä valtuutettuihinsa asian tärkeän tiimoilta.
    mennään elämässä eteenpäin turvallisesti. muistetaan. lapsissa on tulevaisuus ja kukaan meistä ei omalletunnolleen halua pienen lapsen elämän päättymistä tietoisella välinpitämättömyydellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta jätetään koira puistoilu puuhastelut sikseen ja laitetaan joko liikenne valot tai ja alkukulku. tohon vaaralliseen surman loukku risteykseen ja jokainen ottaa yhteyttä valtuutettuihinsa asian tärkeän tiimoilta.
    mennään elämässä eteenpäin turvallisesti. muistetaan. lapsissa on tulevaisuus ja kukaan meistä ei omalletunnolleen halua pienen lapsen elämän päättymistä tietoisella välinpitämättömyydellä.

    Ja mielellään ehdään se alikulku oikeaan kohtaan kun kukaan ei jaksa kiertää sen kautta muuten. Esimerkkinä sillan toisella puolen oleva sekä jämsänkosken nesteen kupeessa kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja mielellään ehdään se alikulku oikeaan kohtaan kun kukaan ei jaksa kiertää sen kautta muuten. Esimerkkinä sillan toisella puolen oleva sekä jämsänkosken nesteen kupeessa kanssa.

    Halvemmaksi+tulisi+metallista+ylitys+silta.+Se+estäisi+raskaan+kaluston+käytön.+Tai+ledipaneelit+putoisi+siihen.+Koululaisia+tuodaan+++60%+Henkilö+autoilla.+Pikkubussit+mahtuisi+kernaasti+alta.+Ei+tarvitsisi+valoja+ei+kieltoja.+Yhen+kerran+ku+"rekkapekka"+peruuttaa+lidlin+ympyrään.+Niin+tietää+ajaneensa+ns.+"miinaan"+:)

    Taitaa olla ne "rekkapenat" olematon riski verrattuna niihin pikkuautoihin. Kaipolassa kun kitistiin et raskasliikenne ajaa ylinopeutta ja vaadittiin tutkaa, ainoat jotka jäi kiinni oli näitä pikkuautoja jotka toi mussukoitaan kouluun.

    Miksei siitä saisi rekat kulkea?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla ne "rekkapenat" olematon riski verrattuna niihin pikkuautoihin. Kaipolassa kun kitistiin et raskasliikenne ajaa ylinopeutta ja vaadittiin tutkaa, ainoat jotka jäi kiinni oli näitä pikkuautoja jotka toi mussukoitaan kouluun.

    Minäs vuonna? Se rekan-nuppi kaatui viiskulman pylpyrässä. kärry jäi pystyyn. Tais olla muksukin mukana autossa. Hyvä ettei käynyt mitään henkilö vahinkoja. Ja tänään viron rekka testasi jalkakäytävän kestävyyttä keskuskadulla. Polliisit istu kahvilla. :(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja mielellään ehdään se alikulku oikeaan kohtaan kun kukaan ei jaksa kiertää sen kautta muuten. Esimerkkinä sillan toisella puolen oleva sekä jämsänkosken nesteen kupeessa kanssa.

    Niin ja kosken yhtenäiskoulun kohdalla ei ole alikulku

    Äänestä

Rekka-autoissa oli aikoinaan tarrat joissa luki ( iso kokoinen, mutta hyvätapainen )

Äänestä

Se on autotie. Tai tiet, Siltakatu ja Koskentie. Kyllä siinä autolla saa ajaa vaikka sitten rekalla. Mutta kevyt liikenne pitäisi saada kulkemaan eri reittiä esim sieltä teiden alitse. Ei tarvitsisi lasten liikkua autojen seassa. Kovaahan siinä risteyksessä ei kukaan pysty ajamaan mutta ei sitä vauhtia tarvikkaan kun lapsi jo on konepellillä tai sen alla :(

Äänestä

Miks kummassa jämsän päättäjijä ei kiinnosta edes pienten lasten turvallisuuskaan?

Äänestä

Joo. Alikulkutunneli, siintää järkee ja töyssyt pois. Hemminki Hämminki

Äänestä

Miten olis sellanen terve maalaisjärki siihen liikenteeseen?! Lapsille opettaa ne liikennesäännöt? Ja katse pois puhelimesta ja keskittyä itse asiaan Ja yleensä kaikille että ei sitä voi vaan sokeena luottaa että autoilija näkee kaiken! Vaikka merkeissä sanotaan vaikka mitä ni ne jotka joskus ajanut autoa ni tietää että aina on jotain sokeita pisteitä yms! Ja parikin alikulkua alueella on, ei vie kovin kauaa extra aikaa kulkea niistä jos harmittaa ettei jaksa seurata liikennettä

Äänestä
  • Kuinka pääset Siltakatua tullessasi alikulkutunnelia pitkin Paunun koululle? Tai Kosken suunnasta? Toinen alikulku Vitikkalan sillan alla ja toinen Paunun parkkipaikalta Vitikkalan koulun pihaan. Vitikkalan tunnelissa on rappuset joita ei voi ajaa pyörällä, eikä varmaan muutenkaan suotavaa, että sinne pikkukoululaisten sekaan menee monta sataa yläkoululaista pyörimään. Vitikkalan sillan alla kulkee tietääkseni hiihtolatu, jota ei tietääkseni myöskään ole suotavaa kulkea pyörällä eikä jalkaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka pääset Siltakatua tullessasi alikulkutunnelia pitkin Paunun koululle? Tai Kosken suunnasta? Toinen alikulku Vitikkalan sillan alla ja toinen Paunun parkkipaikalta Vitikkalan koulun pihaan. Vitikkalan tunnelissa on rappuset joita ei voi ajaa pyörällä, eikä varmaan muutenkaan suotavaa, että sinne pikkukoululaisten sekaan menee monta sataa yläkoululaista pyörimään. Vitikkalan sillan alla kulkee tietääkseni hiihtolatu, jota ei tietääkseni myöskään ole suotavaa kulkea pyörällä eikä jalkaisin.

    Ehkä kannattaa sit vaan pysyä kotona ettei vaan sattuis mitään, ai niin mut voihan sitä kotonakin kaatua ja lyödä päänsä pöydän kulmaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Liikenteen sujuvuuden, sekä autoilun, pyöräilyn että kävelyn ( scootit ym) kannalta turvallisinta olisi rakentaa kevyenliikenteen alikulkuväylä Vitikkalan/Paunun kohdalle. Ympyrän alle tai lähelle. Viiskulman liikenneympyrässä on alikulku, samoin Seppolantiellä Pietilä-Kääpälä välillä ja Siltakadulla käännyttäessä Pääskyläntielle. Jämsänkoskella Nesteen ympyrässä ja Myllyn kohdalla ainakin. Minkä takia sellaista ei rakenneta Jämsän vilkasliikenteisimpään paikkaan?
Liikenneympyrän korotukset ei mitään auta, jalankulkijat ja muut liikkujat tummia hahmoja pimeissä aamuissa.
Alikulkuväylällä alueesta saisi kerralla kaikille turvallisen ja sujuvan risteysalueen liikkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu