On valitettavaa, että uskonrauhaa lähes rikotaan.

Erilaisten uskonnoista lainattujen, kyseistä uskoa tunnustavien henkilöiden nimien käyttö pilkkaamistarkoituksessa jopa mediassa on valitettava ilmiö, joka vie pohjaa vastuulliselta journalismilta. Pilkkanimitysten käyttö on lisäksi epäsuhtaista: kristinuskosta tai juutalaisuudesta peräisin olevia ilmaisuja viljellään, mutta muista uskonnoista ei lainata (ainakaan asiallisessa mediassa) sanoja haukkumakäyttöön. Tässä esimerkkinä ns. 'jeesustelu', jota ei liene edes tarkasti määritelty. Kirjoitin mainittuun mediaan kommentin, jota ei kuitenkaan julkaistu. Siksi otan asian esille täällä.

https://yle.fi/uutiset/3-11626463

Millä perusteella tämä on hyväksyttävää? Kolumnisti vastatkoon täällä.
5301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Harvemmin tosiaan kuulee puhuttavan esimerkiksi buddhaamisesta ja muhametskaamisesta. Pelottaako näitä ylioppilaita, että daesh leikkaa kielen jos sanoo daesh tai että toiset ylioppilaat tuomitsevat rasistiksi ja epähenkilöksi?

Äänestä

Suomessa saa pilkata kristinuskoa mielin määrin. Maamme media on täysin liberaalien hallitsema temmelleyskenttä .
Tällä hetkellä suomea hallitsee myös koko koko itsenäisen aikamme kristinuskon vastaisin hallitus.
Vihervasemmisto sympateeraa Islamia, koska heillä on yhteinen vihollinen: Kristinusko.

Ylen asiaohjelmat joissa käsitellään kristinukoa, ovat poikkeuksetta sellaisten asiantuntijoiden hallitsemia, joilla ei käytännössä ole oikeaa henkilökohtaista uskoa Jumalaan.
Papit ja piispat joita haastateltaviksi kutsutaan edustavat muutamaa tosi harvaa poikkeusta lukuunottamatta kirkon liberaalisiipeä.

Valtamediaan kuuluvien lehtien kommenttipalstoille ei hyväksytä kristinuskoon myönteisesti suhtautuvien mielipiteitä tai sitten täytyy kirjoittaa hyvin "kieli keskellä suuta".

Tällä tavalla nykysuomi siis "kunnioittaa" sitä perintöä jonka olemme saaneet Jumalan siunauksen ansiosta. Jos kyseistä siunausta ei olisi ollut, esim. sotien aikaan, me olisimme osa Venäjää nyt.

Kouluista on karsittu järjestelmällisesti pois kaikki kristinuskoa kunnioittavat asiat. Nämä hedelmät näkyvät koko ajan yhä voimakkaammin. Mikää ei ole enää pyhää. Mitään ei tarvitse enää kunnioittaa......paitsi tietenkin vieraan kulttuurin uskontoa: Islamia.

Äänestä

Minäkin olen tuota jeesustelu- ilmausta ihmetellyt ja tehnyt siitä avauksenkin tällä foorumilla!

Sillähän viitataan tekopyhyyteen!? Huhhuh! Siis maailman historian PYHIN ihminen olisi muka tekopyhä???

Oikea ilmaus olisi ” farisealaisuus”. Tosin siitä on vaikea luoda verbi- muotoa...

Äänestä
  • Miten niin vaikeaa? Faristaa, farisoida, faristella. Farisealaisethan asuvat tunnetusti Turun Farissuolla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


paperiarkkipiispa kirjoitti:

Erilaisten uskonnoista lainattujen, kyseistä uskoa tunnustavien henkilöiden nimien käyttö pilkkaamistarkoituksessa jopa mediassa on valitettava ilmiö, joka vie pohjaa vastuulliselta journalismilta. Pilkkanimitysten käyttö on lisäksi epäsuhtaista: kristinuskosta tai juutalaisuudesta peräisin olevia ilmaisuja viljellään, mutta muista uskonnoista ei lainata (ainakaan asiallisessa mediassa) sanoja haukkumakäyttöön. Tässä esimerkkinä ns. 'jeesustelu', jota ei liene edes tarkasti määritelty. Kirjoitin mainittuun mediaan kommentin, jota ei kuitenkaan julkaistu. Siksi otan asian esille täällä.

https://yle.fi/uutiset/3-11626463

Millä perusteella tämä on hyväksyttävää? Kolumnisti vastatkoon täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu