Ihana Tervalampemme

Anonyymi

Vihdoin yksi kymmenistä ideoistani on toteutunut. Saostusallas, Tervalampi...
Olen tätä suunnitelmaa "ajanut" yli 30 vuotta. Nyt se on totta, mutta, se tärkein odottaa vielä toteutumistaan: "Isoveli", tekojärvi, eli Kokkojärvi Kaustarin rämeikköön. Paikkaan, jossa on valtavat maanalaiset vesimassat, pohjaton järvi, ja jonka "rantoja" ei ole olemassa. Kokkojärven valmistuttua voimme alkaa puhua ihanasta Kokkojoesta - kaupungin helmestä, Kivelän Reijon aikaansaannoksesta...

115

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äläs viitti vouhottaa. Kokkola lehdessä oli uutisartikkeli Kirkkolehdon kosteikosta, eikä sanallakaan mainittu Reijon nimeä.
      Varmasti olisi mainittu, jos Reijo olisi ollut vaikuttava henkilö kosteikkoasiassa.
      Kyselin jopa kaupungintalolta, että onko tämä Reijo, jonka mainitsit, tehnyt esitystä Kirkkolehdon kosteikosta, Tervalammesta, Suntin pohjapadosta, niin minulle sanottiin, ettei ole, eikä siellä olla edes tietoisia kyseisestä miehestä.
      Totesin, että kovasti se kehuu tehneenä kaikista näistä esitykset kaupungin virkamiehille ja kehuu suomi24 kokkola palstalla tehneensä kaikki esitykset.
      Siihen asiaa selvittäneet virkamiehet hörähtivät nauruun ja totesivat, ettei kaikkea pidä uskoa, se ukkohan on ihan pimahtanut, kun tuollaisia kehuu.

      • Anonyymi

        Kyllähän se on niin, niin kauan kun muistan niin REIJO KINELÄ on tuosta asiasta maininnu, minusta nuot varasti Kivelän idean!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole mikään esitys, jos siitä joka aamu 30 vuoden ajan itsekseen aamiaispöydän takana jauhaa.

    • Anonyymi

      30 vuotta sitten olit aivan muualla kuin kokkolassa

      • Anonyymi

        Hetkinen, katson muistiinpanoista (kalenterista). Muutimme Kokkolaan 1.6.1987 ja nykyiseen kotiimme lähes tarkalleen 32 vuotta sitten 1988. Missäkö olin 30 vuotta sitten, 1990.
        Olin lentopallotreeneissä Asekoulun ruokalan yläkerran liikuntasalissa. Nyt siihen kohtaan valmistuu Kokkolan ensimmäinen tornitalo, Kokkolan komeimmalle paikalle, hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Asevarikko myytiin se oli suuri munaus kokkolan päättäjiltä, hinta oli alle toripöydän.
      Nykyään hinta on jo monikymmenkertainen.
      Olisko ollut kivelän vara-vara- valtuutetun esitys?

      • Anonyymi

        Väärin. Asevarikkoa ei ole koskaan myyty, se on edelleen Haapajärven kaupungin toiseksi suurin työnantaja (?). Haapajärven Varikko...
        Aikanaan Kokkolassa sijainnut Asevarikko 8 oli Kokkolan suurin työllistäjä, parhaimmillaan 1800 henkilötyövuotta. Valtio- ja puolustuspoliittisista, sekä turvalisuussyistä varikolle etsittiin uutta kohdetta. Esillä oli todennäköisenä ja varmimpana ehdokkaana Kaustinen (Perhonjoen itäpuolella sijaitseva kaliiomaasto. Kaustisen kunnanjohto kieltäytyi "tarjouksesta", mutta Haapajärven kunnanjohtaja otti varikon vastaan "avosylin".Ja tässä tulos - kaukaa viisas mies, hänkin...

    • Anonyymi

      Realisti on kopioinut kaikki isoisoisoisäni aloitteet ja kehuskelee palstalla tehneensä kaikki aloitteen, vaikka realisit on vaan kopioinut esityksiäni, jotka ovat nähtävillä Kaarlelan perustus alueen pöytäkirjoissa jo vuonna 1801.

    • Anonyymi

      Ressulla = Halkokarin ääliöllä järjen valo on sammunut jo aikaa sitten, hourulaan tuo ukko joutais.

      • Anonyymi

        Kyllä Reijo osaa ja tietää kaikesta kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Reijo osaa ja tietää kaikesta kaiken.

        Kiitos, mutta mitä mieltä olette Tervalammesta, onko nimi osuva ja mitä muuta haluaisitte kommentoida. Annan mielelläni vastauksia, sillä olenhan suunnitellut näitä Sunttiin - tulevaan Kokkojokeen liittyviä kysymyksiä yli 30:n vuoden ajan, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Reijo osaa ja tietää kaikesta kaiken.

        Kiitos börje! Rakas rakas rakas! Hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos börje! Rakas rakas rakas! Hah hah haaa!!!...

        Ole hyvä, tyhjän nauraja; valerealisti. Nyt on eräs vaihe lukuisista suunnitelmistani toteutunut - Tervalampi. Siihen nousevat kalat (taimen, ankerias, nahkiainen, hauki, ahven, made, siika ja harjus, särkikaloista ja jokiravusta puhumattakaan...
        Ihana uimapaikka, luontokohde, onki- ja uistelulampi; etenkin nuorison suosikki, lintujen pesimislampi (2 saarta), grillipaikka (iso saari), oleskelu- ja seurustelusaari, rauhallinen, ei pelkoa merimyrskyistä ja tyrskyistä, sopivan sivussa kaupungin melskeestä jne...
        Mutta. Sanokaa minun sanoneen. Kaiken tämän ihanuuden täydentää suunnittelemani tekojärvi - Kokkojärvi Kaustarin rämeikköön, hah hah haaa!!!...

        Kyseessä on Kirkkolehdon kosteikko ja suunnittelijoiden nimet on myös julkaistu. Usko jo ääliö!

        Ei ole, usko jo. Kukaan ei ole päätöstä tehnyt mistään. On vain tehty päätös ja se on nyt toteutettu, eli MINUN keksimä ja esittämä saostusallas. Kansa valitsee mm nimen. Itse olen esittänyt Tervalampea. Ja voisihan se olla Haaralampi, Näsilampi ja Koppislampi(kin)...
        Ei työpäällikkö Takkula ole mikään ideanikkari ja suunnittelija; ei radio- ja lehtitoimittaja, saati ne kauhakuormureitten ja sorarekkojen kuljettajat, hah hah haaa!!!...

        Ressu on nero, eikä sille pidä vittuilla.

        Noo, saahan sitä vittuilla, mutta sen jälkeen tulkoon käsieni iloksi ja hanskojeni rasvaksi, hah hah haaa!!!...

        Kirkkolehdon kosteikoksi nimetyn kosteikon sunnitelijoissa ei vaan mainita tätä sairasta väkivallalla uhkailijaa eikä ole missään haastateltukaan.

        Esitin Kokkojärvi- keskustelussa jo vuosia sitten, että järveen voidaan jättää 3-5 saarta, joista yhteen (tai samaan) grillipaikka ja lintujen tarkkailutorni. Muut saaret toimisivat lintujen pesimispaikkoina. Huom, toki saaria mahtuisi vaikka 10...
        Esitin myös kahta uimarantaa. Toinen Latotien leikkipuiston kohdalle, ja toinen vastarannalle, Karsobacka- tien puolelle. Tekojärveä kiertäisi (ruoppausmassoista tampattu) ulkoilu- luontopolku, pyörätie, joka yhtyisi nykyiseen luontopolkuun Köykärin tekorinteen alla...
        Nämä(kin) ideat ovat osin toteutuneet ja loput toteutuvat saostus-kosteikko -altaan Tervalammen osalta. Olen varma, että isoin kolmesta saaresta saa suuren suosion. Nyt siinä näkyy olevan jo yksi penkki. Siihen grillikatos ym kivaa, mm hiekkapäällyste, kukka(perenna)istutuksia, vesikasveja, "auringonpalvontaa (laverit varjot kesäisin)", uimaranta, laituri/onkipaikka penkkeineen, niin voiko parempaa enää toivoa.
        Toivottavasti ei jouduta rajaamaan ihmismäärää saaressa epidemian takia. Tosin, mahtuuhan lammen rannoille satoja henkilöitä turvaetäisyyksin. Mikä ihana ulkoalue mm yleisötapahtumille, konserteille, kesäteatterille, juhannuskokolle; ja parkkitilaa on (ABC- huoltamon piha). Ja näille toteamuksilleni ei ole mitään syytä nauraa!!!...

        Ei tuosta mitään yleisörysää tule ja varsinainen tapahtumapuisto on valmisteilla.

        Aha, en ala kinastella, sillä aika näyttää veliseni ja sisareni, aika näyttää, sanokaa minun sanoneen, enkä peru puheitani, ennustuksiani, aika näyttää, hah hah haaa!!!...
        JK Pankaa tämä tarkkaan muistiin, ottakaa tuloste, merkitkää muistiinpanoihinne, kalenteriin yms, jottei tarvitse sitten myöhemmin alkaa selitellä ja inttää vastaan. Onko nyt asia ymmärretty, kiitos...

        Jaa, että kaupunki alkaisi käyttää ABC:n parkkipaikkaa kuin omanaan?

        Ei maksa vaivaa lajitella muistiin, koska asia on ihan lähtökohtaisesti potaskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, että kaupunki alkaisi käyttää ABC:n parkkipaikkaa kuin omanaan?

        Älä naurata. Ei kaiken takana ole kaupunki. Tapahtuman järjestäjä maksakoon vuokran parkkialueen käytöstä. Valtaosa ABC:n parkkialueesta on aina tyhjänä, etenkin kesällä...
        Jos käyt Tervalammen länsipuolella, Tervaholmantiellä, ja siitä pätkä (90 asteen mutkasta) kohti ABC- huoltamoa 100 m, niin kohtaat suuren laanin (aukean), jossa oli kaupungin "multakasoja"... Alueen kautta tapahtui liikenne Tervalammen kaivauksen aikana...
        Nyt se on tasoitettu ja esitän, että se hiekoitetaan ja jyrätään parkkipaikaksi, ainakin osa siitä. Pitääkö taas vääntää rautalangasta malli, tosin teen sen tarvittaessa mielelläni, hah hah haaa!!!...
        JK Miksi hiekoitus, miksei asfaltti. Ajattelen, että siinä olisi rakennustilaa kymmenille omakotitaloille, tai 4-5:lle kerrostalolle. Muuten, yleisölle olisi erinomainen "katsomo" Tervalammen etelä-puolella olevalla kesantopellolla ja pyörätiellä. Jopa Suntin soutu voitaisiin järjestää Tervalammessa, reitti saaret kiertäen. Ei ainakaan vesi loppuisi...

        Kaupunki on väärällään retkeily ja nuotiopaikkoja. Nyt saamme kylkiäisenä yhden lisää. Ei sinne (Pasko)lammelle tulla mitään tapahtumia järjestämään. On tulossa tapahtumapuisto erikseen, joka vetää tapahtumien myötä matkaajia muualtakin. Tämä malli on havaittu toimivaksi muuallakin.

        Tiedetään, mutta nykyiset retkeily- nuotiopaikat ovat pahimmillaan kymmenien kilometrien päässä asutuskeskuksista, vaikeasti tavoitettavia etenkin pienten lasten kanssa, ilman mitään konkreettista kiinnostavaa, kuin vain pelkkää makkaranpaistoa. Sinänsä ihan kivaa hommaa - joskus. Mutta. Niihin on aina lähdettävä autolla...
        On lapsellista puhua jostain paskolammesta. Jos se sinua inhottaa, niin pysy poissa täältä ja sieltä, onko selvä, ennen kuin suutun, saa..nan kakara... Tapahtumapuisto on toki hyvä juttu, mutta ei se palvele kaikkia. Ennen menen veden ääreen nauttimaan, kuin istua kuivalla hiekkakentällä keskellä ei mitään, hah hah haaa!!!...

        Suntin puistot ja maisemat ovat varsin viihtyisiä ja lähellä keskustaa sekä tulevan tapahtumapuiston yhteydessä suorastaan. Lähialueen ulkoilijat korkeintaan tulevat ulkoillessaan piipahtamaan Paskolammella, jonka päätarkoitus on puhdistaa Suntissa virtaavaa vettä.

    • Anonyymi

      Aivan selvää on että se nimetään Paskolammeksi. Sopii kuin nenä päähään, eikä ole mitään imelää mielikuvien unelmahöttöä.

      • Anonyymi

        Tuleva Kokkojärvi on Kokkojoen aivot, Kanava on nielu, Tervalampi on sykkivä sydän ja puhdistavat keuhkot, pohjapato on munuaiset, Kokkojoki on päävaltimo - aortta, purot ovat valtimot, ja Tervalahti on laskeutusallas, jota koristaa Kahakkasilta. Hah hah haaa!!!...

        Keksi jo jotain muuta pakkomielteistä ennemmin vaikka siellä omalla pihalla tai jossain luonnossa. Keksi ite.

        Tervaholman Tervalammen lähellä olevat talot tulevat olemaan suosittuja ostokohteita, ja onhan siinä vielä vapaita tontteja rakentaa uutta. Olen ihmetellyt jo vuosia, että miksei alue ole rakennettu "täyteen". Paras sijainti Halkokarin jälkeen. Rauhallinen, ei läpiajoa, luonto ja palvelut lähellä jne, ja nyt ei naurata!!!...

        Rakennetaanhan ne pellot täyteen kunhan omistaja myy. Tietysti tullaan rakentamaan ja se on varma.

        Paskolammen läheisyydessä on todellakin reilusti peltoalueita yksityisomistuksessa.

        Aha, kuka tai ketkä ne omistaa. Ovatko joitain "Rahkoloita", kaupungin kehityksen jarruja. Eikö rahalla saa ja junalla pääse. Pellothan ovat olleet "tyhjäkäynnillä" niin kauan kuin muistan. On olemassa myös mahdollisuus pakkolunastukseen yhteisen edun nimissä...
        Toinen peltoalue on tietääkseni vihdoin saatu (ostettu ?) kaupungille, eli Janssonin pellot. On siihen ainakin kaavoitus olemassa, josta on ollut lehtijuttujakin, hah hah haaa!!!...

        Ressulta hyviä kommentteja.

        Ei kaikkea tarvitse rakentaa täyteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikkea tarvitse rakentaa täyteen.

        Ei tietenkään rakenneta. Mutta potentiaalisille alueille pitää rakentaa yhteiskunnan edun vuoksi. Aina jää ja jätetään puistoja, puistikoita, tervettä metsikköä, reheviä lehtoja, luonnon biotyyppejä, rauhoitettuja palstoja (mm Tryggare- järven kuusikko ja Kirkkolehto), harvinaisten kasvien ja eläinten kasvu- ja elinalueet. Ja näille ajatuksilleni ei ole mitään syytä nauraa, eihän!!!...

        Vihdoin ollaan oikealla tiellä. Enää ei kehuta tuota kamalan synkkää rapakkoa - kuolemanloukkoa, Itämeren saastunutta lahtea, sen pohjoishaaraa...
        Nyt keskitytään sisämaahan, kaupungin ydinalueeseen ja sen kehittämiseen.
        Oiva esimerkki on aikanaan esittämäni ja vihdoin valmistunut Tervalampi ja tuleva Kokkojärvi tulee olemaan kaiken huippu. Noo, toinen huippu on Kokkolan Kukkula, jonka jatkokehittämiselle annoin sysäyksen viime vuonna 20.2. 2019 lehtikirjoituksellani: "Ruoppausjätteet hyötykäyttöön.", hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Järvistä saa syyhyä ym. loisia. Hyttyset myös munivat mieluiten kosteikko alueilla.

      • Anonyymi

        Lapset ui mielellään meressä, mikä on hieno ja hyvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset ui mielellään meressä, mikä on hieno ja hyvä asia.

        Merkillistä valehtelua. En ole nähnyt yhdenkään lapsen uivan Meripuistossa, meressä. Vain lasten uimarannassa joskus vuosia sitten, joka paikka on kaukana merestä...
        Mutta, kun hanhet valtasivat Meripuiston, niin eivät edes aikuiset ui siellä salmonella-vaaran pelossa. Esitin jo vuosia sitten, eli heti, kun hanhet ilmestyivät, että ne pitää karkottaa koirien ja paukkeen avulla. Mutta ei. Sama ohje löytyi pari vuotta sitten muka Helsingistä...
        On tämä ihme kaupunki. Kun minä jotain esitän, niin se ei kelpaa ennen kuin olen vääntänyt rautalangasta mallin, jos silloinkaan. Saatanan kateus, hah hah haaa!!!...

        Ressu on oikeassa. Muistan miehen puheet VesiVeijarissa ja varmana kymmenet muut kaverit.

        Nöyrä kiitos. Sanokaa Kokkolan Kingsin sanoneen, että Tervalampi (lampeni) on jo ensi kesänä Kokkolan suosituin luonto-, kuntoilu-, ulkoilu- ja vapaa-ajan kohde...
        Ja mitä saakaan aikaan suunnittelemani Kokkojärvi aikanaan. Todellinen Kokkolan helmi, kaupunkipuiston kultainen helmi - "latvapallo" - Kokkolan kruunu, hah hah haaa!!!...

        Lapset ui myös meressä, mikä on hieno asia.

        Meri ei sovellu vauvauintiin, eikä vähän vanhemmallekaan (alle 10 v), mutta esittämäni, ja vihdoin valmistunut ihana Tervalampi sopii vallan hyvin. Katsotaan ensi kesänä...
        Noin kuukauden kuluttua lammen ovat vallanneet luistelijat (nuoriso mailoineen). Mutta pitää muistaa, että alueelle kaupunki ei järjestäne valvontaa, aurauksia yms, joten jokainen luistelija (isä, äiti, isoveli, -sisar, isovanhempi jne valvoessa) vastaa itse turvallisuudestaan. Ketään ei saa mennä jäälle yksin, ja "pääuomaa" pitää varoa virtauksen takia, ja tälle ei naureta!!!...

        Korjaus ...ketään ei saa päästää; kukaan ei saa mennä jäälle yksin,...

        Ressulta taas asiallinen ja opettava kommentti. Huomaa heti kuka on saostusaltaan keksijä. Loppuun saakka ajateltu juttu.

        Monet lapset ui meressä, mikä on hyvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meri ei sovellu vauvauintiin, eikä vähän vanhemmallekaan (alle 10 v), mutta esittämäni, ja vihdoin valmistunut ihana Tervalampi sopii vallan hyvin. Katsotaan ensi kesänä...
        Noin kuukauden kuluttua lammen ovat vallanneet luistelijat (nuoriso mailoineen). Mutta pitää muistaa, että alueelle kaupunki ei järjestäne valvontaa, aurauksia yms, joten jokainen luistelija (isä, äiti, isoveli, -sisar, isovanhempi jne valvoessa) vastaa itse turvallisuudestaan. Ketään ei saa mennä jäälle yksin, ja "pääuomaa" pitää varoa virtauksen takia, ja tälle ei naureta!!!...

        Paskolammesta ei saa kuin ihottumaa ym. tauteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskolammesta ei saa kuin ihottumaa ym. tauteja.

        Aivan, se on saostusallas eikä mikään ihmisten uimapaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskolammesta ei saa kuin ihottumaa ym. tauteja.

        Paskolampi on Perhossa ja taitaa olla myös Lestijärvellä. En ole siinä uinut, mutta en ole kuullut, että sieltä olisi "ihottumat ym taudit" levinneet...
        Toista on puhdas ja kirkas Tervaholman Tervalampi jo ensi kesänä. Tosin veden laatu paranee entisestään, kun suunnittelemani Kokkojärvi, sekä sen yhteydessä Linnusperän viemäröinti valmistuu...
        Ja mikä parasta, näin "yleisjantuna", myös kalastusta ikäni harrastaneena tiedän, että jo ensi kesänä meritaimen kutee Tervalammen ja Kokkojoen sorakoissa. Siksi ne emokalat ovat pitkin syksyä nousseet kohti ikivanhoja kutualueitaan, Perhonjoen sivuhaaraan Kokkojokeen, entiseen Sunttiin, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskolammesta ei saa kuin ihottumaa ym. tauteja.

        Ei se Paskolampi todellakaan ole ihmisten uimapaikaksi tarkoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se Paskolampi todellakaan ole ihmisten uimapaikaksi tarkoitettu.

        Tervalampi tulee olemaan Kokkolan suosituin ulkoilukohde uimarantoineen, grillipaikkoineen, onkipaikkoineen, luisteluratoineen, pelikenttineen, ja Juhannuskokkoineen , jonka paikka on kuin tilattu, ABC- huoltamon kohdalla olevan vastarannan niemekkään kärki. Aivan erinomainen paikka. Mutta. Alue pitää suojata pyöreällä "suojamuurilla", jottei polttojäte pääse Kokkojokeen. Kokossa saa polttaa vain puuta, ei kartonkia, muovia yms myrkkyjä, kuten on tapana polttaa Halkokarin pääsiäiskokossa. Muutenkin on tyhmää poltella kokkoa keskellä pahinta rospuuttoaikaa, kun normaalisti Suomessa kokko poltetaan Juhannusaattona, ja sitä ennen ja sen jälkeen käydään saunassa vastomassa, ja tehdään uusia kansalaisia, sanoi rakas äitinikin, hah hah haaa!!!...

        Taas tuli ressulta täyttä asiaa. Ihana juhannuskokko ihanan Tervalammen rannalla pelkissä uikkareissa ja välillä voisi pulahtaa lammessa. Sen jälkeen se grillimakkarakin maistuisi paljon paremmalta limpparin ryydittämänä. Voiko enää muuta toivoa.

        Kiitos, toivotaan toivotaan. Kaksi pientä saarta pitää maastouttaa - siirtomättäitä, vesikasveja yms, jotta vesilunnuille muodostuisi hyvät pesimis- ja suojaolosuhteet. Olen nimennyt saaret Kuikka ja Kaakkuri -saariksi (saaret pitää rauhoittaa totaalisesti).
        Lintutorni Isosaaren pohjoiskulmaan, uimarantaan hietapinta Isosaaren ja vastarannan puolelle. Isosaareen (Storö) mahtuisi jopa lentopallokenttä ja onkilaituri. No grillipaikkahan (katettu) on itsestään selvyys. Toinen grillikatos voisi sijaita Tervaholman omakotialueen puolella.
        On merkittävää, että myös lammen ulkorannat hyodynnetään, etenkin ABC- huoltamon ja Kodin Terran puolella, mm "konttivessa", pukeutumiskopit, pelastusrenkaat molemmin puolin (esim 2 x 2 kpl) ym, hah hah haaa!!!...

        Loistavia esityksiä, ei tuohon ressun listaan ole mitään lisättävää.

        Kiitos. Jää nähtäväksi mitkä esityksistäni toteutuvat. Toivottavasti kaikki ja vähän ylikin, eli sellaisia juttuja, joita ei nyt yhtäkkiä tule mieleen. Ehkä palaan näihin myöhemmin, kun "tilanne kehittyy", ja nyt ei naureta!!!...

        Ei siitä saostusaltaasta uimapaikkaa olla tekemässä.

    • Anonyymi

      Hakala on idean isä .Myös myös Makkonen oli asiassa mukana

      • Anonyymi

        Kas kun ei kohta ole keksijänä ollut Kekkonen, Kinnunen tai Ylitalon Alpo, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kun ei kohta ole keksijänä ollut Kekkonen, Kinnunen tai Ylitalon Alpo, hah hah haaa!!!...

        Papereista löytyy myös Nyberg ja Eskelin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Papereista löytyy myös Nyberg ja Eskelin .

        He eivät olekaan mitään huomionhakuisia, vaan ainoastaan hoitaneet työtään.

      • Anonyymi

        Kyllä siellä ovat olleet ihan ammattisuunnitelijat asialla joilta löytyy sitä oikeaa osaamista sekä asiantuntemusta. Tämän tosiasian toteaminen ei ole mitään vittuilua.

        Tosirealisti, Kokkolan Kingsi on Suntin, tulevan Kokkojoen puhdistaja, hah hah haaa!!!...

        Pitää muuten paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He eivät olekaan mitään huomionhakuisia, vaan ainoastaan hoitaneet työtään.

        Kyllä ja myös Matomaa oli suunnittelija sekä Kärkkäinen .

      • Anonyymi

        Mitä sinä saa..nan kade kitiset - yötä päivää samaa paskaa, "vuorenvarmoja näkyjä"...
        Kuka on vaatinut haastattelua yms, sillä näytöt on annettu jo 30:n vuoden kuluessa. Mm satoja lehtikirjoituksia, esityksiä, ideoita, suunnitelmia, kuntalaisaloitteita, keskusteluja, yms.
        Kokkojoen puhdistaja on allekirjoittanut TOSIrealisti, Kokkolan Kingsi, Eläinystävä ja kaikkien kaveri, sekä nuorison idoli... Ja sitä totuutta ei voi muuksi muuttaa, vaikka "voissa paistaisi", hah hah haaa!!!...

        Ei tule haastattelupyyntöjä, koska asia on niin päivänselvää ettei ressu ole minkään asian suunnittelija Kokkolassa.

        Saostusallas Tervalampi on TOSIrealistin aikaansaama Kokkolan keidas, ja Kokkojärvi tulee sen idean, ihanuuden täydentämään, hah hah haaa!!!...

        Hakala ja Lågland sekä G .Nynäs olivat aloitteen tekijät .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saostusallas Tervalampi on TOSIrealistin aikaansaama Kokkolan keidas, ja Kokkojärvi tulee sen idean, ihanuuden täydentämään, hah hah haaa!!!...

        Et ole joutoeläkepäivilläsi saanut mitään aikaan, paitsi myötähäpeää sekä paheksuntaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole joutoeläkepäivilläsi saanut mitään aikaan, paitsi myötähäpeää sekä paheksuntaa.

        Kokkola on TOSIrealistin aloitteista pessyt "silmänsä" moneen kertaan yli 30:n vuoden aikana, ja vielä pestään "korvantauksetkin" Kokkojärvessä, ja lumella takamuksetkin Kukkulalla lasketeltaessa, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkola on TOSIrealistin aloitteista pessyt "silmänsä" moneen kertaan yli 30:n vuoden aikana, ja vielä pestään "korvantauksetkin" Kokkojärvessä, ja lumella takamuksetkin Kukkulalla lasketeltaessa, hah hah haaa!!!...

        Eipä vaan ole tähän on päivään mennessä mainittu kääkkkää missään aloitteen tekijäksi saatikka suunnittelijaksi. Yhtäkään haastattelua emme tule näkemään, koska kyse on pelkästä hourailusta.

      • Anonyymi

        Eipä ole tähän päivään mennessä nähty yhtäkään haastattelua. Miksiköhän toimittajia ei kiinnosta? Ymmärrätkö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole tähän päivään mennessä nähty yhtäkään haastattelua. Miksiköhän toimittajia ei kiinnosta? Ymmärrätkö!

        Eihän tuosta "suunnittelijasta" tule kuin pelkkää höpöä, siksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuosta "suunnittelijasta" tule kuin pelkkää höpöä, siksi.

        Ihmiset ovat aivan oikeassa ettei se mikään suunnittelija ole. Ei ole koulutusta eikä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset ovat aivan oikeassa ettei se mikään suunnittelija ole. Ei ole koulutusta eikä mitään.

        Hän on Suntin, tulevan Kokkojoen puhdistaja ja piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on Suntin, tulevan Kokkojoen puhdistaja ja piste.

        Miksi missään ei niin mainita? Eipä ole käppänästä yhtäkään haastattelua julkaistu, eikä nimeä missään.

    • Anonyymi

      Onnittelut idean isälle,loistavaa työtä.tv.Kari kaupungintalolta .

      • Anonyymi

        Nöyrä kiitos, Kari. Tartu hihasta, jos (kun) tapaamme. Tunnet minut, ja minä sinut, mikäli sanot sukunimesi. Tuntemiani Kari- nimisiä on Kokkolassa kymmeniä. Olinhan kutsuntoja johtamassa noin yli 10 vuotta (1988-2002), ja entä ne vanhemmat ja nuorimmat ikäluokat, joita en ole "käsitellyt". Ja nyt ei naureta!!!...

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2783
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2140
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1924
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1776
    6. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    7. 132
      1744
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe