Hankehumppaa

Näin vaalien kynnyksellä on syytä palauttaa muistiin päättäjiemme epätoivoisesti ajamia hankkeita kootusti vuosien takaa. Niin kuin hyvin muistamme, Hämeenlinnassa on kaatunut monia suuria hankkeita vuosikymmen varrella ja niihin on tuhlattu miljoonien edestä verorahojamme, sekä virkamiesten ja suunnittelioiden aikaa, tavalla joka hakee vertaistaan koko valtakunnassa.

SCC- sekoilu lienee näistä kuuluisin ja tästä koettu mainehaitta rasittaa edelleen kaupunkikuvaa. Hankkeeseen sijoittaneet tahot ovat menettäneet miljoonia ja oikeuslaitosta asia rasittaa edelleen vielä vuosia. Harvassa olivat SCC:hen uskoneet, mutta hankkeen puuhamiehiä ei nujertanut vuosiin edes se, ettei yhtäkään autokauppiasta saatu hankkeen taakse vuosikausien maanittelusta huolimatta. Kaikkein käsittämättömin asia tässä on ehkä kuitenkin se, että valtuuston nuijaa huitonut ex kunnallispoliitikko, Iisakki Kiemunki meni aikanaan ihan vapaaehtoisesti hölmöilemään yhtiön hallitukseen, eikä ymmärtänyt ottaa selvää yhtiömiehen vastuista, ja makselee nyt ymmärtämättömyydestään lopun ikänsä.

Uuden sairaalan moottorit: Iisakki Kiemunki ja Tapio Vekka neuvottelivat kolme vuotta sairaalan paikasta rautatieaseman kupeeseen, kunnes kupla puhkesi, ja sairaalaa alettiin suunnitella taas vanhan viereen. Nyt on menossa suunnitelma numero neljä ja rahaa on palanut n. 25 miljoonaa. Tähänkin hankkeeseen lähdettiin tuttuun tapaan torvet törähdellen, karmit kaulassa. Kuntalaiset vastustivat sairaalan siirtoa radan varteen yhtenä rintamana, ja olivat näin ollen koko ajan oikeassa. Aika hupaiseksi asian tekee vielä se, ettei radan varteen suunnitellun tontin omistaja tiennyt ennen tiedotusvälineitä sairaalan suunnitelmista omalle tontilleen mitään. Vain luoja tietää miten tämän hankkeen kanssa käy, ja peilaten kaikkiin muihin epäonnistumisiin, tämä satojen miljoonien assi kyllä todella pelottaa.

Kun suuren rautakauppa- keskittymän; Centran havainnekuvat ilmestyivät lehtien palstoille, moni osasi jo ennustaa, ettei tämäkään onnistu, ja niinhän siinä kävi. Suunnitelmia ja havainnekuvia ei olisi tässäkään tarvinnut tehdä, jos ennen hankkeeseen ryntäämistä, olisi tullut mieleen kysyä ensimmäiseksi rautakauppiaiden mielipidettä asiaan.

Eteläranta OY perustettiin aikanaan markkinoimaan suurta Engelinranta hanketta. Vuosia toiminut yritys nieli n. 300 000 joka ikinen vuosi, mutta suuret hanketta mainostaneet pahvitaulut siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa sivuun, ja niin kuoli suuri unelma Hämeensaaren rantojen palatseista. Tämänkin hankeyhtiön hallituksessa keikkui kukapa muukaan, kuin Iisakki Kiemunki.

Tapio Vekan ja Iisakki Kiemungin valtakaudella polkaistiin käyntiin myöskin Innopark, jonka 9 miljoonan tappioita maksellaan verovaroista vielä vuosikymmeniä.

Toriparkkia yritettiin myydä kaupunkilaisille lukusilla yleisötilaisuuksilla ja varmemmaksi vakuudeksi konsulttiyritykseltä ostettiin 100 000 eurolla selvitys, jonka mukaan parkki on ainut oikea ratkaisu keskustan kehittymiseksi. Valtuusto oli tehnyt jo vuosia sitten päätöksen, että parkin rakentamisen edellytys on 50% yksityisestä rahoituksesta. Tätä ei nähtävästi hankkeen näkyvin puuhastelija Sari Rautio muistanut, tai ehkä pikemminkin ollut muistavinaan, vaan yritti salakavalasti livauttaa parkin torin alle ikään kuin tiskin alta. Lopputuloksen me nyt jo tiedämmekin, eli reisille meni sekin.

Suurlukio- hankeen näkyvimmät ajurit olivat aikoinaan jälleen kerran Iisakki Kiemunki ja Sari Rautio. Tätäkin hanketta vastustettiin kaupunkilaisten keskuudessa äänekkäästi, mutta niin kuin yleensäkin vastustus vain lisäsi puuhastelijoiden intoa ajaa asia maaliin - maaliin ei saatu kuitenkaan tätäkään. Veronmaksajille lankeava lasku suurlukion hankevarauksista ja suunnitelmista oli muhkeat 500 000 euroa.

Moni jo kysyykin tässä vaiheessa, että miten samat päättäjät onnistuvat ryssimään joka ainoassa asiassa? Tämä on erittäin hyvä kysymys. Vastausta tähän ei ole helppoa antaa, mutta kokoomuksen ja demaraiden välisestä rakkaudesta löytyy varmastikin jo osa totuutta. Kaikki nämä epäonnisuneet hankkeet on synnytetty näiden kahden suurimman valtuustoryhmän kärkihenkilöiden ajatushautomossa ja kun kämmi taas käy, ei kukaan uskalla kysellä vastuiden perään. Näin mitään ei tarvitse myöntää, eikä asioita käsitellä enää missään jälkikäteen. Tästä seuraa taas se, että samat henkilöt uskaltavat ottaa suuria riskejä ja rynnätä jälleen uuteen epäonnistumiseen kerta toisensa perästä. Paikalliset tiedotusvälineet ovat mahdollistanet omalta osaltaan verorahojen sylkemisen yhä uusiin epäonnistumisiin, sillä niissä ei ole asioista juurikaan puhistu, vaan pikemminkin päin vastoin. Engelin ranta on tästä hyvä esimerkki, kun hanke hautailtiin hiljaisuudessa ja Eteläranta OY ajettiin alas, ei Hämeen Sanomat uutisoinut saati kyseenalaistanut asoita millään tavoin. Miljoona meni, mutta menköön, tuumailtiin varmastikin toimituksessa. Ihan ruudinkeksijöiksikään ei näitä hankemoottoreita voi kutsua.