Uutta puhtia Thaimaahan

Anonyymi

Riisinvienti tökkii ja sadosta on tulossa surkea. Vesivarastot edelleen liian alhaalla.

Thaimaahan avatut kannabisklinikat 300 kpl kertoo sen sijaan hyvistä tuloksista.
70% asiakkaista ovat saaneet helpotusta vaivoihinsa.

Kotitalouksilla on tänä vuonna oikeus kasvattaa kuutta kasvia, mutta täytyy rekisteröityä ja olla yhteys johonkin sairaalaan tai lääketieteelliseen laitokseen / klinikkaan.

Valtio on luvannut maksaa 2200 dollaria per kilo farmareille. Tämän luulisi innostavan jokaisen kynnelle kykenevän istutushommiin. Optimaalisissa olosuhteissa kuudella kasvilla saat kilon alle puolessa vuodessa kasvatettua.

Thaimaa toivoo tästä uutta menestystarinaa ja vientituotetta. Tuotehan ei ole mitenkään uusi, mutta nyt sitä vapautetaan hyvää vauhtia ja annetaan kansalaisille mahdollisuus tienata asialla.

T 2010

46

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä ihmettä!!
      Ovatko vihevasurit päässeet valtaan Thaimaassa kun kannabis vapautetaan?
      Tämähän on riemuvoitto Ohisalolle.

      • Anonyymi

        Lääkekannabis on eri asia kuin tötterö. Valitettavasti tai onneksi. Rapparin ei edelleenkään kannata unelmoida 90- luvun paluuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkekannabis on eri asia kuin tötterö. Valitettavasti tai onneksi. Rapparin ei edelleenkään kannata unelmoida 90- luvun paluuta.

        Kun kannabista kasvatetaan lääkekäyttöön niin ainahan siitä riittää muutama lehti myytäväksi huumekäyttöön. Tämä on tosi tötterö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkekannabis on eri asia kuin tötterö. Valitettavasti tai onneksi. Rapparin ei edelleenkään kannata unelmoida 90- luvun paluuta.

        Kevytkannabis on esimerkiksi Virossa sallittu. Sen THC maksimipitoisuus 0,2% on naurettavan alhainen, mutta kuulema toimii sekin. Lääkekannabiksessa esimerkiksi Bedrocanissa THC:tä on 8%.

        Kukaanhan näitä kasvatuksia ei tule landelle valvomaan, ellei ala diilaamaan muille paitsi lääkefirmoille ja sairaaloille. Pitoisuuksien säätelyt hoitaa sitten tuotteiden valmistajat, ei viljelijät. Joten viljelijä saa pössytellä ihan rauhassa omaa tuotantoaan, jos haluaa.

        Thaimaan lääke ja terveysministeriö on laittanut nettiin oikein opetusvideon, jolla voi opetella kasvattamista ja linkkiä missä voi rekisteröityä kasvattajaksi.

        Tämä on huono uutinen laittomille suurtarhureille, mutta hyvä uutinen tavallisille thaimaalaisille. Kivat pikku lisätienestit ja apua moneen vaivaan.

        Länsimaisia lääketehtaitahan tämä toiminta syö rotan lailla. Monet kalliit lääkkeet saa tällä korvattua luomuna.

        Jatkoa. Tokihan tähän täytyy perehtyä paremminkin ja järkätä jollekin vaimon sukulaiselle tästä pikku bisnes siinä ohessa.

        Kuusi puskaa tuonna ja kuusi puskaa tänne. Mummolle ja papalle sätkät huuleen niin vanha nuortuu ja selkä suortuu!

        T 2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kannabista kasvatetaan lääkekäyttöön niin ainahan siitä riittää muutama lehti myytäväksi huumekäyttöön. Tämä on tosi tötterö

        Niitä lehtiä nyt kukaan viitsi poltella kun nuotiossa kukkaa kun thaikku myy pimosena kilon, saa tonnin enemmän, kun valtiolta. Taikut tykkäävät rahasta, ja monen tekee mieli jouduttaa taloutensa nousua ja moni tulee sitä jouduttamaankin salaisella kukkakaupalla.

        Sanon minä. Mutta mikäs minä olen mitään sanomaan?

      • Anonyymi

        KYLLÄ OVAT PÄÄSSEET! SISARPUOLUE SOSTEMIT AIKOINAAN RAHOITTIVAT TELAKANKIN 300 MILJOONALLA KOMMUNISTI MAAHAN JOKA EI VALMISTANUT LAIVOJA.

    • Anonyymi

      Jenkkilässä nyt jo miljardi busines tuo lääke kanggu. Suuret tupakkatehtaat ottaneet senkin jo haltuunsa suureltaosin. Käy samoin kun muillekkin pienviljelijöille. Isot syö pienet. Ja se raha siirtyy parempiosaisten haltuun

      • Anonyymi

        Tupakkayhtiöt seuranneet kannabis asian globaalia kehitystä 50luvulta asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakkayhtiöt seuranneet kannabis asian globaalia kehitystä 50luvulta asti.

        Vaan kohta saadaankin kunnon tötteröt huuleen, kun enkeliviisikko ostaa koronarokotteita. Vennäällä olisi jo valmis Sputnik, mutta se aiheuttaa altzhaimerin. Pzifer myy Viagraansa, kohta ruiskitaan pitkin Pattayaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan kohta saadaankin kunnon tötteröt huuleen, kun enkeliviisikko ostaa koronarokotteita. Vennäällä olisi jo valmis Sputnik, mutta se aiheuttaa altzhaimerin. Pzifer myy Viagraansa, kohta ruiskitaan pitkin Pattayaa.

        Kuulema se Pfizerin rokote yskittää ja panettaa samaan aikaan. Tuotenimi Coroviagra 19.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaan kohta saadaankin kunnon tötteröt huuleen, kun enkeliviisikko ostaa koronarokotteita. Vennäällä olisi jo valmis Sputnik, mutta se aiheuttaa altzhaimerin. Pzifer myy Viagraansa, kohta ruiskitaan pitkin Pattayaa.

        Toki kannabis olisi sallittua jo kaikkialla mutta kansainväliset lääkejätit vastustavat sen laillistamista mahtavin voimavaroin. Rahaa riiittää kaikkien poliitikkojen ostamisiin.

        Kannabis on todellakin apu moniin vaivoihin ja on myös mahtava kivunlievittäjä. Ajatelkaa paljonko tyhjänpäiväisiä Buranoita yms. myydään maailmalla jotka eivät tehoa yhtään?
        Jospa nämä korvattaisiin kannabiksella?

        Lääkejättien motto on:
        - Parannettu potilas on menetetty asiakas.

      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        Thaimaa tekee viisaan tempun kun ryhtyy edelläkävijäksi valtavalla markkina-alueella. Nyt heti alussa jo 350 miljoonan dollarin markkinat ja homma on vasta alussa.

        Thaimaalla on sitten valmiit tuotteet ja osaamista kautta maan, kun Aasian markkinat aukeavat kunnolla.

        Katsoin tuossa että esimerkiksi Sativex- niminen kannabisöljy maksaa Suomessa yli 600 euroa kymmenen millilitran pullo. Se tekee litrahinnaksi 60 tuhatta euroa eli karkeasti tuplahinta kultakiloon verrattuna.

        Suomessahan on lääkejäteillä yksinoikeus lääkekannabikseen jo nyt. Mutta! Olen kuullut vihiä että poliisia ei Suomessa enää kiinnosta kotikasvattajat ainakaan omaan käyttöön, jos kaupankäynti ei ole kovin räikeää ja haju leviä rappukäytäviin.

        Edelläkävijöillä ja osaajilla on nyt sauma markkinoille, jos vain on mieli rohkea ja profiili matala.

        T 2010

    • Anonyymi

      Ei koskaan Thaikkuihin. Lapsia käytetään hyväksi, samoin naisia. Sukulaiseni eritoten oli ainakin taannoin hakemassa maksullisia naisia. Parempia paikkoja löytyy.

      • Anonyymi

        Sinun sukulaisesi puheet onkin melkoisen massiivinen otos ja todiste tässä aihepiirissä.
        ...Pikkusen hei jos hommaisit jostakin suhteellisuudentajua.

