Onko kenenkään koira loukannut koirapuistossa? Että kunnossapidossa olisi vikaa? Ja onko joku saanut korvauksia?
Koirapuisto
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikö koirat oo siellä omistajan vastuulla?
Jos juoksee päin seinää, omistajan vakuutus korvaa. Sama kun se tapahtuis muuallakin.
Mitäs tuollaisia kyselet, koiravihaaja!
Älä vie puistoon jos se vaikuttaa vaaralliselta.
Suunnitteletko vakuutuspetosta?
Olisi oikein, että kaupunki korvaisi puistoissa loukkaantuneet koirat. Lisäksi eläinlääkärikulut täytyisi saada Kela-korvauksiin. Sekä työttömille lapsikorotusta koirasta. Asumislisään koiralisä, että voi ottaa isomman asunnon koiria varten. Ja tietysti työssäkäyville koiranomistajille palkalliset vapaapäivät koiran sairastumista varten. Eläkeläisille täysi verovähennys koirasta, eli koiramäärän mukaan vähennys vaikka 1500 e/ vuosi/ koira.
Koirista on niin paljon iloa ja hyötyä yhteiskunnalle että yhteiskunnan täytyy kustantaa minun koiranpitoni. En ole käynyt vuosikymmeniin töissä ja minulla on koko ajan ollut vähintään neljä koiraa. Odottelen mitallia ja kutsua linnanjuhliin. Eikö siellä voitaisi palkita vuosittain ansioituneimmat koiranomistajat, vähän niin kuin äitienpäivänä tai sotasankarit. Olemmehan heihin verrattavissa sankarikoirinemme.
Et kyllä baikuta koiran omistajalta, enemmänkin
huijarilta🧐
Lue koirapuiston säännöt. Koira on siellä omistajansa vastuulla.
Kannattaa ainakin varmistaa että esim ei ole hiekka kuoppia. Voi käydä vahinkoja jos koira juoksee ja kompastuu, varsinkin jos se on vähän kömpelö. Ja tietenkin täyttää kuopat jos oma koira kaivelee.
Varsinkin talven aikana ei kannata antaa koiria kaivella yhtään, kynnet voi mennä rikki ja sitten ei auta muuta kuin reissu eläinlääkärille, nukutus ja pieni leikkaus pahemmassa tilanteessa.