Rikollisjengi

Ihan supisuomalaisia, kai oikein Pohjanmaalta, syyllistynyt rikoksista hirveimpiin. Äitinä ja isoäitinä tuomitsisin heidät kaikkein raskaimman asteikon mukaan. Saa nähdä, mitä saavat.

Onneksi vankiloissa pedofiilit ovat sitä kaikkein alinta kastia. Toivottavasti saavat siellä ansionsa mukaan. Hyi helvata!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Syyttäjä vaatii päätekijälle 10 vuotta. Taitaa olla lain sallima maksimi. Ensikertalaisena istuu viisi vuotta, muuttaa paikkakuntaa ja nimeään ja sama ralli jatkuu.
Kemiallinen kastraatio olisi oikea keino pitkän linnareissun lisäksi.

Äänestä

En tiedä, mikä tässä ajassa on vikana, kun hyvin nuoret joutuvat rikoksenkohteiksi, tai ajautuvat hyvin nuorina rikollisille teille.
Tässkin jutussa päätekijä on liki kuuskymppinen, ja toiminut luottamustehtävissä ainakin kirkollisissa piireissä.
Se on vaaranmerkki, jos keski-ikäisillä miehillä on ylisuuri into olla lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, minä ainakin olen kavahtanut niitä.
Nyky-ilmapiirissä ne ovat moderneja miehiä.
Voi kai joku nainenkin syyllistyä samoihin asioihin, mutta ne kai ei niin pahaa jälkeä saa aikaiseksi.
En tiedä, mikä olisi oikea tuomio tällaisille. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, jos ne vuoden, pari ovat linnassa, onko rikos silloin sovitettu.
Yhteiskunta joutuu uhreista huolehtimaan vuosia tai kymmeniä vuosia.

Äänestä

Ihan karseaa sakkia, mikään rangaistus ei ole tarpeeksi kun lapsien elämän ovat pilanneet. Tuollaista tekoa ei voi millään tavalla sovittaa, edes kuoilemanrangaistus ei ole tarpeeksi. Heille pitäisi lyödä leima otsaan jota saisivat loppuelämän kantaa, jotta ihmiset tietäisivät mitä ovat tehneet, eivätkä itsekään pääsisi asiaa unohtamaan.

Äänestä

Olivatko taas Isotalo ja Rannanjärvi asialla, muuttaneet vain toimintatapojaan ajanmukaisemmiksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihan supisuomalaisia, kai oikein Pohjanmaalta, syyllistynyt rikoksista hirveimpiin. Äitinä ja isoäitinä tuomitsisin heidät kaikkein raskaimman asteikon mukaan. Saa nähdä, mitä saavat.

Onneksi vankiloissa pedofiilit ovat sitä kaikkein alinta kastia. Toivottavasti saavat siellä ansionsa mukaan. Hyi helvata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu