Iso-Einari tempaisi

Topias

Tuoreen tiedon mukaan Ponsse Oyj:n perustaja ja teollisuusneuvos Einari Vidgrén on päättänyt perustaa Einari Vidgrénin Säätiö - nimisen säätiön,jonka tarkoituksena on nostaa koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta.

Säätiö haluaa kehittää ja lisätä koneelliseen puunkorjuuseen liittyvän yrittäjyyden tunnettavuutta sekä lisätä koneellisen puunkorjuun kiinnostavuutta työllistäjänä etenkin nuorten keskuudessa.

Einari Vidgrenin mielestä koneellisen puunkorjuun parissa tehtävä työ kärsii aliarvostuksesta, sillä koneenkuljettajien työ on tänä päivänä erittäin vaativaa. Hänen mukaansa puunkorjuukaluston kehittynyt tekniikka sekä korkeat laatu- ja ympäristövaatimukset vaativat myös muiden alalla toimivien henkilöiden, kuten metsäkoneenasentajien, ammattitaidolta paljon.

Säätiö pyrkii myös tukemaan koneelliseen puunkorjuuseen liittyvää koulutusta ja opetusta, ja se haluaa parantaa omalta osaltaan alan koulutuksen haluttavuutta ja arvostusta nuorten keskuudessa. Säätiö tulee myös tukemaan ja edistämään puunkorjuuseen ja etenkin koneelliseen puunkorjuuseen liittyvää tieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystoimintaa sekä alan työmenetelmien kehitystä.

Einari Vidgren lahjoittaa 194.000 kappaletta omassa omistuksessaan olevia Ponsse Oyj:n osakkeita sekä 80.000 euroa henkilökohtaisista varoistaan, jolloin Säätiön peruspääomaksi muodostuu noin 3 miljoonaa euroa.

Sanonpahan vain, että huikea veto vieremäläiseltä pientilallisen pojalta!

--

9

4978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • XP254

      Olis asijata jos näihin puheisiin löytysi linkkiä/muuta infoa...

      Sinällään kuulostasi aivan järkeen käypältä että Einari on hoksannu että tulevaisuudessa ei mene konetta kaupaksi jos kaikki seuraavan sukupolven potentiaaliset koneyrittäjät vaihtavat alaa,metsäkonepuolen paskojen palkkaus/muitten työehtojen vuoksi.

      • Topias

        Niin, se linkki tosiaan unohtui :o(

        http://www.ponsse.com/
        tai
        http://imanager.ip-finland.com/show.php3?id=3417&rand=fhmQd0GbpRplgjCJtGfN

        LISÄINFOA:
        Einari Vidgrén, puh. 0400 672 574

        --

        Kyllä se siltä vaikuttaa, että Einari on oivaltanut "taimikonhoidon" merkityksen :o)

        Tuotekehittely on muuten Ponssellakin ihan eri maailmasta kuin kilpailijoilla: Komatsu ei taida paljon panostaa Suomen oloihin ja Timberjackin rasitteena on samoin iso isä-Deere. Ei liene liioiteltua väittää, että Ponsse on ainakin Suomen markkinoilla pisimmälle kehittynyt ja ajanmukaisin metsäkonemerkki. Hyvää peeärrää kyllä Einariltakin, tuo säätiön perustaminen!


    • tuokin on

      Todella vanhanaikaisen tuotteen markkinoinnissa
      kantsii käyttää kaikki keinot. Tuotekehittely
      olisi kallis ja hidas keino. Suurempi ponsse
      kehittelyhän tapahtui pankkikriisin aikaan,
      kuten muistanette.

      • pihkapali

        Siis nyt olen ymmälläni? Todella vanhanaikainen tuote? Koskas koneellisesta puunkorjuusta on vanahanaikasta tullut? Iso-Einarihan haluaa tukea ja edistää puunkorjuuseen (ja etenkin koneelliseen puunkorjuuseen) liittyvää tieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystoimintaa sekä alan työmenetelmien kehitystä sekä muutenkin lisätä alan kiinostavuutta ja tunnettuutta sekä nuorison että sen "suuren yleisön" keskuudessa. Onkos arv.nimimerkillä "tuokin on" esittää jotakin uudempaa vaihtoehtoa puunkorjuuseen?

        Luulenpa, että jos koneellista puunkorjuuta ei olisis keksitty, niin saattasis jäädä puut metsään. Se on puppupuhetta että koneet muka on vieneet työpaikat - vai luuletkos tosiaan saavasi mukamas nykynuorisoa hikiviulua soittamaan ja lihasvoimalla puuta korjaamaan, arvon herra!


      • Pallisi
        pihkapali kirjoitti:

        Siis nyt olen ymmälläni? Todella vanhanaikainen tuote? Koskas koneellisesta puunkorjuusta on vanahanaikasta tullut? Iso-Einarihan haluaa tukea ja edistää puunkorjuuseen (ja etenkin koneelliseen puunkorjuuseen) liittyvää tieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystoimintaa sekä alan työmenetelmien kehitystä sekä muutenkin lisätä alan kiinostavuutta ja tunnettuutta sekä nuorison että sen "suuren yleisön" keskuudessa. Onkos arv.nimimerkillä "tuokin on" esittää jotakin uudempaa vaihtoehtoa puunkorjuuseen?

        Luulenpa, että jos koneellista puunkorjuuta ei olisis keksitty, niin saattasis jäädä puut metsään. Se on puppupuhetta että koneet muka on vieneet työpaikat - vai luuletkos tosiaan saavasi mukamas nykynuorisoa hikiviulua soittamaan ja lihasvoimalla puuta korjaamaan, arvon herra!

        Ovat todella pihkansisällä. Minun urani puunkor-
        juussa alkoi v64. Kaikenlaista on eteen osunut, ja osuu edelleen. On myös ollut tilaisuus katsella valmistajien etenemistä eri värisissä
        pyydyksissä,"koneissa". Muuten varo saunassa
        ettei pallit jää laudelautojen väliin.
        PS, voisin myydä ponssen osakkeeni vaikka sulle
        ostatko?


    • Metsänpoika

      Kohta 15 vuotta on Ponssella puitu ja ajettu leimikoita. Ainoa kone markkinoilla jolla voi tehdä muutakin kuin olla jatkuvasti rassaamassa paikkoja kuntoon.

      • kehuu taas vehkeillään kun jonkun metäs nähny tai yhen hytis istunnu. Ja yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Eiköhän se oo ihan siitä mihin on mieltynny niin se hyvä.


    • vois

      ponssen kate on noussut puolella joten vois einari laskea koneitten hintoja niin saisi ostajakin hankinnalleen parempaa tuottoa.

      • Ari

        Kuljettaja parka jää liian monesti ilman kohtuullista palkkaa. Pian metsäkoneita ajavat vain pikkupojat ja eläkeläispapat. Jonka pitää perheensä elättää, täytyy mennä jonnekin töihin, että saa palkkaa ja sillä lapsille leipää.
        Einarin tempaukset on aivan yhtä tyhjän kans.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      232
      5807
    2. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      39
      4658
    3. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      10
      4266
    4. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3011
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      118
      2964
    6. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      73
      2443
    7. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      121
      2396
    8. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      189
      1648
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1629
    10. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      23
      1286
    Aihe