Lahti kovasti aina mainostaa itseästään ympäristökaupunkina, mutta joka kerta kun on ympäristöön liittyviä tapahtumia, kuten esim. pyöräilyyn kannustaminen.
Lahdella ei ole aikomustakaan toteuttaa mitään tapahtumia niin kuin muut kaupungit tekee tai jos jotain toteutuksia on niin niistä infotaan mahdollisimman huonosti sekä epäselvästi.
Kaiken pitäisi olla näyttävää ja kallista! Eikä sellaista, että kannustetaan ihmisiä kunnolla muutokseen ja autetaan yleisesti esimerkiksi korjaamalla muuhun kuin autolla liikkumisene tarkoitettuja reittejä.
Ei jollain älypyöräreitillä tee mitään sellaisella alueella missä ei normaalisti tarvitse käyttää pyörää työ- tai muita tarpeellsiia matkoja varteen - ellei se ole vain, että saa yleistä huomiota lehdistöltä. Pitää vain näyttää ja kuulostaa hyvätä, eikä oikeasti tehdä jotain hyvää ja yleishyödyllistä sen asian eteen mitä mainostavat tavoittelevansa.
Lahti ympäristökaupunki?
8
260
Vastaukset
- Anonyymi
Ympäristöydtävällinrn hippikaupunki. Huumeit saa myydä vapaasti
- Anonyymi
Lahti ympäristökaupungi?Moottoriurheilukeskukseen pippo sioittamassa 100000€.Kymi ringiltä puuttuu motocross ja karting radat.Vaikea ymmärtää Lahden politiikkaa laittaa rahojaan pippoon,kun Iittiin on valmistumassa nykyaikainen moottoriurheilukeskus sekä ajoharjoittelu alueet. Kariston asuntoalueella voisi saman tien siirtää ajoharjoitteluradan Iittiin.
- Anonyymi
On tärkeää pahoittaa kaikesta mielensä, se auttaa jaksamaan vaikka itseltä mitään pois ole, niin pahoittakaa mieli kilpaa....
Vain ajankysymys kun jonnekkin lasten hiekkalaatikkoja tehdään ja pahamieli tulee kun niitä on jossain muuallakin...
Miten pieni on ihmisen pään sisältö kun ei yhteiskuntaa tajua? - Anonyymi
aseman vartijat ovat tavoitelleet myyjiä jakaakseen heille aihetta koskevaa tiedotetta. Myyjiä on kuitenkin ollut kovien talvikelien vuoksi tavallista vähemmän liikkeellä, Mäkinen sanoo tiedotteessa.
Aleksanteri Pikkarainen
aleksanteri.pikkarainen@iltalehti.fi - Anonyymi
Potemkin
- Anonyymi
Lahti Green.Lahti laittaa rahojaan historiikki ralliin,Kymi Ring moottoriurheiluun ja lahden moottoriurheilu keskukseen.Iskulauseena Green Lahdella olemme kestävän ja älykkäiden ratkaisujen tekijä.Terveiset lähetän Milla Bruneulle.
- Anonyymi
Lahti, tuo homeenvihreä kaupunki! Ainakin kun katselee noita "Green Capital" -mainoksia...
- Anonyymi
Kaikista ongelmallisimpana Rautanen näkee luontoon jäävät siimanpätkät, joihin muut eläimet voivat sotkeutua sekä vesistöihin erityisesti keväällä unohtuvat haamuverkot.
– Vahingossa niitä voi mennä, pieneltä osalta tahallaan. Nykyään luonnossa liikkuvat kalastajat arvostavat aika hyvin luontoa, keräävät muoviroskat ja muidenkin kaljatölkit luonnosta pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875