        Terkuin: Yhteensä kaksi vuotta lomalla Thaimaassa enkä ole nähnyt pikkuistakaan vinkkiä lasten tai naisten hyväksikäytöstä. Kaunis ja hieno maa. PS: Viimeksi kävin Tallinnassa maksunaisisissa. Thaimaan lomalla viimeksi en käynyt.

        Ei ole kyse sinun näkemisistäsi 70 miljoonan kansassa sinun näkemättä promilleakaan, tuskin edes munaasi ilman peiliä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Thaimaa on maailman kolmanneksi suosituin maa wellness- hyvinvointimatkailussa. Plastiikkakirurgian puolella ykkösmaita myöskin. Länsimaissa koulutetu huippulääkärit. Bangkok on maailman suosituin turistikohde.
        Thaimaa kiipii joka saralla kohti kärkeä, vaikka on pieni, vain Suomen kokoinen pinta-alaltaan.
        Syynä on että ihmisten on siellä yritettävä ja tehtävä töitä koska sosiaaliturva ei kannusta jäämään kotiin makaamaan. Thaimaa kampanjoi jo 20 vuotta sitten kaikenlaista hyväksikäyttöä vastaan ja sääti hurjat tuomiot rikoksista. Pervertikot pakeni Kamputseaan, joka sääti omat lakinsa ja kampanjansa kymmenen vuotta myöhemmin. Sitten pedot pakeni Laosiin, josta heitäkin on sittemmin luovutettu viranomaisille viimeistään siinä kohtaa kun astuvat Thaimaan rajalle.

        Mietipäs sellaista tilastoa että vuosina 2007-2020 Suomessa on tuomittu 16000 suomalaista lapsiin sekaantujaa. Thaimaassa 1 kpl. Ero on 1 600 000 % eli Suomessa on tuomittu 1,6 miljoonaa prosenttia enemmän lapsiin sekaantujia kuin Thaimaassa. Voit keskenäsi miettiä onko se paljon vai vähän.

        Noin se juttu muuttui normaliin tapaan, eli verrataan suomeen ja näin ei ole ongelmaa lainkaan.
        Yksikin pervo on liikaa ja yhdenkin lapsen hyväksikäyttö on liikaa, sinulle nappiottaan ei olisi liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Thaimaa on maailman kolmanneksi suosituin maa wellness- hyvinvointimatkailussa. Plastiikkakirurgian puolella ykkösmaita myöskin. Länsimaissa koulutetu huippulääkärit. Bangkok on maailman suosituin turistikohde.
        Thaimaa kiipii joka saralla kohti kärkeä, vaikka on pieni, vain Suomen kokoinen pinta-alaltaan.
        Syynä on että ihmisten on siellä yritettävä ja tehtävä töitä koska sosiaaliturva ei kannusta jäämään kotiin makaamaan. Thaimaa kampanjoi jo 20 vuotta sitten kaikenlaista hyväksikäyttöä vastaan ja sääti hurjat tuomiot rikoksista. Pervertikot pakeni Kamputseaan, joka sääti omat lakinsa ja kampanjansa kymmenen vuotta myöhemmin. Sitten pedot pakeni Laosiin, josta heitäkin on sittemmin luovutettu viranomaisille viimeistään siinä kohtaa kun astuvat Thaimaan rajalle.

        Mietipäs sellaista tilastoa että vuosina 2007-2020 Suomessa on tuomittu 16000 suomalaista lapsiin sekaantujaa. Thaimaassa 1 kpl. Ero on 1 600 000 % eli Suomessa on tuomittu 1,6 miljoonaa prosenttia enemmän lapsiin sekaantujia kuin Thaimaassa. Voit keskenäsi miettiä onko se paljon vai vähän.

        Väitätkö siis että näistä 16.000 henkilöstä yksikään ei ole Pattayan rakas?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyse sinun näkemisistäsi 70 miljoonan kansassa sinun näkemättä promilleakaan, tuskin edes munaasi ilman peiliä.

        No Nyt meni hieman överiksi, on totta että pattayalla on ongelmia, ja thaimaan kansalaisilleen tarjoamat mahdollisuudet eivät ole kovinkaan tasa-arvoiset, ei ole sosiaaliturvaa mutta elettäväkin on ja rahoitettava se jotenkin.

        Kouluttamattomuus johtaa ongelmiin, kun työtä on vähän ja tekijöitä pilvin pimein, asia on paljon monimutkaisempi kuin se että ,naisia käytetän hyödyksi ja hyväksikäyttäjä tuskin näkee edes munansa ilman peiliä.

        Lapsia suojellaan suomessa ja thaimaassa yhtä hyvin tuloksin tai huonoin, ainoa ero on se että suomessa jos jäät kiinni tuomio tulee varmasti, thaimaassa selviät maksamalla, edellyttäen että sinulla on jotain millä maksaa.

        Kannattaisi kyllä ensin selvittää factat enenkuin lähtee kuorossa mitään ajattelematta esittämään moista, tottakai maailmassa on parempiakin paikkoja mutta voin hyvällä omallatunnolla vakuuttaa että thaimaa ei ole sieltä pahemmasta päästä, eikä ongelma ole koskaan yksilön vaan yhteiskunnan, eikä kukaan pakota ketään thaimaahan matkustamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö siis että näistä 16.000 henkilöstä yksikään ei ole Pattayan rakas?

        Niistä 16000 suomessa tapahtuneesta iso osa on amalia niitä sinun poikakavereitasi eteläisistä maista suoraan aavikolta vuohen selästä.

      • Anonyymi
        Numball kirjoitti:

        No Nyt meni hieman överiksi, on totta että pattayalla on ongelmia, ja thaimaan kansalaisilleen tarjoamat mahdollisuudet eivät ole kovinkaan tasa-arvoiset, ei ole sosiaaliturvaa mutta elettäväkin on ja rahoitettava se jotenkin.

        Kouluttamattomuus johtaa ongelmiin, kun työtä on vähän ja tekijöitä pilvin pimein, asia on paljon monimutkaisempi kuin se että ,naisia käytetän hyödyksi ja hyväksikäyttäjä tuskin näkee edes munansa ilman peiliä.

        Lapsia suojellaan suomessa ja thaimaassa yhtä hyvin tuloksin tai huonoin, ainoa ero on se että suomessa jos jäät kiinni tuomio tulee varmasti, thaimaassa selviät maksamalla, edellyttäen että sinulla on jotain millä maksaa.

        Kannattaisi kyllä ensin selvittää factat enenkuin lähtee kuorossa mitään ajattelematta esittämään moista, tottakai maailmassa on parempiakin paikkoja mutta voin hyvällä omallatunnolla vakuuttaa että thaimaa ei ole sieltä pahemmasta päästä, eikä ongelma ole koskaan yksilön vaan yhteiskunnan, eikä kukaan pakota ketään thaimaahan matkustamaan.

        Kello 03.02 päivystät pattaya palstaa hua hinissä, uskottavaa.

      • Numball kirjoitti:

        Thaimaan ongelmat on ihan muualla kuin näissä mainituissa, demokratiasta ei ole puhettakaan, korruptio on mittava ongelma, pieni massiivisen omaisuuden kerännyt eliitti elää täysin reaalimaailman ulkopuolella, eikä heillä jotka päättävät ole pienintäkään halua muuttaa thaimaata suuntaan taikka toiseen, näihin asioihin puuttumalla myös thaimaasta tulisi parempi paikka, ja sama koskee lisääntyvässä määrin myös suomea, suomen sosiaaliturvaa ajetaan liian kalliina alas, pitkällä tähtäimellä... joten suo siella ja vetelä housuissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kello 03.02 päivystät pattaya palstaa hua hinissä, uskottavaa.

        kiitos tiedosta paljonko kello täällä thaimaassa on...

      • Anonyymi
        Numball kirjoitti:

        kiitos tiedosta paljonko kello täällä thaimaassa on...

        Niuvan suljetulla ajankulku luetaan kiljupöntön pinnantasosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niuvan suljetulla ajankulku luetaan kiljupöntön pinnantasosta.

        Kuten tiedät hyvin, tai kysy Terolta

      • Anonyymi
        Numball kirjoitti:

        kiitos tiedosta paljonko kello täällä thaimaassa on...

        "täällä thaimaassa"

    • Anonyymi

      Baht on saanut selittämättömästä syystä puhtia viime päivinä, vahvistunut huomattavasti.

      • Anonyymi

        Niinpä on, ilmiö on huolestuttava...
        By NumBall HHN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä on, ilmiö on huolestuttava...
        By NumBall HHN

        Miten vaikuttaa sinun elämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten vaikuttaa sinun elämään.

        Tein resupetteri excelillä laskelman jos vien oman Kaalihaukka 1200 S:n vm -76 puukuulaistuimella taimaahan rahtilaivalla kontissa.. rahti maksaa kolme tonnia ja matkustaja saman verran. Ajo neuvovero maksamatta ja se on 450 juuroa. tullaus tonni viis sataa. nokkaporpeli pitää korjauttaa satasella. Taksfrii ostokset matkalla pudjetti titaani ameksilla kaks sataa. eväs nuudelit kax kypää. 8270 juuroa ekselin mukaan yhteensä.

        Jos saan kelan lääkeriidan voittoon ni enää 8200 juuroa ja mulla on jo 12 ni jälelle jää puuttuu 8188 puuttumaan. Perillä oisin nukkunu ladassa ja säästänny vielä pakkas nesteissä. Kato ku taimaassa ei tartte ku on vaan vähä pakkasta.

        By NumBaIi, Hauhon diakonissa laitos

      • SenssuChlangMai

        Moi Numba! On nää resupettereitä. Hyvä suunnitelma sulla siellä Hua Hinissa. Mulla vladivostokki on 77 kartanomallin peli. Varmari auto siis. Ootko ottanu selvää siellä täällä thaimaassa että joutuuko itse putsaamaan tai maksamaan jos vladivostokin öljypohja luruttaa kannelle öljyt tai konttiin? Mulla on tivareiden kanssa ongelmaa ollud.
        Pilteman korkki tiiviste liima toimii niin kaua ku ei laita konetta käyntiin. Nokkapyörän ripustus on semmosessa asennossa että ensin auto muljahtaa kahdesti vasemmalle ja sitten oikealle aina vaan.

        Onko kummalla puolella tietä Tsiang Mai katottuna suttuhipin satamasta pohjoseen?

      • Anonyymi

        Selvisi syykin bahtin vahvistumiseen. RCEP-vapaakauppa-alueen syntyminen on kai sen taustalla.

    • Anonyymi

      Lapin matkailu romahtaa, Lapin Kansan mukaan.

      Ei Lappi minnekään romahda, sinne saa mennä, samoilla säännöillä kuin Thaimaahan, mutta se ei enää kiinnosta ketään ulukomaalaista. Thaimaa pursuaa jo turisteja, koska sen vetovoimatekijät ovat kohdallaan.

      Lapin matkailu palaa takaisin järkeviin mittoihin, samaan kuin 1990-luvulla. Revontulilla on jo tarpeeksi petetty, tuliset revat on ja toimii, aina ja ikuisesti.

    • Oli kerran eroottinen viilinki kun oltiin aimon kanssa jahdilla tyräjärvellä. Terhin tohatsun porpeli oli löysällä ja niin oli vatsakin. Porpeli vajosi pohjaan tiukassa kaarteessa ja jouduttiin suutelemaan airoilla. Aimo piti perää. Mulla oli löysä mutta aimolla ei ollu. Se ruuttas sen kerralla suonsilmään niin että viikkoon ei tarvinnu invamopolla ajaa ja vieläkin sulkijalihaksen kanssa on niin ja näin. Varsinkin näin.
      Kun ei pysty sulkemaan aukkoa niin etujuttujaan ei oikein enää keulinnu. Nokkapyörästä oli niin sanotusti sisuskumi tyhjä.
      Varrella virran, varrella virran, pilin kuolleen silloin näin, kannella jahdin.
      Nyyhkin keulassa kun aimo souti meidät rantaan ja poltteli honfer sikaria.

      • Anonyymi

        Akkumetallit, siinä myös yhteys Thaimaan ja koko pohjoisen arktisen alueen kesken. Molemmissa vielä kiinalaisten hyödyntämättömissä, kiitos Bolshoi Venäjän.

      • Anonyymi

        Oliko se Phuketin siamin lahdella Saimaalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se Phuketin siamin lahdella Saimaalla?

        Konsulttibullshittiä, ole rohkea, ja milleniaali eli PirkkoPetteri !

    • Anonyymi

      Kyllä THB vahvistuu syystäkin, Thaimaa on ainut houkutteleva turismin kohde koko maailmassa. Nyt kuorivat vain koristeet kakun päältä.

      Eihän se ole koskaan köyhän kohde ollutkaan, mutta kohta Thaimaa on Thaivas vain rahamiehille. Muut mätikööt Niuvoissaan eristyksissä.

      • Anonyymi

        Niuan poju katkerana ja kateellisen huutelee, mukavaa että olet löytänyt ainoan houkuttelen kohteen maailmassa eikä äiti laske sinua sinne.

    • Anonyymi

      Karannut hieman asia taas toisaalle, huomaan. Thaimaassa parasta on mielestäni sen monimuotoisuus. Vaikka vuodenajat ei hirveästi toisistaan poikkeakaan.

      Kasvukautta piisaa kuitenkin ympäri vuoden ja suo, kuokka ja Jussi pääsevät helpommalla kuin Suomessa.

      Menestyvä agrikulttuuri edellyttää kuitenkin jatkuvaa säiden seurantaa, tietämystä ja aktiivisuutta toimia sen mukaan, säännöstellä vettä puroissa, joissa ja pelloilla jne.

      Näillä on satojen vuosien kokemus siitä miten tulkita säämuutoksia. Paikalliset erot on huomattavia. Buriramin provinssiin pelkästään mahtuu toisistaan poikkeavia ilmastovyöhykkeitä. Alavilla alueilla ihan eri meininki kuin vähän korkeammilla.

      Thaimaa on paljon vulkaanisempi, kuin yleensä ajatellaan. Kuten aiemmin mainitsin, niin Thaimaassa on kaksi tulivuorta. Asumme toisesta puolen tunnin ajomatkan päässä.

      On myös maanvajoamia ja niihin muodostuneita järviä ja lampia. Tekojärvelle on myöskin puolen tunnin matka, joka huolehtii valtavien alueiden kastelusta.

      T 2010

      • Anonyymi

        Tässä yksi maanvajoama tuossa lähettyvillä, jossa käydään retkillä ja sieltä juuri tultiinkin https://aijaa.com/PsseP7

        T 2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä yksi maanvajoama tuossa lähettyvillä, jossa käydään retkillä ja sieltä juuri tultiinkin https://aijaa.com/PsseP7

        T 2010

        Et sitten ole käynnyt hua hinissä tässä lähialueilla on kymmeniä isoja vuorialueita, jos eräs tunnettu tosiasia on se että ne suojaavat tiettyä osaa keskustasta ettei siellä alueella juurikaan sada, taitaa olla thaimaan vähäsateisinta aluetta.

        Itse pidän uskomattomana luonnon kykyä hyötyä vuodenajoista, vähäsateisena aikana esim. vanhan asuntomme nurmikko vaikutti lähinnä kuolleelta jos ei vettä tullut kahteen viikkoon, kun se sai hieman sadetta tai vettä, nurmikkö kukoisti upeasti vaikka olisi ollut kolme kuukautta kastelematta.

        Kiitos siitä että et herjannut ketään.

        By NumBall HHN

    • Anonyymi

      Imukuppikalapimut ovat avanneet vastaanoton Pattayalla. Hinta kohtuullinen ja tehokkuus taataan.

    • Anonyymi

      Sauli Niinistö lähtee mahdollisimman pian hallitustyttöjen kanssa tutustumaan viljelmiin ja tuotantotapoihin ja solmimaan kauppasuhteita. Kyllä me nyt tästä selviämme.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      69
      2311
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1772
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1450
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1437
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      248
      1406
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1242
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1215
    8. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      370
      1195
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1175
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      339
      1141
    Aihe