LAPSIAKO?

Ei kiitos. Normit natisevat, koska alle nelikymppinen nuoriso ei tahdo lisääntyä. Perusteluita riittää: Olen vielä itsekin lapsi, minusta ei ole kantamaan vastuuta, minä haluan elää. Ja pahimmillaan: Minä en pidä lapsista.
Lapset tekevät ihmisistä aikuisia, ja siihen moni ei suostu. Ryppyjä vastaan voi taistella, mutta vaunut vanhentavat auttamattomasti. PERTTI,30, on pistänyt debetit ja kreditit ojennukseen: "Lapsi maksaa. Budjettiin mahtuisi ehkä yksi, mutta sittenkin olisi tingittävä jostain. Pampers-paketin hinnalla saa kohtuullisen hyvän viinipullon ja ei ole kuin omat sotkut siivottavana."
Synnytys ei ole kaunista kuultavaa ainakaan parikymppisen SANNAN mielestä: "Minä olen kuullut ihan liikaa tarinoita repeytyneistä vaginoista. Kukaan ei ole sen arvoinen, että saisi repiä minut kahtia."
"Minun pitää nähdä, kokea ja elää. Minä tahdon saada irti elämästä kaiken mahdollisen. Tässä vaiheessa lapset tuntuisivat ihan liian loputtomalta projektilta," sanoo SAM,43.
Joka kuudes pariskunta on lapseton vasten tahtoaan. Kärsimyksiä lisäävät ympäristön utelut. "Yhtään ainutta sukulointia ei mene ilman kysymystä, että koska meille tulee perheenlisäystä?" huokaa MARIA,35. Hän on miehensä kanssa yrittänyt hankkia jälkikasvua yhdeksän vuotta. "Tekisi mieli kirkua. Kuka on koskaan sanonut, että meille tulee lisäystä? Me olemme jo ihan täysiä. Me emme tarvitse jatketta..."
5760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ny puhhuu asiaa kyllä

Äänestä

Puhut asiaa, Minäkään en halua lapsia,mainitsit ne syyt miksi minä en halua lapsia: Minä en pidä lapsista,minä en halua vastuuta, minä haluan elää vapaasti.

Äänestä
  • ... on nimeltään Peter Pan! Kukaan aikuinenkaan ei halua olla tekemisissä vastuuttoman koheltajan kanssa... Sorry. But its true. Mulla itselläni on (ainakin) 4 lasta; vanhin tytär on 24-v. ja hänen syntyessään mä olin 19-v. ja ekaa vuotta tekussa... toki jo amikset, ajokortit ja armeijat hoidettuina. Oli se kliffaa taiteilla kaiken keskellä... ja nyt nuorin, poika, on 13-v. Nimim. Mitä teistä jää..?

    ps. Toi Lapsiako-juttu on lainaus yhdestä kolumnista... siis ei mun juttunu todellakaan. Minä säälin ja "halveksin" lapsettomia... The End

    Äänestä

  • old_profile_19905 kirjoitti:

    ... on nimeltään Peter Pan! Kukaan aikuinenkaan ei halua olla tekemisissä vastuuttoman koheltajan kanssa... Sorry. But its true. Mulla itselläni on (ainakin) 4 lasta; vanhin tytär on 24-v. ja hänen syntyessään mä olin 19-v. ja ekaa vuotta tekussa... toki jo amikset, ajokortit ja armeijat hoidettuina. Oli se kliffaa taiteilla kaiken keskellä... ja nyt nuorin, poika, on 13-v. Nimim. Mitä teistä jää..?

    ps. Toi Lapsiako-juttu on lainaus yhdestä kolumnista... siis ei mun juttunu todellakaan. Minä säälin ja "halveksin" lapsettomia... The End

    Se on jokaisen oma valinta, tekeekö niitä lapsia vai ei. Jos minulla ei tule olemaan omia lapsia, niin sitten perintöni menee kummilapsilleni. Ei se sen kummenpaa. Kuolet joka tapuksessa oli sinulla sitten lapsia tai ei. Jokainen tekee oman päätöksen, ja minä ainakin kunnioitan niitä. Jos en pysty luomaan kunnon pohjaa "lapsiperhe-elämälle", niin parempi olla ilman pienokaisia. En haluaisi olla taloudellisesti tiukilla, jos lapsia olisi.

    Äänestä

  • women in love kirjoitti:

    ...olla taloudellisesti tiukilla..!?! Mitenköhän sinun vanhempasi tai heidän vanhempansa tai heidän vanhempansa, etc. ovat selvinneet..! Taidat olla oikeesti tätä nykyajan pullamössönörtti-sukupolvea..?!? Äitii, saa tulla pyyhkimään...!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

J-P.Sartre kirjoitti:

Ei kiitos. Normit natisevat, koska alle nelikymppinen nuoriso ei tahdo lisääntyä. Perusteluita riittää: Olen vielä itsekin lapsi, minusta ei ole kantamaan vastuuta, minä haluan elää. Ja pahimmillaan: Minä en pidä lapsista.
Lapset tekevät ihmisistä aikuisia, ja siihen moni ei suostu. Ryppyjä vastaan voi taistella, mutta vaunut vanhentavat auttamattomasti. PERTTI,30, on pistänyt debetit ja kreditit ojennukseen: "Lapsi maksaa. Budjettiin mahtuisi ehkä yksi, mutta sittenkin olisi tingittävä jostain. Pampers-paketin hinnalla saa kohtuullisen hyvän viinipullon ja ei ole kuin omat sotkut siivottavana."
Synnytys ei ole kaunista kuultavaa ainakaan parikymppisen SANNAN mielestä: "Minä olen kuullut ihan liikaa tarinoita repeytyneistä vaginoista. Kukaan ei ole sen arvoinen, että saisi repiä minut kahtia."
"Minun pitää nähdä, kokea ja elää. Minä tahdon saada irti elämästä kaiken mahdollisen. Tässä vaiheessa lapset tuntuisivat ihan liian loputtomalta projektilta," sanoo SAM,43.
Joka kuudes pariskunta on lapseton vasten tahtoaan. Kärsimyksiä lisäävät ympäristön utelut. "Yhtään ainutta sukulointia ei mene ilman kysymystä, että koska meille tulee perheenlisäystä?" huokaa MARIA,35. Hän on miehensä kanssa yrittänyt hankkia jälkikasvua yhdeksän vuotta. "Tekisi mieli kirkua. Kuka on koskaan sanonut, että meille tulee lisäystä? Me olemme jo ihan täysiä. Me emme tarvitse jatketta..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu