kysymys eskarin

Hei!

Vanhin poikani on aloittamassa syksyllä eskarin. Oletin ilman muuta, että päiväkotia ei tarvitse vaihtaa, kun on ollut jo monta vuotta samassa pk:ssa, ja siellä järjestetään myös eskari.

Tänään kuitenkin ikäväkseni kuulin, että poikani ei "mahdukaan" ryhmään, koska olisi kuusi eskaria muuten. Oma poikani on hoidossa ns. kahdella paikalla.

Periaatteessa perustelut ovat hyviä: pojalle olisi parempi olla vertaisryhmässä, koska hän ei oikein osaa toimia ikäistensä kanssa vaan hakeutuu pienempien seuraan. Vertaisryhmässä ei olisi tätä mahdollisuutta kuulema. Ryhmä olisi kuitenkin suurempi kuin nykyinen päiväkoti yhteensä.

Olen jäämässsä syksyllä äitiyslomalle, ja olin ajatellut, että hoitaisin pojan kotona eskaria eli aamupäiviä lukuunottamatta. Olin jo ehtinyt puhua asiasta myös poikani kanssa, kun hän itki pitkiä hoitopäiviään. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu kuljetukset, uuteen pk:hon olisi yli 3 km:n matka kotoani. Mieheni on matkatöissä, ja jotta oma kotiinjäämiseni olisi mahdollista aiomme laittaa toisen auton pois kustannussyistä. Mielestäni olisi kohtuutonta, että joutuisin poikaa jalkaisin kuljettamaan kahden muun pienen lapsen kanssa aamuin ja puoliltapäivin, yhteensä siis 12 km päivässä.

Kysymys siis kuuluu: miten kunta on tullut vastaan kuljetusasioissa?

Onko jollakin kokemusta tällaisesta vaihdosta, miten lapsenne on reagoinut kokonaan uuteen päiväkotiin? Meillä kun jo pelkkä aamulla myöhäisempi hoitoonlähtö tuottaa pojalle vaikeuksia.

Kiitos, jos jaksoit lukea vuodatukseni. Haluaisin vain saada kuulla muiden kokemuksia asiasta. Aion ottaa yhteyttä myös kunnan viranomaisiin asian tiimoilta, mutta valitettavasti olen oppinut että heidän lupauksiin ei ole luottamista. Kun rahat loppuu, unohtuu myös lupaukset.

Kiitos kaikille vastanneille, ja iloista keväänjatkoa Kaikille!!
11777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kysy ryhmään avustajaa lapsellesi. Noin lyhyeen matkaan 3km/sivu ei taida saada edes taxia. Kun on kahden paikalla, kannattaa kysellä vielä uudestaan, uusi paikka saattaa tuottaa takapakkia. Miten pieni pk kun eskarissa on noin vähän lapsia?

Äänestä
  • Nykyinen pk on 16 paikkainen, tänä vuonna lapsia on 15. Avustajaa emme tule saamaan. En usko ainakaan.

    Äänestä

  • nykyään kirjoitti:

    Nykyinen pk on 16 paikkainen, tänä vuonna lapsia on 15. Avustajaa emme tule saamaan. En usko ainakaan.

    montako lasta per ope saa olla ja montako hoitajaa pitää olla per lapsi.
    Jos hakeutuu pienempien seuraan >ei eskarissa ole häntä pienempiä, nehän muut ovat samanikäisiä.
    Iltapäivällä on eri asia, silloin voi leikkiä pientenkin kanssa.
    Kumpi on halvempaa, siirtää se lapsi kauas tutusta paikasta, vai yrittää järjestää hoito *omassa* päiväkodissa.
    Pidä puolesi, ja tilanne voi todellakin olla syksyllä toinen.

    Äänestä

  • appelsiini kirjoitti:

    Perusteene siirrolle olisikin se, että pojan olisi "pakko" oppia toimimaan myös ikäistensä kanssa, kun niitä pienempiä ei olisi... Ajatus voi toimia, mutta pelkäänpä, että se johtaa poikani pahempaan eristäytymiseen. Olen nähnyt sen kotona kavereiden kanssa. Poika ei ymmärrä ikäistensä touhuja, joten hän touhuaa yksin. Ikäisten kanssa leikit päättyvät lähes poikkeuksetta itkuun ja väärinymmärryksiin, koska myös ikätoverit alkavat nopeasti oudoksua poikani seuraa, eiväthän he ymmärrä toisiaan. Kun muut pojat leikkivät hippaa ja pelaavat jalkapalloa, ei poikani ymmärrä sääntöjä, eikä toisaalta myös ole motivoitunutkaan. Hän kun mieluummin tutkisi muurahaisia ja touhuaisi kaikenlaista rauhallista leikkiä. Kömpelyys ja ilmeisesti hahmottamisen ongelmat johtavat törmäilyihin ja vahinkoihin, ja muutenkin heikolla itsetunnolla varustettu poikani kokee niissä jatkuvasti epäonnistuvansa, ja itkee sitten minulle miten hän on kaikessa huonompi kuin muut. (Huonommuus ei pidä paikkaansa, hän on monissa asioissa huomattavasti ikätasoisiaan kehittyneempi.)

    Olenkin laittanut kuntamme päivähoidosta vastaavalle henkilölle sähköpostitse kysymyksiä, ja jään odottamaan vastauksia. Toivottavasti asia selviää, koska poikani kohdalla on hukattu aikaa jo tarpeettoman paljon, ja vasta viime elokuusta on ihan oikeasti jotain edistystä tapahtunutkin, kun saimme uuden elton asioita hoitamaan. Nyt on palaverien lisäksi ihan oikeatakin tukea, ja tiiviimpää yhteistyötä, joten olisi kauheaa, jos asiat lipsahtaisivat taas vanhalle tolalleen.

    Olen käynyt ehkä liian yliherkäksikin, koko prosessi on ollut kovin raskas. Luottamukseni tiettyihin ihmisiin kunnassamme on mennyt, täällä ei toimintaa ohjaa lapsen paras, vaan raha.

    Iloista kevättä sinulle, ja kiitos mielenkiinnosta ja vastauksistasi! Joskus tuntuu, että on kovin yksinäinen näitä asioita hoitaessa.

    Äänestä

  • vastauksesta kirjoitti:

    mulla on vähän kiire nyt-ymmärtänet ajatukseni lyhyestäkin-miksi kaikkien pitää olla samanlaisia, miksi pakottaa muottiin johon ei mahdu-pyydä eskarilykkäystä, saattas olla lapsellesi hyväksi kasvaa vielä yksi vuosi kotona, sun kanssasi,sun tuella maailmaan oppien. Käyn illalla katsomassa vielä, voidaan *jutella* lisää.
    Appelsiini

    Äänestä

  • vastauksesta kirjoitti:

    Hei!

    Perusteene siirrolle olisikin se, että pojan olisi "pakko" oppia toimimaan myös ikäistensä kanssa, kun niitä pienempiä ei olisi... Ajatus voi toimia, mutta pelkäänpä, että se johtaa poikani pahempaan eristäytymiseen. Olen nähnyt sen kotona kavereiden kanssa. Poika ei ymmärrä ikäistensä touhuja, joten hän touhuaa yksin. Ikäisten kanssa leikit päättyvät lähes poikkeuksetta itkuun ja väärinymmärryksiin, koska myös ikätoverit alkavat nopeasti oudoksua poikani seuraa, eiväthän he ymmärrä toisiaan. Kun muut pojat leikkivät hippaa ja pelaavat jalkapalloa, ei poikani ymmärrä sääntöjä, eikä toisaalta myös ole motivoitunutkaan. Hän kun mieluummin tutkisi muurahaisia ja touhuaisi kaikenlaista rauhallista leikkiä. Kömpelyys ja ilmeisesti hahmottamisen ongelmat johtavat törmäilyihin ja vahinkoihin, ja muutenkin heikolla itsetunnolla varustettu poikani kokee niissä jatkuvasti epäonnistuvansa, ja itkee sitten minulle miten hän on kaikessa huonompi kuin muut. (Huonommuus ei pidä paikkaansa, hän on monissa asioissa huomattavasti ikätasoisiaan kehittyneempi.)

    Olenkin laittanut kuntamme päivähoidosta vastaavalle henkilölle sähköpostitse kysymyksiä, ja jään odottamaan vastauksia. Toivottavasti asia selviää, koska poikani kohdalla on hukattu aikaa jo tarpeettoman paljon, ja vasta viime elokuusta on ihan oikeasti jotain edistystä tapahtunutkin, kun saimme uuden elton asioita hoitamaan. Nyt on palaverien lisäksi ihan oikeatakin tukea, ja tiiviimpää yhteistyötä, joten olisi kauheaa, jos asiat lipsahtaisivat taas vanhalle tolalleen.

    Olen käynyt ehkä liian yliherkäksikin, koko prosessi on ollut kovin raskas. Luottamukseni tiettyihin ihmisiin kunnassamme on mennyt, täällä ei toimintaa ohjaa lapsen paras, vaan raha.

    Iloista kevättä sinulle, ja kiitos mielenkiinnosta ja vastauksistasi! Joskus tuntuu, että on kovin yksinäinen näitä asioita hoitaessa.

    lykätä eskariin menoa vuodella? Saisi poika edetä samaa tahtia kavereidensa kanssa ja saisi aikaa kasvaa. Riippuu tietty, mikä diagnoosi on taustalla...

    Äänestä

  • mahdollista kirjoitti:

    lykätä eskariin menoa vuodella? Saisi poika edetä samaa tahtia kavereidensa kanssa ja saisi aikaa kasvaa. Riippuu tietty, mikä diagnoosi on taustalla...

    eskariin ei ole pakko laittaa, puhu sun lapsen lto:n kanssa ja neuvolan ja muittenkin, ketkä tuntee sun lapsen. Aina pitää lähteä näissä jutussa lapsen parhaasta, ei aikuisen. saa tosiaan rauhassa *varttua* vielä vuoden. Ei kaikkia oo pakko painaa samaan muottiin. Kun sitten myöhemmin koulu alkaa, ei tarvitse silloin taistella, kun se taisto on jo käyty nyt.

    Äänestä

tuli viimevuonna että jos eskarimatka on yli 3 kilometriä niin taksikuljetus täytyy järjestää.

Äänestä

Heips!Älä ota nyt turhia paineita teidän ensi SYKSYN eskarilaisesta.Tilanteet päiväkodeissa muuttuu koko ajan ja asioillakin on aina tapa järjestyä.Jos lapsesi on ollut ns.kahden paikalla ,se tietää jo heti kättelyssä jotain ongelmia motorisella-,taipsykosomaatisella puolella.Sinuakin on varmasti informoitu ko. asioista.Rauhoitu ja keskity ihanaan odotukseen ja lapsen eskarivuoteen(,joka on hyvin antoisa,opettavainen ja kaikin puolin tukea antava lapselle ja perheelle koulua varten.

Äänestä
  • saada taksikuljetus, koska lapsellasi ilmeisesti on joku diagnoosi eli on ns. erityislapsi. Kannattaa kuitenkin puhua asiasta vielä päiväkodin johtjalle, anna vaikka kirjallisena sama kuin tänne lähettämäsi. Ja tää on siis tarkoitettu alkuperäiselle kirjoittajalle, vaikka tuli väärään kohtaan:)

    Äänestä

Hei! Eskariryhmän lastentarhanopettajana ihmettelen kyllä kovasti miksei lapsesi saisi jatkaa tutussa päiväkodissa. Muutokset aiheuttavat aina jonkinasteista stressiä. Jos lapsella on jo jotain ongelmia, miksi aiheuttaa niitä lisää ryhmän vaihdoksella?

