Millaisia tuntemuksia teillä on, uusiosinkut?
Tuntuuko, että särkyneiden suhteiden mukana meni kaikki usko naisiin/miehiin? Olemmeko me ylijäämää; epäonnistuneita yksilöitä; joista ei ole kuin liikennemerkiksi ;)
Minä itse olen löytämässä yksinolon nautinnon. Aluksi oli tavaton hoppu löytää "joku" ex:n tilalle. Sitten, kun on saanut muutaman kerran oikein kunnolla "siipeensä", niin huomaakin, ettei yksinolo olekaan painajaista vaan ihan omaa aikaa.. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö kainalokin olisi joskus tarpeen, mutta en suostu ihan mihinkä vain - enää.
Onkohan meidän nelikymppisten yleisin eron syy "uusi ja kohtalokas Gunnar tai Gunilla"? Joku viisas lohkaisi, että kuljemme siinäkin aikaa edelle; ennen alkoi viirata viisikymppisenä, EU:n aikaan jo nelikymppisenä :)
Tuntuuko, että särkyneiden suhteiden mukana meni kaikki usko naisiin/miehiin? Olemmeko me ylijäämää; epäonnistuneita yksilöitä; joista ei ole kuin liikennemerkiksi ;)
Minä itse olen löytämässä yksinolon nautinnon. Aluksi oli tavaton hoppu löytää "joku" ex:n tilalle. Sitten, kun on saanut muutaman kerran oikein kunnolla "siipeensä", niin huomaakin, ettei yksinolo olekaan painajaista vaan ihan omaa aikaa.. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö kainalokin olisi joskus tarpeen, mutta en suostu ihan mihinkä vain - enää.
Onkohan meidän nelikymppisten yleisin eron syy "uusi ja kohtalokas Gunnar tai Gunilla"? Joku viisas lohkaisi, että kuljemme siinäkin aikaa edelle; ennen alkoi viirata viisikymppisenä, EU:n aikaan jo nelikymppisenä :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Elän elämäni parasta aikaa, edessä mahdollisuuksia takana kokemuksia. Nautin yksinolosta, se tietty huolestuttaa, osaanko enää tarvittaessa elää kenenkään kanssa. Toisaalta mietiskelen mistä löytäisin sen henkilön, kenen kanssa haluaisin elää. Kainaloita on kuten sanoit, mutta sen oikean kainalon kun löytäis, vuosien kokemukset ovat vaan vieneet rimaa ylöspäin.
Mikähän olisi yleisin eron syy, arvelisin kyllästyminen toisen osapuolen piirteisiin...ja nyt uusiosinkkuaikana, hmmmm.. ruoho on vihreämpää ... äsh, vaeltava uusiosinkku? Kamalaa, taidan olla kaikkien uusiosinkkuneitien kauhistus?
Valehtelisin, jos väittäisin
öisin herääväni murehtimaan maailmaa
Valehtelisin, jos väittäisin
ettei se kiinnosta mua ollenkaan
Nyt uusiosinkkuna huomaa, että onpa jukolauta tullut pidettyä kynttiläänsä vakan alla!
Elämä senkun hymyilee!
Ihan samat on tunnelmat. Miksi peevelissä en tajunnut tehdä tätä jo vähintään viisitoista vuotta sitten!
melkoista vuoristorataa mielessä on tietysti kaikki mahdollista mutta joku epäilys hiipii aina alitajuntaan. Etsitään aina uutta eikä korjata vanhaa suhdetta.vihreä ruoho muuttuu harmaaksi jonkin ajan kuluttua jne.Kaikki haluaisivat olla hyviä ja saada kaikkea. ONNITTELUT niille jotka ovat löytäneet sen täydellisen kumppanin.En varmasti ole täydellinen mutta hyvä kuitenkin.En tiedä onko yksinäisenä olo parempi kuin epätoivoinen suhde .Menee se aika näinkin. kohta ollaan vanhoja ja elämä jäi taakse näinhän se muuten on vaikka kuinka rimpuilisi.
monenlaisia, jos ajatellaan että monet avioliitot kariutuvat tuossa 40 kieppeillä (ensimmäisen kerran).
Naimisiin mennessä on ollut nuori ja lapsellinen, oma minä ei ole vielä kehittynyt niin vahvaksi että tietäisi mitä ITSE todella haluaa, vaan seuraa enemmänkin virran mukana. "Kun kaikki mun kaverit menee naimisiin, miks en minäkin?"
Vuosien mittaan tapahtuu kehittymistä omassa minuudessakin ja silloin alkaa miettiä, kuinka vikavalintoja elämässään voisi korjata.
Jos tämä korjailu ei onnistu puolison kanssa, niin ero on yksi ratkaisu.
Ehkä sitä seuraavalla kerralla kaveria tutkaillessaan katselee muutakin kuin että kaverilla on hieno auto ja kulkee makeissa kuteissa! :D
Särkyneiden suhteiden mukana on todellakin mennyt usko vastakkaisen sukupuolen edustajiin, mutta mikä pahinta, usko on mennyt myös itseen. Olen miettinyt miettimästä päästyäni mitä vikaa minussa on. Olen edelleen kohtuullisen hyvin säilynyt, pukeudun siististi, huomioin toiset ihmiset, osoitan kiintymykseni, mutta suhteet loppuvat johonkin ennenkuin ovat kunnolla edes päässeet alkuunkaan, ja miesten aloitteesta. Syitä sen kummemmin kertomatta. Tällähetkellä on aika tyhjä ja yksinäinen olo. Ystäviä ei ole ja lapsetkin aiheuttavat välillä harmaita hiuksia.
Viihdyn toki yksinkin, on ollut pakko oppia viihtymään. Mutta kun sitä yksinäisyyttä riittää ja riittää. Välillä todella kaipaisin seuraa ja kainaloa. Kauhulla odotan sitä päivää, kun lapset ovat omillaan ja siinä vaiheessa olen todella yksin.
että olet ainutlaatuinen ihminen! Toista samanlaista ei ole, eikä tule! Ole ylpeä itsestäsi ja oikaise selkäsi ryhdikkääksi!
Ja varokin painumasta kumaraan "anteeksi-että-olen-olemassa-asentoon"!
Ei kannata masentua ja luovuttaa. Sitä kun ei koskaan tiedä minkä nurkan takaa uusi rakkaus voi putkahtaa!
Rinta rottingille - ryhdikkäänä, iloisin mielin ja ilmein kohti kevättä!!
Siksi sinulla pitäisi ollakin omaa elämää..sitten, kun lapset lähtevät "pois" tuntuu varmaan todella kurjalta...Ota nyt itseäsi niskasta kiinni, ja hae itsellesi vaikka harrastus. Jotain, missä viihdyt.. :) Itsekin tein virheen juuri tässä etten pitänyt huolta itsestäni.
Kiitos kannustuksesta. Parempina päivinä olen ajatellut, etteivät tiedä mitä menettivät ja kumpihan meistä enemmän menetti. Mutta sitten huonompina päivinä väkisinkin tulee syyteltyä itseään kaikesta mahdollisesta. On niin epäonnistunut olo vaimona (silloin kun vielä olin jonkun vaimo), äitinä, ihmisenä. Anteeksi että olen olemassa -asenne on minulle hyvin tuttu. Täytyy vaan yrittää psyykata ja tsempata, jospa se joskus tähänkin risukasaan paistaisi.
per**le jos ei sielua kirvellä eroruljanssin jälkeen, silloin pitää kyllä päänuppi olla tehty ebenholzista ja titaanista.
Kunhan aikaa kuluu niin joku aamu kun heräät ja avaat silmäsi niin tajuat että näin on parempi, ilman vihaa tai katkeruutta exääsi kohtaan, silloin on juuri se päivä kun rallattelet meidän muiden joukossa;)
No tuota päivää odotellessa voisit keksiä kehittävän harrastuksen, opettele joku uusi taito, mites olisi pihvikurssi? siellä on paljon 40 miehiä josta valita kokkaustaitoinen ukko itsellesi.
Varo sen "risukasasi" kanssa, aurinko kun sitä kuumentaa niin saattaapi roihahtaa juhannusfiilikset liian herkästi, valele vaikka välillä kylmällä vedellä niin hyvä tulee;)
että ensimmäiseksi löydät itsesi ja sitten vasta voit löytää itsellesi sopivan kumppanin.
Jos et itsekkään tiedä kuka olet, mitä haluat, ei sinusta kukaan muukaan ota selvää.
Eli opettele arvostamaan ja rakastamaan ensin itseäsi, niin sen jälkeen asiat alkavat rullaamaan vauhdilla eteenpäin aivan itsestään.
Hyvää kevättä sinulle!
varmaankin monelle...
Panostaisin kuitenkin niiden ystävien hankkimiseen. Sitä kautta tulee tekemistä ja menoja. Ehkä joskus joku vinkki vapaasta miehestä?? Eikä ole sitten niin yksinäistä kun lapset lähtevät. :)
toivoo, että tulisipa joku vielä, joka veisi jalat alta.. kuvaannollisesti siis.
Taitaa vain olla niitä satuja.. Onhan niissäkin tietty joskus happy end ;)
Kyllä yksin voi elää ja läheisyydentarpeensa tukahduttaa, jos ei ole valmis yhden yön hurvitteluihin.
Olen todella onnellinen tällaisena uusioneitinä. En luopuisi mistään hinnasta tästä olotilasta.
Nykyisyys on mukavaa ja tulevaisuus tuo tullessaan mitä tuo. Itse toivon, että osaan tehdä parempia valintoja, sillä siitähän tässä on kysymys, että otat opiksesi, jotta voit saada tilalle parempaa.
Ainoa luottamus, mikä minulla meni, oli luottamus ex-miestäni kohtaan. En osaa ajatella niin, että tästä syystä muutkin miehet ovat pässinpäitä. Vikahan oli minussa, minähän hänet itselleni halusin vaikka hälytyskellot alkoivat soimaan jo heti lähtöruudussa!
Kunnioitan ex-miestäni lasteni isänä, mutta siihen se sitten jääkin. Nyt olisin valmis uuteen suhteeseen, mutta nähtäväksi jää koska sellainen kiva miehenköriläs kohdalleni sattuu...
Erotessa vai kun lapsikin on muuttanut kotoa?
Kuka on uusiosinkku?
Mun mielestä toi Tanja Karpelan käyttöön ottama sana on aika ruma. Ainakin jos sillä tarkoitetaan eronnutta yksinhuoltajaa. On tarpeetonta olla olevinaan sinkku, jos on lapsia, tai oikeastaan mahdotonta ;)
Vai otanko asian liian vakavasti...hmmm.
Mä oon lähes aina ollut yksin, muttei koskaan elämä oo maistunu näin hyvältä kun 41v yh-rassukkana ;)))))
Hmm... Piti oikein pysähtyä miettimään. Miltä tuntuu? Pitkästä avioliitosta erosin 6 vuotta sitten. Väliin mahtui 4 vuotta kestänyt iso uusioperhe. Nyt vuosi jälleen yksin lasten kanssa.
Pitkästä aikaa tuntuu todella hyvältä! Ehkä se on niin, että ihminen kasvaa ja kehittyy ajan kanssa. Toivottavasti.
Edellisen suhteen kariutuessa olin tunnetasolla aivan kuollut. Täysin allerginen kaikille miehille. Mutta... ehkä korni, tyypillinen, tapaus, lähdin lasten kanssa ulkomaille, rakastuin, ja kas kas.. siellähän ne tunteet oli piilossa, syvällä selkäytimessä. Noh, lomaromanssi, valitettavasti, on enää etäinen kirjesuhde, mutta se mitä se tunnetasolla herätti oli kyllä kullan arvoista. Ihana huomata, että vaikka on 40, sisällä on vielä se vallaton 20 joka uskaltaa elää, rakastaa, kärsiä, itkeä ja tuntea!!
Vaikka noita etelän romansseja haukutaan joka paikassa, on niillä sosiaalinen tilaus. EN ikinä olisi lähtenyt treffeille kotimaassa sellaisen lapsellisen iskuyrityksen jälkeen, en ikinä olisi uskaltanut hullutella rannalla, nauraa ja olla iloinen ja päästää irti. Jostain syystä tämä rakas kotimaa vaatii sen, että pidetään jotain roolia yllä ja voidaan huonosti. Tai sitten minä vain olen poikkeuksellisen ujo.
Ja mistä sen tietää, ehkä minäkin tulevana keväänä ja kesänä jo uskallan olla rohkeampi Suomessakin. Vaikka on rooli jota pitää vetää työelämässä ja lasten silmissä. Täällä vain on niin kovin kovat nuo luokittelut, enkä halua olla ns. huono nainen vaikka haluaisinkin elää täysillä. Mutta vähän vaikeaa se kyllä välillä on, täytyy myöntää.
Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen: hyvältä nyt tuntuu, kun pikkuhiljaa alkaa olla tasapainossa itsensä kanssa. Paljon aikaa ja työtä se vaatii, mutta mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Sitäpaitsi lapsetkin voi paljon paremmin, kun edes yksi aikuinen on tasapainossa. Ja on oma rauha, eikä riitoja.
Rauhallista ja mukavaa viikonloppua toivottaen,
itse elisa