KRP tutkii johtavien virkamiesten menettelyä Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä

Anonyymi

Jo oli aikakin käynnistää tämä tutkimus! Voi olla, että Jokitalokin joutuu lopultakin myöntämään, että kaikki päätökset tässä asiassa eivät menneet ihan pykälien mukaan. Samalla juristien pitäisi selvittää myös luottamushenkilöiden vastuu asiassa. Tämä olisi ensiarvoisen tärkeää ennen kevään 2021 kunnallisvaaleja, ettei näitä samoja hölmöläisiä valittaisi uudelleen jatkamaan samaa vastuuntunnotonta menoa ja ajamasta kotikuntaamme täydelliseen vararikkoon.

16

1820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tätä on odotettu. Ihmeellistä että jotkut uskoo lupailuihin ilman allekirjoitettuja sopimuksia. Ei ollut koko verkkosekoilu kovin älykästä toimintaa päättäjiltä.

    • Anonyymi

      Eikös Pihtiputaan kunnanjohtaja kertonut lehdessä ettei tästä laajakaistasta enää kesän jälkeen puhuta.

    • Anonyymi

      Kunnanjohtajahan näyttää irtisanoutuneen 2.11.

    • Anonyymi

      Minkä kunnan kunnanjohtaja on irtisanoutunut?

      • Anonyymi

        No Konneveden asioista tällä palstalla otsikon mukaan keskustellaan niin Konneveden tietenkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Konneveden asioista tällä palstalla otsikon mukaan keskustellaan niin Konneveden tietenkin.

        voiko olla totta,niin positiivinen uutinen.vielä,kun Alhonen tekisi saman


      • Anonyymi

        Yleensä uppoavasta laivasta lähtee ensimmäisinä rotat, Konnevedellä kapteeni!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä uppoavasta laivasta lähtee ensimmäisinä rotat, Konnevedellä kapteeni!

        Kyllä kun miettii mitenkä idearikasta ja fiksua porukkaa on kunnan ja pankin päättäjiin eksynyt niin ei voi kun hattua nostaa.On ollut taloutta nostavia päätöksiä niin isojen kiinteistöjen lainoituksissa, koskien hankkimisessa, wincapita sijoitukset ym.rahasammot.Ihan älyttömän hyviä ja fiksuja ideoita! Hyvä hyvä..voitte ihan ylpeästi sanoa olevanne finanssi kunnasta joka on aina etulinjassa kun hyviä ideoita haetaan.


    • Anonyymi

      Kyllä siellä Kytölän ja Väisäsenkin pussihousut tutisee kun joutuvat huutonsa vastaamaan. Ja kunnanjohtaja otti ritolat ja jättää paskakadan muiden hoidettavaksi

      • Anonyymi

        Juuri näin!

        Kytölä on siellä nyt hyvinkin voinut syytellä kunnanjohtajaa ties mistä virheestä ja on saanut Jyväskylän Tikkakoskelta oleva eläkemiehen lopettamaan ahnastelun.

        Kunnanjohtaja on kyllä ennättänyt huomaamaan päätöksenteossa olevan surkean tilan.

        Nyt jos järkeviä oltaisiin ei otettaisi uutta kunnanjohtajaa. Hyvä keino säästää.


    • Anonyymi

      EU ja Englanti: ”Ongelmakohdat eivät ole muuttuneet vuosien vatuloinnin jälkeen mihinkään: kalastusoikeudet, reilun kilpailun säännöt esimerkiksi valtionavuissa sekä tulevien kauppakiistojen ratkaisumallit vaativat yhä kompromissiratkaisuja.”

      Kunnanjohtajatko saivat kunnat valtiontukiviranomaisina jakamaan laajakaistassa valtiontukirahoja noudattamatta reilun kilpailun sääntöjä, vaikka niitä nyt EU vaatii Englannilta tiukasti noudatettavaksi? Vaaditaan muilta vaikka itelle hälläväliä.

    • Anonyymi

      Lainaus Kauppalehdestä 25.11.2020

      Laajakaista romahdutti Multian talouden – kunta voi joutua takaisinperinnän kohteeksi
      25.11.2020

      Kalliiksi kävi. Kaapelibisnesten takia osa kunnista on joutunut säästölinjalle.

      Multian kunta on opiskellut kipeimmän kautta liiketaloutta valokuitukaapelihankkeen kanssa.

      Kaija Ahtela
      [email protected]

      Multian kunnan talous painui viime vuonna kaksi miljoonaa euroa tappiolle Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:lle (KSVV) annetun takausvastuun takia.

      Multia ei ole yksin ongelmineen. Kaikkiaan kymmenen kaskisuomalaista kuntaa on taannut verkkoyhtiön velkoja yhteensä noin 30 miljoonan euron edestä.

      Taustalla on vuonna 2008 käynnistetty Laajakaista kaikille – hanke, jossa Keski-Suomen liiton verkkorakentajaksi verkonrakentajaksi valittiin Verkko-osuuskunta Kuuskaista.

      Yhtiö joutui rahoitusvaikeuksiin ja sen liiketoimet siirrettiin Keski-Suomen Verkkoholding Oy:lle, joka holdingyhtiönä otti lainaa Kuntarahoitukselta kuntien takauksella ja pääomitti sillä varsinaista verkonrakentajaa, KSVV:ta

      Holding-järjestelyllä kunnallinen yhtiö pyrki luomaan mielikuvan yksityisestä rahoituksesta, jolla olisi turvattu rahoitus ja kierretty valtiontukisäännöksiä.

      Kunnanhallituksen käsityksen mukaan kuntien takaus holding-yhtiön Kuntarahoituksesta ottamalle velalle ei ollut valtiontukea.

      Kunnan oli tarkoitus tehdä tiliä myöhemmin verkkoyhtiön myynnistä saatavalla arvonnousulla.

      Kalliiksi kävi. Kaapelibisnesten takia osa kunnista on joutunut säästölinjalle.

      Järjestely ei mennyt läpi Viestintävirastossa (nyk. Traficomissa), joka määräsi valtionavustuksen maksamisen lopetettavaksi ja hylkäsi avustuksen maksamista koskevan hakemuksen.

      KSVV valitti tästä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen ja määräsi kaiken päälle oikeudenkäyntikulut yhtiölle. Korkein hallinto-oikeus vahvisti päätöksen vastikään 13. päivä marraskuuta.

      Hallinto-oikeus katsoi, että Multian laajakaistahanke on saanut valtiontukia yli 2,1 miljoonaa euroa, kun tukeen oikeuttavien kustannusten määrä on 1,6 miljoonaa euroa.

      Tästä voi tulla vielä lisälasku multialaisten maksettavaksi.

      Kunta on valmiiksi kriisikunta ja viisivuotisen säästöohjelman alla. Valokuituhankkeen takia se säästää nyt peruspalveluista ja sivistystoimesta sekä korottaa veroja.

      Multian kunta oli talousahdingossa jo ennen kun kuntapäättäjät lähtivät takaamaan yrityslainoja. Multian kunnanhallitus oli myös tietoinen KSVV:n liiketoimintariskeistä.

      Jo ennen yritysjärjestelyitä kunta oli maksanut laajakaistahankkeestaan 170 000 euroa.

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/laajakaista-romahdutti-multian-talouden-kunta-voi-joutua-takaisinperinnan-kohteeksi/4bc2b2d0-2ceb-4445-ad75-0f26f7ef688a

    • Anonyymi

      Voi hyvä jysäys millaista laitonta peliä kunnanjohtajat ja valtuustot harrastavat veronmaksajien rahoilla.

    • Anonyymi

      Helsingin käräjäoikeus määräsi Nuorisosäätiön yrityssaneerausmenettelyn lakkaamaan — säätiö aikoo valittaa päätöksestä

      Nuorisosäätiö 3.12.2020 https://yle.fi/uutiset/18-195739

      Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Nuorisosäätiön yrityssaneerausmenettelyn lakkaamaan.

      1. Säätiön aiempaan johtoon kohdistuva rikostutkinta on este menettelyn jatkumiselle, käräjäoikeuden tiedotteessa sanotaan.

      2. Oikeuden mukaan säätiö on maksukyvytön eikä selvittäjien saneerausohjelmaehdotus poista sitä.

      https://yle.fi/uutiset/3-11678706

      Keski-Suomen Valokuituverkot Oy ovat lain mukaan täysin samassa tilassa saneerauksen suhteen.

      Kohta 1.

      Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa ja Hämeenlinnan Hallinto-oikeudessa on meneillään yhtiön ja omistajien rahoitus vedätyksistä useita kanteluita.
      Oikeusasteilta ja Traficomilta on tullut jo 20 langettavaa tuomiota omistajille ja yhtiölle.

      Suomen lain mukaan saneerauspäätöstä hyväksyttynä ei voida Seinäjoen käräjäoikeudessa niin kauan kun oikeuslaitosten, syyttäjän ja KRP:n tutkinnat ovat käynnissä.

      Kohta 2.

      Yhtiö on hävinnyt omaisuutensa arvon, liiketoiminta on vähäistä ja supistuvaa, joten se talous ei kestä saneerausohjelmaakaan eikä uutta velkaantumista.

      Ja sitten hyvin huomion arvoinen seikka.

      Molemmat yhtiöt ovat KEPU:n yhtiöitä. Molemmissa yhtiöissä on touhunnut paljon Kepun valtakunnallista johtoa, kansanedustajia ja ministereitä myöten.

      Mielenkiintoista nähdä, päteekö Seinäjoen käräjäoikeudessa Suomen laki mitään.

    • Anonyymi

      Ja tuosta huoimatta todistellaan "tutkimuksilla" että Suomi on vähiten korruptoitunut maa.

    • Anonyymi

      Eipä ole ihme että kansalaisten luottamus poliitikkoihin hiipuu. Eikö näitä joitain nuorisosäätyläisten johtajia ole ministereinäkin ollut.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      177
      11218
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5328
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      47
      2576
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2266
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1791
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1685
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      33
      1332
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      36
      1275
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1096
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      112
      1014
    Aihe