Kun vuodenvaihteesssa kerrottiin eläkkeiden noususta, ilmoituksessa kerrottiin myös korotuksesn perusteista.
Eläkeläisille hyvitetään kustannusten nousu vain osittain, ei sataprosenttisesti. Kun eläkkeiden korotus oli vain muistaakseni 0,97 % alenee eläkeläisten elintaso vuosi vuodelta. Inflaatiovauhti lienee sentään muutama prosentti.
Nälkäkuolemako kohtalomme?
8
558
Vastaukset
tämän asian korjaukseen on jo eri eläkejärjestöt ottaneet kantaa.
Brysseliinkin on lähetetty,tai lähetetään vetoomus koko euroopan eläkeläisten huomioon ottamisesta .
Hallituksessa on tulevissa neuvotteluissa otettava myös eläkeläisten tarpeet huomioon.- 1ullapulla
olisi vaan meidän eläkeläisten saatava vauhtia ,koska aika rientää ja monen kohdalla kaikki on myöhäistä. Kaikki vaan joukolla jäätäsärkemään,jäätäsärkemään ---jne!
- Kirsikka
Valitettavasti Ruuneperin toteamaan suuntaan ovat eläkkeet vahvasti menossa.
Tämä viimeinen 0,97% korotus on mielestäni pilkan tekoa eläkeläisiä kohtaan. Taitettu indeksi -90 luvun alusta sakka on syönyt eläkeläisten ostovoimaa kaiken aikaa alaspäin. On laskelmia joissa tulee esille, tämän vuosikymmenen lopuun mennessä eläkeläisten ostovoima on pudonnut 100%, työelämässä oleviin nahden.
Ei tarvitse kummaa laskupäätä kun vielä otetaan huomioon etteivät veronkevennykset koske eläkkeensaajia. Omakin eläkkeeni on -merkkinen eli maksettava osuus putosi 9€.
Näin meitä eläkeläisiä kohdellaan, luvataan maat ja mannut vaalien edellä. Lupauksia ei kuitenkaan toteuteta.Meitä kuitenkin pelätään suuren lukumäärämme perusteella, muuten ei äänestysoikeuttamme uhattaisi.
Minkähän puolueen edustaja näin teki?Ruuneperi kirjoitti:
Meitä kuitenkin pelätään suuren lukumäärämme perusteella, muuten ei äänestysoikeuttamme uhattaisi.
Minkähän puolueen edustaja näin teki?Eläkeläisiltä.
Se oli Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n toimitusjohtaja Pentti Vartia, joka tuollaisen sammakon suustaan päästi. Sanoiko hän todella niin, en tiedä, mutta siitä se rähinä alkoi.
Olemme kuulemma kehityksen jarruja, mutta niin ovat myös ”työttömät ym. yhteiskunnan elätit”!
Äänioikeus vaan niille, jotka maksavat veroja yli 20 000€ vuodessa.
beataB ( ei kun barrikadeille…!)beataBarbara kirjoitti:
Eläkeläisiltä.
Se oli Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n toimitusjohtaja Pentti Vartia, joka tuollaisen sammakon suustaan päästi. Sanoiko hän todella niin, en tiedä, mutta siitä se rähinä alkoi.
Olemme kuulemma kehityksen jarruja, mutta niin ovat myös ”työttömät ym. yhteiskunnan elätit”!
Äänioikeus vaan niille, jotka maksavat veroja yli 20 000€ vuodessa.
beataB ( ei kun barrikadeille…!)Näinköhän nykypäivän päättäjät suunnittelevat omaa tulevaisuuttaan. Kun siirtyvät eläkeläisiksi niin menettävät kai kohta kansalaisoikeutensakin.
Onneksi asia tuli esiin näin varhaisessa vaiheessa ennen seuraavia eduskuntavaaleja, aiheesta käytäneen vielä kuumaakin keskustelua.- ennenkään
Ruuneperi kirjoitti:
Näinköhän nykypäivän päättäjät suunnittelevat omaa tulevaisuuttaan. Kun siirtyvät eläkeläisiksi niin menettävät kai kohta kansalaisoikeutensakin.
Onneksi asia tuli esiin näin varhaisessa vaiheessa ennen seuraavia eduskuntavaaleja, aiheesta käytäneen vielä kuumaakin keskustelua.nälkään kuoltu vaik ei eläkkeitä maksettukaan,nyt vain pittää ihmisillä olla varaa matkustella ulkomaille ja asua talvet siellä,että suomalaisten rahat saavat mennä muualle kuin kotimaahan ja vaatimassa vain ollaan suomelta lisää.on siellä sitten missä on eikä tänne tulla valittamaan,kyllä meillä suomessa on ihan hyvät oltavat,jos osataan olla kiitollisia siitä mitä on,vaan ei kyllä sitä ruikutetaan,aina vain lisää ja lisää,herra ihme enhän minä pääse espanjaan kun suomessa ei minulle makseta tarpeeksi,ei minulla ole varaa ostaa sieltä loma-asuntoo,eikä minulla ole varaa siellä opiskella ei minulla ole varaa siellä tyttölöit pittää ja ei ikinä ole varaa,kyllä suomi on tyhmä kun se ei maksa minulle,että saisin näitä kaikkia tehä ulkomailla ja syytää sinne suomen maksamat rahani.
ennenkään kirjoitti:
nälkään kuoltu vaik ei eläkkeitä maksettukaan,nyt vain pittää ihmisillä olla varaa matkustella ulkomaille ja asua talvet siellä,että suomalaisten rahat saavat mennä muualle kuin kotimaahan ja vaatimassa vain ollaan suomelta lisää.on siellä sitten missä on eikä tänne tulla valittamaan,kyllä meillä suomessa on ihan hyvät oltavat,jos osataan olla kiitollisia siitä mitä on,vaan ei kyllä sitä ruikutetaan,aina vain lisää ja lisää,herra ihme enhän minä pääse espanjaan kun suomessa ei minulle makseta tarpeeksi,ei minulla ole varaa ostaa sieltä loma-asuntoo,eikä minulla ole varaa siellä opiskella ei minulla ole varaa siellä tyttölöit pittää ja ei ikinä ole varaa,kyllä suomi on tyhmä kun se ei maksa minulle,että saisin näitä kaikkia tehä ulkomailla ja syytää sinne suomen maksamat rahani.
En valittanut itseni puolesta. Voin vieläkin mennä Espanjaan mutta todellisilla pieneläkeläisillä, jotka elävät kansaneläkkeen varassa on jo nyt vaikeata.
Kun suuret palkat ovat nousseet moninkertaisiksi ja samanaikaisesti pienet tuskin yhtään, on asioissa jotain mätää. Veroprogressiotakaan ei ole enää tuskin lainkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03570- 433151
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv562887Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv342768- 162688
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452560- 442200
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262065- 421965
- 451749
