Vielä kerran taas mennään Pattayan Paratiisiin Finnairilla.
Vaan milloinkahan tämä tulee olemaan mahdollista, ilman mitään ihmeellisiä karanteenikiristyksiä ?
Vaan milloinkahan tämä tulee olemaan mahdollista, ilman mitään ihmeellisiä karanteenikiristyksiä ?
Vastaukset 93
Vanhimmat
Kerroin jo aikaisemmin vuonna 2025, joskin pattaya on silloin täysin erinäköinen kuin syksyllä 2019.
Lapsenomainen Illuusiomies katkeroi taas täällä näyttöruudulta otettujen kuviensa jälkeen.
Karanteenit saattaa loppua vielä tänä vuonna, mutta testit ja paperikikkailut jatkuu ensi vuoden puolelle, riippuen rokotteen saatavuuksista ja toimituksista. Niitähän valmistetaan hirmuista tahtia paraikaakin useissa eri maissa. Myyntilupia tulee ensimmäisille näinä päivinä eikä korona ole enää niin vaarallinen, koska sitä osataan hoitaa.
Ilman Suomen hallituksen sössimää maskiasiaa olisi vältytty pariltasadalta kuolemalta Suomessakin. Nyt ne sössii tuon raja-asian kanssa edelleen ja päästää suoraan Kreikan leiriläisiä ilman karanteeneja hillumaan valtion vuokra-asuntoihin.
Minulle on aivan sama mitä suomen hallitus sössii, sellainen hallitus kun on hallittavat, mutta laumasuojan saaminen vie aikaa paljon asiantuntijoiden mukaan 12 kk, lisäksi koko rokotevalmiste on vielä vaiheessa, eikä sillä ole myyntilupaa, joka tapauksessa pattaya on tiensä päässä, sinnehän sinä kaipaat, sorry vaan poju että karanteeni poistuu ennen ensi kevättä, ja sekin on hyvin kyseenalaista kaikkinensa.
Suosittelen miettimään rokotteen ottamista ainakin kaksikertaa, ettei käy samoin kuin aikaan yhdelle rokotteelle joka aiheutti narkolepsiaa, ei ole mikään hauska sairaus... ettei vaan käy niin että rokoteesta on enemmän haittaa kuin hyötyö, sivuoireiden takia.
Bu NumBall HHN
Ps. Suomen hallitusta ei voi syyttää edellisen hallituksen tekemistä mokista, toki tämä nykyisen pääministerin hallitus on tehnyt mokia mutta ne on hyvin pieniä edellisen hallituksen megatöppäyksiin. Sorry vaan poju....
Nykyinen hallitus on paskonut Suomen talouden jo ennen koronaa, ja koronatoimet sen jälkeen. Enempään ei nykyhallitus vielä ole ehtinyt.
Milloin pääsee ilman kommervenkkejä sitä en tiedä, mutta Finskij on pudotettu niiden yhtiöiden joukosta, jotka voivat tuonne liikennöidä.
Lähellä on tilanne, kun koko Kaakkois-aasian liikenne lopetetaan. Mätäkasaa on turha edes koittaa myydä, johdon epäkompetenssitekijät ovat, jo vuosia, heijastuneet itse toimintaan.
No, johtoahan on vaihdettu, mutta onko strategia ollut väärä, etenkin nyt tämän horonakorona-humpuukin aikana ?
Finnairin tilanne näyttää siltä että mahtaako lentää enää milloinkaan Helsingistä suoria Bkk-lentoja.
Rahat on loppu ja koneita myynnissä ja vuokralla. Palvelu pudotettu entisestään huonommaksi.
Ei pysty Finski kilpailemaan enää millään näitä suuria vastaan, (vähiten olemattomalla asiakaspalvelullaan), joiden hinnat on lähes puolet pienempiä Finnairin hinnoista.
Aeroflot, Qatar, Turkish Airlines, näillä on puheet. Nähtäväksi jää mitä tekee uusi tulokas Kiina ilmailumarkkinoilla. Siellä on valuuttaa millä lennätetään.
Jouluksi Pattayalla pillua poraamaan, Finnairilla pumpataan jo ilmaa renkaisiin jovain pääsee nousukiitoon!
finnairin lentotarjouksia helsinki-bangkok alkaen 25.11. onko saanut luvan ?
