Minäkö vanha

Jokin aika sitten tajusin, että olen jo vanhus tai ainakin vanha.
66-vuotiaana kuulun geriatrian piiriin.
Voi jessus.

Asun vanhustentalon rivarissa ja loppujen lopuksi ihan oikeassa paikassa. Kylppärissä on kahvoja seinissä ja wc-istuimessa on kaiteet.
Jospa liukastun, on tukea lähellä.

Seitsemänvuotta sitten, vuokrasin asunnon edesmennyttä miestäni varten.
Nythän tämä onkin minulle sopiva.

Luiskat pääovella ja terassin ovella helpottavat kulkemistani.
Jalka välillä reistailee.

Jos alan tarvita apua, soitan sossuun ja pyydän kuntokartoituksen.
He tekevät kotikäyntejä.
Jos en pysty enää menemään bussilla keskustaan, pyydän virkystysajoon sitoumuksen.
Kelan taxihan kuljettaa 25€/suuntaan.
Kauppias tuo ruoat.
4€/kuljetus
Ateriapalvelu myös pelaa.
Pyykit pesee kotipalvelu.
Siivooja ja ikkunanpesijä ovat tilattavissa.
Mitä vielä?
Kaikkihan periaatteessa toimii.

Mutta jos saan jonkilaisen halvauksen, enkä pysty toimimaan mitä sitten?
Ei ole lapsia, eikä ukkoa.
Se vähän mietityttää.
Lähiomaisekseni olen merkinnyt kylämme papin.

Vielä ei ole hätää.
Laitan hiukset kuntoon, dödöä kainaloon ja hyppään bussiin.
Menen veljeäni tapaamaan ja vien hänet kaffeelle.
Hän istuu pyörätuolissa, mutta on hyväntuulinen ja munkkikaffeet maistuu.

Päivänjatkoja
78234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Yhytä itsellesi joku kohtalon toverimies.
Olisi siitä leskelle edes jotain rattoa, vaikka ensin koeajalla testiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 10;03
    Älä unta nää.
    Minäkö ottaisin jonkun säälittävän ukonrähjäkkeen vaivoikseni.
    Ei tule kesää.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 10;03
    Älä unta nää.
    Minäkö ottaisin jonkun säälittävän ukonrähjäkkeen vaivoikseni.
    Ei tule kesää.

    vanaha luuskaahan sää ootki, et rähjäkkeit kummosempi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    vanaha luuskaahan sää ootki, et rähjäkkeit kummosempi.

    Ano 9:30
    No mitä luuska tekee rähjäkkeellä?

    Äänestä

joo jesus mäkin oon 66 vee, ja jo puolitoistavuotta eläkkeellä.
vähä jo väsyy, kun appiukon tontilta kaadettiin 30 isoa puuta, osa
oli yli 20 tuumaa tyvestä. risuja niistä tuli hirvittävästi ja neljäntunnin
karsimisen jälkeen alkoi tulla väsy, mistä huomasin että ikää on kertynyt
njj

Äänestä
  • Järeitä puita olleet. Jos näreitä niin oksia havuineen tulee paljon, mutta myös kuutiota, ja se tietää euroja iso tukku voimapaperia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järeitä puita olleet. Jos näreitä niin oksia havuineen tulee paljon, mutta myös kuutiota, ja se tietää euroja iso tukku voimapaperia.

    arviolta 30 kiintokuutiota, yksi tukkirekallinen, polttopuiksi menivät kaikki
    nj

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    arviolta 30 kiintokuutiota, yksi tukkirekallinen, polttopuiksi menivät kaikki
    nj

    viisitoista koivua ja samanverran mäntyjä, viisi tosi isoa petäjää, 20´´ laippa piti olla sahassa
    ja parinmetriä talosta kaatuivat isoimmat, pariin piti käyttää taljaa
    nj

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    arviolta 30 kiintokuutiota, yksi tukkirekallinen, polttopuiksi menivät kaikki
    nj

    Oliko lahoa paljon, muuten sahatukilla on parempi hinta. Paljon on ollut pihapuita, siinä on oltava tarkkana, ettei rysähdä katolle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    njj
    Kun olin metsurikoulussa, siellä sitä puuta kaadettiin 8 tuntia päivässä. 20 asteen pakkasessa.
    Jokaiselle annettiin oma leimikko tehtäväksi.
    Jalat jäässä turvakengissä siellä aherrettiin.
    Oli tosi raskasta duunia.
    Kämpille kun pääsi oli ihan puhki.

    Äänestä

Tyttönenhän sinä olet vielä.
Terveisin 73-vuotias
Kiinnostuin mikä kotipalvelu sinun pyykkisi pesisi ?
Kunnallinen kotihoito omalla paikkakunnallani ei pese pyykkejä
eikä tietenkään myöskään siivoa. Ne on itse hoidettava ja maksettava.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 10:56
    Kotihoito voi aamukierroksella laittaa pyykit koneeseen.
    Päivähoitaja laittaa kuivarumpuun ja iltahoitaja viikkaa ja laittaa kaappiin.

    Siivouksen voi tilata vaikka diagonialaitokselta. Siivoavat ilman alvia.
    Kaikki maksaa mutta mitä väliä.
    Kääriliinassa ei ole edelleenkään taskuja

    Äänestä

Aloittaja, suostuiko se pappi lähiomaiseksi vai tietääkö ollenkaan diiliään?
Tänään 10:56, Kunta maksaa kotipalvelu-yrittäjälle, joka käy pesemässä pyykin ja siivoamassa. Tietenkin vain jos tulot ja varallisuus ovat vähäiset, tämä minun tietämäni tapaus asui kunnan vuokra-asunnossa, eikä ollut säästöjä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 17:27
    Tottalai hän suostui. Pakkohan se on.
    Kuulun kirkkoon ja olen yksinäinen leski.

    Olen samaa kaliberia.
    Asun vuokralla, tulot vähäiset ja tili tyhjä.

    Äänestä

Tuohan on upea tilanne! Kaikki toimii. Onko muulla väliäkään?
Olen täällä nuorten palstalla koska joskus tunnen hengen heimolaisuutta vai olisiko kaipuuta tälle kymmenelle.

Meillä on tilanne paljon pahempi. Hissitön talo, asunto ylimmässä kerroksessa, 46 askelmaa. Yritän säästää vanhoja koipiani nousemalla kaksi askelmaa kerrallaan.
Vaimoni ollessa sairaalassa kysyttiin hänen arviotaan kodinhoidon avun tarpeesta. Päästi kelvoton hörönaurun!

Kaupat ovat lähellä. S- ja K-Supermarkettiin matkaa noin 200m. R.kioskille alle 100m. Salille noin 350m joten kiertomatka asunto > sali > marketti tekee päivän lenkkeilyksi vajaan kilometrin mutta onneksi kahdessa jaksossa.

Tuo kirjoituksesi on lohduttava. Hyvä tietää mitä kaikkia palveluja onkaan saatavilla niitä halutessaan.

Äänestä

Onpas aloittaja huonossa kunnossa ikäisekseen. Yleensä sama tilanne on vasta 10 vuotta vanhemmalla. Tietysti moni on jo kuollut nuorempana.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 22:29
    Miten niin olen huonossa hapessa.
    Minä vain katsoin tulevaisuuteen ja näin yksinäisen sairaan naisparan.
    Jotain marttyyriroolia vetäisin.

    Mutta siihenhän on vielä aikaa.
    Nyt eletåån.
    Lähden stadiin. Viis koronasta.

    Äänestä

En ole eläkepapereita täyttäny, vaikka oon o yli 65, keväällä tulee 66.
otenkin ei huvita saada sellaista paperiria, jossa lukee. teille on myönnetty vanhuuseläke.
Meikäläinen outuu eläkkeensä maksamaan, eihän niitä ikinä saa takaisin, mitä on maksanut, mutta mitäpä siitä.
Ei se ruuti enää niin kuivaa ole, mutta ei tässä kuolemaakaan odoteta.
Käyhän se joskus mielessä, kun kavereita muuttaa rajan taa, useampia vuodessa.
Innostuin, ja lämmitin savusaunan, hyvät oli löylyt, Saatoi olla viimeinen lämmitys tänä vuonna.
Huomenna olis tiedossa remontintekoa. talvirenkaat pitäs vaihtaa, kun uhkaavat sakottaa, tuohon uudempaan autoon on niin erikoiset, ettei niitä on valmiina.
Ylihuomista ei kannata paljon ajatella, sen näkee sitten.

Äänestä
  • Aloittaja

    k-k
    Mitä sitä eläkkeelle, jos jaksaa olla työssä.
    Eräs mieshenkilö taannoin lämmitti savusaunan ja kutsui karkeloihin.
    Menin ja kaduin heti kun istuin siellä hapettomassa tilassa.
    Sain melkein paniikkikohtauksen.
    Piti vielä peseytyä siinä kuumuudessa.
    Huh huh mitä kidutusta.
    Otin jalat alleni ja juoksin laiturille ja jokeen.
    En ole hetkiin uinut joessa mutta nyt tuntui mukavalta.
    Ei enää ikinä savusaunaan.

    Talonomistajat joutuvat jatkuvasti jotain remppaamaan, itsellä ei vuokralaisena ole sitä huolta.
    Tekstaan huoltomiehen paikalle, jos tarvitsen jotain korjausta.
    Viimeksi hm imuroi ilmanvaihtokanavat ja sääti huippuimurin toimimaan järkevään kellonaikaan.

    Autoa ei ole riesana.
    Porukat hikoilevat kaksikertaa vuodessa niiden hemmetin renkaiden kanssa.
    Taxi tulisi monelle halvemmaksi vuositasolla.

    Äänestä

Kävin lekurissa, kun dösä paniikkijarrutti ja lensin pyrstölleni. Lekuri sanoi, että olen vasta keski-ikäinen, kun kolhujani valittelin.

Vastahan sain ensiasuntolainanikin maksettua. Putki- ja julkisivuremontteineen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 06.10
    Miksi ihmeessä tähän ketjuun kirjoitat.
    Täällä ollaan jo kuudenkymmenen ja kuoleman välillä.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 06.10
    Miksi ihmeessä tähän ketjuun kirjoitat.
    Täällä ollaan jo kuudenkymmenen ja kuoleman välillä.

    Täh! Siksi ihmeessä, kun olen kohta 66vuotta vanha keski-ikäinen👵🏻

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh! Siksi ihmeessä, kun olen kohta 66vuotta vanha keski-ikäinen👵🏻

    Siis syvässä keski-iässä....
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis syvässä keski-iässä....
    Beng

    Keski kun keski😂 Lekurin sanoin😂

    Äänestä

Enpä ole kuullut minkään kunnan maksavan vähavaraisenkaan pyykinpesua tai siivousta.
Palvelusetelin voi saada, jolla voi ostaa palveluja,
mutta palveluseteli on vain v i t s i köyhälle.
Sen arvo on yleensä niin pieni, ettei sillä saa tunninkaan palvelua.

Omista pitää laittaa loput, mutta jos ei ole niin saat asua sikolätissä,
jos et enää itse kykene siivoamaan.

Monet monisairaat vanhukset ovat kotona suunnilleen vuoteenomana.
Eivät pysty edes lakanoita vaihtamaan saatikka pesemään niitä.
Kotihoitaja käy heittämässä napit naamaan ja syöttämässä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 7:48
    Sosiaalista tulee henkilö/henkilöitä, jotka kartoittavat asukkaan tilanteen.
    Kun vain soitetaan ja pyydetään.

    Vuoteenomana oleva sairas vanhus kuulostaa äkkiseltään oudolta.
    Etteikö kotihoitaja laittaisi viestiä eteenpäin, että apua tarvitaan.

    Jokainen vanhus saa vähintäin takuueläkkeen ja asumistukea.
    Niillä pystyy jotain maksamaan.

    Lisäksi sossu voi myöntää harkinnanvaraista rahaa lääkkeisiin ja hoitoon.

    Todella huonokuntoinen vanhus toimitetaan sairaalaan ja hänelle haetaan paikkaa palvelukotiin.

    Omaisethan on/ olisi suuri voimavara.
    Kaikilla niitä ei kuitenkaan ole, tai he eivät välitä vanhuksistaan.

    Sitten on vielä erittäin itsepäisiä vanhuksia, jotka eivät suostu lähtemään kotoaan mihinkään.
    He haluavat kuolla kotiinsa.
    Heillä on itsemäärämisoikeus.

    Äänestä

Siivous maksaa alkaen noin 40 euroa eikä siivousfirmoista edes tulla tunniksi
vaan kaksi tuntia on minimi, eli 80 euroa maksaisi kertasiivous.

Diakoni ei ole ilmainen siivooja eikä pyykkäri.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 7:51
    Eihän tunnissa ehdi kuin raahata matot ja petivaatteet ulos.

    Mitä tekemistä diakonilla on siivouksen kanssa?

    Diakonialaitokselta kunnassamme voi tilata siivoojan.
    Alvia ei tarvitse maksaa.

    Äänestä

muistakaa+kotitalousvähennys+se+on+esim+500+työstä+40%++100+omavastuumaksettavaa+jää+itselle+340€nj

Äänestä
  • täyden+vähennyksen+saa+5875€+työstä,+joka+on+2250+5000+..++40%++100€+omavstuunj

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    täyden+vähennyksen+saa+5875€+työstä,+joka+on+2250+5000+..++40%++100€+omavstuunj

    Kotitalousvähennys pitäisi säilyttää kodissaan vuokralla tai omistamassaan asuville, ei sijoittajille tuplana. Sijoittajien kotitalousvähennys tulee poistaa.
    Kulut vähennyksinä tuloksesta vähentää jo verotusta sijoittajalla.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotitalousvähennys pitäisi säilyttää kodissaan vuokralla tai omistamassaan asuville, ei sijoittajille tuplana. Sijoittajien kotitalousvähennys tulee poistaa.
    Kulut vähennyksinä tuloksesta vähentää jo verotusta sijoittajalla.
    Beng

    joo ja yksinäinen pienellä eläkkeellä oleva ei maksa tuota 2250 veroa
    vuodessa
    njj

    Äänestä

Olen vuoden aloittajaa nuorempi, enkä tiedä vanhuudesta mitään. Paitsi, että taidan tänä vuonna vanheta enemmän kuin aikaisemmin kymmenessä vuodessa. - Nm. Iätön

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 13:01
    Ehkä en minäkään tietäisi, jos en olisi vuosikausia hoitanut edemenneiden, äitini ja mieheni asioita.
    Sekä veljeni kotoaan sairaalaan ja palvelukotiin.
    Kun tässä putkessa on ollut 9 vuotta, alkaa tuntemaan itsensäkin vanhaksi ja raihnaiseksi.
    Puhelinpäivystys 24/7 on joskus painostavaa.
    Joskus on pakko laittaa luuri kiinni ja lähteä pariksi päiväksi johonkin pois.

    Se on myös luvallista. Omaishoitajille kuuluu vapaa- / lomapäivät sääntöjenkin mukaan. - Nm. Valevapaa vain

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Se on myös luvallista. Omaishoitajille kuuluu vapaa- / lomapäivät sääntöjenkin mukaan. - Nm. Valevapaa vain

    Ano 18:42
    En ole koskaan hakenut omaishoidon tukea.
    Naurettavaa pelleilyä, kun kunta maksaa jonkin euron hoitamisesta.
    Siitä pitäisi saada kunnon palkka.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 18:42
    En ole koskaan hakenut omaishoidon tukea.
    Naurettavaa pelleilyä, kun kunta maksaa jonkin euron hoitamisesta.
    Siitä pitäisi saada kunnon palkka.

    Juuu, pelleilyä se todella on; pienestä summasta menee kolmasosa veroa. Mutta on kai se paree kuin ei mitään. Tai riippuu tietysti siitä, miten varakas on, pari satkua ei kiinnosta eikä innosta, jos massia löytyy ilmanniii. - Nm. Ei muuta tuloa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Juuu, pelleilyä se todella on; pienestä summasta menee kolmasosa veroa. Mutta on kai se paree kuin ei mitään. Tai riippuu tietysti siitä, miten varakas on, pari satkua ei kiinnosta eikä innosta, jos massia löytyy ilmanniii. - Nm. Ei muuta tuloa

    Ano 20:09
    Sanot eläväsi omaishoidontuella.
    Asut ilmeisesti hoidettavan kanssa.
    Hän saa Kelan hoitotuen, eläkkeen tai eläkkeitä, asumistuen.
    Maksaa vuokran/yhtiövastikkeen.
    Maksaa kaikki muut menot.

    Sinun osuutesi on kieltämättä raskas.
    Hoitaminen.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 20:09
    Sanot eläväsi omaishoidontuella.
    Asut ilmeisesti hoidettavan kanssa.
    Hän saa Kelan hoitotuen, eläkkeen tai eläkkeitä, asumistuen.
    Maksaa vuokran/yhtiövastikkeen.
    Maksaa kaikki muut menot.

    Sinun osuutesi on kieltämättä raskas.
    Hoitaminen.

    Mitä merkitystä on Kelan hoitotuella, jos omaishoidon tukikin on vain "naurettavaa pelleilyä" ? Konkreettinen hoitaminen ei ole raskasta. Tietoisuus asioiden lopullisuudesta on. - Nm. Sisikunta mykkyrässä

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Mitä merkitystä on Kelan hoitotuella, jos omaishoidon tukikin on vain "naurettavaa pelleilyä" ? Konkreettinen hoitaminen ei ole raskasta. Tietoisuus asioiden lopullisuudesta on. - Nm. Sisikunta mykkyrässä

    Ano 22:00
    Mielestäni hoitaminem 24/7 on äärettömän raskasta, psyykkisesti.
    Olet kokoajan läsnä.
    Eikä ole mitään tietoa , kauanko tälläinen kestää.
    Raha on sivuseikka.
    Kuitenkin sitäkin on oltava että saa homman pyörimään.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 22:00
    Mielestäni hoitaminem 24/7 on äärettömän raskasta, psyykkisesti.
    Olet kokoajan läsnä.
    Eikä ole mitään tietoa , kauanko tälläinen kestää.
    Raha on sivuseikka.
    Kuitenkin sitäkin on oltava että saa homman pyörimään.

