Nuorten järjetön liikennekäyttäytyminen Vaajakoskella

Anonyymi

Tänään TAAS KERRAN joku nuori poika yritti jäädä auton alle. Huomasin, että joku pyöräilee edessäni ajoväylällä oikeaa reunaa pitkin vaikka kevyen liikenteen väylä oli vieressä (hän siis ajoi samaa kaistaa kuin minä ja suuntakin oli sama). Noh, lähestyin häntä ja olin valmiina ohittamaan hänet kun hän aivan yhtäkkiä siirtyikin autoni edestä vastaantulijoiden kaistalle katsomatta laisinkaan ympärilleen. Sen verran paljon näistä Vaajakosken tunareista on jo kokemusta, että osasin varautua siihen, että hän tekee jotain älyttömän typerää. Onneksi en ehtinyt lähteä ohittamaan häntä koska muutoin hän olisi jäänyt autoni alle.

Tööttäsin kun pääsin hänen vierelleen (tässä vaiheessa vasta tajusin, että hän on joku teini-ikäinen) mutta hän vain katsoi tyhmänä eikä varmastikaan tajunnut miten vaarallisen ja typerän tempun hän oli tehnyt. Näiden Vaajakosken lasten ja nuorten liikennesekoiluista on ilmoitettu poliisi ja kouluille lukuisia kertoja mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut vaan touhu on ennemminkin vain pahentunut.

Vapaan kasvatuksen tulokset näkyvät nykyään erittäin selvästi eivätkä todellakaan positiivisella tavalla.

31

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moni pyöräilevä nuori polkee ja samalla rassaa kännykkää eikä katso ettensä. Kerran ajoi yks teini kohti pyörällä, ei älynnyt että pian törmätään, onneksi olin kävellen mutta väistäminenkin vaikeaa kun koko pyörätie leveydeltä mutkitteli, katkaisin että "katsopas juippi mihin ajat" ..säikähti!

    • Anonyymi

      Mitä noita väistelemään. Vähän vanhempana ne kuitenkin puukottelee ihmisiä summassa.

    • Anonyymi

      Itse ajan yli aina kun näen näitä.

      • Anonyymi

        Suuret puheet ja pienet teot


    • Anonyymi

      Hahaa, eräs poikkeusluvalla kortin saanut flikka saanut tänään tuomion kun ajoi huomattavaa ylinopeutta autolla tieltä ulos ja kaksi kyydissä ollutta kuoli. Sai tosin vain ehdonalaista ja maksettavaa tuli noin 22 000 euroa.
      Yritti vielä väittää ettei öipän auto kulje kuin 130 km/h, voi ristus kun on vielä tyhmäkin, SEAT Corbodan huippunopeus noin 190 km/h ja auto olut kunnossa koska äskettäin katsastettu.
      Loppuelämäksi miettimistä kun ajoiksi kuoliaaksi.

      • Anonyymi

        Teinit kun ajaa mopoautoillaan ja mönkijöillä niin heillä tilannenopeustsjua ei ole lainkaan, risteykset ja jyrkät mutkat vedetään samaa nopeutta mitä suoralla kun mopoauto tai mönkijä kulkee eli talla lattiassa, tämän kun he oppivat ja jää selkärankaan niin sama tehdään sitten autolla ja silloin näitä ulosajo ja tapahtuu. Ei tajuta että painavampi auto lähtee puskemaan eikä tätä opeta heille kukaan, yksi opetuskerta mutkaan tai risteyksen ajamisesta ei riitä. Syyllisiä tässä on autokoulut ja vanhemmat ja osittain myös päättäjät jotka hyväksyvät ajokortin alaikäiselle, vuodessakin nuori voi kasvaa kaikin puolin.


      • Anonyymi

        Kusivituille ja nöyhtäkyrville ei pitäisi ajokorttejamyöntää. Ajokortin ikäraja nostettava 40 vuoteen.


    • Anonyymi

      Näillä sateenkaari- ja uusioperhelapsilla kun ei ole kodin antamaa turvaa ja hyväksyntää, niin hyväksynnän ja näyttämisen haaliminen kulminoituu liikenteeseen jollakin välineellä. Ensin potkulaudalla, sitten mopolla, kevarilla, mopoautolla ja viimein vanhalla bemarin räyskällä.
      Kun ei ole kanttia saada hyväksyntää aivoilla tai fysiikalla, niin sitä haetaan moottoreista.
      Ei tämä ole pelkästään tämän ajan ilmiö, kyllä vastaavaa on ollut aiemminkin, mutta silloin perheet olivat vastuullisempia ja turvallisempia.

      • Anonyymi

        Sinulla ei ole sitä perhettä ja se on ikävää-


      • Anonyymi

        Sinunkin kaltaisia on aina ollut, mutta onneksi vähemmän kuion täysillä meneviä.


      • Anonyymi

        Naulan kantaan!