Tarjous Cathway Pacific yhtiön kanssa Hong Kong'in kautta. He saa lentää BKK. raskas reitti mutta vain 575egee. Kai sen jaksaa pipari mielessä :-) Minä en. Paras on Finski Qatar BOH kautta. Hintaan 540e.
Mutta, kunnes karanteeni säännöt ja niiden hinta on varma ei sinne voi mennä.
Ymmärsin Royal Thai Embassy selvityksestä (englanninkielinen) niin että thailähetystö ei anna matkustuslupaa kuin Frankfurtista ja Amsterdamista lähteville koronavalvotuille lennoille, jollaisella ystäväni juuri lensi kolme vk sitten. Qatarin lento Frankf-Doha-Bkk.
Suomen joutsenelta on persesulat tarttuneet tervaan. Kiitos lankeaa Ohisalolle.
EIPÄ PÄÄSE FINSKILLÄ OIKEIN EUROOPPAANKAAN.
onko koko firma ajettu jo alas ?
Eivät lennä kannattamattomia reittejä tyhjillä koneilla. Se on lisää valtion tukipakettia tai menee myyntiin. Osakkeenomistajissa isokenkäisiä jotka ei hyväksy konkurssia.
Osakkeen hinta pudonnut kolmasosaan tammikuusta. 2018 huippu oli 2,38 euroa ja nyt 0,36 euroa. Hyvä yhtiö, huono korona.
Joku lento siellä on vielä Japaniin ja Honkkariin, oliko Hollantikin listoilla. Joo, huonolta näyttää. Rahtia ajavat, vaan ei sillä pitkään elä.
Seutulan parkkihallit menee veneensäilytyspaikoiksi talvikaudeksi.
Tarkoitat varmaan Helsinki-Vantaan lentoaseman parkkihalleja.
Kesälomalle Seutulaan,
Valtion täysihoitolaan,
Suomi on Suuri horonamaa
Siis kaikki terveydeksi kuokkimaan
Toiset juo lomallansa shamppanjaa
Minä vain teetä ja vanikkaa
Toiset makaa puoleen päivään vuoteissaan
Kun minä lähden joka aamu kuudelta kuokkimaan
Kesälomalle Seutulaan
Valtion täysihoitolaan
Suomihan on suuri horonamaa
Siis kaikki terveydeksi kuokkimaan
Mitä tekemistä Helsingillä on Vantaan lentoaseman kanssa?
Helsingillä on Malmilla lentoasema.
OPETELKAA MANDARIINIKIINAA !
Amerikkalainen unelma on kuollut. Valo tulee idästä, valtiosta, joka sortaa uiguureita ja muita tsuhnansukuisia.
Paatilla pääsee Pattikselle, tie on auki ja taivas on thaimaassa rajana:
https://www.pattayamail.com/latestnews/news/pattaya-and-beach-resorts-in-thailand-welcome-tourists-foreign-yachts-crews-with-stv-332057
Joo, tuollaiset First Maidit sopisi kyllä jokapojan veneeseen.
Hoituuko noilta perkuutyöt ja katiskan nostot ?
Tuletko paattiini pilssinpesijäksi?
Arvioisin, että nuo tytöt ovat vain TATn rekvisiittaa
tai
jonkun kiinalaismiljardöörin henkilökuntaa eli niin sanottuja horonoita.
Auvoisat kuvat, ovat Andamaanien puolelta, mutta joo, veneellä pääsee, vai pääseeköhän sittenkään ?
Ennen tuonne piti anoa purjehduslupa, miten nykyisin ?
Vetääkö tuo TATtikin tatista koronan varjolla ?
Onko veneessä sinivalkoiset siivet?
Kunhan rajat ovat taas auki (jos ovat enää koskaan, beds are burning), Finnairin liikenne palaa takaisin, uuteen huijattuun normaaliin.
Tähän ei vaikuta jenkkivaalit tai horonahuijaukset, nälkä vaikuttaa. Syökää lunta, jos sitä vielä saatte.
Meillä Pelekosenniemellä on 20 cm lunta, tule tänne syömään, saat poroa kyytipojaksi. Ulkoturisti ei tullut, nyt suomalaiset nauttimaan tarjoushinnoilla, muutenkin ollaan kaatumassa niuvan potilaan hyttiin.