Tuntuu, että johtoporras ei aina oikein osaa ajatella asioita lasten kannalta. Pidä ihmeessä puolesi ja yritä saada esim. elton lausunto lapsesi tilanteesta.

Eskarihan ei ole todellakaan mikään pakollinen asia. Siellä voi käydä silloin kun siltä tuntuu. Jos haluaa pitää vapaapäivän, riittää kun ilmoittaa ettei tule sinä päivänä. Koulussahan se onkin sitten jo ihan eri asia.

Taksikyyditys on vähän kuntakohtainen asia. Meidän eskariin kulkee yksi lapsi taksilla, vaikka asuu vajaan puolen kilometrin päässä. Matkalla ei ole pyörätietä koko ajan ja lapsi joutuisi ylittämään autotien. Äidillä on sitä paitsi kaksi pienempää sisarusta kotona hoidettavana. Kunta maksaa taksikyydin.

Toivottavasti asianne järjestyvät parhain päin ja pääsette kaikki nauttimaan mukavasta vuodesta, sinä kotona ja lapsi eskarissa. Hyvää jatkoa teille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

järjestämisestä kirjoitti:

Hei!

Vanhin poikani on aloittamassa syksyllä eskarin. Oletin ilman muuta, että päiväkotia ei tarvitse vaihtaa, kun on ollut jo monta vuotta samassa pk:ssa, ja siellä järjestetään myös eskari.

Tänään kuitenkin ikäväkseni kuulin, että poikani ei "mahdukaan" ryhmään, koska olisi kuusi eskaria muuten. Oma poikani on hoidossa ns. kahdella paikalla.

Periaatteessa perustelut ovat hyviä: pojalle olisi parempi olla vertaisryhmässä, koska hän ei oikein osaa toimia ikäistensä kanssa vaan hakeutuu pienempien seuraan. Vertaisryhmässä ei olisi tätä mahdollisuutta kuulema. Ryhmä olisi kuitenkin suurempi kuin nykyinen päiväkoti yhteensä.

Olen jäämässsä syksyllä äitiyslomalle, ja olin ajatellut, että hoitaisin pojan kotona eskaria eli aamupäiviä lukuunottamatta. Olin jo ehtinyt puhua asiasta myös poikani kanssa, kun hän itki pitkiä hoitopäiviään. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu kuljetukset, uuteen pk:hon olisi yli 3 km:n matka kotoani. Mieheni on matkatöissä, ja jotta oma kotiinjäämiseni olisi mahdollista aiomme laittaa toisen auton pois kustannussyistä. Mielestäni olisi kohtuutonta, että joutuisin poikaa jalkaisin kuljettamaan kahden muun pienen lapsen kanssa aamuin ja puoliltapäivin, yhteensä siis 12 km päivässä.

Kysymys siis kuuluu: miten kunta on tullut vastaan kuljetusasioissa?

Onko jollakin kokemusta tällaisesta vaihdosta, miten lapsenne on reagoinut kokonaan uuteen päiväkotiin? Meillä kun jo pelkkä aamulla myöhäisempi hoitoonlähtö tuottaa pojalle vaikeuksia.

Kiitos, jos jaksoit lukea vuodatukseni. Haluaisin vain saada kuulla muiden kokemuksia asiasta. Aion ottaa yhteyttä myös kunnan viranomaisiin asian tiimoilta, mutta valitettavasti olen oppinut että heidän lupauksiin ei ole luottamista. Kun rahat loppuu, unohtuu myös lupaukset.

Kiitos kaikille vastanneille, ja iloista keväänjatkoa Kaikille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu