Maailman ilkein, typerin veli!

Sad_sister :(

Kerronpa vähän minun ja 2 vuotta nuoremman veljeni väleistä...

Mun veli on ollut aina TODELLA rasittava, kiroileva, valehteleva ilkimys (vaikka joillekin osaa olla kivakin ja joskus on jopa hetkiä, jolloin PIDÄN hänestä, mutta ne hetket menevät noin tunnissa viimeistään ohi.. hänen käytöksensä takia). No, veljeni on minulle kateellinen: minulla on erityinen harrastus ja minua sanotaan siinä lahjakkaaksi, menestyn koulussa, olen tasapainoinen ja rauhallinen tyyppi, eikä minusta puhuta "kylillä" kuten hänestä.
(enkä nyt väitä olevani täydellinen, itse asiassa veljeni saa minusta yleensä vain ikävimmät piirteeni esille: nalkuttamisen ja katkeruuden ja ilkeyden, jotka hän osaa kyllä itsekin..)

Veljelläni ADHD (eli ylivilkkaus- ja keskittymishäiriö) diagnosoitiin vasta 8. luokalla. Tätä ennen hänen ongelmansa olivat jo suurta luokkaa (tarkemmin en ala kertoa ettei tunnisteta, sitä kun ei koskaan tiedä...)
. Pahin vaihe oli juuri 8.luokan syksyllä, kun itse olin lukion 1.:llä. Hän asui (silloin) viereisessä huoneessa kuin minä ja huudatti aina stereoitaan niin kovaa aamuyöhön asti, etten voinut olla omassa huoneessani ollenkaan rauhassa kun hän oli kotona. Hän toi kotiin kavereitaan (kuvottavia tyyppejä), jotka yleensä olivat humalassa, soitti kamalia levyjään yöllä johonkin 5:een asti ja teki sen ihan tahallaan minun takiani..

----
Tuntui etten kestä enää, etenkin kun hän joinakin kertoina jopa riehui kotona ja uhkasi AMPUA minut.. :( Hänellä oli silloin asekin kädessä...
----
Lyönyt hän on minua kymmeniä kertoja (itsekin olen itsepuolustukseksi, mutta en pärjää hänelle). Nyt ei onneksi enää ainakaan vuoteen.. mutta AINA, jos YKSIKIN ASIA ei mene hänen mielensä mukaan, hän saa mielettömän raivokohtauksen, alkaa huutaa, lyödä muita jne,.


Minusta veljeni on levitellyt toisille juttuja, jotka ovat täyttä pa*kaa, ja esim. kertonut kavereilleen, MILLOIN MINULLA ON MENKAT. Todella nöyryyttävää! :'( Hän on haukkunut minua huoraksi, läskiksi jne. niin paljon kuin mahdollista.MINÄ kuulemma valitan hänelle joka asiasta, vaikka hän on itse haukkumassa minua joka välissä. Teen mitä vain, olen tyhmä, idiootti, läski, huora, pihtari jne..

Hän esittää kaveriseurassa koko ajan ja monesti kun hänen kavereitaan on meillä, he haukkuvat minua yhdessä.. Varsinkin jos vanhempani eivät ole kotona, mutta silloinkin saattavat tehdä niin, tosin ei niiden kuullen..

Tällasta täällä... :(

Rasittavaa on sekin, että äiti puhuu KOKO AJAN veljestäni. Hän tuskin koskaan kyselee mitään, mitä mulle kuuluu, mutta esim. kun hakee minua harrastuksista, puhuu minulle taukoamatta, mitä veljeni (true gangsta) on taas tehnyt. Välillä tuntuu että pää räjähtää, ja on pakko sanoa äidille että OLE välillä hiljaa veljeni asioista... Ei minua läheskään aina edes kiinnosta, tiedän, miten TYHMÄ veljeni on ja miten pahasti hän voi asiansa sotkea. Tiedän, että äidillä on mielettömän rankkaa, mutta silti ei minusta ole oikein että hänen huomionsa kohdistuu kokonaan veljeeni. :(

Tuntuu joskus että äiti ei edes rakasta minua.

Pakko myöntää, olen kateellinen joskus. Mutta on aihettakin: veljeni saa suunnilleen kaiken mitä haluaa, ettei saisi niitä raivonpuuskiaan. Hänellä on mopo, kevytmoottoripyörä, autoja, moottorikelkka, jne. jne. jne. Vaatteita hän saa aina kun vaatii, jne. Minä saisin kerjätä vuoden, että saisin esim. tonnin maksavan kevarin.. ei sillä että haluaisin, mutta epäoikeudenmukaista yhtä kaikki. MINÄ joudun tekemään tosissaan töitä taskurahojen eteen, veljeni ei.

Jne..

Yleisin tunne veljeäni kohtaan on inho, joskus jopa vihaan häntä. Joskus olen todella huolissani hänestä, koska kaikesta huolimatta hän on veljeni ja jollain kieroutuneella tavalla rakastan häntä (vaikken usko, että hän minua). Joskus on todella tuskallista, kun hänestä puhutaan niin paljon pahaa (koska hän ON täysi PASKA), vaikka toisaalta suurimman osan hänen ongelmistaan aiheuttaa ADHD. Toisaalta olen täysin samaa mieltä pahaa puhuvien kanssa. Mutta onhan sekin todella "kivaa" kun itsekin saan hullun maineen veljeni takia, ja hän levittelee minusta perättömiä juttuja.

Onko kellään yhtä typerää ja ilkeää veljeä..? :'(

12

3661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n_h

      Minulla. Myöskin omalla pikkuveljelläni on tuo ADHD, ja menee oikeasti hermot...! Viimeksi tänään töhräsi n. 70-90€ maksavat öljyvärini huoneensa lattialle, mikä on HELVETIN paljon verrattuna kuukausituloihini (jotka ovat 10-20€)... Rikkoo poissaollessani tavaroitani, suttaa kaikkialle ja kiusaa gerbiileitä (pari kertaa melkein tappanut)

      Tilanteesi kuulostaa todella tutulta... Meillä vain on ikäeroa 6 vuotta, itse olen kohta 16 ja veli 10. Veljen ADHD tosin todettiin jo joskus esikoulussa.

      Kaverit eivät ymmärrä, toteavat vain ettei veli voi sairaudelleen mitään. Lisäksi poika on niin lellitty kuin olla ja voi, ettei vain saisi niitä raivopuuskiaan. Ikää on vajaat 10 v ja autotallista löytyy mm. oma mopo. Ja minä kuljen kaikki matkat pyörällä, kesätöihin, kavereille (10-30km)...


      Nykyään pitää lainata koulussakin kavereilta kyniä, kun veli on pöllinyt kaiken. Kynät, öljyvärit, kirjat, akuankat, kaukosäätimen esimerkiksi. Lisäksi tykkää esim. kirjoittaa mustalla ei-vesiliukoisella paksulla tussilla tyylikkäästi PASKA.


      Itselläni on käsissä pari arpea ja silmäkulmassa kun veli käy päälle. Muuttuu ihan hulluksi joka päivä, ei tätä enää JAKSA! onneksi pääsee syksyllä muuttamaan omaan kämppään, huoh...

      Veli tulee aina kavereidensa kanssa meille ja haukkuu milloin miksikin, levittää yksityisasioistani paskaa ym...


      Ihanaa tavata kerrankin kohtalotoveri... Ei tälläistä tilannetta ymmärrä jos ei ole itse kokenut..!

    • lirael

      urgh. Minun veljelläni ei edes ole ADHD:ta ja silti mä oon jo melkeen epätoivoinen sen kanssa. Se on lellitty. Se saa kaiken. Sille suututaan vain isoita asioista.
      Minä taas joudun tekemään kaikki kotityöt, joudun ruinaamaan farkkuja varmaan kaksi kuukautta, uuden CD-levyn saan noin kerran puolessa vuodessa(siis siinä vaiheessa kun haluamaani levyä ei enää ole), ja mulle suututaan joka pienimmästäkin asiasta.
      JA VAAN SEN TAKIA ETTÄ SE ON AMIKSESSA JA ELÄÄ LÄHES TÄYDELLISEN ASKEETTISTA ELÄMÄÄ!!!!!!!!!!
      Että näin. Veljet on pahimpia piruja syvimmästä helvetistä. Ja siveltynä sonnalla.

      • ...

        Mul on sama juttu mut mun pikkuveljel ei oo mitää sairautta se on semmone juttu ku:
        Mä oon mun kamun/kamujen kaa meillä ni aina se änke sinne sit mul on ollu mun huoneen oves lukko mut mu pikkuveli meni valittaa iskälle et se ei pääse tietsikalle (mun huonees on tietsikka) ni iskä tuli ja huus "OVI AUKI" sit se vaa otti sen lukon pois ja nykyää mä voi olla koneel vaa klo 21-22... se on koko muun ajan sillo ku mul on kamuja se vaa tunkee konelle vaik mä joskus mä huuvan sille et "ANNA MUN JOSKUS OLLA RAUHASSA KAMUJENI KAA!!!!!!!!!" ni äitivaa tulee sinne ja käy mäkättää "et sun pikkuveljenkii pitää saaha olla koneel ja plää plää plää..." mä en saa olla 1.omassa huoneessani rauhassa 2.koneella (mun pikkuveli on nytte tuolla koulus(oon kipee))3.kamujenkaa rauhassa!!! mitä mä teen oon miettiny et se tietsikka ku on mun ni muuttaisinko mummolaa tai tädin luo??? Auttakaa mua!!!!!


      • ice-girl91
        ... kirjoitti:

        Mul on sama juttu mut mun pikkuveljel ei oo mitää sairautta se on semmone juttu ku:
        Mä oon mun kamun/kamujen kaa meillä ni aina se änke sinne sit mul on ollu mun huoneen oves lukko mut mu pikkuveli meni valittaa iskälle et se ei pääse tietsikalle (mun huonees on tietsikka) ni iskä tuli ja huus "OVI AUKI" sit se vaa otti sen lukon pois ja nykyää mä voi olla koneel vaa klo 21-22... se on koko muun ajan sillo ku mul on kamuja se vaa tunkee konelle vaik mä joskus mä huuvan sille et "ANNA MUN JOSKUS OLLA RAUHASSA KAMUJENI KAA!!!!!!!!!" ni äitivaa tulee sinne ja käy mäkättää "et sun pikkuveljenkii pitää saaha olla koneel ja plää plää plää..." mä en saa olla 1.omassa huoneessani rauhassa 2.koneella (mun pikkuveli on nytte tuolla koulus(oon kipee))3.kamujenkaa rauhassa!!! mitä mä teen oon miettiny et se tietsikka ku on mun ni muuttaisinko mummolaa tai tädin luo??? Auttakaa mua!!!!!

        mul on kans aika sama juttu..alkaa täs menee hermot!mun veljellä ei kai oo mitää adhd:ta mut se on nytte muuttunu iha oudoks!se viikonloppun laitto mut senää vasta ja alko hakata vatsaa ja selkää nii et mun selässä on sen nyrkin kokone punane kohta ja tänää se suuttu mulle taas nii mitättömästä asiasta ja syytti mua omista ongelmistaan!mein äiti vaa sanoo sille että " sun täytyy lopettaa toi lyömine" mut ei se tollasta usko!se saa mennä joka päivä kavereilleen ja mä joudun välil tekee sen töitä koton!se ei enää yhtää välitä siitä milt musta tuntuu,kunha se vaan saa kaiken menee niinku se haluaa..siis se on vasta 11 ja melkein 14 mut sil on paljo enemmä voimaa!mä oon iha pulassa sen kans jo...me asutaan nytte väliaikasesti tämmöses kämpäs ja tietokone ei mahu muualle ku mun huoneesee..se mun veli sitte ramppaa tääl koko aja konella kaikkie maholliste kavereittensa kaa ja haukkuu mua kaikeks maholliseks..tiiän siis milt tuntuu ku ei ikinä saa omassa huoneessaan olla rauhassa edes omie kavereiiten kans!sil on myös taipumus aina koittaa nolata mut tilantees ku tilantees..koittakaa teki kaikki muut kel on samoi ongelmii veljen kaa nii kestää!


    • ~Ylia~

      Mun pikkuveljel o ADHD ja se o rasittaavaa. Se saa aina kaikkee mitä se haluu ja mä en koskaa. Mäteen kotityöt ja se vaa istuu se paskase naamasa kaa koneel ja mä joudu asuu se kaa samassa huoneessa! AARGH...! Mu o viel useempiki sisarus ja mä oon se keskimmäinen, jote muita lellitää. :( Vanhemmatkaa ei välitä.

    • Mellu

      Voimia kauheesti sulle!!! Minulla on kans veli (14) ja äiti puhuu kans veljest kokoajan!!! Sano äitillesi suoraan että sinusta ei tunnu kivalta... !! Veljesi ei pitäisi saada kaikkea jos hän kohtelee sua tolla tavalla..

    • h-eid-i

      Yritä ymmärtää tuota keskittymishäiriö hommaa.. Ootko puhunu vanhemmilles tästä? Kannattaa kertoa jos et oo sitä vielä tehny.. Jos se vaikka auttais? Törkeää toi silti on..

      • Suaade

        Sinun kanttii yrittää lähestyä häneen ehkä hän kaipaa ystäviä jos se ei auta yritä näyttää sille että pidät hänestä


      • Väsyttää
        Suaade kirjoitti:

        Sinun kanttii yrittää lähestyä häneen ehkä hän kaipaa ystäviä jos se ei auta yritä näyttää sille että pidät hänestä

        No tää tuli ny kymmene vuotta myöhässä :D
        Ite oisin neuvonu kirjottaan kirjeen, erikseen vanhemmille ja veljelle. Kertois siinä kuinka paha sul on olla, jos ne ei sit muute kuuntele ja huomaa


    • Anonyymi

      Moi tiiän et kirjoitan tätä todella myöhässä koska tänä keskustelu ollaan nähtävästi aloitettu vuonna 2005 mutta siis ihan pakko kirjoittaa.Mun pikkuveli on nyt siis 2 ja ihan hirveää.Mä en voi edes syödä mun perheen kaa koska se huutaa että MINUN pitää lähteä pois pöydästä ja kun minä sanon että ole hiljaa niin vanhempani suuttuvat minulle.:(Olen siis joutunut syömään tästä lähtien omassa huoneessa.Välillä tuntuu että muuten elämä on ihan ok mut se tekee mun elämästä täyttä helvettiä....En saa olla rauhassa myöskään edes omassa huoneessa koska se tulee sinne koko ajan :(.Sitten se ottaa mun puhelimen ja ei anna sitä enää takasin jos otan sen väkisin pois se alkaa huutamaan täyttä kurkkua ja sä kunnon raivarin vaikka se kyl saa vähän kaikesta raivarin.Ja sitten kun se on mun huonees ja huutaa siellä ni mun vanhemmat suuttuu mulle koska se valehtelee että MÄ olisin tehny jotain :(.Kyllä se vähän tuntuu ku joutuu herää joka aamu sellaseen kunnon huutoitku raivariin...En voi myöskään saada mistään täysin samanlaista vertaistukea koska kellään muulla ei ole sisaruksia näin isolla ikäerolla:(

    • Anonyymi

      Minulla on ilkeä kadehtiva iso-sisko.Pukotaa selkään aina.Kahden kesken alentaa minut.Kun muita seurassa esitää rakastavaa siskoa.On naispaholainen.

    • Anonyymi

      On mun veli on ihan täysi IDIOOTTI. Se ei voi ikinä olla mulle kiva, vaikka mä oon sille aina kiva ja annan sille kaikkea kivaa. Mutta silti se jostain syystä joka päivä lyö ja haukkuu mua. VAIKKA MÄ EN OLE TEHNYT MITÄÄN! Mä yritän vain olla kiva ja hauska sille, mutta vaikuttaa siltä, että sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Mä jopa otan syyt niskoilleni asioista JOITA MINÄ EN EDES TEHNYT! Mutta silti se vaan jatkaa mun kiusaamista. Että tällaista täällä. :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4320
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2171
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1711
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1425
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1078
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      878
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    Aihe