Pattaya alue haluaa suorat lennot U-Tapao (Pattaya/Sattahip) kentälle. Hieno ja kannatettava idea! Etenkin jos voi lentää Aeroflotilla Mockba'sta suoraan. Toivottavasti toteutuu.
Monta Pattayan hotellia anoo oikeutta ottaa karanteeni-turisteja. Olis lyhyt matka "Soi'den tytöille" tuota hoitoa...
Viime vuonna Pattayalle tuli 3 milj kiinalaista ja 1,1 milj venäläistä turistia. Mahtavia lukuja ja summia!
Lähde; https://www.pattayamail.com/news/pattaya-pushes-foreign-ministry-to-use-u-tapao-for-stv-travelers-332152
Koronan+jälkeiseen+aikaan+valmistaudutaan+jo+tohinalla+Pattayalla.+Utapaon+laajennus+on+jo+valmis,+rannan+virkistysalueiden+laajennos+on+työn+alla+vessoineen+ja+lisä-istutuksineen,+stadion+on+valmistumassa+jonne+on+lyhyt+matka+Pattayalta+matkaa+mennä+katsomaan+futista+ja+yleisurheilua,+Ohikulkutiet+on+valmistuneet+jotka+helpottaa+Sukhumvitin+ruuhkia,+oikotunnelit+ja+Sukhumvitin+laajennos+valmistui+jo+aiemmin+kuten+myös+Jomtienin+rantakadun+kävelytie.
Jomtienille+aiotaan+tehdä+sama+kuin+Pattaya+beachille+eli+beachi+ulotetaan+70+metriä+rantakadusta+kauttaaltaan.+Julkiset+paikat+on+siistitty+ja+uusittu,+tulvavesien+ohjaus+on+toiminut+yhtä+tulvavahinkoa+lukuunottamatta,+joka+korjattiin+kahdessa+päivässä,+jäteastioita+on+lisätty+ja+ne+tyhjennetään+joka+aamu.+Beachilla+ei+saa+tupakoida+eikä+tuoda+omia+lasipulloja.+Omat+viinat+kannattaa+laittaa+vesi+tai+limupulloon+niin+ei+tule+sanomista.+Röökistä+on+kovat+sakot,+joten+se+kannattaa+tupakkimiehen+käydä+vetäisemässä+rantakadulla.
Sähkötupakka+on+kokonaan+kielletty+myös+julkisilla+paikoilla.+Tullissa+ottavat+pois+silloin+tällöin+sähkötupakkavehkeet+kun+jaksavat+vaivautua.
Pattaya+on+erinomaisessa+iskussa+tulevaa+varten.+Heti+kun+asiakkaat+palaavat,+aukeaa+loputkin+ravintolat.+Nyt+on+thaikut+ja+farangiasukkaat+vallanneet+Pattayan,+kun+on+ollu+alevuokrat+ja+alehotellit.+Voluumi+on+jotakin+40%+normaalista+vielä,+mutta+kyllä+se+tästä!
Miten Niuvan rottaburger, löytyykö, jos amalia pääse suljetulta ?
Koreat ja Kiina, niissä käytetään rotanlihaa sekä koiraa.
Paattini pilssin pesijällä on ateriaksi rottaburgereita. Tartu tilaisuuteen.
U-Tapao'ssa on hieno Meri Ilmavoimien Museo. Sinne ei tavan farang pää se mutta jos on ollut ilmavoimissa sotilaspalvelussa kotimaassa, kuten minä, se voi onnistua.
Siilitukka tai kalju pakollinen! Ja ei lävistyksiä, tatskoja ja ym radiaalia ulkonäössä on minimi vaatimus :-)
https://aviationspottersonline.com/royal-thai-navy-museum-u-taupo-naval-base/
Riittäkö pälvikalju sisään pääsyyn?
et pääse, varanki on aina oranki, ei vaikka ajat munaskarvat
En päässyt koska en luopunyt hippiletistäni enka korviksestani edes 4t ajaksi...
Ehkä joskus palaan koska tykkään lennokeista.
Kannattaa vierailla myös Sattahipin laivastoasemalla. Siellä pääsee suomipoika näkemään oikeita sotalaivoja ja hipelöimään Excocet-ohjuksia.
Mielummin hipelöisin, no, en Torppaa enkä Pelörvviä, kumpaakaan kumihuulta.
No eipä juuri pääse näkemään.
Kyllähän sinne Thaimaahan lentoja on finskillä ja muillakin talvella mutta se karanteeni on se joka hyydyttää,se voi lyhentyä mutta ei turismi voi palautua jotenkuten normaaliksi ennen kuin voi matkustaa ilman mitään rajoituksia
Tammikuussa lennetään taas, varailkaa nyt vaan kovasti, tarjoushinnat voimassa.
Niuvan palstapäivystäjälle ei myydä, porttikielto viime Gambian reissulta vielä voimassa.
Saako rahoja takaisin, edes konkurssipesästä, kun eivät saakkaan lentää vielä ainakaan tammikuussa ?
Taitaa olla paree mennä kävellä köpötellen.
Taitaa mennä ensi syksyyn, ennenkuin finski sinne lentää. Kaikenlaisia avaamiseen tähtääviä suunnitelmia on yhtä paljon kuin virkamiehiä, yhä epätoivoisempia.
Stv-viisumi on pelkkä vitsi, ensimmäiseen lentoon ei ollut edes hakijoita. Sen jälkeisillä lennoilla ei ollut yhtään turistia, ainoastaan Kiinalaisia business-miehiä jne.
Nyt on ollut esillä suunnitelma, että sijoittamalla asuntoon Thaimaassa, viisumirajoituksia helpotettaisiin, ja tämän suunnitelman toi esille kiinteistöala.
Eikä ihme, asuntokupla tullee puhkeamaan näillä näppäimillä, edes Kiinalaiset sijoittajat eivät pysty estämään sitä.
Maan talouksien lainakanta on Aasian korkeimpia, kun samalla talouksien säästöt ovat todella pienet, ja useilla omaisuus on kiinni juurikin asunnoissa.
Itse mietin miksi Baht on edelleen noinkin korkealla, noussut jopa viime vkon aikana, osaako siihen kukaan antaa vastausta?
Merivoimat on sattahipssä, siellä järjestetään muutaman kerta vuodessa avoimia ovia, jolloin farangi pääsee katsomaan jos on jotain katsottava thaimaan laivasto ei ole kovinkaan hyvin varusteltu, onhan heillä yksi lentotukialua, enemmän painoa sanalle tuki, espanjalainen.
Sukellusveneitä on tilauksessa kiinasta, yksi taitaa olla toimitettu, tai sitten ei ole... niitä on tilattu monta ja nyt alkaa olla puutettaa massista niiden maksamiseen, koronan takia josta nousi sukellusvenevastainen kansanliike, rahat tarvitaan muualle...
By NumBall HHN
Thaimaan baht on täysin yliarvostettu, kuten toteat... aikaisemmin valtiovarainministeriöllä oli valtavat valuuttavarannot, jota sulivat nopeasti koronan takia, edelleenkin tuet on maksamatta vaikka luvatiin 2x5000 bahtia, mutta vain ensimmäinen erä maksettiin, valtio joutui jopa lykkäämään vammaistukia ja eläkkeitä muutamalla kuukaudella... koska kassa oli tyhjä... tuo piikki oli markkinahäiriö todennäköisesti kyse oli kullanmaailmanmarkkina hinnan muutoksesta... tai pelko siitä.
'Same.
"Kannattaa vierailla myös Sattahipin laivastoasemalla. Siellä pääsee suomipoika näkemään oikeita sotalaivoja ja hipelöimään Excocet-ohjuksia."
Joopa joo.... kyllä varmaan - unissasi.
Sattahip alueelle meno loppuu portille kun näkevät farang'in vaalean naaman.
Itse halusin ostaa talon sieltä koska on siiistein koko Thaimassa! Ei roskan roskaa, ei turisteja, kaikki palvelut toimii. Paljon hyviä kävelyreittejä ja kaduilla jalkakäytävät ja pyörätiet. Ne puuttuu muualta. Siisti ranta, eikä kuulu sanaakaan venäjää!
Mutta, No Farangs!
Itse kyllä pääsin korkea-arvoisen upseerin seurassa mutta silloinkin vain Amazon ranta cafeseen 4t ajaksi.
Ovat hysteerisen paranoideja kaikesta militäry piireissä - pelkäävät farang'eja.
NYT NYT, POIJJAAT POIJJAAT, EIPÄS TAAS TEHEDÄ KORONAKUSETUKSIA.
