Saman tason kuin on provosoivat, siis suomeksi typerät aloitukset laadittu.Niihin annetut kommetit poistuvat, ja niin nopeastiettei siihen ole mahdollisuutta kuin ylläpidolla.
Tällainen keskustelupalstan ylläpito tietysti on aika arveluttavaa ja herättää kysymyksen, onko muukin "liittyvä" toiminta samanlaista arveluttavaa toimintaa, ajatellen esim. noita maksullisia palveluita. Onko syytä siis osallistua sellaisiin ja rahoittaa epärehellistä toimintaa, jota keskustelupalstan nimikkeellä pyöritetään, mutta tuntuu olevan enemminkin "mielipidemuokkaukseen" ja valemediaan kallellaan sisällöistä päätellen.
Käy jatkuvasti ilmeisemmäksi, että "sisäpiiri" osallistuu keskustelujen provosointiin.
2
304
Vastaukset
- Anonyymi
Et sit esimerkkii osannu laittaa.
Poistot noin kolmen vuorokauden viipeellä, kuten ylläpito on ilmoittanut.
Mutta siitä, että on poistettu, ei pidä tehdä johtopäätöstä, että kirjoitus olisi ollut jotenkin provosoiva, typerä ja ns. sääntäjen vastainenEi vaadi esimerkkiä, on esim. Perussuomalaiset palstalla niin yleinen tapahtuma. Muilla palstoilla en suomi24;ssä enää asioi mitenkään. Eli niiden käytännäistä ja tapahtumista en tiedä. Ei kestä kolmea vuorokautta, enneminkin minuuteissa lasketaan poistumiset, kun määrättyihin, määrätyn kommentoijan aloituksiin ja kommenteihin kommentoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait773392Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41284Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41071- 261036
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68810Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es42760Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60744Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45729Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t29683Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4667
