Näen minua nuorempia ihmisiä ja tunnen lämpöä heitä kohtaan, sillä heissä on valoa enemmän kuin minussa.
He ovat mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa on kivaa olla, varsinkin jos on kivoja ihmisiä henkilökohtaisesti.
Miksi vihata nuoria?
Ohitin puberteetin, en ole nuori, katson nuoria ja tunnen lämpöä heitä kohtaan
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hmm.. Kuulostat hieman trollilta, koska heität löylyä tuohon lämpöön ja valoon pikkaisen liikaa. Vastaan silti, joka kerta tästä kumminkin joku kitisee, ettei ole totta niin oli trolli tai ei niin sama lopputulos.
Koska nuoret on jopa aikuisille helppo kiusaamisen kohde, kon on jotain mitä syyttää ja voi unohtaa, että ne on vielä lapsia, vaikka samaan aikaan haukkuu nuorien tyhmyyttä.
Sillä saa myös lööpit hyvin myyntiin. Lööppi lehdet omistaa se kansa/sukupolvi joka nauttii siitä kun nuoria pahoinpidellään ja viedään kaikki tulevaisuus. He suorastaan ottavat välillä missiokseen laittaa kapuloita rattaisiin, jotka auttaisi etenkin nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia tai terveyttä.
Nuoria on kiva pahoinpidellä ja se on normalisoitu mediassa ja kaikkialla niin hyvin, ettei aikuiset sitä huomaa ja lähtee valitukseen vain mukaan kun on tavallista puhua todella törkeään ja negatiiviseen sävyyn nuorista.
Nuoret on aika pitkään ollut Suomessa meidän versio tummaihoisista, tietenkin ulkomaalaistaustaisia kiusataan yhtälailla, mutta siihen on pystytty edes hieman puuttumaan ja lööpienkin täytynyt siivota kieltään. Nuoret on vain vapaata riistaa ja niitä voi syyttää jopa itse aiheutetuista ongelmistaan, tai nuorien vanhempia, vaikka miten opetetaan nuorille yhteisö/yjhteiskunta vastuuta, jos ei itse sellaista esimerkkiä heille siitä näytä?
Lastenkotilapsetkin pistetään vain piiloon ihmisiltä yksityisiin laitoksiin, joissa kukaan ei käy katsomassa yhtään kuinka heitä pahoinpidellään. Ollaan vain tyytyväisiä, että nämä roskat (lapset) saa pois näkyvistä niin ei tarvitse ottaa vastuuta mistään. Sitä vain, että ne lapset ja nuoret ketkä selviytyy lastenkodeista, poliisiväkivallasta ja muista nuorten pahoinpitely systeemeistä hengissä niin tulee olemaan niitä narkkeja, hulluja ja muita rikollisia sinun sekä perheesi nurkilla aikuisena. Siinä vaiheessa he ovat kasvaneet jo sen vaiheen ylitse, että ei niin välitä jos satuttaa muita.
Enkä sano, että kaikki lapset/nuoret edes päätyy lastenkoteihin tällä vain tuo on selkeä esimerkki kuinka lapsien ongelmilla tehdään vain rahaa ja siirretään näitä lapsia paikasta toiseen, ettei ole minun ongelma tai ei meillä ole resursseja. Mitä vain kunhan ei nämä lapset/nuoret ole näkyvillä tai ainakaan meidän leikkikentällä ole juttelemassa tai keinumassa. Kun silloinkin poliisit kutsutaan paikalle häätämään heidät pois, vaikka ei edes olisi siellä ryyppäämässä ja vetämässä huumeita ym. niin sitten siitä lopulta tulee ihan sama mitä tekee ulkona, oli laitonta tai laillista, kun ei missään nuoret saa olla.
Samaan aikaan lietsotaan mediassa vain kuinka pahoja vieraita olentoja kaikki nuoret ovat ja yhä vähemmän heidät otetaan mukaan muun yhteisön juttuihin. Kun pitää kaikki saada pelkäämään näitä nuoria, ettei vain niiden kanssa voi mennä normaalisti keskustelemaan niin kuin muillekin ihmisille. Jos puhuminen pelottaa niin tervehtikää ja hymyilkää edes, silloinkin kun nuorella on huono päivä eikä osaa sitä aina kohteliaasti vastaanottaa. Kaikilla ihmisllä on huonoja päiviä, mutta nuorilla niitä ei saisi olla ollenkaan, vaikka heillä niitä on luonnostaan eniten.
Ja se suhteilla helposti työpaikan saanut sukulais-nuori ei ole esimerkki siitä kuinka kaikki nuoret toimii töissä. Se kanssa jos suvussa tai perheessä on nuoria ei meinaa sitä, että tiedät paljon nuorista. Silloin tuntee/tietää vain oman perheensä, eikä voi yleistää sitä tietoa kaikkiin nuoriin. Tällainen kapeamielinen käytös on vain laskuutta ja tyhmyyttä sekä suoraan sanottuna ra.si.smia, mutta Suomessa se on ainoaa laillista ra.sis.mia.
Lyhyesti:
Miksi vihata nuoria? Siksi koska vuosien ajan siitä on rakennettu normaalisoitu osuus meidän yhteiskuntaan, jota ei osata edes kyseenalaistaa. Me ollaan kauan sitten menty yli sen "Nykyajan nuoret" -rajan ja ollaan lähempänä sitä hetkeä kun nuoret laitetaan poliisin toimesta kadulla riviin "tähtäysharjoitukseksi" ja kansa hurraa kun vihdoin nuoria rangaistaan tarpeeksi. Eikä lapsilla/nuorilla ole jätetty mitään voimia tai mahdollisuuksia muuttaa junan suuntaa, kun osa näistä junaraiteista oli ladottu jo kauan ennen kuin moni heistä oli syntynytkään.
Anteeksi kirjoitusvirheet, koska en jaksa niitä korjata. En viitsi vaivautua kun ei tätä kukaan tosissaan ota kumminkaan. Nuorten pitää pysyä vain hiljaa keskitysleirissään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881