Sattahippiin pääsee aivan normaalisti, siellä asuu paljon suomalaisiakin ja laivastoasemallekin pääsee, näyttelypäivinä pääsy jopa kasarmialueelle, joka muutoin on suljettua aluetta.
Oma tyty asuu kylällä, vuodesta 2005 on tuolla majaillut ainakin 4sti vuodessa.
No epä tuonne ole asiaa kun gviisumin saanti säännöt mahdottomat tällä hetkellä.Tavallinen turisti ei pääse maahan ollenkaan. J anekin jotka pääsee on ladattava thaimaalainen jäljityssovellus ja oltava thaimaalainen puhelin numero.Ei varmaan suomi puhelin anna edes asentaa thaikielistä sovellusta sillä ei ole kuin thaikielellä.
Suurin osa thaikuista asentaa puhelimensa enkkuna, toissijaisena kielenä thaikku. Asentuu enkkuna. njet propliemii, mai pen lai...
On olemassa käteviä käännösohjelmia jossa näyttö jaetaan kahtia. Kun viesti tulee niin ohjelma kääntää sen suoraan thaiksi toiselle puolelle ja päinvastoin. Kun neitokainen lähettää thaiviestin puhelimeesi se tulee enkkuna samantien. Kaikkiin älypuhelimiin on saatavissa käännösohjelmia. Saa myös kuulumaan ääneen ne käännetyt viestit.
Koronavilkku kommunikoi myös muiden järjestelmien tasolla. Viranomainen tietää just missä olet ja mitä puuhailet.
Covid-19-tilanteenhallintokeskuksen (CCSA) alakomitea hyväksyi torstaina karanteenin lyhentämisen 10 päivään ulkomaisille matkailijoille maista, joilla on sama tai hieman suurempi tartuntariski kuin Thaimaassa.Kymmenen päivän kuluttua turistien tulisi voida matkustaa vähintään kymmeneen maakuntaan, joissa [on käytössä] tautien ehkäisyä koskevia toimenpiteitä, mukaan lukien Chonburiin, Phuketiin, Rayongiin, Chiang Maiin, Chiang Raiin, Buriramiin ja Surat Thaniin", hän lisäsi.
Aarne ja TIS-Amalia:
– Tapahtuiko siinä jotain mikä satutti?
– No en mä tiedä, kun en mä näe kaikkea, Amalia vastaa.
– Mitä sä olisit halunnut nähdä lisää?
– No ensinnäkin, että mitä siellä sängyssä tapahtu, Amalia parahtaa
Tämän kertainen lypsysaalis eli noin 9 000 äärimmäisen uhanalaisen järvilohen mätimunaa on arvokas järvilohen tulevaisuutta ajatellen. Luonnossa kasvaneiden kalojen mätimunat ovat laadukkaampia kuin laitoksissa kasvaneiden kalojen.
Thaimaassa ei ole koronavillytystä, toisin kuin täällä kaikenmaailman kusetusmaassa.
"näyttelypäivinä pääsy jopa kasarmialueelle"
Minä puhuinkin armeijan alueesta Sattahip'issa
Pääseekö tosiaan näyttelypäivinä ilman saattajaa?
Näkeekö jostakin koska on nuo päivät"
Kiinnostaa mennä.
Näihin ei voi sanoa KVG
Parhaiten tiedon saa kadun yliopistoilta ja puhelinpylväisiin kiinnitetyistä julisteista, thai-kieltä lukemalla.
Karanteeni on lyhenemässä ja se on jo päätetty MUTTA se koskee vain tiettyjä maita jotka ovat olevinaan turvallisempia kuin toiset,suomen tilanteesta en tiedä.Nyt on jo marraskuu pitkällä ja ennen helmikuuta tuskin thaimaaseen mennään niin kuin vanhaan hyvään aikaan
Ainakin Finskij yrittää yhä tyrkyttää nettilippujaan. Ken ostaa, saattaa heittää rahansa Runebergin lähde kaunis kastelen, isääsii naavassa. Iske peesiin!
AQV-viisumin edellytys on lento AQV-sertifioidulla lentoyhtiöllä. Finnair ei ole tuolla listalla. Eli visaa et saa, jos sieltä yrität lippuhuijausta.
"Nyt on jo marraskuu pitkällä ja ennen helmikuuta tuskin thaimaaseen mennään niin kuin vanhaan hyvään aikaan"
Toivottavasti pääset Thaimaaseen. Minä kyllä pääsen Thaimaahan.
Norwegenin menossa nurin, turskat eivät suostu uusiin tukipaketteihin, ehkä Finskillä on sittenkin vielä toivoa.
Liian aikaisin tehty päätös, Finskin kurssi taas pomppasi, kun Viagrafirma kertoi rokotteestaan, jota haudottiin Bidenin valinnan jälkeen ilmoitattavaksi. Vanhanenkin sanoi, että tsuhnat piikitetään investoijien rauhouttamiseksi. SUORAA PUHETTA JÄRKIMINISTERILTÄ.
Rokote ei pelasta maailmaa. Vain se olisi helpottanut nykytilannetta, että suurissa väestökeskuksissa poistuvuus olisi noussut yli puoleen eli merkittävä kuolleisuus.
Yksi rokote ei tule auttamaan muita kuin Pziferin osakkeenomistajia ja heidän rellestämistään Pattayalla.
Vaade etukäteisviisumista ei ole poistunut. Niin kauan kuin vaaditaan kaikennäköisiä kommervenkkejä, ei turismi tule palautumaan.
Vastaava koskee myös Suomea, etenkin Lapin onnetonta matkailua, jota hjallitus on ajamassa alas. Tui peruutti kaikki Suomen reissut, siinä meni taas miljardikaupalla riihikuivaa.
Muuttolinnut soi, laulaa ja kukkuu, ei haitannut 5 hotlassa ja omalla rannalla upeissa palveluissa mätiminen, oikeastaan kaipaan sinne takaisin.
No, escortti on skortin hintanen, ford eskortti se vasta maksaakin.
Muutokset on nopeita. Juuri poistui talletusvaatimus. Karanteeni ei poistu ennenkuin rokote on käytössä. Tammikuulle mennee loppupuolelle jotta karanteeni poistuu.
Pitkälomalaisia ja talviasukkeja ei karanteeni haittaa. Hyvässä hotellissa loikoilu ei ole huonointa mahdollista aikaa.
Eskorteista puheen ollen Rennyn 34 v nuorempi golddiggeri huomasi tuhannen taalan päiväpaikan. Renny senkun nuorenee kun tytötkin huorenee.
Thaimaassa on taas löydetty muutama koronalle altistunut,pieni määrä mutta kyllä nekin matkailun avautumista hidastavat,nyt tosiaan on sellainen fiilis että koko talvi on menetetty ja vasta ensi syksynä tillanne normalisoituu
Joo, siis Pattayan Pieksämäellä, puolalaiset salaatinpoimijat. Koko Syöksymäki on nyt suljettu.
Sinänsä, valtaosa testituloksista on edelleenkin vääriä ja ihmiset ovat oireettomia.
Joutsenen pyrstösulat ovat vielä tervassa. Lento on vaikeaa.
Syötetty liikaa rasvaa, päässeet veronmaksajien haaskalle.
Kiina on nyt selvästi thaimaan ykköskohde ja sieltä voi jopa ilman karateenia tulla joiltain alueilta kohta maahan mutta eivät ne taloutta paljoa auta,ovat lähes yhtä nuukia kuin suomalaiset ja kulkevat ryhmissä oppaan mukana nähtävyydet läpi
Uusin tieto kertoo että karanteeni ei olekaan lyhenemässä lähiaikoina ja edelleen thaimaan hallinto epäröi mikä olisi parasta joten koko loppuvuosi on nyt paketissa,tammikuussa uudet päätökset
No, mainitsemasi uusi tieto on jo huomenna vanha tieto.
Kukaan ei tiedä mihin suuntaan vielä käännytään. Ei edes Royal Thai Embassy saati ministeriö. Pitää vaan odottaa koska sade lakkaa.
Taisi olla eilen kun ilmoittivat jatkavansa samaa tiukkaa linjaa tammikuun puoleenväliin saakka.
Mutta; koska kysessä on Thaimaa kaikki voi muuttua yön yli...
Etenkin kun tuntuu että matkailuala on vihdoinkin saamassa vaikutusvaltaa kun kirstun pohja paljastuu Valtion kassassa.
New Dealiin ollaan jo valmistumassa. Kiinalais-amerikkalainen pääoma on valtaamassa maailmanmarkkinat, EU maat ajetaan nurkkaan. Selviytyjiä on vähän, sodan mahdollisuus, siis virussodan, on erittäin suuri. Nyt tarvittaisiin mannertenvälisiä ohjuksia, pelotteeksi. Suomi seisoo vain Moskovan suojassa.
Ja kaikki tämä PATTAYAN MATKAILUPALSTALLA.
Marssimme sinne, minne Marskin miekka tiemme osoittaa:
Siis Pattayalle
Thaimaan rinnalle seisomme tai kuolemme.
Joutunet ostamaan nimen konkurssipesältä.
Lentoemot ja lentojätkät Thaimaasta.
Vanha kunnon Seiväsmatkat kunniaan !
eikös ne nykyisin olekin jo sieltä
Lentoja ulkomaille on vain Hellsingistä ja nyt Mariini (testattu negatiiviseksi jo toistakymmentä kertaa) sulkee taas Uudenmaan.
Joutuuko tässä marssimaan Raatteen tien kautta Leningradiin, jotta pääsee Aeroflotin ihanin siivin Pattikselle ?
Suomen tilanne lyhyesti
Ilmoitettuja tapauksia yhteensä: 21 936 ( 1189*)
La 21.11. ilmoitettiin 469 tapausta
Su 22.11. ilmoitettiin 423 tapausta
Ma 23.11. ilmoitettiin 297 tapausta
>Joutuuko tässä marssimaan Raatteen tien kautta Leningradiin, jotta pääsee Aeroflotin ihanin siivin Pattikselle ?<
Ei tarvitse. Ota 10e cruisinki Tallinnaan. Siita 10e bussi Riikaan. ( tpilet.ee )Sieltä 117e lento Moskovaan ja siita Flotilla BKK.
Tai Tukholmasta Qatar'illa ARN-BKK esim 10.12.2020 471e one-way.
Ruotsi ei sulje koskaan ovia vaikka kansaa kaatuu...
Uutta "Talvisodan henkeä" naapurimaassa :-)
Kai sinne pattayalle jotenkin pääsee mutta pitää muistaa että se tietty kallis karanteeni-hotelli pitää varata samalla kun ostaa lentoliput ja thaimaan lähetystössä pitää kaikki asiat selvittää
Köyhhiä ei sinne nyt haluta, horonaa levittämään.
ainut paikka, josta voi palata ilman karanteenia
ja ainut paikka minne voi paeta tätä kauheaa maailmaa
Suomessa arvioidaan saavutettavan tarvittava rokotesuoja kesällä 2021, ehkä alkusyksyllä, ja nyt puhutaan maasta, missä on erittäin tehokas terveydenhuolto. Thaimaassa ei ole kattavaa terveydenhuoltoa, pelkästään logistiset haasteet tulevat olemaan valtavia. Eli Thaimaassa koko maan kattava rokotesuoja tulee olemaan paljon jäjessä länsimaita. Maa tullee avaamaan rajansa vasta loppuvuonna 2021.
Mitenhän Thaimaassa prioirisoivat kuka saa rokottteen ensimmäisinä, baaritytät tuskin ovat kärkipäässä...
Thaimaan arvokkain luonnonvara, baarien ihanat naiset, ovat jo rokotettuja.
Vain Suo vääntelehtii huijarien kourissa, jotka myyvät valtiojohdolle rokotteen toisen perään, perärokotteita, ties millä mielikuvituksellisella perusteella.
jonkinlaista matkailukuplaa Thaimaa nyt suunnittelee kumppaneina Singapore,Vietnam,Etelä-korea ja Taiwan,menee kai sekin pieleen,Kiina on jätetty pois kun siellä mieluummin lomaillaan kotimaassa
Kiinassa on populaa niin paljon että pelkästään Pattayalle tulee normaalioloissa 3-4 miljoonaa kiinalaista. Kiina rajoittaa nyt vielä ulkomaanmatkailua. Thaimaa väsäsi nyt Jenkeillekin uudentyyppisen turistiviisumin ja on laajentanut ASQ hotellien listaa.
Finskillä 8.4 ensimmäinen lento, taitaa olla konkkaronkka sitä ennen edessä. Nyt olisi haettava turkkiäijä haudasta pistämään Suomen matkailu kuntoon.
Voi Seiväs !
"Jakoavainpyrstö" myi jo marraskuun ja joulukuunkin lentoja mutta ne peruttiin. Saivat siten 6-12kk ilmaisia lainoja...