Minulla ei ole lehteä mutta nettituttu on lähettänyt siitä maistiaidia. Jo pikaisella tarkastelulla selviää, että keskimääräinen sanan pituus ja piilokirjaimien määrä ei vastaa IS-kovikselle asetettuja odotuksij. Sanasto on huonohkoa keskitasoa. Luules, että täjän ritsikkoon ei lastija ole pameutunut tosissaan.
Vastaukset 35
Tämä on valheellinen ja pilkallinen säi, jossa aloittaja ei ole pyrkinyt muuhun kuin minun pilkkaamiseeni.. Aloitin siksi uuden, asiallisen säikeen. Toivon, että tämä satiiriksi tai ironiaksi tarkoitettu säie unohdetaan.
- Anonyymi
Olisit edes tämän kirjoittanut ilman virheitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit edes tämän kirjoittanut ilman virheitä.
No kun tableddi on - hirveitä tulee helposdi. Nettituttuni lupasi lähettää kirkkaamman kuvan ristikosta, jotta voin arvostella tarkemmin tämän tekeleen. Olen varma, että paremmalla kritiikillä voimme vaikuttaa rintsikoiden tasoon. Sanariksellahsn ei tunnetudti ole lasdun tarkistusta ollenkaan. Olen nyt puoli vuotta tehnyt sitä otona hesarille ja iltikselle. Työni tulokset näkybät jo kikioitus virheiden vähenemisenä ja kuvien parantumisena.
Anonyymi kirjoitti:
Olisit edes tämän kirjoittanut ilman virheitä.
Eihän tuossa ole kuin yksi kirjoitusvirhe. Kirjoitusvirheiden parodisointi on lapsellista.
- Anonyymi
Tapio-Huuhaa kirjoitti:
Eihän tuossa ole kuin yksi kirjoitusvirhe. Kirjoitusvirheiden parodisointi on lapsellista.
Laatijoiden mollaaminen lapsellista.
- Anonyymi
Tapio-Huuhaa kirjoitti:
Eihän tuossa ole kuin yksi kirjoitusvirhe. Kirjoitusvirheiden parodisointi on lapsellista.
Mitä sanoo kuukkeli?
Ei tuloksia hakusanoilla psrodisointi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sanoo kuukkeli?
Ei tuloksia hakusanoilla psrodisointiHeh, ei tuolle todellakaan, mutta parodiointi on ainoa oikea muoto.
Laatiojoiden kritisoiminen syystä ei ole mitenkään lapsellista. Sitä harrastaa mm. Juha N, Jaska, Jiikoo ja monet muut. Mutta jos minä sitä harrastan, se luokitellaan epäasiallisesti lapselliseksi. Kritiikin luokittelu lapselliseksi mollaamiseksi se vasta lapsellista onkin.
Se, että laatijoihin suhtaudutaan ylikunnoittavasti on samaa kuin se, että Trumpin kannattajat sallivat Trumpilta ihan mitä tahansa. Ketään laatijaa ei pidä asettaa Trumpin asemaan!
- Anonyymi
Amerikassa on vain kaksi vaihtoehtoa. Useimmat Trumpia äänestävät eivät ole Trumpin kannattajia, hän on vain vähemmän huono vaihtoehto.
Anonyymi kirjoitti:
Amerikassa on vain kaksi vaihtoehtoa. Useimmat Trumpia äänestävät eivät ole Trumpin kannattajia, hän on vain vähemmän huono vaihtoehto.
Tarkoitin fanaattisia kannattajia. Heille kelpaa mikä tahansa valhe totuutena.
- Anonyymi
Tapio-Huuhaa kirjoitti:
Tarkoitin fanaattisia kannattajia. Heille kelpaa mikä tahansa valhe totuutena.
Trumpin mukaantuonti tähän oli tosi tosi lapsellista!
Tästä säikeestä tuli nyt ihan roskasäie, mutta syy oli tällä kertaa aloittajassa.
- Anonyymi
Syy on aina muissa. Lapdellista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syy on aina muissa. Lapdellista.
Eikö sitten aloittajan parodia/satiiri ole lapsellista?
Voisiko ne asialliset kommentit laittaa siihen toiseen säikeeseen. Ei ole kiva aluksi lukea kaikkea ***, mitä tähän on laitettu.
Olkoon tämä itse kullekin hupisäie. Huvittavahan aloittajan kommentti on.
- Anonyymi
Olen nyt silmäillyt nettituttuni lähettämää kokreatasoista kuvaa ja näyttää sitla, että pelkoni on oikeasn osunut. En voi ymmärtää mitrn kriteerejäni vaastaan eotivs tekrle on päästetty lehteen.

Tein ensin ristiksen ja taviksen. Sen jälkeen piilis osoittautui erittäin vaikeaksi, koska suoran ja piilovihjeen raja hämärtyi moneen otteeseen. Enhän minä voinut tietää mitä niihiin tulee, kun raja hämärtyi.

Olen nyt koviksen loppusuoralla. Lätkäistään mustetahra paperille ja vastaus on taas ihan mitä hyvänsä!

Joku kaivelee menneitä. Aika harvoin menneisyydessä noin kävi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen nyt koviksen loppusuoralla. Lätkäistään mustetahra paperille ja vastaus on taas ihan mitä hyvänsä!
Olihan tässä joo yksi aulismainem vihje. Vähän terävämoi kuva kylläkin.
Anonyymi kirjoitti:
Olihan tässä joo yksi aulismainem vihje. Vähän terävämoi kuva kylläkin.
Robotti poisti tästä mielestäni ihan asiallisen kommentin. Tässä joku huomautti, että olisi useampi kuin yksi aulismainen kuva. Luulen, mitä tarkoitetaan. Se kuva pitää katsoa oikein, että huomaa, mitä esittää. Ihan hyvällä tavalla aulishenkinen kuva. Ei suttu, mutta ei välttämättä aukea ensimmäisellä silmäyksellä.
On tosiaan ikävää, kun ihan asiallinen kommentti häviää. Itseltänikin on paljon mielestäni ihan asiallisia kommentteja hävinnyt vaikka kuinka paljon.
- Anonyymi
Rinnakkaissäikeeseessä ei vastata kysymyksiin, joten pitää kysyä tässä. Keneen tai mihin Victoriaan viitataan. Toivon, että ei kerrot ratkaisusanaa.
- Anonyymi
Sain ristikon ratkottua. Keksin lopulta mistä Victoriasta on kyse. Voin auttaa muita chatissa, en täällä.
- Anonyymi
Tämän säikeen saisi kyllä poistaa. On äärimmäusen vastenmielistä se, että joku aloittaa säikeen ikään kuin toisena henkilönä.
- Anonyymi
Kukahan tämän sitten sanoi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukahan tämän sitten sanoi?
Tapio. Toivon tosiaan poistamista täysin epäasiallisen toiminnan takia.
Tablet-laitteellani ei ole muistissa kirjautumistietoa. Vaikka olisi, ei useinkaan viitsi kirjautua, koska kirjautuminen on voimassa melko lyhyen ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio. Toivon tosiaan poistamista täysin epäasiallisen toiminnan takia.
Tablet-laitteellani ei ole muistissa kirjautumistietoa. Vaikka olisi, ei useinkaan viitsi kirjautua, koska kirjautuminen on voimassa melko lyhyen ajan.Onko sekin muiden vika, ettei viitsi kirjautua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sekin muiden vika, ettei viitsi kirjautua?
Ei. Mutta kun kukaan muu i edes kirjautu tai muuten kerro, kuka on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Mutta kun kukaan muu i edes kirjautu tai muuten kerro, kuka on.
Tämä sivusto antaa mahdollisuuden kirjoittaa anonyyminä. Jos se ei sovi, voi mennä muualle kirjoittelemaan.
Anonyymi kirjoitti:
Tämä sivusto antaa mahdollisuuden kirjoittaa anonyyminä. Jos se ei sovi, voi mennä muualle kirjoittelemaan.
Suosittelen, että kirjaudutaan. Ainakin pysyy kärryillä paremmin, mistä kirjoitetaan. Jos aloittaa säikeen kirjoittautuneena, näkee "tekoälyn" poistamien kommenttien alun.
- Anonyymi
Kun en nyt tiedä kumpaa säiettä pitäisi käyttää, annan tiedoksi tässäkin wäikeessä, että voin antaa vinkkejä tarvittaessa - myös vihjeisiin, joiden logiikka on hakusessa itsellänikin. Parin vihjeen logiikka on hakusessa, mutta en taida niistä kysellä, kun vastaushaukkuus on alhaalla ja vastausten asiallisesta sävystä ei ole takeita. Jospa niitä "pääfoorumissa" jossain välissä käsiteltäisiin.
- Anonyymi
Tapio
Laitoin ongelmakohtani esille chattiini. Jos joku heittäytyy ilkeäksi, kommentit saa poistettua.
- Anonyymi
Täällä nyt ei taida kukaan viitsiä auttaa ketään.
En pysty ymmärtämään sitä, että jotkut ottavat laatijan tai kuvittajan kritiikin joten itseensä. Jos nyt yritetään erottaa toisistaan ratkojat ja laatijat.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052029
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481186Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1741082- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 100772
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.338677- 26661