    • Anonyymi

      Kuka noiden kakaroiden luvat ym autokortit maksaa? Ei itse maksa koska eivät osaa arvostaa ajokorttia tai minne liikennesäänöt unohtuvat ajokortin saatuaan? Hemmotellut kakarat epäkypisä liikenteessä,ei enää poikkeuslupia pennille-ei toimi.

      • Anonyymi

        Kiitos hienosta kirjoituksesta. Otamme asiaan kantaa seuraavassa hallituksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos hienosta kirjoituksesta. Otamme asiaan kantaa seuraavassa hallituksessa.

        Koitahan jo vaihtaa aihetta onneton


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koitahan jo vaihtaa aihetta onneton

        Kiitos asiallisesta kommentista. Ilmoitamme vaihtajalle.


      • Anonyymi

        Vanhemmat tai sossu maksaa


    • Anonyymi

      Kotikasvatuksesta kaikki lähtee, uusavuttomat äipät ja iskät niin tällainen on tulos. Nykyään näkee kun iskä ja äippä Be muldun lasten leikkitarjasn, Portti kiinni ettei kakara karkaa, iskä jää räplämään autoaan ja jumputtamaan musiikkia, äippä seisoo kuin jauhosäkki leikkikentällä ja rassaa kännykkäänsä.

      • Anonyymi

        Kiitos sekavasta kommentistasi. Yritämme ymmärtää sitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos sekavasta kommentistasi. Yritämme ymmärtää sitä.

        Siinäpä sulle onkin viikonlopuksi miettimistä.


      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä,äipät räplää koko aika puhelintaan jossain moodissa, isit koskee autojaan enemmän kuin akkaansa ja lastaan,,,surkeita amiksia.


    • Anonyymi

      Vaajakummun koulussa taitaa olla noin 600 oppilasta.
      Koulun henkilökunta valvoo aina lähiristeyksessä aamullaja koulupäivän lopuksi oppilaiden turvallista kadunylitystä.
      Lisäksi on se yläasteen koulu tai lukio ihan lähellä.
      Ehkä Vaajakoskentiellä Vaajakosken keskustassa pitäisi olla liikennemerkit varoittamassa lapsista tiellä ja 30 km nopeusrajoitus, vai onko sellainen jo siellä?
      Jos ei ole ihan lanttupää, niin pitäisi autoilijan osata ottaa lapset ja nuoret liikenteessä huomioon.
      Eivät nämä untuvikot sentään missään moottoritiellä ole parveilemassa.

      • Anonyymi

        Ai mitenkä nämä lapset ja nuoret täytyisi ottaa huomioon silloin kun törttöilevät liikenteessä? Minä en ainakaan mihinkään pylvääseen aja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai mitenkä nämä lapset ja nuoret täytyisi ottaa huomioon silloin kun törttöilevät liikenteessä? Minä en ainakaan mihinkään pylvääseen aja.

        Pitäisi ottaa huomioon juuri niinkuin mainitsit: törttöilevät liikenteessä.


    • Anonyymi

      Turha noista mopopojista on huolta kantaa. Ne näköjään tappavat itsensä ja kaverinsa heti kun saavat auton ajokortin.

      • Anonyymi

        Näio. Aivot kun vielä kehittymisvaiheessa varsinkin pojilla niin kun pääsevät autolla liikenteeseen niin on "sokka irti"!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näio. Aivot kun vielä kehittymisvaiheessa varsinkin pojilla niin kun pääsevät autolla liikenteeseen niin on "sokka irti"!

        Toivottavasti Jussinparralla liikkuvat eivät jää romuautoa ajavan hurjastelijan alle viime aikoina aktiivisesti ajellut KELTINMÄESSÄ pimeän turvin, ääni autossa karsea,pakoputki paskana ja ajoreittinä jalankulku reitti ja pyörätienä toimina JUSSINPARTA,TUTUMMIN ÄSSÄMÄKI. Kaupunkiin ilmoitettu ongelmasta eivätkä edelleenkään laita esteitä eteen kuten yleensä.Varokaa liikkujat.


    • Anonyymi

      Osa näyttää surmaavan itsensä jo ennen autonajokorttiakin. Vieläpä selvinpäin.

      • Anonyymi

        Luonto karsii tyhmät.


    • Anonyymi

      Nyt puhuu pyöräilijä Jyväskylän liikenteestä: "Kun istut lämpimässä autossa, niin mieti mitä voisit tehdä räntäsateessa polkevan ilmastosankarin hyväksi" LOL

      • Anonyymi

        Pikkaisen voi roiskaista kuraa. Pakkoko siellä on elvistellä julkisuudenkipeänä, oma valinta.


      • Anonyymi

        Antaa se et ajat asfaltilla jonka autoilijat ovat maksaneet.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3738
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      50
      1652
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1359
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1191
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1047
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1041
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      915
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      39
      807
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      761
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      740
    Aihe