Polttareiden kustannuksista

Häävieras

Tuolla aiemmassa keskustelussa olikin jo tästä juttua, mutta koska meno meni aikalailla asiattomaksi, koitan aloittaa alusta.

Nykyisinhän on siis trendinä viettää paitsi häät, myös polttarit isosti ja ennen kaikkea mahdollisimman kalliisti. Yhden illan polttarit alkavat olla poikkeus, yleensä vähintään kahden päivän tai koko viikonlopun tapahtuma vähintään. Tämä tietysti tarkoittaa joka päivälle jotain "mieleenpainuvaa" (lue: kallista) tekemistä, kuten karting, benji, vesihiihto, purjehdus, kuula- tai lasersota, strippari, kauneushoitoja, ja mitä kaikkea vielä muuta. Lisäksi tietysti koko viikonlopun syömiset ja juomiset (omat ja osaltaan juhlakalun), matkakustannukset, ravintolat... Sata euroa per polttarit ei tunnu vielä missään!

Edellisessä keskustelussa joku (ilmeisesti omien polttareidensa kannalta ajatteleva) totesi, että polttarit ovat ainutlaatuinen tapahtuma ja hinnan tulee olla sen mukainen! Kaksi vastalausetta: ensinnäkin, rahako niistä ainutlaatuisen tekee? Toisekseen, polttareissa ei ole mitään ainutlaatuista edes useimmille polttarisankareille, jotka ovat useissa kavereidensa polttareissa jo olleet. Vielä vähemmän ainutlaatuisuutta on kisaväsyneelle polttarivieraalle. Toki omat juhlat on ne mieliinpainuvimmat, mutta eikö se mitenkään ole mahdollista ilman useiden tonnien rahanmenoa?

Minut ja puolisoni on tänä kesänä kutsuttu jo kolmiin häihin, en tiedä onko lisää kutsuja tulossa. Viime kesän saldo oli viidet! Kaikissa tapauksissa kuuluimme myös polttariporukkaan, paitsi puolisoni ei ollut viime kesänä osallisena kuin neljissä. Kulut polttareita kohti olivat meillä 50-150 euroa per henkilö, perhettä kohden siis 100-300 euroa. Polttareissa oli keskimäärin 15 osallistujaa, josta voitte kertoa kokonaiskustannukset.

Polttareiden lisäksi pitää tietysti vielä ostaa häälahja, yöpyminen hääpaikalla, kulkeminen yms. Tässä vinkki myös häälahjapuolella kitsaitten vieraidensa kanssa tuskaileville: meidän perhe ostaa mielellään satasen kalliimman lahjan, jos vihjaatte kaasoillenne ja bestmäneillenne että polttareidenne kulujen olisi mukava pysyä alle kahden tonnin. Ettekö itsekin mielellänne ottaisi vaikka suoraan rahana?

No, viime kesänä viisi viikonloppua polttareihin, toiset viisi häihin, rahaa meni käsittämättömät määrät... Juu onhan se tosi kivaa juhlia kavereiden onnea, mutta siinä meni kyllä kesän aika ja ansiot...

21

8428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niisku*

      Itse olen ollut neljissä polttareissa, mutta aina olen selvinnyt n. 30E jossa jo mukana "omiakin" kuluja. Esim. yhdessä tehtyjä ruokailuja jne. Mitään laskuvarjohyppyjä tms. ei ole harrastettu, mutta kivaa on aina kaikilla ollut eikä kukaan ole valitellut tylsistä polttareista. No jokainenhan sitten loppupeleissä päättää meneekö polttareihin mukaan, tosin onhan se hieman noloa olla osallistumatta. Itse kuitenkin pidän n. 40E ehdottomana takarajana ja voi jo suunnitteluvaiheessa kertoa oman budjettinsa rajat, meillä ainakin aina päästy yhteisymmärrykseen.

    • mukana ollut

      Olen ollut kolmissa polttareissa, ja hinta per lärvi on ollut siinä 10-20 euroa. Kaikkien näiden polttareiden sankarit ovat olleet super tyytyväisiä juhliinsa. En todellakaan ymmärrä yli 20 euron per lärvi osallistumiskuluja..

    • Polttarivieras

      Elänköhän minä jotenkin eri planeetalla, kun en ole moisiin kustannuksiin törmännyt.

      Toki matkustaminen maksaa tässä Suomen maassa sen verran, että hintaa alkaa helposti kertymään.

      Toivottavasti vältyn moiselta rumbalta.

      Viime kesänä suunniteltiin ystävällemme polttarit sen mukaan miten itsekunkin aikataulu ja rahatilanne antoi myöten. Toiset varmaan pisti hieman enemmän omasta pussista kuluihin kuin toiset, mutta hauskaa oli silti. Jos matkoja ei lasketa niin nuppia kohti tuli kustannuksia ehkä se 20-30 euroa. Matkoihin menikin sitten huomattavasti enemmän rahaa, kun piti mennä toiseenpäähän Suomea.

      Huh. Optimaalinen olisi, että kesän aikana olisi 1-3 häät :) Itse en ainakaan koe ehdottomana pakkona osallistua polttareihin.

      • Kaaso

        Kertoisitko millaista ohjelmaa polttaripäivään sisällytitte.


      • Polttarivieras
        Kaaso kirjoitti:

        Kertoisitko millaista ohjelmaa polttaripäivään sisällytitte.

        Kirpparilta morsmaikku sai valita itse vaatteet muutaman euron budjetilla ja teemalla. Sitten oli pienimuotoista piknikkiä puistossa, onneksi paistoi aurinko.

        Tässä välissä oli kaikenlaista askartelua ja näpertelyä yhden meistä kotona ja samalla vähän vahvempaa mahan täytettä eli kotiruokaa=halpaa. Ehkä hieman tavallista ja ei mitenkään ikimuistoista, mutta kuitenkin. Sitten kaupattiin noita näperreltyjä juttuja kaupungilla, mikä ei kyllä mainittavammin euroja tuonut :) Morsmaikulle vähän juomaan hiluja..

        Myöhemmin iltapäivällä mentiin pienelle saunatuvalle saunomaan koko porukka ja koska alkoholia ei kukaan mainittavammin juonut niin halpaahan siitä tuli. Tuo sauna oli vuokrattu, mutta ei siitä paljoa jäänyt per nuppi, yllättävän halpa oli. Olikohan se joltain jonkun tutun tutulta vuokralla.. ehkä. Saunassa sitten tehtiin kaikki mahdolliset ja kuviteltavissa olevat loitsut tulevalle morsiamelle ja hieman keksittiin niitä itsekin ;)

        Meitä oli kahdeksan henkeä, tosin väkimäärä vähän vaihteli välillä, mutta ei soo niin justiinsa. Hyviä muistoja jäi taskuun :)

        Sitten illalla ne joiden menojalkaa vipatti lähtivät kaupungille ja väsyneimmät jäivät nukkumaan (nukkuminenkin oli organisoitu yhden meistä osoitteeseen niin kuin syöminenkin).

        Ei mitään mieletöntä ilotulitusta ja unohtumatonta riekkumista, mutta hauskaa oli ehkä senkin edestä :)


    • oli

      viime kesänä tosi hienot polttarit, mutta toivon todella etteivät tulleet maksamaan tuommoisia summia. Oli meikkaus, piknik-tyyppistä juttua ja raflailta, johon keräsin vähän rahaa:) Kymmenkunta naista porukassa. Hirveeltä kuulostaa tollaset vaatimukset keneltä ne sitten on peräisin (kaasolta, morsiammelta???) Ikimuistoisuutta niillä on turha hakea, se syntyy ihan muusta.

      • polttarivieras

        Olen ollut kolmissa polttareissa, ja mielestäni mikään niistä ei ollut mitenkään pröystäilevä tai erikoisuuksia hakeva, mutta kyllä laskea voi, että rahaa menee tällaiseenkin.
        ¨
        Karkeaa arviota kuvitteellisista polttareista

        Pikniktarpeet juomineen n. 5 € / henkilö
        Morsiamen tilpehöörit n. 5- x € henkilö
        Saunan vuokra ? / henkilö
        Hohtokeilaus n. 20 € / henkilö
        Ravintolassa syöminen juomineen n. 25 £ / henkilö
        n. 5 € morsiamen ruokiin
        Morsiamen juomat, "saunavoiteet" jne.

        Laskekaa siitä. Huh-huh! Näin työssä käyvänä ihmisenä ei enää tunnu hirveältä mutta kahdetkin polttarit ( häät) opiskelijabudjetilla...


      • mielenkiinnosta
        polttarivieras kirjoitti:

        Olen ollut kolmissa polttareissa, ja mielestäni mikään niistä ei ollut mitenkään pröystäilevä tai erikoisuuksia hakeva, mutta kyllä laskea voi, että rahaa menee tällaiseenkin.
        ¨
        Karkeaa arviota kuvitteellisista polttareista

        Pikniktarpeet juomineen n. 5 € / henkilö
        Morsiamen tilpehöörit n. 5- x € henkilö
        Saunan vuokra ? / henkilö
        Hohtokeilaus n. 20 € / henkilö
        Ravintolassa syöminen juomineen n. 25 £ / henkilö
        n. 5 € morsiamen ruokiin
        Morsiamen juomat, "saunavoiteet" jne.

        Laskekaa siitä. Huh-huh! Näin työssä käyvänä ihmisenä ei enää tunnu hirveältä mutta kahdetkin polttarit ( häät) opiskelijabudjetilla...

        kysyn: Missä hohtokeilaus maksaa 20 euroa henkilö? Ollaan muutamassa paikassa käyty ja kaikissa on 20 euroo neljälle/viidelle riittäny!


      • Polttarivieras
        polttarivieras kirjoitti:

        Olen ollut kolmissa polttareissa, ja mielestäni mikään niistä ei ollut mitenkään pröystäilevä tai erikoisuuksia hakeva, mutta kyllä laskea voi, että rahaa menee tällaiseenkin.
        ¨
        Karkeaa arviota kuvitteellisista polttareista

        Pikniktarpeet juomineen n. 5 € / henkilö
        Morsiamen tilpehöörit n. 5- x € henkilö
        Saunan vuokra ? / henkilö
        Hohtokeilaus n. 20 € / henkilö
        Ravintolassa syöminen juomineen n. 25 £ / henkilö
        n. 5 € morsiamen ruokiin
        Morsiamen juomat, "saunavoiteet" jne.

        Laskekaa siitä. Huh-huh! Näin työssä käyvänä ihmisenä ei enää tunnu hirveältä mutta kahdetkin polttarit ( häät) opiskelijabudjetilla...

        Haluan huomauttaa, että kyseisen viestin kirjoittaja on eri kuin minä.. nikit sattui aika lähekkäin.. :)


    • lysti

      Jos polttariporukasta puuttuu yhteishenki ja demokraattisuus, ei monellakaan ole hauskaa. Juhliin osallistuu usein morsiamen ystäviä hyvinkin erilaisista ympyröistä eivätkä kaikki tunne toisiaan ennestään. Olin taannoin polttareissa, jotka eivät mielestäni onnistuneet siksi, että morsiamen ystävät olivat koko ajan kahdessa leirissä, joista toisesta nousi pari johtohahmoa. Johtajatytöt jyräsivät toisten ideat ja itse juhlissa kaappasivat myös morsiamen haltuunsa. Tuntui kurjalta olla mukana juhlissa, joista muodostui kaikille yhteisen hauskanpidon sijaan seurueen sisärenkaan omat juhlat. Sisärenkaan muodosti tiivis ryhmä erään tietyn alan harrastajia. Harrastuksen ulkopuolisilla ei ollut paljonkaan sanomista ohjelmaan, joka pääasiassa pyöri harrastuksen ympärillä. Myöskään juhlien kustannuksista ei juuri neuvoteltu. Vähävaraisten toivoma hintakatto ylitettiin reippaasti. Läheisenä ystävänä on vaikeaa olla osallistumatta polttareihin. Etenkään, kun morsian luovutti polttareiden suunnittelun kaasolle ja meille muutamalle läheiselle ystävälle. Suunnitteluun myöhemmin mukaan tulleet kaappasivat sitten polttarit itselleen. Taisi tapahtua polttarivallankumous!

      Lapsellista kaiken kaikkiaan molemmilta osapuolilta..

    • Perhonen

      Onneksi en ole hintaviin polttareihin joutunut. Me ollaan aina kerätty seurueelta rahat etukäteen ja 20 euroa/hlö on riittänyt joka kerta. Siitä rahasta on maksettu kaikki päivän huvitukset, morsiamen ruuat ja juomat ja toisinaan on jäänyt rahaa vielä morsiamen taksiin tai valokuvien kehittämiseen tai pieneen morsiamen jälkimuistiaiseen. Toki päälle tulee omat juomingit ja syömingit, mutta sekin riippuu ihan itsestä, miten paljon niihin laittaa. Usein ollaan tehty ruokaa itse (usein pizzaa ja salaattia tai grillattu). Morsiussauna on ollut esim. kaverin mummulassa tai jonkun polttariseuruelaisen kotona, sillä ei sillä paikalla oikeasti ole mitään väliä. Omissa polttareissani saunottiin MEILLÄ käytännön syistä ja musta se oli aikas ihanaa. Kaverit siivosivat jopa saunan ensin, eipähän tarvinnut juhannukseksi saunaa siivota. (Toki siivosivat sen myös jälkeen päin) ja tekivät pizzaa niin paljon, että siitä syötiin miehen kanssa vielä seuraavanakin päivänä. Monesti morsian on saanut kauneushoitoja, joko niin, että ollaan käyty kosmetologikoululla tai sitten ammattilaisena toimiva polttariseuruelainen on sen tehnyt. Morsiamelle ja koko porukalle ollaan keksitty yhteistä tekemistä, leikitty lapsuuden leikkejä, ennustettu korteista, tehty kilparatoja.. Joskus ollaan käyty hohtokeilaamassa tai jopa vesihiihtämässä, joskus jollain tanssikurssilla tai tivolissa pyörimässä. Illalla ollaan menty baariin ja jatkettu juhlimista aamuun asti.

      Niin, eikä polttariseurueet ole olleet mitenkään suuria, n. 10 henkeä. Halvallakin saa ja hevosella pääsee. Ei se polttareiden tunnelma tai ikimuistettavuus ole rahasta kiinni. Tai ehkä se jollain on ja se on aika surullista. Mulle aikanaan oli ainaskin tärkeintä se, että mä näin pitkästä aikaa kaikkia ihania ystäviäni, jotka asuivat toisella puolella Suomea.

    • minä

      Olin viime kesänä puolitutun polttareissa (en viitsinyt kieltäytyä kun kutsuttiin) ja kustannuset olivat 70 € hengeltä (ja lisäksi vielä morsiammelle juomia ja taksi kotiin). Kyllä se summa vähän riipaisi kun opiskelija olen ja kun en omiinkaan huvituksiin koskaan tuommoisia rahoja pysty laittamaan. Niin ja avomieheni oli sulhasen polttareissa; sinne meni 50 €. Sitten oli häät muutaman sadan kilometrin päässä, jonne piti ajaa autolla ja ottaa hotellihuone ja häälahjakin ostettiin... Kallista puuhaa tuo naiminen, siis vieraille myös, ei vain hääparille hääjuhlien muodossa. Itse olen ajatellut, että en halua polttareita ollenkaan jos ja kun olen morsian. Tai jos sellaiset pidetään, kyse on jostain "kauneusillasta", jonka itse koordinoin ja maksan.

    • Kaisa

      ... paitsi minä, kun olen olen omakohtaisesti oppinut, mitä mielipahaa tuollainen käytös aiheuttaa. En tiedä sulhasten itsekkyydestä ja ahneudesta, mutta seurasinpa kerran hyvinläheltä sellaisia polttareita että huh huh. Morsian oli puolen vuoden ajan vihjaillut, mitä hän haluaa ja mitä hän odottaa polttareissaan saavansa ja kokevansa, eikä ne olleet mitään pikkujuttuja. Kyse oli siis kaupallisista elämyspalveluista (helikopterilento mm.), ei siis mistään lämminhenkisestä illanvietosta ystävien kesken. Polttarit olivat hyvä tilaisuus saada sellaista, johon omia rahojaan ei raaskinut laittaa. Olipa hän vielä ilmottanut mielestään sopivan summan, jolla jokainen voi osallistua.

      Kaiken keskellä hyörivä kaaso oli loppuunpalaneen näköinen. Hääjärjestelyjä oli tehty jo useita kuukausia, muutama sellainen oli vielä edessä. Hienovaraisesti hän yritti sanoa morsiamelle, ettei polttariporukassa enää ole kohta ketään, sillä kaikki joutuvat vetäytymään kustannusten kasvaessa. Morsian hermostui hänen tärkeän päivänsä mitätöinnistä. Hienovaraisesti kaaso yritti pitää laumaansa koossa suostuttelemalla "morsiamen parhaat ystävät" pysymään suunnitelmassa, sillä päivä oli heidän hyvälle ystävälleen eli morsiamelle erityisen tärkeä. Ystävät hermostuivat heidän rahavarojensa rajallisuuden ymmärtämättömyydestä.

      En tiedä miten tarina päättyi mutta koskaan itse en halua tulla käyttäytyneeksi yhtä moukkamaisesti.

      • vaaka

        Mun mielestäkin jo se että ollaan yhdessä ja tehdään yhdessä ruokaa ja saunotaan on kaikista parasta mun mielestä.Me kun järjestettiin häät niin tehtiin yhdessä polttariporukan kanssa kaikki mahdollinen.Morsiammen vaateuskin löytyi omista vaatekaapeista.. :)Vaikka olikin päivä ja iltapuku erikseen.Ostettiin tukusta tikkareita joita morsian myi kaupungilla ja keräs oman illan juominkeihin rahat.Me tietysti ostettiin sille sen päivän ja illan juomiset joita sitten kyllä jäi yli eli kaikki me muutkin saatiin niistä juoda omien juomien lisäk.Illalla saunottiin kaverin kotona ja lähdettiin baariin jossa morsian myi vielä raippoja ja sai niistäkin sievoisen summan rahaa.Niin että siitä jäikin vielä omaan käyttöön polttareiden jälkeenkin ainakin500 markkaa...Niin ja joo meidän budjetti oli muistaakseni jotain 70-90 markkaa mutta jokatapauksessa alle 100MK.


      • vaaka
        vaaka kirjoitti:

        Mun mielestäkin jo se että ollaan yhdessä ja tehdään yhdessä ruokaa ja saunotaan on kaikista parasta mun mielestä.Me kun järjestettiin häät niin tehtiin yhdessä polttariporukan kanssa kaikki mahdollinen.Morsiammen vaateuskin löytyi omista vaatekaapeista.. :)Vaikka olikin päivä ja iltapuku erikseen.Ostettiin tukusta tikkareita joita morsian myi kaupungilla ja keräs oman illan juominkeihin rahat.Me tietysti ostettiin sille sen päivän ja illan juomiset joita sitten kyllä jäi yli eli kaikki me muutkin saatiin niistä juoda omien juomien lisäk.Illalla saunottiin kaverin kotona ja lähdettiin baariin jossa morsian myi vielä raippoja ja sai niistäkin sievoisen summan rahaa.Niin että siitä jäikin vielä omaan käyttöön polttareiden jälkeenkin ainakin500 markkaa...Niin ja joo meidän budjetti oli muistaakseni jotain 70-90 markkaa mutta jokatapauksessa alle 100MK.

        Per nuppi se oli 70-90 MARKKAA ja meitä oli 10 henkilöä...


      • elokuun morsian

        Älä esitä noin yleistäviä väitteitä. Minä en ainakaan halua kalliita polttareita. En halua rasittaa ystävieni raha-asioita. Lämminhenkinen yhdessäolo ja hauskanpito onnistuu ilman suurempia rahallisia satsauksia.


    • pinjami78

      Olin viime-kesänä ystäväni polttareita suunnittelemassa, ja kaaso kovasti puhui jonkun toisen polttareista. Olivat maksaneet maltaita ( olisiko hinta pyörinyt jossakin 1000 euron kieppeillä? ). Ajoi siis takaa sitä, että "kyllä meidänkin juhlakalumme pitää saada HIENOT polttarit!". Minä en kalliille juhlinnalle lämmennyt..

      Meitä oli siinä polttariporukassa päälle 10, ja lopulta sovimme jonkun tietyn summan. Itse tiesin jo alussa, etten ole koko aktiivipäivää messissä, joten oma osuuteni oli ainakin puolet vähemmän. Olisinko maksanut 3 tunnista 15 euroa ruokailu Santa Féssä pari cidua keilahallilla..?

      Polttarien kulut.. Hmm.. Riippuu paljon siitä, paljon polttareille osallistuu väkeä ja minkä verran ovat valmiita maksamaan.

      Minä en vähistä äitiyspäivärahoistani suostunut enempää pulittamaan ( enkä työssäkäyvänäkään suostu! ), ihan jo periaatteestakaan.

    • Kaasona 05

      Mielestäni polttarit, niiden onnistuminen ja etenkin budjetti on kaason vastuulla ainakin suunnitteluvaiheessa.

      Itse järjestin pari viikkoa sitten polttarit siskolleni, joka menee naimisiin heinäkuussa. Sain häneltä listan kavereista, jotka hän halusi kutsua, puhelinnumerot ja mailiosoitteet. Koska en itsekään tuntenut kaikkia porukasta, järjestimme tapaamisia, kolme kaikkiaan, jotta tutustuisimme paremmin jo ennen polttaripäivää, ettei tunnelmasta tulisi väkinäinen tai syntyisi "sisäpiirejä".

      Polttareiden kustannuksiksi tuli 25e /nuppi, väkeä oli 11 morsian. Lisäksi jokainen maksoi oman ruokansa ravintolassa (12-20e, riippuen ottiko alkudrinksuja, viiniä ja jälkkäriä)
      Vaikka lähestulkoon kaikki porukasta oli opiskelijoita, kukaan ei pitänyt summaa korkeana. Tällä summalla katettiin bensat, ruoat(aamupala,iltapala), aktiviteetit (moottoripyöräkyyti,keilaus, melonta), morsiamen asut (3kpl), booli, morsiamen päivän juomat ja ruoat, morsiamen illan sisäänpääsymaksut ja juomat, koristelut (saunaan ruusut, kynttilät jne).

      Halvallakin saa kun miettii luovasti. Itse ei olisi tullut mieleenkään ehdottaa 50e budjettia. Puhuimme siitä mitä suurinpiirtein saisi maksaa, eli jossain 20-30 euron tienoilla ja sitten teimme suunnitelmia sen mukaan.

      Suosittelisin kyllä lämpimästi tuota että polttariporukka tapaisi etukäteen, etenkin jos on keskenään outoja ihmisiä. Olisi myös hyvä että suunnitelmista huolehtisi muutama ihminen tai vaikka kaikki. Me viestittelimme sähköpostitse niin että kaikki olivat koko ajan mukana suunnittelussa ja antamassa omia ehdotuksia ja mielipiteitä, ettei vaan yksi tyrannisoinut ja antanut päivän ohjelmaa eteen että tän mukaan mennään. Lisäksi ohjelmamme oli sellainen, että kaikki pystyivät ottamaan osaa koko päivän ajan (melontaan, keilaukseen) ja suurimmalle osalle nämäkin kokemukset oli uusia, joten kaikilla oli hauskaa, erityisesti morsiamella :D

    • Ma

      Sain juuri kuulla että mieheni bestman on järjestämässä polttareita, joihin osallistuisi noin 10 henkilöä. Alustavassa tapaamisessa oli kuitenkin vain 8 henkilöä.Ideat olivat hauskoja mutta kalliita. Aluksi heiteltiin ilmaan jotain Danskin matkaa joka kestäisi koko viikonlopun. Lopulta kun puolet vähän mietti asiaa kustannusten kannalta, niin he tyytyivätkin sitten mökin vuokraamiseen, jossa pitäisi olla palju ja ja kaikki mukavuudet. Eli pelkästään tämä maksaisi jotain 72€/henkilö.. päiväohjelmassa ennen mökkeilyä olisi luvassa joku Finnfighters juttu sekä ralliautoilua jokilaivaa syöminen jossain ravintolassa bodypainting sulhaselle kaikki muu tilpehööri tietenkin mökille omat ja sulhasen juotavat sekä grillimakkarat..ei kauhean halvaksi tule kun pitäisi häälahjaa ostaa sekä minun pitäisi myös osallistua morsion polttareihin(joiden budjetti on vielä auki). Miksi ihmeessä tavalliset polttarit ei tunnu riittävän, vaan pitää mahdollisimman kalliisti juhlia ja rahaa palaa aivan turhanpäiväiseen?! Ymmärän että jonkun noista ideoista toteuttaa, mutta että kaikki ideat.. Halvempiakin vaihtoehtoja varmaan on, mutta tuntuu että kun mikään ei riitä.

      • Ma

        siis mieheni kaverin bestman


    • ghyuk

      Meillä on tällä hetkellä tiukkaa. Mitenkään älyttömän kalliit polttarit eivät ole olleet suunnitteilla noin niinkuin normaalitilanteessa mitattuna, morsiamella huokeammat ja sulholla tietenkin kalliimmat niinkuin yleensä. Koska muilla tuntuu olevan millä mällätä niin budjetista keskustelu on tyssännyt ihan ensimmäiseen vihjailuntapaiseenkin. Emme erityisesti HALUA olla ikäviä ihmisiä mutta jos ei OLE mistä ottaa niin minkäs sille teet? Pikavippejä?

      Emme ole halunneet lähteä inttämäänkään ja tappelemaankaan jos summa ja suunnitelma on kaikille muille hyvä. Toimintasuunnitelma on siis periaatteessa seuraava:

      -Juhlimme niin kauan kuin rahaa riittää. Koska polttarit on ennen häitä niin todennäköisesti rahat riittää siihen, häälahjasta saattaa sensijaan tulla melko onneton. Aika näyttää.

      -Toinen vaihtoehto on se, että jos polttareiden kustannukset karkaavat innovatiivisen kaveriporukan toimesta ihan täysin käsistä, niin toinen meistä ei niihin bileisiin osallistu. Tällöin luonnollisesti panostamme häälahjaan sitten enemmän.

      -Selvää on jokatapauksessa että häihin mennään vanhoissa rytkyissä ja mahdollisesti alipukeutuneena, saa nähdä mitä kaapista löytyy. Onneksi ei ole häissä mitään virallista asemaa joten ei haittaa.

      Eli näillä mennään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe