Kertokaa tänne teidän noloja tilanteita tai jonkun toisen jonka tunnette, mutta älkää kertoko henkilön nimeä.
Mulla on yks nolo juttu ja toivon, että jos joku tunnistaa mut nii älä kerro mun nimee.
Olin voittanut koulun juoksukisan ja kävin
hakemassa pienen suklaan jonka ope oli luvannut motivoidakseen oppilaita. Hain suklaan ja ope pyysi pyyhkimään liitutaulun, kun kerran siinä lähellä olin. Osa teksteistä oli hyvin ylhäällä sillä ope on noin kaksi metrinen. Kun hyppäsin et sain pyyhittyä nii mun farkut tippui. Ei muuten ois ollu ongelma, mut kun en pidä mitään niiden alla. Siinä mä muutaman sekunnin ajan seisoin shokissa luokan edessä sukuelin paljaana ennen kuin tajusin vetää housut ylös. Tilanteesta erityisnolon teki se, että paikalla oli osa naapuriluokkaa ja mun ope asuu samas taloyhtiös ku mä. Tytöt kuitenkin 99% varmuudella piti näkemästään tuijotuksesta päätellen. Eikä oo eka kerta ku mokaan näin. Kerran jäi vetoketju auki ku kävin virtsaamassa koulun nurkan takana ja tuli kiire tunnille. Ai niin ja joskus jääny kalu myös vetoketjun väliin ja matka terkalle oli hyvin nolottava. Tää farkkujen tippuminen tapahtu viime viikolla ja nää muut yli 2vuotta sitten. Oon 9luokalla joten täälä ei olla enää nii lapsellisii et vatvottais samaa asiaa kauan joten tuskin mulle kauaa piruillaan.
JA VIELÄ SANON, ETTÄ ÄLKÄÄ KERTOKO OMAANNE ÄLKÄÄKÄ KENENKÄÄN TOISEN NIMEE SILLÄ SE EI OO OIKEIN JA VARMAAN ON MYÖS RIKOS!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Taas täällä fantasioidaan itsensä paljastamisesta lapsille.
No mun piti kerran pitää puhe koko koululle ja unohdin mitä piti puhua, kun en ollut kirjoittanut valmiiksi miettimääni puhetta ylös.
Mulla on yks erityisnolo juttu! Olin koulussa aulassa ja se oli melkein täynnä. Sitten mulla alkoi puhelin soimaan ja mulla oli todella nolo lapsellinen soittoääni mun iphonessa ja lähes kaikki vaan räjähti nauruun. Lisäksi sen musiikin laulu osuudessa oli lievää rasistista kielenkäyttöä. En kuitenkaan silloin tiennyt sen olevan rasistista, mutta kyllä hävetti, kun tänään kuulin sen soittoäänen pitkästä aikaa, kun palautin tehdasasetukset tähän iphoneen mikä oli ollut kauan lipastossa. En edes muistanut, että tässä soittoäänessä oli näin rumaa kielenkäyttöä.
Mulla oli tilanne, että olin vahingossa lupautunut pitämään puheen meidän taloyhtiön 120v juhlissa viime kesänä ja siinä puheessa olisi pitänyt mainita juttuja sen historiasta esim sen alakerrassa toimineista kaupoista, asukkaista jotka olivat jollain tavoin merkittäviä taloyhtiön kannalta ja puhua omista muistoista kyseistä taloa ja sen nykyisiä asukkaita kohtaan. Muistoja ei kuitenkaan mulla pahemmin ollut ehtinyt kertyä ja olin niin kiireinen opiskelujen takia etten ollut ehtinyt kunnolla etsiä tietoja talon historiasta. Nolotti, kun oma puhe ei kestänyt minuuttia pidempään ja jotkut jotka olivat asuneet jostain 50luvulta kyseisessä talossa pitivät 20minuutin puheita ja jopa niin, että kukaan ei nukahtanut niitä kuunnellessaan.
Tik-tok tik tok