    Omaishoitoa tehdäänkin rakkaudesta läheiseen ja suurella sydämellä. Ei siinä rahalla tai vapailla ole niin suurta merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omaishoitoa tehdäänkin rakkaudesta läheiseen ja suurella sydämellä. Ei siinä rahalla tai vapailla ole niin suurta merkitystä.

    Rakkaus ja suuri sydän eivät tuo pöytääsi ruokaa yms. tarvikkeita, joita hoitaessa tarvitaan. Uhrautujia, jotka sairastuvat lopuksi itse, kun eivät ymmärrä vapaapäivistä mitään, on liikaa. - Nm. Realismia kehiin pyydän

    Äänestä

Tuo lienee tavallinen tilanne itsensä vanhaksi tuntevalla leskellä.
52v / 48v vaiheessa aloitimme jo hyvin varhain suunnittelemamme elämän joutilaina.
Palkkatöistä pois ilman tukiaisia ja odottelemaan aikanaan saatavia, pieniä eläkkeitä.
Olimme realisteja koska emme olleet luottaneet lottovoittoihin emmekä perintöihin.
Elämä on sujunut toiveidemme ja hahmottamiemme suunnitelmien mukaan viime syksyyn saakka. Nyt 77v / 72v vaiheessa alkoi heikomman astian terveys pettämään. Jos tilanteessa haluaa nähdä jotain myönteistä niin se on tämän muutoksen osuminen koronavuodelle.
Tilanne on niin vakava, ettei entiseen ole paluuta mutta onneksemme aloitimme "oman elämämme" edes tuossa vaiheessa kuin teimme!
Tämä sopi meille.
Lapsemme ja lastenlapset edustavat elämän jatkuvuutta ja meidän on hyväksyttävä, että jossakin vaiheessa tulee muutos.
Olen itse terve ja hyväkuntoinen.

Äänestä
  • Hyvä et koronarokotteen sais yli 65v jo ja otan sen kyllä, sillä ikä on riski. Olen itse hoivannut 10 vuotta jo omaista ja nyt aika hoivata itseä, ei vaan jaksa enää. Kyllä autettavia olis, mutta en voi auttaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä et koronarokotteen sais yli 65v jo ja otan sen kyllä, sillä ikä on riski. Olen itse hoivannut 10 vuotta jo omaista ja nyt aika hoivata itseä, ei vaan jaksa enää. Kyllä autettavia olis, mutta en voi auttaa.

    Ano 8:45
    En ole ottanut influenssa rokotusta.
    En käy rintasyöpäkuvauksissa.
    Enkä irtosolunäytettä antamassa. Onko se joku mammografia.
    Enkä ota koronarokotusta.
    Pidän niitä turhina.
    Jos sairastun se on luonnon laki.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 8:45
    En ole ottanut influenssa rokotusta.
    En käy rintasyöpäkuvauksissa.
    Enkä irtosolunäytettä antamassa. Onko se joku mammografia.
    Enkä ota koronarokotusta.
    Pidän niitä turhina.
    Jos sairastun se on luonnon laki.

    jouvut elää ilman miestä, se on luonnon laki, et kelepaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    jouvut elää ilman miestä, se on luonnon laki, et kelepaa.

    Ano 09:33
    No on se hemmetin hyvä, että ruma ulkonäkö suojelee.
    En tarvitse edes maskia naamalle, kun kukaan ei tule lähellekään.

    Vedän koirarääsyt niskaani ja haen superkoiran ulos.
    Koiralle kelpaan ulkoiluttajana näin luojan luomana.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 8:45
    En ole ottanut influenssa rokotusta.
    En käy rintasyöpäkuvauksissa.
    Enkä irtosolunäytettä antamassa. Onko se joku mammografia.
    Enkä ota koronarokotusta.
    Pidän niitä turhina.
    Jos sairastun se on luonnon laki.

    Se, ettet ole sairastunut tartuntatauteihin on niiden kanssaihmisten ansiota jotka ovat ottaneet ko. rokotukset ja heitä on valtaosa kansastamme.
    Olet siis toisten perseellä mäen laskija!

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Se, ettet ole sairastunut tartuntatauteihin on niiden kanssaihmisten ansiota jotka ovat ottaneet ko. rokotukset ja heitä on valtaosa kansastamme.
    Olet siis toisten perseellä mäen laskija!

    Ano 12:56
    Mistä sinä niin päättelet, että en ole sairastunut tai atistunut tartuntauteihin.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 12:56
    Mistä sinä niin päättelet, että en ole sairastunut tai atistunut tartuntauteihin.

    Sukupuolitaudit, juu sopii kyllä että olet sairastanut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sukupuolitaudit, juu sopii kyllä että olet sairastanut.

    Ano 18:51
    Edesmennyt mieheni sai sairaalabakteerin.
    Tartunnan voi saada hoitajalta, lääkäriltä tai vaikkapa pesutiloista.
    Avonainen haava mahdollistaa bakteerin pääsyn verenkiertoon.

    Hänen omaishoitajanaan altistuin samaan bakteeriin.
    Siihen ei ole rokotetta ollut koskaan.

    Ajattelen näin että kun bakteeri on virusta isompi, se tuhoaa ne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sukupuolitaudit, juu sopii kyllä että olet sairastanut.

    Ano 18:51
    Tuntuuko hyvältä olla mauton ja pahansuopa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ano 18:51
    Tuntuuko hyvältä olla mauton ja pahansuopa ?

    Tunthuu hy hy hyvältä kuih orkun saisi.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 12:56
    Mistä sinä niin päättelet, että en ole sairastunut tai atistunut tartuntauteihin.

    Jos olet sairastunut niin se on erittäin moraalitonta muita rokottamattomia kohtaan. Olet toiminut viruslinkona muita rokottamattomia kohtaan. Onhan se oikeastaan oikeudenmukaistakin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jos olet sairastunut niin se on erittäin moraalitonta muita rokottamattomia kohtaan. Olet toiminut viruslinkona muita rokottamattomia kohtaan. Onhan se oikeastaan oikeudenmukaistakin.

    Ano 13:03
    En ymmärrä kirjoituksestasi mitään.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 13:03
    En ymmärrä kirjoituksestasi mitään.

    Eipä ole yllätys!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole yllätys!

    " Ano 12:56
    Jos olet sairastunut niin se on erittäin moraalitonta muita rokottamattomia kohtaan. Olet toiminut viruslinkona muita rokottamattomia kohtaan. Onhan se oikeastaan oikeudenmukaistakin"

    Mistä rokotuksesta tässä käsittämättömässä tekstissäsi puhut.
    Koronastako?
    Eihän siihen edes ole rokotetta.
    Vai mikä on moraalitonta?
    Menee yli hilseen tämä kummallinen syytös
    Voitko suomentaa että voin puolustautua.

    Äänestä

Vanhuus ei tule kello ranteessa. Se tulee joka tapauksessa.

Äänestä
  • vähän nolottaa nyt, kun aikoinaan 50v isälle lahjaksi ostettu keinutuoli ja hartiafiltti...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vähän nolottaa nyt, kun aikoinaan 50v isälle lahjaksi ostettu keinutuoli ja hartiafiltti...

    Mitä noloa? Aikoinaan appiukon 50juhlille ostettiin keinutuoli ja filtti. Se oli sitä aikaa tapana, 80 luvullakin.

    Äänestä

Ajellaanko kelataxilla virkistys-tai kauppa-ajoja,ei kai.

Äänestä
  • eikös kela taksilla saa käydä kulttuuria harrastamassa, sehän on terveyden ylläpitoa ja sukuloimassa

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Siili
    Kelataxihan on normaali taxi.
    Sillä ajetaan mitätahansa ajoja.

    Kun olet oikeutettu Kelan korvaavaan taxiin, 25€/suuntaan, siihen ei kuulu kauppareissut.

    Jos taxi kuitenkin poikkeaa viinakauppaan asiakkaan pyynnöstä, se on kuskin päätös.
    Sana kulkee, että kuski tekee ylimääräisiä kierroksia asiakkaan kanssa,
    Kela heittää taxarin pois ringistään.

    Kela hyväksyy vain luotettavat taxit ajoihinsa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    eikös kela taksilla saa käydä kulttuuria harrastamassa, sehän on terveyden ylläpitoa ja sukuloimassa

    Ano 12:01
    Kuntaamme tuli tänävuonna uusi käytäntö taxin virkistysajoihin.
    Niitä käytetään melkoisesti väärin.

    Nyt jokaiselle myönnetylle virkistysajohenkilölle annetaan oma kortti.
    Kun mennään taxiin, kortin haltijan on oltava taxissa mukana.
    Muuten maksat täyden hinnan matkasta.
    Eikä jälkikäteen korvata.

    Kelataxari voi viedä vaikka Utsjoelle revontulia katselemaan ja sukuloimaan pohjoiseen.
    Mutta vain kerran Kelan piiriin kuuluvana.

    mää oon luullut että 2,50 on omavastuu
    njj

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    mää oon luullut että 2,50 on omavastuu
    njj

    Ano/njj
    Kelataxeissa hinta on 25€/suuntaansa.
    Matkan pituudella ei ole väliä.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano/njj
    Kelataxeissa hinta on 25€/suuntaansa.
    Matkan pituudella ei ole väliä.

    jaa olen muistavani että jollain oli taksikortti millä sai matkustaa 18 kertaa
    kuukaudessa, ja yhdestä reissusta piti maksaa vain jotai 2,50
    njj

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jaa olen muistavani että jollain oli taksikortti millä sai matkustaa 18 kertaa
    kuukaudessa, ja yhdestä reissusta piti maksaa vain jotai 2,50
    njj

    Ano/njj
    Kirjoitat nyt kunnan virkistysajoista.
    Siellä on omavastuu senverran kun on paikallisbussimaksu.
    Matkoja voi saada 18 6.

    Minä kirjoitin Kelataxista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eikös kela taksilla saa käydä kulttuuria harrastamassa, sehän on terveyden ylläpitoa ja sukuloimassa

    No ei käydä. Kela korvaa vain terveydenhuoltoon ja kodin ja terevydenhuollon välisiä matkoja.

    https://elamassa.fi/terveys/milloin-ja-miten-kela-korvaa-taksimatkoja/

    Virkistysmatkoihin voit hakea erikseen kuljetuspalveluja mutta ne eivät ole kelakseja.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Siili
    Kelataxihan on normaali taxi.
    Sillä ajetaan mitätahansa ajoja.

    Kun olet oikeutettu Kelan korvaavaan taxiin, 25€/suuntaan, siihen ei kuulu kauppareissut.

    Jos taxi kuitenkin poikkeaa viinakauppaan asiakkaan pyynnöstä, se on kuskin päätös.
    Sana kulkee, että kuski tekee ylimääräisiä kierroksia asiakkaan kanssa,
    Kela heittää taxarin pois ringistään.

    Kela hyväksyy vain luotettavat taxit ajoihinsa.

    Missä ajellaan kela-taksilla mitä tahansa ajoja? Ei meillä ainakaan. Vaihdoin äitinin tehostetun palveluasumisen palveluntuottajaa ja sirsin äitini paaritaksilla paiasta a paikkaan b ja se ei todellakaan ollut kelataksi vaan ihan piti itse kustantaa koko siirto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eikös kela taksilla saa käydä kulttuuria harrastamassa, sehän on terveyden ylläpitoa ja sukuloimassa

    Eipä kyllä saa.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 12:01
    Kuntaamme tuli tänävuonna uusi käytäntö taxin virkistysajoihin.
    Niitä käytetään melkoisesti väärin.

    Nyt jokaiselle myönnetylle virkistysajohenkilölle annetaan oma kortti.
    Kun mennään taxiin, kortin haltijan on oltava taxissa mukana.
    Muuten maksat täyden hinnan matkasta.
    Eikä jälkikäteen korvata.

    Kelataxari voi viedä vaikka Utsjoelle revontulia katselemaan ja sukuloimaan pohjoiseen.
    Mutta vain kerran Kelan piiriin kuuluvana.

    "Kelataxari voi viedä vaikka Utsjoelle revontulia katselemaan ja sukuloimaan pohjoiseen."

    No huhhuh. Milläs paikkakunnalla asut jos noin eroavaisuudet kelataksien kuljetuksista. Tai sitten olet ymmärtänyt jotain totaalisen väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eikös kela taksilla saa käydä kulttuuria harrastamassa, sehän on terveyden ylläpitoa ja sukuloimassa

    Kela korvaa terveydenhuoltoon tehtyjä matkoja, jos ne on tehty sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi. Yleensä matka korvataan edullisimman matkustustavan mukaan. Voit saada korvauksen taksimatkasta, jos et voi terveydentilasi vuoksi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai jos julkisia kulkuneuvoja ei ole käytettävissä.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano/njj
    Kelataxeissa hinta on 25€/suuntaansa.
    Matkan pituudella ei ole väliä.

    Miten Kelassa voi hanat olla noin auki?
    Kävin kuntoutuksessa ja fysiatri puolsi sinne menon ja paluun taksilla ./. omavastuu.
    Kela ei korvannut tätä, koska en soittanut tiettyyn Kelan tilausnumeroon. Pääsin puoliväliin kuntokamun kyydissä.
    Ajattelin, että on tämä maa!! Kerran kun olisin jalan takia tarvinnut. Ja miten olen veroja maksanut. Shit.
    Beng
    Tiedän, että Pohjois-Karjalasta e r ä s t ä porukkaa voidaan kyytiä lentokentälle.
    Tämä tieto on viidakkoradiosta, mistä taksinkuljettajat eivät hiisku. Moneymoney.
    P.S. Mitä kaikkea saisimme kuulla, jos tuo ammattiryhmä puhkeaisi puhumaan.
    Jep. Okei. Heillä ollee salassapitovelvollisuus tietyin osin.

    Äänestä

Vanha ?? 66 vuotta minäkin . Ajattelin lopettaa tympivän eläkelojumisen ja pistää pystyyn uuden oman yrityksen , suunnittelen tekeväni 9 - 10 tuntisia työpäiviä osa-aikaisten ajankulutöitten sijaan . Vai olisiko kumminkin parempi valmistautua hiljalleen haudan lepoon ? Olenko liian vanha nuoreksi ?

Äänestä

66 minäkin enkä todellakaan vanha!
Syöpääkin potkaisin persuuksiin ja jatkan elämää piruuttanikin.
Kunto on hyvä tämän ikäiseksi naiseksi eikä ihme sillä olen ollut kova urheilemaan ihan tuonne kuudenkympin korville, silloin jalka vahingoittui niin että kivulta ei enää juosta mutta patikointia ja muuta liikuntaa se ei estä. Otan kipulääkkeen ja lähden, en anna pienten estää.
Olen aina ollut sisukas ja yritteliäs, periksi en anna. Yksin elelen viimeisen parisuhteen jälkeen enkä jaksaisikaan mitään ukonrähjää. Jos reipas liikunnallinen ja mukava kaveri löyttyisi niin ihan lenkkikaveriksi voisin ehkä ottaa, asumaan en. Minulla on oma asunto omilla rahoilla ostettu ja yksin haluan asua, se on tärkeää. Mutta yksinkin on hyvä elää, saa itse määrätä kaikesta ja tehdä mitä lystää. Näin eläkkeellä on aikaa ja taivas rajana. Rahankaan takia en ketään tarvitse enkä sitäpaitsi kenenkään toisen rahoilla suostuisi elämäänkään. Aina itse toimeentuloni tienannut ja siinäkin suhteessa tottunut itsellisyyteen.
Sanotaan että ikä on vain numero ja täyttä totta se on. Suhtautuminen elämään ja positiivinen elämänasenne vie pitkälle. Kai sitä särkyä ja kolotusta saa voivotella jos siihen alkaa, minulla ei ole aikaa eikä halua siihen.

Äänestä

Hyvä asenne.
Kaikki lutviutuu, jos on aivan pakko.
Aloituksen luettuani tuntui, että jes noin se menee.
Sinulla on hommat hanskassa. Ja jonkinasteinen humoristisuus pilkistää, tuoden henkilön suhtautumisen. Siitä pidän.
Minä en ole vielä hoitanut asioita noin hyvään malliin.
Pitäis alkaa ehkä jossain välis.

Heikunkeikku

Äänestä
  • Ukonrähjäkettä en ottas enää minäkään, harmia vaan olis, ei muuta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

2lesken kirjoitti:

Jokin aika sitten tajusin, että olen jo vanhus tai ainakin vanha.
66-vuotiaana kuulun geriatrian piiriin.
Voi jessus.

Asun vanhustentalon rivarissa ja loppujen lopuksi ihan oikeassa paikassa. Kylppärissä on kahvoja seinissä ja wc-istuimessa on kaiteet.
Jospa liukastun, on tukea lähellä.

Seitsemänvuotta sitten, vuokrasin asunnon edesmennyttä miestäni varten.
Nythän tämä onkin minulle sopiva.

Luiskat pääovella ja terassin ovella helpottavat kulkemistani.
Jalka välillä reistailee.

Jos alan tarvita apua, soitan sossuun ja pyydän kuntokartoituksen.
He tekevät kotikäyntejä.
Jos en pysty enää menemään bussilla keskustaan, pyydän virkystysajoon sitoumuksen.
Kelan taxihan kuljettaa 25€/suuntaan.
Kauppias tuo ruoat.
4€/kuljetus
Ateriapalvelu myös pelaa.
Pyykit pesee kotipalvelu.
Siivooja ja ikkunanpesijä ovat tilattavissa.
Mitä vielä?
Kaikkihan periaatteessa toimii.

Mutta jos saan jonkilaisen halvauksen, enkä pysty toimimaan mitä sitten?
Ei ole lapsia, eikä ukkoa.
Se vähän mietityttää.
Lähiomaisekseni olen merkinnyt kylämme papin.

Vielä ei ole hätää.
Laitan hiukset kuntoon, dödöä kainaloon ja hyppään bussiin.
Menen veljeäni tapaamaan ja vien hänet kaffeelle.
Hän istuu pyörätuolissa, mutta on hyväntuulinen ja munkkikaffeet maistuu.

Päivänjatkoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu